Korvien trimmaus
Yorkshirenterrierille rodunomaiset korvat ovat pienet ja terhakat pystykorvat, jotka eivät saa olla liian kaukana toisistaan. Korvat pidetään trimmaamalla lyhytkarvaisiana ja ne tulee trimmata säännöllisesti 1/3 osa korvan kärjestä kuvan osoittamalla tavalla pientä trimmeriä ja saksia käyttäen.
1.
2.
3.
Korvien nouseminen
Luovutusikäisellä pennulla korvat ovat vielä hyvin usein lupassa ja korvien nouseminen onkin hyvin yksilöllistä. Silläkin on merkitystä minkä kokoiset ja kuinka lurpassa korvat ovat. Jos koirasi korvat ovat vain kärjistään taipuneet (kuten snautserilla), on todennäköistä, että ne siitä vielä nousevat. Täysin lurpassa olevat sen sijaan ovat hieman hankalammat, eivätkä kaikilla korvat välttämättä ikinä nouse.
Erityisesti pennun korvat, jotka ovat vasta nousemassa, kannattaa pitää koko ajan trimmattuina, jotta karva ei painaisi niitä alas. Korvalehtiä voi myös vahvistaa hieromalla niitä kevyesti sormenpäillä tyvestä kärkeä kohti. Korvien nousemista voi vauhdittaa myös teippaamalla ne pystyyn. Neuvoja tähän kannattaa kysyä omalta kasvattajaltasi.
Joskus jo kerran pystyyn nousseet korvat saattavat tilapäisesti ”lurpsahtaa” hampaiden vaihtumisesta johtuvan kalkkivajauksen vuoksi. Tämä on kuitenkin ohimenevää.
Luppakorvaisuus on yorkshirenterriereille ei toivottava ominaisuus, joka esim koiranäyttelyissä johtaa hylkäämiseen. Luppakorvaista yksilöä ei myöskään suositella käytettävän jalostukseen.
Korvakarvojen nyppiminen korvakäytävästä
Mikäli koirallasi kasvaa runsaasti karvaa korvakäytävän sisällä, on nämä karvat hyvä nyppiä silloin tällöin. Nyppiminen tulee tehdä hellävaraisesti lähes karva kerrallaan esim erityistä nyppimiseen tarkoitettua korvapuuteria apuna käyttäen. Muuten korvat trimmataan pikku trimmerillä ja saksilla.
Korvatulehdus
Terve koiran korvakäytävä on vaaleanpunainen, ei punoita ärtyneesti, ei tuota suuria määriä eritteitä eikä haise voimakkaasti. Jos koirasi korvat näyttävät terveiltä, niille ei tarvitse tehdä mitään. Tervettä, eritteetöntä korvaa ei tarvitse puhdistaa. Tarkista kuitenkin koirasi korvat säännöllisesti, jotta huomaisit mahdolliset ongelmat ajoissa.
Mikäli koirasi raapii toistuvasti korviaan, kulke pää vinossa, ravistelee korviaan tai jos korva on kosketusarka, on kyseessä todennäköisesti korvatulehdus, joka vaatii eläinlääkärin hoitoa.