Toimintakertomus 1991

Yorkshirenterrieri r.y.

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1991

1. Yleistä

Vuosi 1991 oli Yorkshirenterrieri r.y.:lle muutosten aikaa. Yhdistys rekisteröityi virallisesti vuoden puolessa välissä, ja niin sen vastuu rodun kehittäjänä kasvoi entisestään. Yhdistys liittyi jäseneksi Suomen Kääpiökoirayhdistykseen ja Helsingin Seudun Kennelpiiriin. Lisäksi jätettiin jäsenanomus Suomen Kennelliittoon. Kerhotoiminta oli vuoden aikana ennenkokemattoman vilkasta ja jäsenistön määrä kasvoi.

2. Jäsenistö

Yhdistykseen kuului 31.12.1991 yhteensä 202 jäsenmaksunsa maksanutta henkilöjäsentä. Jäsenmaksu oli 75 mk.

3. Hallitus

Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana toimi vuonna 1991 Leena Kaplas, sihteerinä Ulla-Riikka Pokkinen ja rahastonhoitajana sekä jäsensihteerinä Marja Kronlund.

Hallitukseen kuuluivat Marjatta Heinonen (13.1. saakka), Elisabeth Dahlqvist, Leena Kaplas, Jaana Leinonen (10.3. saakka), Kaija Löfström (13.1.-21.4.), Sinikka Merkkiniemi, Kim Peurala (10.3. lähtien), Ulla-Riikka Pokkinen, Vesa Toivanen (21.4. lähtien) ja Marianne Åström, sekä varajäseninä Kaija Löfström (13.1. saakka), Shinobu Nordgren (21.4. lähtien), Kim Peurala (10.3. saakka), Taimi Sipiläinen (10.3. lähtien) ja Vesa Toivanen (13.1.-21.4.).

Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana 9 kertaa. Hallituksen varsinaiset jäsenet olivat läsnä kokouksissa seuraavasti: Heinonen 0/1, Dahlqvist 0/9, Kaplas 9/9, Leinonen 0/3, Löfström 1/4, Merkkiniemi 6/9, Peurala 6/6, Pokkinen 9/9, Toivanen 2/4 ja Åström 8/9.

Yhdistyksen varsinaisina tilintarkastajina toimivat Arja Saukkonen ja Jaana Latvala-Nyman, sekä varatilintarkastajana Arja Mäkinen.

Yhdistyksen rotuneuvontaa hoiti Marianne Åström ja pentuvälitystä Marianne Åström (21.4. saakka) ja Vesa Toivanen (21.4. lähtien).

4. Yhdistyskokoukset

Yhdistys kokoontui vuosikokoukseen 25.03.1991 ja syyskokoukseen 24.11.1991. Vuosikokous pidettiin Helsingin Nuorisoasiainkeskuksen tiloissa Kalliossa ja syyskokous Haagan VPK:n talolla Helsingissä. Kokouksissa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat.

5. Kerhotoiminta

Yhdistys järjesti toimintavuoden aikana kahdeksan kerhoiltaa (neljä keväällä ja neljä syksyllä). Suurin osa tilaisuuksista järjestettiin Helsingin kaupungin Nuorisoasiainkeskuksen tiloissa Merihaassa, jossa vuokra oli huomattavasti edullisempi kuin Haagan VPK:lla.

Ensimmäinen kerhoilta oli 13.tammikuuta Haagan VPK:lla. Tilaisuudessa keskusteltiin pentujen turkinhoidosta ja ruokinnasta sekä opeteltiin aikuisten koirien nyytittämistä.

Toiseen kerhoiltaan kokoonnuttiin maaliskuun 10.päivänä Helsingin kaupungin tiloissa Merihaassa. Teemana oli ”se kaiken a ja o” eli yorkshirenterrierin rotumääritelmä.

Kolmatta kerhoiltaa vietettiin maaliskuun 25.päivänä, heti vuosikokouksen jälkeen Helsingin kaupungin tiloissa Kalliossa. Tilaisuudessa jatkettiin keskustelua rotumääritelmästä ja vaihdettiin kokemuksia erilaisista turkinhoitotarvikkeista.

Neljäs kerhoilta oli 21.huhtikuuta Merihaassa. Teemana oli tällä kertaa yorkkien ”historia”, eli osanottajat saivat mielenkiintoisen esitelmän välityksellä tutustua tunnetuimpiin englantilaisiin linjoihin ja niihin liittyviin vanhoihin sukutauluihin.

Vuoden viides kerhoilta oli 24.elokuuta Merihaassa. Tilaisuuden teemana oli yorkkipennun kasvatus ja koulutus.

Kuudenteen kerhoiltaan kokoonnuttiin syyskuun 14.päivänä tutussa paikassa Helsingin Merihaassa. Tällä kertaa opeteltiin tassujen ja korvien trimmausta ja katseltiin yorkkivideoita.

Seitsemäs kerhoilta oli lokakuun 19.päivänä Merihaassa. Keskustelun aiheena oli yorkkipennun koulutus. Lisäksi katsottiin yorkkivideoita.

Vuoden viimeistä kerhoiltaa vietettiin marraskuun 24.päivänä Haagan VPK:lla pikkujoulujen merkeissä.

Kerhoiltojen emäntänä toimi Taimi Sipiläinen ja luennoitsijana Leena Kaplas.

Keväällä yhdistys järjesti kolme kertaa näyttelyharjoitukset Helsingin Kannelmäessä Marita ja Holger Eklundin luona. Harjoituksien vetäjinä toimivat Sinikka Merkkiniemi ja Leena Kaplas.

Kesäpäiviä vietettiin isolla joukolla Rengossa Lähdesuon kennelin vieraina.

6. Julkaisu- ja PR-toiminta

Yhdistys julkaisi Yorkshirenterrieri-nimistä lehteä, joka ilmestyi kolme kertaa. Lehden päätoimittajana oli Ulla-Riikka Pokkinen.

Sekä lehden sisältöä että ulkoasua parannettiin tuntuvasti vuoden aikana. Jokainen kolmesta numerosta sisälsi lukijoiden omien kertomusten lisäksi tiukan asiallista informaatiota rodusta ja sen erityispiirteistä. Lehdessä oli myös aikaisempia vuosia enemmän maksettuja ilmoituksia.

Näyttelyarvosteluja ja -tuloksia julkaistiin Yorkshirenterrieri-lehdessä. Väärinkäsitysten välttämiseksi ei arvosteluja tänä vuonna käännetty suomeksi, vaan ne julkaistiin alkuperäisellä kielellään.

Yhdistyksen toimihenkilöluettelo julkaistiin Koirauutiset-lehden kääpiökoirapalstalla.

Yhdistykselle laadittiin rotuesite. 4-sivuista, A5-kokoista rotuesitettä jaettiin SKL-FKK:n Messukeskuksen Vuoden Voittaja- ja Euroopan Voittaja-näyttelyissä SKKY:n tiedotuspisteessä.

Suomen Kääpiökoirayhdistyksen erikoisnäyttelyn luettelossa julkaistiin puolen sivun mainos yhdistyksestä.

Puheenjohtaja ja sihteeri osallistuivat loppuvuodesta Suomen Kääpiökoirayhdistyksen järjestämille SKKY:n alajaostojen ja jäsenyhdistysten neuvottelupäiville.