Osaako kukaan auttaa??

Joudun etsimään kahdelle yorkilleni sijaisperhettä (6v.& 4v.), laitoin ilmoituksen aiemmin tälle palstalle, mutta ei varmasti ole paras paikka ilmoitukselle.Osaako kukaan neuvoa mihin kannattaisi ilmoitus laittaa?

Tytöt on leikattuja ja asun Jyväskylässä, eli mielelläni toivoisin löytäväni tytöille sijaisperheen lähiseudulta.

Erika
Sunday, December 31, 2006 at 14:58:24 (EET)
Lukijalle ja muille yorkkilehdestä

Kyllä esim juttu pikkujouluista on tulossa yorkkilehteenkin, mutta kuten puheenjohtaja pääkirjoituksessa mainisti, kun lehteä tehtiin, ei syyskokousta eikä samana iltana pidettyjä pikkujouluja oltu vielä pidetty. Näistä molemmista saadaan varmaan juttua 2007 ensimmäiseen lehteen. Samoin, aluetoiminatammehan on kovasti vilkastunut menneen vuoden aikana, eli näistäkin iloisista tapahtumista saadaan varmasti lukea jatkossa lehdestä.

On aivan loistavaa, että netissä on nähtävänä näitä upeita kuvia yhdistyksen tapahtumista sekä näyttelyistä, sillä lehteenhän sellainen määrä kuvia ei millään mahtuisi. Sitä paisti näin jokainen, joka ei itse päässyt esim. messukeskuksen näyttelyyn katsomaan, pääsee mukaan upeaan tunnelmaan ja saa ihailla kauniita yorkkeja. SUURkiitos näistä kuvista ja SUURkiitos upeasta lehdestä lehden toimikunnalle. Lupaan myös itse ( vuonna 2007 hallituksessa mukana olevana) osallistua lehden haastavaan tekoon!

Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2007 kaikille yorkeille perheineen!!! Erityiset Uuden Vuoden terveiset Nannelle ja Marjalle Hämeenlinnaan!

Ps. toivottavasti tämän päiväinen Tapiolan tapaaminen sujui hyvin, Pippin juoksut on loppumassa eli pääsemme mukaan jo ensi kerralla, kahden viikon päästä sunnuntaina klo 11!!!

Tiina Nybondas ja Pippilotta
Sunday, December 31, 2006 at 13:19:29 (EET)
Lehdestä yms

Se tässä palstassa on sitten ihanaa, että aina löytyy puolustajia kaikille asioille.
Osoittaa kunnon spiritiä ja antaa varmasti intoa lisää. Toisaalta pitää edelleenkin hyväksyä kaikki mielipiteet, myös negatiiviset, ne jopa mielestäni piristävät tätä palstaa silloin tällöin. Jokainen meistä ei katsele asioita samalla tavalla, vaikkei itse pysty osallistumaankaan. Kuinka monesta meistä on kirjoittajaksi edes, paitsi tällä palstalla. Muistakaa myös että ilman valituksia ei tapahdu kehitystäkään!
Jäsenenä tosin ihmettelen myös suurta jäsenmaksun korotusta. Oli pakko tarkistaa viime vuodesta, kun en itse ollut asiaa edes huomannut.

Mukana ollut
Sunday, December 31, 2006 at 12:11:00 (EET)
Ohikulkijalle

Osuit naulankantaan!
Tuossa tekstissäsi oli hyvin monelle jäsenelle miettimisen sarkaa. Kuinka monipuolinen ja runsas lehtemme olisikaan jos jokainen jäsen tosiaan antaisi edes yhden artikkelin vuodessa lehtitoimikunnalle.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille Yorkki-ihmisille!

Jäsen ja artikkeleita kirjoittanut
Sunday, December 31, 2006 at 09:51:15 (EET)
Edellisestä kritiikistä

Hyvä välillä saada lukea rakentavaakin kritiikkiä, vaikkei kaikesta täysin samaa mieltä olisikaan (en kuulu hallitukseen)! Välillä ihmettelee, että mikseivät jatkuvasti rutisevat ihmiset pyri vaikuttamaan hakeutumalla esim. hallituksen jäseniksi tai lehtitoimikuntaan, kun eivät tunne tarvetta mitenkään kunnioittaa toisten vaivannäköä! -Vai onko rutinan syy, ettei ole tullut jostain syystä valituksi vaikuttajien paikalle? -Niinhän se oli, että kateus vie kalatkin vedestä.

Kiitos lehden tekoon osallistuneille sekä Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

Eräs tyytyväinen lukija
Sunday, December 31, 2006 at 06:39:55 (EET)
Lehdestä

Mielestäni lehdet ovat olleet uuden päätoimittajan ja hänen pienen tiiminsä tekeminä asiallisia ja informatiivisia. Asiapitoiset artikkelit ovat tulleet hyvään tarpeeseen. Lehden taitto on onnistunut ja lehti siten ulkoasultaan aiempaa selkeämpi ja tyylikkäämpi. Vuoden viimeisessäkin lehdessä upeita, suorastaan ammattimaisesti otettuja kuvia.

Reportaasi Svenska Yorkshireterrier Sällskäpet´n 30-vuotisnäyttelystä oli paikkansa ansainnut. Toivottavasti saamme samanlaisia katsauksia näyttelyistä eripuolilta maailmaa jo yksin siksi, että me ymmärrämme millainen taival meillä on kuljettavana ennen kuin olemme kasvatustyöllämme päässeet alkua pidemmälle. Montako kansainvälistä yorkkivaliota on Suomessa kasvatettu? 70-luvulla Suomessa ja Ruotsissa oltiin samalla lähtöviivalla. Miksi Ruotsissa on kasvatustyössä päästy paljon pidemmälle kuin meillä Suomessa?

Pikkujoulut, juhlat, muut tapahtumat ja useimmat näyttelytkin raportoidaan nykyään upean kuvituksen kera internetsivustolla kun aiemmin saimme lukea niistä lehdestä. En tiedä. Ehkä tämä on hyvä linjaus vaikka näin jäsenenä koen, että jäsenlehti on tältä osin köyhtynyt.

Kiitos lehtitoimikunnalle. Minua ei ole haitannut edes lehden aikataulun pettäminen. Inhimillistä. Ja jos keksin jotakin miten lehteä voisi kehittää, otan yhteyttä.

Lukija
Sunday, December 31, 2006 at 01:04:18 (EET)
Pikkuötökät

Meillä aikoinaan koira pääsi täistä kertaheitolla eroon Strongholdilla. Tiedä sitten, tehoaako väiveisiin yhtä hyvin, väiveet kun elävät ihon eritteillä tms. eivätkä ime verta, kuten täit. Koiratuttavien kannattaisi syynätä myös tarkkaan lemmikkinsä, sillä koirasta toiseenhan ne lurjukset leviävät. Turha ketään on silti syyttelemään ruveta - eihän kukaan voi edes sanoa, millä porukan koirista loisia on ekana ollut.

Täit tai väiveet eivät todellakaan aiheudu siivottomuudesta, vaan puhtaasti tartunnasta, joka käy helposti. -Ei ole häpeä kertoa, että omalla koiralla on loisia ollut - nolompaa on asian "pimittäminen", koska silloin porukan on vaikea hankkiutua ylimääräisistä "turkkisamoilijoista" eroon ja kierre jatkuu.

inhorealisti
Saturday, December 30, 2006 at 20:44:17 (EET)
lehdestä

Koska en ole jäsen, enkä tiedä millainen teidän yorkkilehti on, niin en ota kantaa sen sisältöön.
Mutta, jos joittenkin mielestä lehti on sisällöltään olematon, niin muistakaapa yksi asia:
Kaikki koirakerhoissa tapahtuu talkoovoimilla. Lehti on ihan sen näköinen kuin rotukerhon jäsenetkin. Jos lehden sisältö ei miellytä, niin jokainen voi tehdä asialle jotain!
Ei kun keräämään artikkeleita lehteen!
Jokainen kun ottaisi asiakseen tehdä/etsiä yksi artikkeli vuodessa lehteen, niin johan siellä lehdessä on luettavaa.

ohikulkija
Saturday, December 30, 2006 at 20:37:30 (EET)

Mä en ole saanut kun 3 lehteä tänä vuonna!Kalliita on lehdet.

Ihmettelevä myös
Saturday, December 30, 2006 at 18:19:17 (EET)
Väiveistä...

saa tuhdin tietopaketin pistämällä googleen: väive
Minä tuhannentyhmä en tiennyt mitä öttiäsiä ovat, mutta nyt tiedän.
Pääset varmasti niistä eroon.

Leena.espanja
Saturday, December 30, 2006 at 17:44:17 (EET)
Väiveitä...

Mene nyt ihmeessä eläinlääkärille, jotta saat kunnon myrkyt... ilmeisesti vaatii sisäistä lääkitystä. Varmasti apua löytyy, ei väiveet johdu siisteydestä, ole rauhassa.

Joo, samat sanat lehdestä, ei ole paljon jutuntynkää nykyään. Kuulin juoruja, että lehti ilmestyisi ensi vuonna vain kolme kertaa - ehkä niin on parempikin!!!
Jäsenmaksua sen sijaan on korotettu melkein 30% - mihinköhän se suunnataan!

Taas kerran ihmettelevä
Saturday, December 30, 2006 at 17:06:10 (EET)
Väiveitä?

Apua, löysin koiraltani väiveitä. Eläinkaupasta ostin siihen vaivaan shampoon,olen pessyt jo x3,ensin ohjeen mukaan viikon välein ja nyt pitempi väli, kun taas huomasin, että on niitä.Miksi niitä vain tulee uusia?
Olen putsannut ja tuulettanut, makuualustat puhdistettu. Itselläkin on ihottumaa, johon käytän bensan hajuista kallista australialaista voidetta, se auttaa, kutina on loppunut
Olen UUPUNUT, keinoni ovat vähissä.Jatkuuko tämä ikuisesti?Eikö niistä pääse eroon?
Vielä se että olen erittäin siisti ihminen, siivoan ja putsaan, ja pesen koirani n.x1 kk joskus harvemmin, mutta aina tarvittaessa. Miksi minun koira, miksi minä?
Mistä ne on tulleet?(Vai onko joku heittänyt niitä postiluukusta...) Minun pitäisi kai ola tulematta tapaamisiinkin, ettei koko jengi saa...

Väivehelvettissä elävä yorkki
Saturday, December 30, 2006 at 15:33:18 (EET)
Onko meidän kerhomme muuttunut Ruotsin yorkshirekerhon alajaostoksi?

Vuoden viimeinen lehti tuli ja kiitos siitä.
Lehti sisälsi hyviä artikkeleita ja isolla työllä tehty kahden vuoden näyttelyarvostelut ja -tulokset´, hienoa työtä.
Siitä huolimatta kritisoin osaa lehden sisältöä, joka mielestäni osoittaa sekä huonoa makua että huonoa ideaa. Lehden arvoikkaimmalla paikalla keskiaukeamilla (5 sivua) eritellään Ruotsin kerhon kuvia ja toimintaa. Lehti näyttää ihan Ruotsin kerhon lehdeltä Osa jäsenistä tietenkin saatta kuvista tykätä ja ehka niistäkin jotain oppi, jos on halua.
Suurin osa jäsenmaksuita menee lehden tekemiseen, miksi jäsenmaksuja hyödynnetään ilmaiseksi Ruotsin kerhon hyväksi. Se ei mielestäni ole oikein.
Kontaktit ja uutisointi muiden maiden kerhojen kanssa on tärkeää ja suositeltavaa, mutta se ei voi olla lehden pääasiallinen tarkoitus, kuten viimeisessä numerossa tuntui olevan. Arvostan Ruostin kerhoa ja sen toimintaa, ovat aktiivisia ja intohimoisia jalostus- ja näyttelytoiminnan työmyyriä Toivon samaa innostusta myös meidän omaan toimintaan.

Onko toimituslinja muuttunut? Onko jutuista puutetta? Toivottavasti tulevaisuudessa arvostetaan omaa kansallistakin toimintaa. Mielenkiintoista ja hauskaa kerrottavaa löytyy myös omasta toiminnastamme.

Panostetaan omaan lehteemme! Oma lehti on aina oma lehti.

Kriittisin terveisin Suomen Yorkshirenterrieri ry:n jäsen

Kiukustunut lukija
Saturday, December 30, 2006 at 14:28:14 (EET)
Sensuurista

"Tuula ja Rusina" ei pyynnöistä huolimatta pystynyt identifioimaan tutkimusta, johon viittasi. Siksi viesti poistettiin. Poistetussa viestissä mainittiin nimeltä 7 tunnettua koiranruokamerkkiä ja väitettiin niiden sisältävän useita terveydelle vaarallisia lisäaineita.

Poistolla suojeltiin tässä tapauksessa nimenomaan kirjoittajaa, joka on aina vastuussa kirjoituksensa sisällöstä. Jos väite sattuisikin olemaan perätön vaikkapa vain yhden mainitun valmistajan osalta, voisi kirjoittaja pahimmassa tapauksessa saada vahingonkorvausvaateen. Tätä seikkaa ei lievennä eikä asiaa muuta todeksi se, että vastaavia kirjoituksia löytyy muualtakin netistä.

Ulla-Riikka <sihteeri@yorkshirenterrieri.fi>
Saturday, December 30, 2006 at 01:05:39 (EET)
hakusanat

koiranruuat eläinkokeita

Heti ensimmäinen koirat.com keskustelu

Mainittu myös kissanruuat.

Uskoo ken haluaa, tietenkin, ja ottaa selvää lisää.

googlettaja
Friday, December 29, 2006 at 21:27:45 (EET)

Kyllähän noita tutkimuksia tehdään, mutta niistä ei saa hiiskua kenellekään.
Hyvää Uutta Vuotta tasapuolisesti kaikille!

Tuula ja Rusina
Friday, December 29, 2006 at 21:23:14 (EET)
Tuulalle

Se kyseinen koiranruokamerkki on ainoa koiranruokamerkki,joka löytyy tuolta linkeistä.
Ymmärrät kai!

Ei saa haukkua isoja firmoja
Friday, December 29, 2006 at 21:06:35 (EET)
Sensuurista

Elinalle...
Siinä viestissä oli vaan lisäainekoodien selitykset,ei sen kummempaa ja olihan se pari päivää nähtävillä.
Selvähän se,että koiran kuivamuonassa on oltava suuret määrät lisäaineita,jotta se säilyy ja maistuu ja tuoksuu jne.
Ihmettelen kyllä miksi se täytyi poistaa........
Ja todellakin googlella löytyy hyvin tietoa.

Googlettajalle!(ja muista varoa tämän palstan sensuuria)

Annahan hakusanat,millä selvitän eläinkokeet&koiran ruuan.
En todellakaan halua koirille/kissoilleni antaa mitään,mikä on eläinkokeilla testattua.

Tarja
Friday, December 29, 2006 at 20:52:56 (EET)
Sensuurista

En ole mikään sensuuri-intoilija enkä edes nähnyt poistettua viestiä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos levitettyjen "mustamaalaustietojen" todenperäisyydestä ei ole täyttä varmuutta, niin yhdistys tekee varmaankin oikein poistaessaan "epäilyttävät" viestit.

Tämä saattaa olla myös viestinlähettäjän etu, sillä joissakin roduissa voi isolla kasvattajalla olla jopa "oma lakimies" puhumattakaan isoista firmoista, joilla lakimiehet varmasti on. Tuskin mollausviestin lähettäjä sentään haluaa ottaa riskiä joutua ehkä väärin perustein moititun kasvattajan / koiranruokafirman kanssa nokitusten oikeuteen eikä sinne varmasti halua yhdistyskään.

Elina
Friday, December 29, 2006 at 20:38:56 (EET)
IAMS

Siis IAMS, ei LAMS.

Iams = Eukanuba
Friday, December 29, 2006 at 20:27:35 (EET)
koirien ruuista

Olipa huippua saada ajattelemisen aihetta, kun luin noista lisäaineista koirien ruuissa. Googlettamalla saa tietoa myös valmistajista, jotka tekevät eläinkokeita! En tasan varmasti osta enää heidän ruokiaan, kun eettisempiäkin vaihtoehtoja on olemassa.

sensuroikaa rauhassa, Google auttaa
Friday, December 29, 2006 at 20:21:05 (EET)
SENSUURI

TÄTEN ILMOITAN EROAVANI YORKSHIRENTERRIERIYHDISTYKSESTÄ.
SYY: Sensuuri sallii omalla nimellään kirjoittavien jäsenten haukkumisen,MUTTA kasvattajat ja nyt jopa KOIRANRUOKAFIRMAT ovat suojeltuja,vaikka koiranruokafirmoista löytyy samoja kirjoituksia vapaasti netistä.

Sensuuri tunnistaa kyllä
Friday, December 29, 2006 at 18:10:07 (EET)
Kati

Useissa hevostarvikeliikkeissä myydään punaisia rusetteja hevosenharjan letitykseen. Sopii myös yorkeille. Eikä ole niin kalliita, kun koiratarvikeliikkeissä.

Tuula ja Rusina
Friday, December 29, 2006 at 16:31:18 (EET)

Noora ja Pepe, nähdään su puistossa. Jospa sinne ilmestyisi muitakin!

Mervi: Laitoin sinulle sähköpostia.

Tuula ja Rusina
Friday, December 29, 2006 at 14:34:08 (EET)
Kati

Rusetteja voi ihan helposti tehdä itsekkin, esim. Tiimarista saa ihan hyviä tykötarpeita.
Mulla on koirille yhdet ostetut rusetit, loput olen tehnyt itse tai saanut "vanhemmilta ja viisaammilta", ja varastoa riittää... en varmaan edes kerkeä kaikkia käyttämään, mutta kun semmoinen näpertely on niin kivaa.
Näyttelypaikoilla on yleensa muutama rusetti myyjien valikoimissa. Netistä voi kans tilata, mutta ei kannata sokkona ostaa!
Minä olen saanut semmoisen neuvon, että rusetin leveys pitäisi korkeintaan koiran korvien sisäreunan välimitta.
Mäkällä on kotona otsatukka kiinni lenksulla ja siihen päälle sidon satiininauhan että näyttää kauniimmalta. Ne näyttelyrusetit ovat usein kovetettuja eivätkä minusta välttämättä ole parhaimpia kotikäyttöön.
Jos haluat niin laita mailia, saat os. paikkaan josta ostin ne minun hienoimmat rusetit.

Kristiina <krania01@student.umu.se>
Friday, December 29, 2006 at 11:09:18 (EET)
Tuula!

Näköjään viestisi on poistettu, voisitko lähettää minulle yksityisviestinä listan niistä paljon lisäaineita sisältävistä koirien ruuista?

mervi.pirinen @ edu.kitee.fi
Friday, December 29, 2006 at 10:00:35 (EET)
Tapiolan koirapuistoon

Me Pepen kanssa tulisimme mielellämme!

Noora ja Pepe
Friday, December 29, 2006 at 09:50:17 (EET)
Rusetteja

Hei!
Mistä olette ostaneet näitä kauniita Rusetteja/hius-solkija koirillenne,joilla saisi koiran etukarvat pois silmiltä?
Näitä mitä käytetään näyttelyissä.

kati
Friday, December 29, 2006 at 09:47:31 (EET)
Apua viitenumerolaskentaan

Netistä löytyy useitakin viitenumerolaskureita. Tässä linkki Nordean laskuriin http://www1.nordea.fi/P636v/H636v000.asp?L=FI

Markku <webmaster@yorkshirenterrieri.fi>
Thursday, December 28, 2006 at 20:32:29 (EET)
apua, mikä laskutehtävä

Jos mun jäsenmaksulapussa on virhe, soitan taatusti:-) Ei riitä tuo lyhyt matikka. Tuli hiki
jo lukiessa.
Mukavaa uutta vuotta kaikille yorkeille kotijoukkoineen.

yötyöläinen
Thursday, December 28, 2006 at 22:05:10 (EET)
Jäsenmaksuviitteissä virheitä!

Valitettavasti jäsenmaksuviitteiden tarkistusnumero (viimeinen numero) on virheellinen osassa jäsenmaksuja. Nelinumeroiset viitteet ovat oikein, viisinumeroisissa viitteissä on osassa virheellinen viimeinen numero.
Uuden viitenumeron tarkistenumeron saamiseksi ottakaa yhteyttä puheenjohtajaan tai voitte myös laskea itse uuden tarkistenumeron
seuraavalla tavalla:
Viitteen numerot kerrotaan vasemmalta oikealle luvuilla 7,1,3, 7
Tulot lasketaan yhteen, ja summa vähennetään seuraavasta täydestä kymmenestä.
Erotus on tarkiste, joka merkitään viitenumeron viimeiseksi numeroksi. Jos erotus
on 10, tarkiste on 0.
Eli, jos viitenumero alkaa esim. 7654 niin viimeinen numero (tarkiste) on : 7*7+6*1+5*3+4*7 =98 vähennetään seuraavasta täydestä kymmenestä, jolloin saadaan tarkistenumero 100-98=2 ja viitenumeroksi tulee 7654 2.

Valitamme tapahtunutta virhettä.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille

Tv. Erkki <puheenjohtaja@yorkshirenterrieri.fi>
Thursday, December 28, 2006 at 20:32:20 (EET)
Koirapuistoon

Olisko Tapiolaan lähtijöitä ensi sunnuntaina klo 11.00 ? Rusina lähtisi tapaamaan mielellään koirakavereita pitkästä aikaa ja olisi sitten ehkä myös rauhallisempi illalla, eikä jaksaisi välittää raketeista niin paljon, kun on saanut päivällä riehua.....

Tuula ja Rusina
Thursday, December 28, 2006 at 19:26:56 (EET)
Allergiasta

Tellu-phalenellani on turkki tullut paremmaksi ja samoin rapsutus vähentynyt ruuanvaihdon jälkeen. Tellu söi aiemmin Royal Caninin allergia-ruokaa, mutta se ei oireisiin auttanut. Tellu pitää nykyisestä Virbacista (niin kuin piti tosin Royal Caninistakin), mutta Assi syö mieluummin muita nappuloita. -Assilla ei tosin ole allergioita ollutkaan. Tellun ruuan vaihdoin Virbaciin eläinlääkärin suosituksesta.

Elina
Thursday, December 28, 2006 at 15:30:37 (EET)
Kuluttajavirasto tehnyt koiranruokatutkimuksia

Kuluttajavirasto tutki pari vuotta (helmikuu 2004) sitten koiranruokien ravintosisältöjä (en muista tutkittiinko tässä yhteydessä myös lisäaineita). Mukana oli maailmankuuluja, suurella rahalla mainostettavia brändi-merkkejä ja ns. bulkkituotteita. Tuotteen tunnettavuus-hinta eivät korreloineet tuotteen laadun kanssa. Tutkimuksen voitti Suomen Rehun Jahti&Vahti -koiranmuona. Kun tutkimus julkaistiin (miksiköhän sitä ei huomioitu esim. koirajulkaisuissa?) se oli luettavissa Kuluttajaviraston nettisivuilta. Luulen, että se olisi saatavissa Kuluttajavirastosta.

Tiina
Thursday, December 28, 2006 at 11:24:12 (EET)
Koirapuistotapaamisia Vantaalle

Hei kaikki Vantaan alueen yorkit omistajineen!
Olemme aloittamassa koirapuistotapaamisia Vantaalla.
Mikäli olet kiinnostunut koirasi kanssa tapaamaan muita yorkkeja niin ota yhteyttä Sannaan 040/5238510 tai sähköpostitse sanna.kaukonen@tinydewills.com niin suunnitellaan lisää.
Tulen ilmoittamaan ensimmäisen tapaamisen paikasta ja ajankohdasta myös tällä palstalla myöhemmin.
Tervetuloa mukaan!

Sanna Kaukonen <sanna.kaukonen@tinydewills.com>
Thursday, December 28, 2006 at 10:58:44 (EET)
Hei Niina ja Lola!

Kiitos yhteydenotosta vieraskirjaani.
Saisinko vielä Niina sun sähköpostiosoitteesi. Olen hukannut sen.
Ollaan yhteyksissä ja nähdään koirapuistotapaamisten merkeissä!
Terv.Sanna + pikku pirulaiset

Sanna Kaukonen <sanna.kaukonen@tinydewills.com>
Thursday, December 28, 2006 at 10:46:12 (EET)
royal canin

No Hupsista!
Johan on tyrkätty lisäaineita Royal Canin ruokaan.Mitenköhän lie tuo Virbac??
Eihän tässä uskalla kohta mitään syöttää.....Hirveä määrä kaikenlaista lisäainetta.Olen itsekkin ,joskus aikoinani toisella koirallani BARFFANNUT,mutta se oli niin sotkusta ja erittäin työlästä hommaa,että katsoin parhaaksi lopettaa ,tämän muoti-intoilun.Ei kait se ruoka tosiaan löydy,kuin testaamalla ,mikä omalle lemmikille sopisi parhaiten....
No mutta...Oikeen Hauskaa Uutta Vuotta 2007 kaikille yorkki koiran omistajille!

kati
Thursday, December 28, 2006 at 10:26:02 (EET)
Ulla-Riikka

En muista tutkimusta, mutta näistä lisäaineista on kirjassa:
'Koiran luonnonmukainen hoito' Ulla Kivimäki.

Tuula ja Rusina
Thursday, December 28, 2006 at 00:12:51 (EET)
Tuula ja Rusina

Mihin tutkimukseen viittaat?

Ulla-Riikka
Wednesday, December 27, 2006 at 21:33:20 (EET)
Lams

Lams on mullekin tuntematon merkki. Se oli tutkimuksessa mukana, en osaa sanoa siitä sen enempää.

Tuula ja Rusina
Wednesday, December 27, 2006 at 21:13:11 (EET)
Tuula ja Rusina

Lams = Iams vai joku minulle tuntematon merkki?

Mari, Rocky ja Atom
Wednesday, December 27, 2006 at 20:30:41 (EET)

Samat on ajatukset kuin Tuulallakin ja siksi barffasin kunnes väsyin.
Oscar on
myös puhdas koiranruokamerkki ja se on meidän koirien herkku.

Nuo lisäainemäärät on ihan käsittämättömiä ja onneksi ei yorkit ole mitenkään allerginen rotu vrt westiet.

Tarja
Wednesday, December 27, 2006 at 18:52:42 (EET)
Vastausta... :)

Joku kyseli ruuista...

Minulla on ollut Virbacin allergia ruokaa ja se oli ihan hyvä, mutta vaihdoimme sen Royal Caninin allergiaruokaan kun se oli laadukkaampaa. Iho on meidän koiralla ongelma... Mikä sitten kenellekin sopii?! Vaikea sanoa, kun en ole "ammattilainen" näissä jutuissa.

Oikein onnellista uutta vuotta teille kaikille!!

BÖB
Wednesday, December 27, 2006 at 15:16:08 (EET)
Kati

Omalla koirallani mustan töhnän korviin aiheutti sieni (tulehdus).

Kaisa
Wednesday, December 27, 2006 at 11:39:27 (EET)
Kati

Jos korvissa on "mustaa töhnää" niin kannattaa tarkistaa onko korvapunkki (näitä punkkeja löytyy joka lähtöön..).

Eija
Wednesday, December 27, 2006 at 09:59:26 (EET)
Reverse Sneezing

Heippa!

Akulla tuli moisia oireita vasta seniori-iässä. Tosin sitä ei kovin usein tullut. Nenäpunkkikaan se ei ollut, lääkärissä nimittäin käytiin.
Rocky-seropillani on kyseistä ongelmaa esiintynyt vain muutama viikko sitten sairastetun flunssan viimeisinä päivinä. Viikon päivät oli flunssaa molemmilla pojilla, ja olisko kahtena viimeisenä päivänä ollu Rockylla reverse sneezing-kohtauksia. Meinasinkin että jos vielä maanantaina jatkuu, soitan lekurille mutta maanantaina oli jo Rockykin terve. :)
Ei ole joulunpyhät täysin surutta sujuneet, Akua on paljon muisteltu, itketty ja muistokynttilää poltettu pari päivää. :( Itsehillintä ei ole kovin hyvin sujunut. Töissä jos joku erehtyi jotain sanomaan hautuumaasta, heti tuli Aku mieleen jne. :(
Ja jotta ei tämäkään joulu ihan putkeen menisi, koirat löysivät vanhempien naapurista myrkyllä tapetun hiiren ja ensin ajattelin ettei ne mitään syöneet, Atomi kantoi hiirenraatoa suussaan mutta pudotti kun käskin. Mutta sitten joulunpyhinä kyttäsin hermorauniona mahdollisia oireita, vaikka k-vitamiinia syötinkin, soitin päivystäjällekin keskellä yötä kun en pystynyt nukkumaan kun kuvittelin että Atomin ikenet ovat kalpeat... En usko että ovat myrkkyä saaneet, toisaalta päivystäjä sanoi että jos ovat esimerkiksi hiirenraadon syöneet, on siinä oleva myrkkypitoisuus todennäköisesti niin pieni, ettei siitä pitäisi tulla mitään.
Mitään oireita ei ole esiintynyt kummallakaan, torstaina tulee viikko tapahtumasta.

Mari, Rocky ja Atom
Wednesday, December 27, 2006 at 01:02:12 (EET)
kakomisesta ja niiskutuksesta

Heippa!

Meijän Casper kakoo ja niiskuttaa satunnaisesti silloin tällöin, mutta reilu viikko takaperin se alkoi lisääntymään rajusti ja nopeasti. Onneksi ehittiin lääkäriin kuitenkin ennen pyhiä. otettiin verikokeet ja röntgenissä käytin kuvauttamassa keuhkoja yms. Verikokeissa ilmeni tulehdusarvojen olevan koholla ja röntgenissä keuhkot näyttivät hieman laajentuneen, mutta mikään ei puristanut siellä kuitenkaan. nyt ollaan 10pvä antibioottikuurilla ja toivotaan että menisi ohi ja kyseessä olisi vain jokin bekteeri.

Olo on hieman helpottunut, mutta kakominen jatkuu.

Casper on kokoajan ollut pirteä, syönyt, ulkoillut ja leikkinyt, joten oli vaikea aluksi huomata oliko koira kipeä vai oliko kakominen hieman lisääntynyt. On pirteä ollut kokoajan myös lääkekuurin ajan mutta kakoo välillä pahastikkin.

Toivottavasti kakomiseen löytyy teilä ratkaisu, niin minäkin toivon omani kohdalla: )


Satu Alfred&Casper
Tuesday, December 26, 2006 at 18:25:27 (EET)
käyttäjäkokemuksia virbacin ruuasta

He!
Omistan pikkuisen yorkki tytön.Epäilen yorkkini olevan allerginen syöttämälleni royal caninin ruoalle.Silmät vuotaa ja korvissa on mustaa töhnää ja pikkuinen rapsuttelee ihoaan aika vimmatusti.Onko kellään kokemuksia tästä virbacin adult hypoallergenic ruuasta omalla yorkillansa.Onko kellään muulla ollut samanlaista ongelmaa,kuin meidän pikkutytöllä.

kati
Tuesday, December 26, 2006 at 17:50:20 (EET)
Edellisestä viestistäni

Tarkoitin eläinlääkärissä käyttämisellä lähinnä Tiinan koiraa, jos ei ole selvinnyt, mistä vaiva johtuu...

Elina
Tuesday, December 26, 2006 at 17:07:15 (EET)
reverse sneezing

Yllämainittu käsite liittyy nenäpunkkiin ja siihen liittyvään omalaatuiseen niistämistapaan. Ainakin itse olen kuullut käsitteen vain nenäpunkista puhuttaessa. Tämä näin pienenä sivuhuomautuksena. Veisin myös itse koirani alempana mainitussa tapauksessa eläinlääkärin tutkittavaksi, jos ei ole varmuudella selvillä, mistä niiskutus ja kakominen johtuu.

Elina
Tuesday, December 26, 2006 at 16:41:23 (EET)
Nuuskuttamisesta..

Meillä aatu "ryystää" välillä..vaiva saattaa alkaa ihan yhtäkkiä ja välillä jää yhteen kertaan, välillä jatkuu tuntejakin. Nenäpunkeista ei ole kysymys meidän tapauksessa, sen on jo aikaa sitten eläinlääkäri sulkenut pois. Eläinlääkärin mukaan ahtaat hengitystiet ovat usein syynä niiskutukseen ja sitä veikkasi aatunkin vaivojen aiheuttajaksi.

Katja
Tuesday, December 26, 2006 at 10:29:58 (EET)
Nuuskuttamisesta ja köhimisestä Tiinalle

Tästä aiheesta käytiin paljon keskustelua tällä palstalla vähän aikaa sitten kun pyysin apua / neuvoja oman Pippi-yorkkini nuuskuttamiseen ja röhkimiseen. Selaa alaspäin niin löydän paljon asiaa tästä aiheesta!
Ihan lyhyesti: tuolloin ainakin oli liikkeellä nenäpunkkeja, jotka ovat hyvin yleinen koirasta kouraan tarttuva vaiva. Hoitona on eläinlääkäriltä saatava stronghold ampulli 2-3 kertaa niskaan. Pippilläkin vaiva meni ohi näillä lääkkeillä.

Toinen vaihtoehto, on ns. reverse sneezing, jota Pippi myös 'harrastaa' kun esim kiskoo hihnassa taikka innostuu kun vieraita tulee. Tällä on ymmärtääkseni ( korjatkaa jos olen väärässä!) myös tekemistä erityisesti pienten koirien ( ja eläinlääkärimme mukaan etenkin yorkkien) yleisellä vaivalla Trakeokollapsialla. Katso googlesta oireet, siellä on hyvä selostus ja helpotuksena ainakin selvisi ettei Piipillä ollut sitä vaivaa. Eläinlääkäri jo oli ehdottanut kurkun ultrausta. Trakeokollapsiassa henkitorvi 'lyhistyy' kasaan pehmeistä liitoskohdista ja koira ei saa henkeä. Jos vaiva on todella paha niin hoitona on leikkaus.

Eläinlääkärin luona kannattaa poiketa mutta hyvää 'ensiapua' saat tältä palstalta sekä googlesta! Hyvää joulun jatkoa, toivottavasti olo paranee!

Tiina ja Pippi
Monday, December 25, 2006 at 13:58:04 (EET)

Mulla ei yorkki tee mitään tuollaista eikä westie.Chihuahua kyllä jotakin tuollaista tekee ja syynä on ahtaumat heng.teissä.
Mutta kyllä kysyisin/veisin lääkäriin,jos tuo uusi oire on ja vaikuttaa aika ikävältä.Eläinlääkäri ainakin poissulkisi kaikki parannettavat vaivat ja voisi auttaa jos apua löytyy.
Chihulleni ei voi mitää tehdä,otan syliin,rauhoitan ja joskus auttaa nenästä kiinni pitäminen jotta joutuu hengittää suun kautta kunnolla.
Mutta missään nimessä se ei tyypillistä yorkeille ole,kun ei koirakaveriyorkeillakaan ole tuollaista huomattu.

Tarja
Monday, December 25, 2006 at 13:11:30 (EET)
Koira nuuskuttaa

Eli meidän alle vuoden ikäinen yorkki nuuskuttaa ja kakoo todella paljon. En tiedä osaanko selittää sitä tarpeeksi hyvin, mutta se vetäisee kurkun kautta äkisti henkeä ihan kuin nenä olisi tukossa. Monesti syödessä sama homma kun se hotkii ruoan äkisti. Tätä on nyt alkanut olla ihan päivittäin, monesti jatkuu tuntikausia, toisinaan menee kerrasta tai parista. Onko tämä yleistä yorkeilla vai onko syytä jo tosissaan huolestua? Onko tällä ilmiöllä nimikin, todella vaikeaa selittää miten se tapahtuu. Välillä se kävelee lattialla ja hirvee turina kuuluu mennessään. Kiitos valtavasti jos joku viitsisi vastata tai jollakin on ollut samanlaisia ongelmia.

Tiina
Monday, December 25, 2006 at 10:28:30 (EET)
Iloista Joulua

... kaikille yorkkiperheille!

Ulla-Riikka &co
Saturday, December 23, 2006 at 22:27:57 (EET)
Amerikanmuotovalioksi helposti

Nyt on sitten mahdollista saada Ameriikan valioita postimyynnissä
Ihan sinne rapakontaaksekin viestiä, ei tarvitse enään sinne matkustaa.. tittelit vaan nimen perään ja voit todistaa maailmalle kuinka kaunis koirasi todella on!!
Tilaa oma valionarvosi... vain 45 dollaria

* Ei ammattihandlereita
* Ei politiikkaa
* Ei osallistumismaksua
* Ei odotuksia
* Ei ruljanssia
* EI riskejä, rahat takaisin vakuus

http://www.americanchampiondogs.com/index.html

Kaikkea ne Ameriikkalaiset keksii, milloinkahan sais näitä FCI:n valionarvoja yhtä helposti.

Silkki
Saturday, December 23, 2006 at 16:18:59 (EET)
Kiitokset

Vera & co ihanasta joulutervehdyksestä ja rauhaisaa ja mukavaa joulua teille! Piritalle ja Taaville myös oikein iloiset jouluterveiset - Pirita, mun kotiposti täyttyy jostain syystä pelkästä roskasta joten hukkasin viestisi muun postin mukana. Kirjoittelen tästedes työpostista. Kaikille muillekin tutuille ja yorkinmielisille terveisiä, ja nyt perunalaatikon tekoon... :-)

Eija, Lila ja Helmi
Friday, December 22, 2006 at 23:05:22 (EET)
Hyvää joulua karvakorvat!

Hyvää Joulua ja Rauhallista Uutta Vuotta kaikille pienille ystäville!

Oikein tunnelmallisia hetkiä pienien yorkkienne kanssa, pehmeitä tassuja ja täysiä massuja teille kaikille toivottavat

Kaarina + yorkit Ella, Rasmus ja Pinky + Mimosa-kisu
Friday, December 22, 2006 at 11:04:04 (EET)
Hyvää joulua kaikille yorkkimielisille!

Terveisin,
Latour alias Pardayan ja Yappy Fashion.

Tiina <lysdor@yappyfashion.fi>
Thursday, December 21, 2006 at 20:30:01 (EET)
Hyvää joulua

Hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta toivottavat Johanna ja Varpu!

Johanna ja Varpu
Thursday, December 21, 2006 at 19:57:34 (EET)
Kuulumisia ...ja Joulun odotuksia

Moikka kaikille !

Joulu tulla jollottaa ja kiirettä pitää kaikilla ja töissä ollut mahdotonta taistelua, mutta nyt voiton puolella ja mamikin ehtii taas kirjoittaa minusta.
Olen 1v 4 kk vanha yorkki-tyttö Pimu-nimeltäni. Kaunis ja älykäs. Syön hyvin. Olen kiltti ja sisäsiisti (opin vasta 1vuoden iässä,, täysin ). Mamilta meinas mennä hermot jo tuossa loppu vaiheessa, mutta enää sen ei tarvitse hermoilla vaikka olisikin useamman tunnin poissa luotani. Tajusin, etten saa namipalaa kun se tulee kaupasta, jos olen lirinyt lattialle tai matolle ... APUA, silloin tuli huutoa.. eikä sitä jaksanut kuunnelle edes isi , saati sitten naapurit.
Mikä teitä kavereita vaivaa kun ei ruoka maistu ? Minä tyttö söisin koko ajan. Kuppi aina tyhjä. Kolme kertaa päivässa mami sen täyttää + herkkupalat päivänmittaan (nakki pala tai pannari saat mun hulluksi ... vau ! Kääretortun osaan jo leipoa kun olen sen niin monta kertaa uunin ja apupöydän vahtimisella opetellut. Isi rakastaa sitä liikaa ja saan vain palan sitä herkkua.
Nyt toivat puun sisälle .. Tuon voisi merkata, kunhan ne häipyy sinne keittiöön sen ison liha kimppuun , joka nyt on, saavissa. Niin tai ,jos ne laittaa ne pallot roikkumaan liian alhaalle niinkuin viime jouluna, nappaan ne. Olen saanut monta uutta vaatetta kun luulivat kylmän talven tuleva. Purin yhdestä jouluneuleesta jo hihan suun kun yritin selvittää niille, että kuuma, mutta kun mamin pitää hienostella, miten suloinen olen punaisessa jumpperissa kun se lähtee shoppailee.Harmi kun en päässyt joulujuhliin mukaan Tapiolaan kun olimme reissussa. Tulee se kerta vielä kun tavataan. Olen avoin , iloinen enkä pelkää muuta kuin noita kauheita varjoja ja haamuja ikkunoissa eikä nuo ymmärrä mitä haukun kun en sitä tee vaikka meille tulee vieraitakin. Myös omaa aitausta ulkona puolusta haukkumalla . Naapurin salukit ei todellakaan tule meidän puolelle.
Rakkain terveisin Pimu ,, onnellinen ja terve tyttö.. välillä ne rakastaa mut kuoliaaksi :o) Erityisterveiset Vertille , Onnille mäntysuopaiset terveiset Espanjaan ja tyttökaveri Fifille .

Kaverista haaveilen niinkuin nekin
Thursday, December 21, 2006 at 19:36:41 (EET)
Hyvää Joulua!

Iloista ja makoisaa Joulua kaikille tassuttelijoille!

Leena ja karvaturrit. espanja
Thursday, December 21, 2006 at 18:19:52 (EET)
Silmävesi

Nimeltä DiamondEye pitäisi olla hyvää vuotaviin silmiin. Näin olen kuullut, en ole testannyt itse.
Kiva että Bobille maistuu Virbac! Oli kyllä niin hurmaava pikkumies että ei haittaa vaikka sitä ihanuutta olisi muutama sata gramma enemmänkin lelliteltävänä.

Hyvää joulua kaikille!

Kristiina
Thursday, December 21, 2006 at 17:45:06 (EET)
Rauhallista joulua!

Toivottaa Mimmi ja Helmi Lohjalta, meillä on myös omat sivut, joihin voi tutustua osoitteessa:

www.koissut06.vuodatus.net

Satu
Thursday, December 21, 2006 at 13:37:33 (EET)
Kirppis ?

Moikka,

olisiko mahdollista ja onko edes kiinnostusta, jos tällä palstalla olisi erillinen kirppis ?

Meillä ainakin on esim vauva-ajalta pieneksi käyneitä nuttuja, vauvapantoja, petejä ja mahdollisesti myöhemmin sitruunapanta. Kaikki aika arvokaita asioita ja nututkin on mittojen mukaan tehtyjä, elikkä ainutlaatuisia. Homma pelaisi ihan mainiosti postiennakolla tai peräti voisi tehdä vaikka treffejä ja samalla tavata muita yorkkeja.

Mitä mieltä ?

Aiempaan tiukkaan keskusteluun meiltä terkut, että välillä on kiva seurata ja piristääkin, eihän kaikkien ole tarvis aina samaa mieltä ja pieni kina ei vahingoita ketään, se kuuluu elämään. Se sitäpaitsi vain kertoo, että meillä on tässä eläväinen porukka joka ei pelkää pientä toraakaan. Kunhan ei mennä henkilökohtaisuuksiin ja mollata ketään nimellä.

Pankaahan lisää joulukuvia galleriaan, ne pikkuenkelit saivat sydämen ihan läpättämään. Meidänkin pojat saavat vielä tonttuhatut ja liivit ja JOS saadaan pojat pysymään paikallaan kuvan verran, pannaan tulemaan kaikkien "ihasteltaviksi".

Jouluiloa kaikille tasapuolisesti toivottaen !

PS. Vertti tosin laittaa vielä erikoisterkut Pimulle:@D

Susanne, Vertti ja Mortti
Thursday, December 21, 2006 at 13:31:52 (EET)
Hyvää joulua!

Hyvät joulun toivotukset kaikille yorkki ihmisille ja Tapiolan porukalle kiitos mukavista hetkistä!!

Meille sopii ainakin 3.12 klo 11.00!!

kati +ihanat jimi ja eetu
Thursday, December 21, 2006 at 12:56:33 (EET)
HYVÄÄ JOULUA!

OIKEIN RIEHAKASTA JA HERKKUJA TÄYNNÄ OLEVAA JOULUA KAIKILLE YORKEILLE!!!!!JA HEIDÄN EMÄNNILLEEN(ISÄNNILLEEN)..................

Tarja,Yrjö,Lyyli,Tessu,Elli,Tomppa,Mirri,Paukku,Latte ja Takku
Wednesday, December 20, 2006 at 22:20:58 (EET)
Hyvää Joulua!

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA

kaikille yorkki-ihmisille ja heidän pikkulemmikeilleen!

Toivovat: Elina, Assi & Tellu
Wednesday, December 20, 2006 at 17:41:28 (EET)
Hei Terhi ja Nana!

Kiitos viestistä!
Olisi kiva saada teidän sähköpostiosoite :)

Sanna <sanna.kaukonen@tinydewills.com >
Wednesday, December 20, 2006 at 15:42:56 (EET)
Kiitos

Kristiina Virbac vinkistä! Nyt maistuu ruoka entistä paremmin (vielä entistä paremmin..=)
Saadaan ehkä Bobillekkin vähän massaa niin ei olis aina kaikista pienin..heh
toivottavasti auttais vielä silmien
vuotoon.. odotellaan ajan kanssa..

jos jollakin on muuten henkilökohtaista kokemusta yorkin silmien vuodosta
niin otan mielellään vinkkejä vastaan! Yleensä silmät alkaa vuotaa pahiten ku jännittää tai ollaan tosi innoissaan. Sitte on partakarvat kaikki ihan märät ja ei oo kiva..

Hyvää joulua kaikille! Toivottavasti lunta riittää edes vähäsen=)
Ja onnellista uutta vuotta!
Hyvää terveyttä pikku yorkeillemme ja myös omistajille=)

Bob ja Jenni
Wednesday, December 20, 2006 at 13:15:25 (EET)
Rauhallista Joulu!

Joulu on valkeiden hankien aikaa ja pienten tonttujen punaista taikaa.
Oikein Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2007 kaikille yorkkilaisille!

Nina, Harri, Ricky ja Robbie
Wednesday, December 20, 2006 at 10:13:37 (EET)
Joulun aikaa, juhlan taikaa!

Hauskaa Joulua ja Rauhallista Uutta Vuotta kaikille ihanille koira- ja ihmisystäville, joihin olemme tutustuneet tämän ensimmäisen yorkkivuoden 2006 aikana!

PS. Meille kyllä sopisi tavata Tapiolassa su 31.12 klo 11.00. Nähdäänkö siellä?

Tuula ja Rusina
Tuesday, December 19, 2006 at 22:01:17 (EET)
Kotikutoiset pennut vai idästä tuodut

Minunkin kiinnostukseni heräsi tuoreisiin rekisteröintitietoihin. Ihan totta, narttuja ei aina näköjään säästellä. Mutta toisaalta, suomalaisten narttujen pennutusta ja pentuja kuitenkin päästään seuraamaan ihan eri tavalla (esim. viranomaisten ja vapaaehtoisten valvojien toimesta) kuin ulkomailta tuotujen ja täällä myytyjen pentujen lähtökohtia. Käykääpä katsomassa esim. chihuahua ja valkoinen länsiylämaanterrieri tuontirekisteröintejä vaikkapa tämän vuoden aikana. Mitä mieltä olette, voiko kaikki olla yksittäisten henkilöiden omaksi koiraksi hankintoja vai voisiko olla takana kaupallista tuontia? Niin kauan kun tätä ilmiötä ei ole yorkeissa, voidaan olla vielä kohtuullisen huojentunein mielin.

Tiina - järjestyksessä kolmas Tiina
Tuesday, December 19, 2006 at 20:06:46 (EET)
höpö höpö

heh kyllä tämä keskustelupalsta on ihan piip.lopettakaa tälläinen kokonaan. ette osa kuin haukkua ja kehua itseänne. sinä ja sinun englantilainen kasvattajasi. höpö höpö.

viraileva stara
Tuesday, December 19, 2006 at 19:02:49 (EET)
Tiinalle

Hyvää Joulua vaan sinullekin. Ketään ei ole haukuttu, vain todetaan tosiasiat, jotka on kaikkien luettavissa kennelliiton jalostusohjelmasta. Minun ohjekirjani on erään englantilaisen tunnetun yorkkikasvattajan tekemä, joten luotan kuitenkin siihen ja sen sanomaan enemmän kuin sinun.

Ei ymmärrä vieläkään
Tuesday, December 19, 2006 at 18:36:01 (EET)
Koirapuistotapaamisia Vantaalle 2007

Hei!
Tämä on kutsu kaikille Vantaan alueen yorkeille karvoihin katsomatta.
Löytyisikö kiinnostusta esim koirapuistotapaamisiin Tikkurilan tai Hakunilan alueella heti vuodenvaihteen jälkeen?
Ota yhteyttä sähköpostitse niin lähdetään porukalla kehittämään alueellista toimintaa myös täällä Vantaan suunnalla.

Sanna <sanna.kaukonen@tinydewills.com>
Tuesday, December 19, 2006 at 17:16:59 (EET)
Piparintuoksuiset jouluterveiset! :)

Toivotamme kaikille yorkeille emäntineen ja isäntineen
OIKEIN HYVÄÄ JA LÄMPÖISTÄ JOULUMIELTÄ JA PALJON ONNEA JA MENESTYSTÄ ALKAVALLE VUODELLE 2007!
Terveisin Sanna + yorkkitytöt Jessi ja Nuppu
www.tinydewills.com

Sanna <sanna.kaukonen@tinydewills.com >
Tuesday, December 19, 2006 at 16:48:37 (EET)
Jouluterveiset

Seurasaaren joulupolulta viime sunnuntailta! Lila oli puettu Tarjoustalon tonttu-enkelipalttooseen, ja sitä kuvattiin koko tonttuilumme ajan niin että salamavalot silmiä häikäisivät... :-) Harmi tosin etteivät Ylen kuvaajat ponganneett meitä, Lila olisi varmaankin päässyt myös telkkariin - meidän ihana tonttuyorkki!

Oikein mukavaa ja rauhaisaa joulunaikaa kaikille palstalaisille ja erityisesti Tapiolan jengille, ja tapaamisiin! Sisaruksille kuten myös Emma-äidille terveiset Lilalta ja Helmi söpöläinen lähettää erityislämpimiä yorkkiterveisiä Hämeenlinnaan!

Eija, Saara, Lila ja Helmi
Tuesday, December 19, 2006 at 16:20:11 (EET)
Koirien ikä!

Kun otatte voimakkaasti kantaa Mummot ja ymmärtämättömät, niin olisi hyvä ottaa asioista selvää nykytiedoilla ja tutkimuksilla. Kirjastosta löytyy........
Koiran ikä on verrattu ihmisen ikään pennusta lähtien. 2 vuotias on 24 v. ja 3 vuotias vastaa 28 v. sekä 4 vuotias 32 v. jne vuodessa tulee 4 vuotta ihmisen ikään verrattuna. 10 vuotias vastaa siis ihmisen ikään 56 vuotta. Pentuvaihteen ikää en muista tarkasti enää, kenties 18 kk vastasi 20 v. ihmisen iässä.
Joten turhat päivittelyt pois, sillä ihmisilläkin synnyttäjien ikä on noussut ja terveystutkimukset ja seurannat ovat huomattavasti kehittyneet, samoin koirujen puolella.

Hyvää Joulun odotusaikaa koiralapsien kanssa!

Marita

Marita
Tuesday, December 19, 2006 at 15:04:11 (EET)
tapiolaan

Ehdotin aiemmin että tavattaisiin sunnunataina 31.12, mutta nyt joudummekin itse jäämään pois kun Pippillä alkoi juoksut. Mutta tulemme taas mukaan heti tammikuussa.

Oikein mukavaa joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille Tapiolan kävijöille ja myös muille yorkeille emäntineen ja isäntineen!

ps. vielä selvyydeksi: toinen alla samalla nimellä pennutuksesta koirjoittava en ole minä!

Tiina ja Pippi
Tuesday, December 19, 2006 at 14:51:37 (EET)
tapiolan tapaaminen

Hei!
koskas on sovittu seuraava meetinki tapiolaan?

kati, eetu, jimi
Tuesday, December 19, 2006 at 13:45:48 (EET)
Sinä kuka mitään ei ymmärä

Etkö sinä tajua, että koiria ei voi kasvattaa ohjekirjojen mukaan. Jokainen koira on oma yksilö ja juoksutki on koirilla erilaiset. Toisilla on vasta eka juoksu 2v ja toisilla voi olla jo vuoden ikäisenä 2 juoksu. Eikä koirat tule aina kantavaksi kun niitä astuttaa , itselle sopivaan aikaan. Jos yorkki elää 15 v, niin 5v koira on parhaassa iässä ja vuoden ikäinen narttu voi olla paljon parempi synnyttäjä ja äiti kun 3-5 vuotias. Monet kasvattajat haluavat käyttää koiria ensiksi näyttelyssä ja vasta sitten pennuttaa niitä. Uskon, että jokainen kasvattaja tietää minkä koiran hän astuttaa ja minkä ikäisenä. Minun mielestä on todella itsekästä haukkua toisia asioista mistä itsellään ei ole mitään tietoa.

Tiina
Tuesday, December 19, 2006 at 13:10:43 (EET)
Vera & Vendi sekä Katja

KIITOS vinkistä, tiesin niitä jossain nähneeni mutten keksinyt mistä lähteä hakemaan. Laitoin heti tilauksen yorkki- ja luupiparimuoteista sisään. Vaikkei tänä vuonna enää ehtiskään, tehdään sitten vaikka laskiaispipareita yms.

Katja, yritin veitsellä itse muotoilla luupipareita ja kolme sain aikaiseksi. Jos ei muille kelpaa, Taavi kyllä syö....... kuorrutusta vaan paljon päälle niin saa vinksahdukset anteeksi :-)

Piparintuoksuista joulua kaikille !

Taavi & Pirita
Tuesday, December 19, 2006 at 12:23:27 (EET)

Kyllä sieltä 3 kpl 8v tai yli löytyy vuoden 2006 luettelosta.

Luetaampas tarkasti
Tuesday, December 19, 2006 at 12:02:01 (EET)
Ennätyksiä...

Piti oikein tarkistaa Kristiinan väite, että useammat kasvattajat ovat tämän syksyn aikana teettäneet pentuja yli 8 v nartulla. Koko vuoden aikana oli kaksi kasvattajaa ja koirat 8,1 ja 8,7. Muutama kasvattaja 6-7 vuoden välillä ja yksi 7,2 vuotta. Eli aika huolestuttavalta näyttää, jos oletetaan että yorkin pennuttaminen on jossain ohjekirjoissa rajoitettu 5 ikävuoteen. Myöskään liian nuorena pennuttaminen on hyvin itsekästä, jopa rahanahneutta! Samaisissa ohjekirjoista olen lukenut, että korkeintaan toisesta juoksusta, mutta mielellään ensisynnytys ennen kolmea ikävuotta. Ehkä minulla on vanhentunut ohjekirja!

Ei ymmärrä
Tuesday, December 19, 2006 at 11:42:29 (EET)
lisäys

Hölmö olen,,,,nuohan on isän puolelta,toki äidin puolelta tulee lisää sisarpuolia.
Olis se aika mahtava tapaaminen kun kaikki olis paikalla.Sukukokous!

Tarja
Tuesday, December 19, 2006 at 11:05:20 (EET)
Koiranet

Piti minunkin tutkia taas kyseistä sivustoa ja nyt Ykällä on jo 73 sisar-velipuolta.Olis kiva joskus tavata sisaruksia...........

Tarja
Tuesday, December 19, 2006 at 11:02:34 (EET)
Tiina

Okei vain minun mielipiteet on solvaamista? Pyydän anteeksi jos joku on mielensä pahoittanut minun kirjoittamisista. Vai onko se vain helpointa tarttua juttuun jos on nimi alla? Jos joku toinen on huolissaan mummojen pennuttamisesta niin sekä on ainoa oikea? Ei saa kommentoida tai nostaa muita kysymysmerkin paikkoja esiin?

Suomessa on useamman kasvattajan 8 v yorkkinarttu tehnyt pentueen tänä syksynä.

Minun narttu, ihan toista rotua kylläkin, teki suunnitellut pennut yli 7 vuotiaana. Oli kunnossa, synnytys meni hyvin, jaksoi hoitaa jälkeläisensä ja pennuista tuli hienoja. Ja eli vielä lähes toisen mokoman vuosia siihen päälle. Uusiutuneet nisäkasvaimet sen sitten lopulta eläinlääkärille vei. Oliko siis virhe ja väärin pennuttaa se sen elämän keskivaiheilla?

Jokainen kasvattajahan tekee omat päätöksensä sen perusteella että missä kunnossa narttu on. Niin iän, kuin pentuemääränkin kohdalla. Ainahan se raja tulee jossain vastaan, mutta MINUSTA se ikä ei välttämättä ole se suurin ongelma tai este pennuttamiselle tai peruste sille että miksi pentue pitäisi tehdä.

Toivottavasti sain tehtyä itseni ymmärretyksi.

Kristiina <krania01@student.umu.se>
Monday, December 18, 2006 at 21:18:27 (EET)
Kristiinalle

Miksi ihmeessä puolustat aina omien koirien kasvattajaa, haukkumalla toisia kasvattajia. Uskon, että jokainen kasvattaja tietää kyllä itse minkä koiran hän astuttaa ja minkä ikäisenä ja kuinka monta kertaa. Minun mielestä tälläiset solvaukset ei kuulu ollenkaan tänne palstalle. Jos sinulla on käsitys, että joku kasvattaja hoitaa omia koiria huonosti, ota yhteyttä suoraan kasvattajaan tai eläinsuojelu viranomaisiin.

Tiina
Monday, December 18, 2006 at 20:48:05 (EET)
Nartun iästä

Jos yorkki saa olla terveenä niin keski-ikähän on aika korkea, eikö?
Siksi minusta 8 v narttu, terve, hyväkuntoinen eikä rikki pennutettu, on parempi vaihtoehto mammaksi kuin astutushetkellä 10 kk pentu joka on juuri 1 v pentujen syntyessä.
Tuo 6 v narttu ja 6 pentuetta kuulostaa minusta paljon pahemmalle...

Kristiina
Monday, December 18, 2006 at 17:12:05 (EET)
minä myös intän

Heh löysinpä nartun joka sai ekat pennut veteraani luokassa,7v ja 2kk. Aika hyvin eikö?? Ja vielä lisää 3 narttua on saanut pennut 9v ja 5kk ikäisenä. Siinäs saitte pistäkää paremmaksi.Ihan sama kuin mun mummo saisi lapset. Koiran ikää voidaan kertoa 7 niin saadaan ihmisen ikä.Eli kaikki mummot sikiämään.

Mummo yorkki
Monday, December 18, 2006 at 16:10:28 (EET)
Nana ja Wiivi

Juu, on pötkyläkoiran omistajalla yorkki :-D Me asutaan Jokelassa tai oikeastaan Pertussa ja käytiin kesällä Jäkessä kaikenlaisissa koirulitapahtumissa. Olen käyttänyt tätä mun pötkylääni paljon näyttelyissä ja pärjättykin ollaan mutta Skidi on näyttelyihin liian kookas vaikka muuten komia koira onkin ;)

Virpi & Skidi
Monday, December 18, 2006 at 15:27:29 (EET)
Saako inttää vielä mukana?

Minäpä löysin 6 vuotiaan nartun jolla oli 6 pentuetta!

Siinäpä ihmeteltävää..
Monday, December 18, 2006 at 14:54:06 (EET)
Ikäkeskustelu

Näyttäähän noita olevan KoiraNetissä useampikin, 8 + vuotiaita narttuja, joita on pennutettu tämän syksyn aikana.

karoliina
Monday, December 18, 2006 at 14:23:22 (EET)

Jos kaivat sitten vielä vähän lisää KoiraNettiä niin huomaat että löytyy paljon muutakin. Löytyy juuri vuoden ikään ehtineitä mamma-koiria, myös 7 vuotias jolla on 5 pentuetta. Ja semmosia joilla on samalle kalenterivuodelle 2 pentuetta. Ehkäpä kauhistelemasi koira on elämänsä kunnossa juuri nyt?!

Kristiina
Monday, December 18, 2006 at 13:28:25 (EET)
Onko pötkylakoiran omistajalla yorkki??

Missäpäin te asutte? Muistan että olisin kuullut, ihmisen jolla oli semmonen pustykorvainen pitkula, järvenpään mätsäreissä tulltut tervehtimään Wiiviä ja sanonut että on kotona yorkki, Skidi? Oliko Se nainen sama Virpi mikä kirjoittaa palstalle?
Vai olenko nyt ihan sekaisin!! Tahtoisin tietää että asuuko tämä yorkki jossain lähellä Järvenpäätä? Jos nyt en olekkaan väärässä (mikä nyt ei ole kovin toden näköistä) niin että tänne meille päin sen pitkula koiran kanssa mätsäreihin vaivautui. ...Muistan vieläkuin pääsymaksua maksettiin kun huiatttiin Wiiville kuukausi ikää lisää!

Nana ja Wiivi
Monday, December 18, 2006 at 12:26:54 (EET)
Ennätyskö??

Kennelliiton jalostohjelmassa löytyy tiedot, että 8 v 7 kk vanha yorkkinarttu on tehnyt pentuja, uskomatonta!! Ollaanko me ihan hulluja tässä pentutouhussa!

Ei ymmärrä
Monday, December 18, 2006 at 11:45:01 (EET)
Kiitokset yötyöläiselle!

Nyt selvisi asia, kiitokset siitä :) pitää alkaa koittamaan, jos meidän neitikin oppisi haukkumaan ainoastaan käskystä!:)

Johanna
Sunday, December 17, 2006 at 21:22:18 (EET)
Etsitään sijaiskotia kauhdelle yorkkitytölle

Hei!

Etsin henkilökohtaisista terveyssyistä sijaiskotia kahdelle reippalle ja eläväiselle yorkkitytölle (Viki 6 v. ja Fina 4 v.) noin vuodeksi vuoden 2007 alusta lähtien.

Tytöt ovat seurakoiria eli eivät näyttelykoiria.

Yhteydenotot ja lisätietoja: vikijafina@hotmail.com

Erika <vikijafina@hotmail.com>
Sunday, December 17, 2006 at 17:14:31 (EET)
Piparimuotteja netistä

Pirita kyseli luu- ja yorkkipiparimuotteja. Tuosta linkistä löytyy ainakin jonkinlainen
luumuotti ja yorkkimuotti:

http://extrapet.com/index.php?cPath=78_85&osCsid=b3ccdcc840c339a9bd054d867b303c41

Vera ja Vendi
Saturday, December 16, 2006 at 15:43:46 (EET)
Ihania pikkuenkeleitä

Olipa yllätys galleriassa, kun sieltä lehahti vastaan suloisia välkehtiviä pikkuenkeleitä -aivan ihania!! Kuvaajaa yritin arvailla - sopisikohan tähän savolaissanonta : "En tiijä, mutta yhtä eppäillään!"

Elina
Saturday, December 16, 2006 at 11:15:01 (EET)
Kiitos Yötyöläiselle!

Hyvin selitit asian, siitä kiitos sinulle! Selvisi juttu varmaan Johannallekin - samaa oppia ollaan käytetty, mutta ei olla osattu jatkaa sitä yhtä haukahdusta pidemmälle. Nyt aloitammekin uudet treenit...

Elina, Assi ja Tellu
Saturday, December 16, 2006 at 11:06:33 (EET)
hauku

Omalle yorkilleni olen toteuttanut "temppuina" tuolta palveluskoirapuolelta tulleita oppeja ihan leikkimielessä mutta hyvin tuntuvat toimivan. Mieti mikä vietti koirallasi on. Ahne? Haluaako lelun?
Omani opetin haukkumaan käskystä ruualla (makupalalla) . Joka kerta ennen kuin sai ruuan (makupalan) käsky "hauku" Aluksi yksi kerta haukkua riittää ja kiitos (makupala) heti kun pienikin haukahdus, (näin oppii haukkumaan käskystä) ja kun oppii sanomaan kerran "hau" voidaan pyytää lisää eli odottaa makupalan kanssa että "hau" tulee 2 krt ja yks kaks huomaat että se haukkuu tasaiseen tahtiin odottaessaan palkkiota, jolloin on hyvä sanoa että "riittää" ja kun lopettaa niin heti palkka. Eli mennään vaiheesta toiseen, mutta vasta kun yksi juttu on hanskassa. Näin oppii sitten sen haukkumatta olemisenkin, kun tietää mitä "riitää" tarkoittaa. Pääasia että käsky on aina sama.
Ihan samalla kaavalla on omani oppinut "pyörähdys" sanan. Ja jopa erottaa onko kyseeessä hauku vai pyörähdys...tai joku muu käsky. (hupskellaa = pyrörähdys sivusuunnassa)
Omani sattuu olemaan sen verran ahne, että tekee ruuan eteen, mutta jos ihan makupaloihin joutuu turvautumaan, niin tosi pieniä niin linjat pysyy kurissa. Makupaloina meillä toimii sellainen rasvaton kalkkunaleike millin siivuina opetukseen, se riittää. (että ei mielellään kiloa päivässä:-) )

yötyöläinen
Saturday, December 16, 2006 at 00:33:54 (EET)
Elinalle

Miten opetit koirasi haukkumaan käskystä? Tämä voisikin olla hyvä juttu, niin pääsisi välillä ihan kunnolla ilmaisemaan itseään!;)

Johanna
Friday, December 15, 2006 at 23:05:56 (EET)
P.S. Haukkumisesta

Jossain on neuvottu opettamaan koira haukkumaan käskystä. Ja sen jälkeen/yhteydessä koira pitäisi saada pikkuhiljaa ymmärtämään käsky "riittää".

Tätä neuvoa en oikein osaa kommentoida sen enempää, koska koirani haukahtavat käskyn jälkeen vain kerran ja uutta haukahdusta varten joudun antamaan uuden komennon, kuten olen aiemminkin täällä jo kertonut. -Emme siis ole päässeet harjoittelemaan "riittää"-käskyä.

Sinänsä "hauku"-käsky on koirilleni yleensä hyvin mieluinen - pääsevät kai "toteuttamaan itseään". (Tuntuvat haukahtaessaan pullistelevan ylpeydestä, etenkin Assi. -Taitavat tietää hallitsevansa homman emäntäänsä paremmin!)

Jos jollain on kokemusta, miten koiran saa haukkumaan käskystä monta kertaa yhteen menoon, niin olisi kiva kuulla, miten se opetetaan

Elina
Friday, December 15, 2006 at 22:58:04 (EET)
joulupiparit

"Yorkkimuotin" ostin messarista. Ihan yorkkia ei löytynyt, mutta silkki löytyi ja näyttää kyllä aidosti yorkilta eikä silkiltä. Tanskandogi-muotin oisin vieny kaverille, mutta se näytti noutajalta :-) No ehkäpä ne uunissa muuttuu ihan eri näköisiksi.
Ja vanhasta muotoillen saa uusia versioita, aikoinaan taivuttelin lapselleni porsaasta auton:-) Tuli siitä semmoinen kuplavolkkarin näköinen.

Joulupuuhia
Friday, December 15, 2006 at 22:18:07 (EET)
Kynsien leikkuusta ja turkin hoidosta

Meilläkin tyttö ei anna leikata kynsiään ollenkaan. Toissapäivänä käytiin sota joka kesti puolitoista tuntia, ja kyllä meinas itselläki usko lähteä! Tulin kuitenkin siihen tulokseen että alan näpräämään kynsiä päivittäin, niinkuin täällä jo neuvottiinkin. Eiköhän se siihen (toivottavasti ainakin!) opi.

Turkin hoidon kanssa ei ole ollut mitään ongelmia, pikkuinen oikeen nauttii ilta-pesuista ja koko pesuistakin!:)

Johanna
Friday, December 15, 2006 at 22:09:34 (EET)
Korjausta edelliseen..

Anteeksi, kiitokset menee tietysti siis Elinalle joka viestiini oli vastannut!:) dementia vaivaa..

Johanna
Friday, December 15, 2006 at 21:49:39 (EET)
Haukkumisesta

Kiitokset vastauksesta Sannalle! Pitää yrittää näitä vinkkejä, ja voisin selailla tätä vähän taaksepäin josko sieltä löytyisi lisää juttua aiheesta. Mutta kiitokset siis vielä!:)

Johanna
Friday, December 15, 2006 at 21:48:29 (EET)
Koirien herkuista.....

Meillä tämän hetken herkkuja on se koirien puuroseos,mitä voi marketeista ostaa(Oscar)ja sitten maha-lihapullia sekaan pakkasesta tai raakaa jauhelihaa.
Ehdoton Barffaus on laiskuuteni vuoksi loppunut ja nyt syövät sekakotiruokaa(raksuja on vapaasti tarjolla),lihatuotteet pyrin antamaan raakana.Sain hirven kylkiluita ja ne vasta herkkua ovatkin......samoin TIETYSTI raakana broilerinsiivet ja koivet.
Siitä kalan syönnistä.Kesällä keitin onkimani kalat putsaamatta kissoille ja heti kun silmä vältti koiratkin ampaisivat pöydälle niitä syömään.Hyvin maistui ja ei ruodot haitanneet.(Ja Lyylihän tappoi ja söi onkireissulla kaloja raakana,madotin kyl napakasti sen jälkeen).
Lenkkimakkara on herkkua ja kyllä sitäkin joskus saavat.
Mulla koirat ovat kaikkiruokaisia,jos jotain hylkivät,niin kuivamuonaa.

Tarja ja elukkalauma
Friday, December 15, 2006 at 20:36:09 (EET)
HEJA ROBINSON!

Kiva kuulla että temppu onnistui.

Kristiina
Friday, December 15, 2006 at 19:43:52 (EET)
Pissiprotesti

Tellun kanssa on yhden kerran sattunut, että Tellu pissi sängylle. -Olimme vanhempieni mökillä ja iäkkään isäni ollessa vanhempieni makuuhuoneessa Tellu meni sinne ja loikkasi heidän parivuoteelleen. Isäni komensi Tellun aika ankaraan äänensävyyn alas ja tehosti käskyään kopauttamalla kävelykepillä lattiaan. Tellu tuli pois sängystä ja koko huoneesta, mutta meni hetken päästä ja pissasi isäni vuoteeseen.

Viesti tuntui aika selvältä. Tellu ei ole tottunut kovin reippaisiin komentoihin, vaan tottelee yleensä melko normaalilla äänellä annettuja komentoja (silloin kun tottelee - ei nimittäin tee sitä aina). Lisäksi se on kotonani saanut olla sängyssäni, joten se ehkä loukkaantui "väärinkohdeltuna" ja todellakin osoitti mieltään. Assi ei ole em. tavalla kertaakaan protestoinut, ehkä ei ole tullut aihetta...

Pissakohta kannattaa desinfioida (esim. Pissi-pois-aineella), jottei pieninkään pissanhaju houkuttele merkkaamaan samaa paikkaa uudelleen! Fy-Spraytä taas voi käyttää merkkaamaan jokin alue koiralta kielletyksi - ainetta ei kannata suihkuttaa paljon, sillä aineen haju on alkuun melko vahva etenkin, jos sitä menee liikaa.

Elina
Friday, December 15, 2006 at 18:58:31 (EET)
Mistä yorkki pitää

Jauhelihalettuohje vaikutaa herkulliselta, mutta lihamureketta koiralle saa valmiinakin ja koira tykkää. Se on aika iso putkilo, joten se kannattaa myös jakaa ja pakastaa osa, oottekste huomannu, että pakkasessa ollessa ruoka tulee kuivemmaksi. Muutenkin noissa valmiissa ruuissa on nesteitä paljon, siks hyvä jos vähän haihtuu. Koira voi itse juoda jos tarvitsee.

Nalle
Friday, December 15, 2006 at 17:08:39 (EET)
Kristiinalle tassu

Meidän yorkkipoikamme oppi sitten vihdoinkin eilen antamaan tassua ja ensin oikeanpuoleista. Olin ihan varma, ettei se opi, mutta pari viikkoa sitkeää koulutusta ja sitten se tapahtui. Poika on kolmevuotias ja näköjään koko ajan oppii uutta. Kiitos vielä kerran neuvoista.

Pihla ja Robinson
Friday, December 15, 2006 at 17:01:30 (EET)
Pissa ja kakkaprotestiko?

Hei!

Nuppu 1v ei ole tehnyt tarpeita sisälle enää viime kesän jälkeen, mutta toissapäiväni pissi meidän parisänkyyn silmieni alla. Vaihdoin lakanat...ja hetken päästä eikun uudestaan!!! Ja seuraavana päivänä löytyi kakat olohuoneen matolta.
Mistä tälläinen kummallinen yhtäkkinen käytös?
Onko teillä vastaavanlaisia kokemuksia?



Sanna
Friday, December 15, 2006 at 13:31:08 (EET)
Haukkumisesta

Aiheesta on palstalla kirjoiteltu aiemmin jo aika paljon. -Kun koira haukkuu sinun ollessa pöydässä tai tietokoneella, se yrittää selvästi VAATIA huomiota tai makupalaa. -Älä ainakaan palkitse koiraasi niissä tilanteissa mitenkään. Älä anna ruokaa pöydästä äläkä makupalojakaan silloin, kun se haukkuu, vaikka et olisikaan ruokapöydässä. Jos työskentelet koneella, älä keskeytä työskentelyäsi äläkä kiinnitä huomiota (älä edes katso) koiraan. Huomion saaminenkin on nimittäin koiralle palkkio.

Sitten taas, kun koira on nätisti ollessasi koneella eikä hauku, voit hyvin nousta välillä ja vaikka hiukan leikkiä koirasi kanssa. Ruokapöydässä ollessasi älä myöskään katso koiraa. Yleensä ei kova ja äänekäs komentaminen auta haukku- asiassa - ehkä koira tulkitsee komennukset myös haukunnaksi ja innostuu vain lisää.

Muista olla johdonmukainen...

Elina
Friday, December 15, 2006 at 11:26:40 (EET)
Tellun herkku

Tellu (phalene) on tämän syksyn syönyt Virbacia kokeiluna, kun edellinen karvanlähtö oli aivan mahdoton. Yksi kolmen kilon pussi on melkein tyhjä, mutta Tellun turkissa on jo tässä ajassa tapahtunut selvä muutos. Uusi karva on paljon tuuheampaa ja jotenkin silkkisempää kuin ennen. Karrvanlähdön aikaan Tellu vielä muistutti melkein karvatonta koiraa. Aiemmin Tellu on syönyt lähes koko ikänsä rc:n ruokia - viimeksi sensibleä. Tellu on myös ollut aika niukkaturkkinen, jota olen pitänyt vain sen yksilöllisenä piirteenä. Pitkään hänellä on myös ollut tapana lipoa nenäänsä syömisen jälkeen aika voimakkaasti. (Valitettavaa on, että Tellu on päässyt ruuanvaihdoksen jälkeen lihomaan.)

Nyt olen sitten ihmetellyt, kun lipominenkin on lähes loppunut, että onkohan Tellu ollut aina rc:lle allerginen, vai mistä on kyse. -Virbac on öljyisemmän tuntuista kuin kaikki aiemmat kuivaruokakokeilut. Eläinlääkäri mietti omia koiriaan, että niillä olisi Virbacin myötä myös silmien rähmiminen vähentynyt. -Assin kohdalla on nyt harkinnassa, alanko hänellekin syöttää vain Virbacia (joka on aika kallista) vai antaisinko vain öljyä täydennykseksi ruokavalioon silloin tällöin. Assi ei ole aivan niin ihastunut Virbaciin kuin Tellu.

Tästä jutusta taisi tulla enemmänkin mainoksen oloinen, joten viestin saa vapaasti poistaa, jos tuntuu, että mainostaminen menee yli sallitun rajan!

Elina
Friday, December 15, 2006 at 11:03:21 (EET)
Haukkumisesta

Hei!
Meillä on nyt kolme kuinen yorkki-tyttö, ja juuri hoksannut haukkumisen. Haukkuu aina kun vähänkään turhautuu; jos syön aamu palaa pöydän ääressä tai olen koneella jne. Me asumme kerrostalossa, joten haluaisin heti alkuunsa opettaa pois tästä haukkumis-tavasta. Siksi kysyisinki, että minkälaisia hyväksi havaittuja keinoja teillä on ollut? :)

Johanna
Friday, December 15, 2006 at 10:51:07 (EET)
Herkkuja

Pitääpä heti tehdä meidän neideille noita lihalettuja, kiitos reseptistä!

Herkuista - meillä tarjoiltiin Lilalle, ekalle koirallemme, kasvattajan suosittelemia Royal Canin- kuivaruokia. Koiruus oli toooodella nirso, ja välillä ihmeteltiin elääkö se pyhällä hengellä kun ruokaa ei tuntunut menevän ollenkaan. Mieheni sitten erehtyi antamaan 4-kuukautiselle koiralle pikkuriikkisen palan HK:n sinistä, niin koirahan seurasi miestäni pitkin huushollia melkein tunnin odottaen lisää tuota herkkua!! Kai se näillä karvaturreillakin on että jos ruoka on terveellistä niin se ei maistu niin hyvältä kun nuo rasvapommit... HK bleu ei tosin kyllä kuulu koiriemme ruokavalioon ollenkaan nykyisin.. :-)

Meillä menee hyvin Royal Canin mini adult toiselle ja Mini sensible toiselle koiralle. Yorkkiruokaa sensijaan ylenkatsotaan. Nyt olen löytänyt yhden herkun jota kumpikin popsii todella mielellään, suomalaisen Oscarin Chicken chips (kuivattua kanaa). Samalla valmistajalla on myös maksapullia, lohipullia, kanapullia ja naudanlihapullia. Valmistaja on pieni firma Kuopiossa, ja kertoi että he eivät käytä lisä- eikä säilöntäaineita tuotteissaan, ja kun sanoin että meidänkin ronkelit koirat kilvan popsivat heidän tuotteitaan, he väittivät että kun raaka-aineet ovat ns aitoja, kunnon lihaa, niin kelpaahan se. Suosittelen.

Eija, Lila ja Helmi
Friday, December 15, 2006 at 09:40:46 (EET)
Puolivuotiaan pennun koko, ruoka ja lenkit

Meillä yorkkipoika syö Royal Canin-penturuokaa, kohta siirrymme siihen aikuisten ruokaan. Nuo nappulat ovat mielestäni hyviä, koska niissä on laskettuna valmiiksi oikeat ravintoarvot. Toki annamme koiralle joskus herkkuhetkenä Ceasaria tai vastaavaa, mutta nämä eivät ole meillä jokapäiväisenä ruokana.

Meille eläinlääkäri sanoi, että puolivuotiaan yorkin kanssa voi tehdä jo pitkiä lenkkejä, kyllä se koira kuulemma osoittaa, jos väsyy. Meillä ei toistaiseksi ole ikinä käynyt niin.

Tuohon puolivuotiaan kokokysymykseen. Meillä on aikasta iso yorkkipoika, painoa puolivuotiaana oli 3,5 kiloa. Mahdollinen isoksi kasvaminen oli tiedossa ja pentua otettaessa, muttta eipä se "suuri" koko kotikoiralla haittaa. Eläinlääkäri sanoi myös viimeisessä rokotuksessa, ettei koira todennäköisesti kasva enää paljoa, kokeilemalla mm. polvien nivelien kasvunvaraa.

Emilia
Thursday, December 14, 2006 at 20:37:51 (EET)
Ruuasta..

Meillä aatulle maistuu aamuisin fazermyllyn kuitupuuroseos jota olen ostanut irtotavarana pussillisen paikallisesta leipomosta (sisältää useita viljoja ja siemeniä) teen puuron mikrossa ja laitan sekaan nokareen jauhelihaa pakkasesta..jauhelihaa paistan aina isomman erän ja pakastan pitkissä pakastepusseissa niin että teen aina solmun joka kökkäreen väliin jolloin pötköstä on saksilla helppo leikata kerta annos.Jauhelihan maustan valkosipulilla kun se tuntuu olevan Aatun herkkua:)

Loppupäivän Aatu popsii rc:n nappuloita omaan tahtiin.
(Ottaa kupista suun täyteen nappuja ja kiikuttaa ne sänkyyn/sohvalle missä nautiskelee ne sitten pikkuhiljaa muun touhun lomassa;))

Pirita, mä en ainakaan oo löytäny täältä luun muotoista muottia, veitsellä vaan leikannu enemmän ja vähemmän luun näköisiä pipareita:D

Katja
Thursday, December 14, 2006 at 20:12:41 (EET)
Herkuista ja koulutusneuvoista

Näiden kaikkien herkkuehdotusten ihanuudessa ja runsaudessa kannattaa muistaa, että koira oppii yhtä helposti nirsoksi kuin lapsikin. En ehdota, ettei herkkuja saisi tarjota, mutta niitä EI mielestäni pitäisi tarjota heti TILALLE, jos koira ei syö välittömästi esim. kelvollista kuivaruokaa. Kuitenkin herkkuja varmaan voi antaa, jos ei juuri niitä ennen tyrkytä jotain arkisempaa, kuten mainitsemani kuivaruoka. (Terve lapsi/koira ei ruuan ääreen kuole nälkään.)

-Mikäli ongelmana on huono ruokahalu ja laihuus, voi syynä joskus olla madot, etenkin jos madotuksista ei ole tarpeeksi hyvin huolehdittu.

Eilisestä luennosta tuli vielä mieleen luennoitsijan kehoitus kysyä neuvoa, jos on ongelmia (tässä en viittaa näihin ruokajuttuihin). Ja jos neuvo ei tunnu auttavan, tulisi kysyä samalta henkilöltä uudelleen eikä heti pyytää toiselta henkilöltä uudenlaista ohjetta.

Tämä siksi, että koiralta menee JOHDONMUKAISESTI OPETETTUNAKIN NOIN KUUKAUSI omaksua kunnolla "selkäytimeen" uusi tapa tai taito. Jos ei ole johdonmukainen ja kokeilee yhtenä päivänä yhtä, toisena toista ja välillä vielä ei piittaa uudesta tavasta kiinnipitämisestä ollenkaan, niin oppiminen vaikeutuu ja ongelma voi pahentuakin, koska koira hämmentyy epäjohdonmukaisuudesta.

Jos sitävastoin on ollut hyvin johdonmukainen eikä saman henkilön antamat lisäneuvot ole auttaneet kohtuullisessa ajassa ja ongelmatkin ehkä pahenevat, silloin kannattaa kysyä neuvoja joltakin toiselta.

Elina
Thursday, December 14, 2006 at 15:04:27 (EET)
Lihalettuja !

Sain hyvän ohjeen kasvattajalta: lihalettuja (eli lähinnä jauhelihapihvejä).

500gr jauhelihaa (puolet voi laittaa jauhettua maksaa)
1 prk kermaviiliä
1 dl porkkanaraastetta
1,5 dl kaurahiutaleita
loraus öljyä
2 kananmunaa

Nämä sekoitetaan massaksi, annetaan seistä hetken aikaa jääkaapissa. Sen jälkeen muotoillaan ns. lettuja tai pihvejä ja paistetaan pannulla. Nam!

Yleensä teen kilon annoksen kerralla ja pakastan isossa minigrip-pussissa. Sieltä otan tarpeen mukaan letun/lettuja kannelliseen purkkiin, jota säilyttelen jääkaapissa. Siellä sulavat ja säilyvät sen aikaa kun on tarvis. Lettua annan n. tulitikkuaskin kokoisen palasen aamuin illoin 2.7 kg kokoiselle yorkilleni ja hyvin maistuu !

Uusimpana uutuutena aloitettiin tällä viikolla plaque-off -jauhe, jota sirottelen pihvin päälle ja innoissani odottelen, että hammaskivi irtoaisi. Hyvin ainakin näyttäisi maistuvan, papanoiden joukossa ei taitaisi upota. Papanoita meillä on muuten aina tarjoilla kupissa (RCn Yorkkipapanoita) ja niitä syödään pitkin päivään tarpeen mukaan.

Lisäksi toinen vinkki kasvattajalta: osta maustamattomia kanasuikaleita tai kananfileitä ja hauduta niitä uunissa ja anna pieninä annoksina. Jos kestät hajua, osta kokonainen maksa ja paista se uunissa, siivuta ja pakasta. Kuulemma hyvää, en ole uskaltanut kokeilla kun en itse voi sitä sietää.....

Ceasaria kokeilin pari kertaa reissuherkkuna edellisen yorkkini kanssa ja tuloksena oli sekä oksennus että ripuli (kerran lentokoneessa, yäääääh). Ei sopinut meillä. Sen sijaan Frolicin makkara oli suurinta herkkua, mutta valitettavasti sitä ei enää saa. Toinen oli muistaakseni kotimainen Hubertus (en ole varma nimestä, mutta suomalainen kuitenkin), jota saa monen eri makuisena. Sitä myydään isoina pötköinä, jotka siivutin n. 1 cm viipaleiksi ja pakastin.

Toivottavasti näistä on apua jollekin !

P & T
Thursday, December 14, 2006 at 13:00:23 (EET)
Nimimerkille H.

Paistapa välillä pennulle jauhelihaa, possunsuikaleita tai kanaa, ne ainakin pitäisi maistua hyvin. Jos on vaarana, ettei pentu saa ruuasta tarpeeksi ravintoaineita ja syö huonosti niin kannattaa ehkä antaa Nutriplus-geeliä (runsasenerginen vitamiini-, mineraali- ja hivenainegeeli) tai vastaavaa.

Kuivaruokaan (royal canin, nutro, hills, ym) olisi ehkä ihan hyvä koittaa siirtyä, kun niissä on ravintoaineet valmiina hyvässä suhteessa ja parempia hampaille.

Vera ja Vendi
Thursday, December 14, 2006 at 11:43:19 (EET)
Pennun omistajalle

Kaikkihan tekee niinkuin tykkää, mutta minusta se Cesar ei ole mitään koiranruokien huippuja. Mielummin sitten vaikka Yrjölän puuroa jos ei kuivamuonia halua syöttää. Ohejet löytyy varmaan netistä googlettamalla. Pelkästään näitä purkkiruokia en syöttäisi koirilleni edes maksusta!
Jos koira ei syö niin se voi olla nirso tai sitten sille voi tulla paha olo tarjotusta ruoasta. Oman kokemuksen mukaan Cesar ei juuri kelpaa, mutta esim. HauHaun kana-kalkkuna on namia! Ja koirat saavat tosiaankin vain tee-ruokalusikallisen ruoan sekaan, ja silloinkin "kuureina", ei jatkuvasti. Kuivamuona on sitten Virbacia/RoyalCaninia.
Miksi koiran ruoan pitäisi olla lämmitettyä?
Kaloista: esim muikut voisivat toimia ihan hyvin kokonaisinakin, kunhan ovat kypsia. Mulle ell on sanonut että koiran vatsahapot sulattavat kyllä isonkin kalan ruotoineen päivineen, että ei ole vaarallista antaa...

Kristiina
Thursday, December 14, 2006 at 10:53:47 (EET)
Luupipareita !

Tietäiskö joku, mistä sais luun mallisen piparimuotin? Joskus olen sellaisia pipareita nähnyt, mutten ole muotteja löytänyt. Tietysti yorkinmallinenkin kävis, mutta niitä taitaa olla huomattavasti vaikeampi löytää..

Pirita
Thursday, December 14, 2006 at 10:45:48 (EET)
Yötyöläinen ja ruokinnasta

Huomenta,

ihan näin ummikkona olen ymmärtänyt, että nämä oudot viestit ovat sitä ihanaa (?!) roskapostia, ainakin näyttäisi siltä ?

H.

En minäkään ymmärtänyt ihan ongelmaa, mutta jos painosta pitäisi päätellä, niin ehkä ruoka ei maistu ?

Minun ensimmäinen ja nyt toinen pikkarainen painoi tuossa iässä n. 2kg ja vähän allekin, siihen tyssäsi kasvu elikkä tuntuisi siltä, että pieneksi taitaa jäädä.

Minäkin olen ruokkinut vauva-ajan eläinlääkärin/kaupan ruualla (papanat), ei tarvinnut miettiä saako kaikki tarpeelliset vitamiinit, hampaille kaikkein paras ja ennen kaikkea koira ei pissi jatkuvasti (kuten purkkiruokien kanssa tahtoi olla). Ei meilläkään papanaa syömään nyt aivan rynnätty (esim kun hoitopaikassa sai toisen koiran purkkiruokaa, nam) mutta pikkuhiljaa niihin totuttiin ja nyt syödään kuin isot miehet:)

Hyvää Joulun odotusta kaikille ja Pimulle erikoisterkut Vertiltä !

Susanne, Vertti ja Mortti
Thursday, December 14, 2006 at 08:25:24 (EET)
Ruokinnasta ja painosta

En enää muista, mitä omani painoi puolivuotiaana. Oletko yrittänyt kysyä kasvattajalta ruokintaneuvoja?? Hänen ainakin pitäisi osata antaa hyvät neuvot, jos on ongelmia. Yorkit muuten kasvavat hiukan eri vauhtia, niin ettei siitä painovertailusta ole ehkä paljon apua - lisäksi joistakin yksilöistä voi tullakin isompia kuin toisista.

Jos olet viime aikoina käynyt pentusi kanssa eläinlääkärissä, niin hän on varmaankin sanonut, jos pentusi on esim. liian lihava. Karkea sääntö painoasiassa on, että kylkiluiden pitäisi tuntua, mutta ne eivät saa tuntua terävinä.

Kirjoituksesta ei aivan selvästi käynyt ilmi, mikä oli suurin ongelma. Jos käyttää lemmikkiliikkeestä ostettuja korkealuokkaisia koiranmuonia, niin yleensä niissä on koiran kehitysvaiheen huomioiden jotakuinkin oikeat määrät esim. kalkkia. Ruokakaupasta ei ehkä saa aina laadukkaita koiranruokia (en väitä, että kaikki eläinkaupankaan olisivat AINA parhaita). Jos koiraa ruokitaan kotiruualla, niin silloin riittävästä kalkinsaannista kannattaa erityisesti huolehtia.

Itse annoin pennulleni alkuun niille tarkoitettuja eläinliikkeen kuivamuonia. Jos pentu nirsoilee, ei silti kannata ruveta tarjoamaan parempia ja parempia herkkuja, muuten pennusta tulee todella kronkeli. Alkuun ruokaa voi olla usein esillä, mutta vähitellen harvennetaan ruokintavälejä ja jos pentu ei joskus syö, niin ruoka korjataan hetken päästä pois näkyvistä. Jatkuvasti esilläoleva ruoka voi joskus vähentää ruokahalua.

Pennulta ei pidä vaatiakaan mahdottomia lenkkejä. Jos pentua voi ulkoiluttaa jossain vapaana, niin silloin se voi ainakin itse osoittaa, milloin on huilin aika. Liikuntaa tulee saada, mutta kohtuudella. Luulen, että sinun kannattaisi kysyä kasvattajalta asioista, jotka mietityttävät.

Yökyöpeli
Thursday, December 14, 2006 at 00:12:09 (EET)
ihan kysymys

Joku on joskus kai kysynytkin, mutta tietäisikö kukaan mitä nuo englanninkieliset kommentit ovat
aina joissain väleissä. Toki ne suomentaa osaa, mutta ne vaan nyt ihmetyttävät.
... ja apuuuvaa nimimerkki kysyy ruokinnasta? ei kai nyt kukaan eläinlääkäri kehoita antamaan kalaa yorkille ruotoineen, tai jos kysyjä on tosissaan, niin kehoittaisin kysymään vaikka joltain toiseltakin lääkäriltä.
Mukavaa joulun odotusta Teille kaikille yorkin omistajille karvoineen tai ilman :-)

yötyöläinen
Thursday, December 14, 2006 at 00:07:01 (EET)
apuuvaaa :((

Hei rakkaat yorkin omistajat:))
Kuinka paljon teidän yorkit painoivat 6kk ikäisenä?meidän painaa 1kg 800g :(
pitkiä enkkejä pikkuinen ei suostu vielä tekemään..oonko ruokavaliossa jotain vikaa anna päivässä 3lämmintä ruokaa ( cesaria ) pitäisikö jotenkin siirtyä vihannesten puoleen?... mutta sitäkään pikkuinen ei tykkää syödä:(..mitä tehde?..ja sitten vielä se että mistä saan hänelle kalkkia kun lääkäri sanoi että kalan voi antaa ruotoineen?... mutta enhän niin voi tehdä sehän takertuu sen kurkkuun?eikös?... mutta kuulema apteekista saa koirille tarkotettua kalkki taplettia?..jollain kokemusta?...

kiitoksia paalljooonnn etukäteeenn:)) ihanaa joulun tuloa

:) Wuh!

H.
Wednesday, December 13, 2006 at 22:18:31 (EET)
Isojen "petojen" torjunnasta

Tulin jokin aika sitten sieltä Kai Pelkosen luennolta, jota aiemmin täällä mainostin. Luento venyi hiukan yli ajan, mutta sain silti tilaisuuden nopeasti kysäistä, mitä tulisi tehdä, jos iso vapaana oleva koira on aikeissa hyökätä pienen koiran kimppuun (asia kun oli jäänyt minua vaivaamaan).

Heti alkuun luennoitsija totesi, että niinhän ei saisi koskaan päästä käymään. Hänen neuvonsa tilanteeseen oli ottaa koira syliin ja mieluimmin takin sisään ja sen lisäksi tulisi kääntää hyökkääjälle selkä ja olla mahdollisimman liikkumatta, jos pystyy.

Huitominen ja liikkuminen saattaisi provosoida isoa koiraa lisää. (Selän kääntämistähän suositellaan myös, jos jokin koira on esim. yli-innokas tervehtimään.) Hän kertoi myös itse joskus omistaneensa pienen koiran, jonka oli joutunut nostamaan päänsä yläpuolelle, kun "pit-bull" oli hyppinyt ja yrittänyt päästä hänen pikkukoiraansa käsiksi - siis tietenkin "hampaiksi".

Aikaa kysymyksille oli niin vähän, etten voinut ruveta enää kysymään hänen mielipiteitään esim. Katjan esittämistä neuvoista - ehkä nekin ovat hyviä ja toimivia.


Elina
Wednesday, December 13, 2006 at 22:08:13 (EET)
Silkki ja yorkki

Hiukan yksinkertaistaen voi sanoa, että silkkiterrieri on aikanaan syntynyt Australiassa australianterrierin ja yorkishirenterrierin risteytyksenä. Yorkki-ihmisen näkökulmasta silkki onkin huomattavasti karkeatekoisempi kuin yorkki. Se on australianterrierin "muotoinen", mutta varustettu silkkisellä karvalla.

Ulla-Riikka
Wednesday, December 13, 2006 at 20:57:11 (EET)
TAI

Googleen hakusanaksi ja johan aukenee useita koirasivustoja,joista erotkin löytyy.

Tarja
Wednesday, December 13, 2006 at 19:08:36 (EET)
Silkin ja yorkin erot

Erot tulevat varmaan esiin, jos käyt lainaamassa kirjastosta hyvän koirarotuja esittelevän kirjan ja hiukan syvennyt siihen...

Elina
Wednesday, December 13, 2006 at 13:11:47 (EET)
Erot

Mitä eroa on Yorkshirenterrierillä ja Silkkiterrierillä?

Hämmästynyt kummastunut
Wednesday, December 13, 2006 at 13:03:46 (EET)
Voi silkkiparkaa...

löysihän kodin viimeisiksi vuosiksi ?

Surettaa miten murheellinen tilanne ja kohtalo.

Susanne, Vertti ja Mortti
Wednesday, December 13, 2006 at 12:09:26 (EET)
Elinalle kiitos

neuvoista,

näin sitä näkee käytännössä, että apua saa ja pian ! Me tehdään tutkimukset ja lähdetään oppilaiksi !

H-moilanen
Tuesday, December 12, 2006 at 01:15:32 (EET)
TOKO-sivut

Toko-sivut, joilla on mm. neuvoja ns. liikkeiden opetukseen (esim. paikallamakuu)
sekä eri tokoa harrastavien järjestöjen yhteystietoja, löytyvät osoitteesta:

http://kotisivu.mtv3.fi/toko/tokosivu.htm

Elina ja pikkuriiviöt
Monday, December 11, 2006 at 21:00:25 (EET)
Tapiolaan vielä tänä vuonna???!!!

Katselin kalenteria ja huomasin, että seuraava Tapiolan tapaaminen osuisi jouluaatolle... taitaa meillä olla muita kiireitä! Siitä viikon päästä sunnuntai, 31.12 olisi uuden vuoden aatto, sovittaisiko tapaaminen silloin klo 11:ksi??!! Toivottavasti Rusinan juoksutkin olisi jo ohi että pääsisitte mukaan!

Kiitos kivoista pikkujoulukuvista, samoin messukeskuksen upeista kuvista.


Tiina Ja Pippi
Monday, December 11, 2006 at 14:54:44 (EET)
TOKOA

Heippa H-Moilanen!
Etsi netistä Kennelliiton sivut (linkki sinne saattaa löytyä näiltäkin sivuilta).
Kennelliiton etusivulta valitse "linkit" ja linkit otsakkeen alta "kennelpiirit". Kennelpiireistä etsi oma alueesi ja piirisi yhteystiedot tai nettisivujen osoite. Kennelpiiristäsi saat varmasti tietoa, kuka alueellasi järjestää tottelevaisuuskoulutusta, johon koirasi kanssa voisit mennä.

Elina
Monday, December 11, 2006 at 12:36:53 (EET)
kiitos

Kiitos jälleen hienoista kuvista pikkujouluista ja Voittaja-näyttelystä!

Mervi
Monday, December 11, 2006 at 10:43:07 (EET)
Tokoa ?

Moikka,

mistä saa tietoa, missä, milloin ja kuka näitä koulutuksia järkkää ?

H-moilanen
Monday, December 11, 2006 at 10:38:31 (EET)
Sitruunapanta

Hei,

enpäs tiedä, onko laillista, mutta ehkä webmaster tarkistaa viestin ja poistaa, jollei ole sovelias:)

Onko jollain tarvetta sitruunapannalle, on näet meillä jo turhaan ja voisi auttaa jotain toista, takuutakin on jäljellä yli puolet. Jos kiinnostaa, laita meiliä nasuv@hotmail.com ja kysy lisää.

Rauhaisat Joulun odotukset kaikille pikkusessuille ja isommillekin tasapuolisesti !

Nassikka
Monday, December 11, 2006 at 10:35:48 (EET)
Taas kiitos kuvista!

Taidolla otetut hauskat kuvat välittävät kivasti pikkujoulujuhlan tunnelmaa meille, jotka emme mukaan päässeet, joten suurkiitokset taas kuvaajalle ja kuvien toimittajalle (joka tosin lienee sama henkilö?)!!

Otoksista näkyy, että hauskaa on ollut ja osallisujilla näyttää olleen kovasti mielikuvitusta asustaessaan koiriaan. Lapset varmaan myös nauttivat tilaisuudesta. Hyvä, että löytyi aktiivisia juhlan järjestäjiä, harmi vain osaltani, etten kerinnyt mukaan, mutta onneksi on kuvat lohdutuksena!


KATJA
Sinulle kiitos hyvistä vinkeistä!!

Elina
Sunday, December 10, 2006 at 23:43:03 (EET)
Vihaisista koirista..

Mun edesmenneen koiran kasvattaja neuvoi mahdollisuuksien mukaan potkaisemaan koiraa rintakehän/kaulan alueelle jolloin koiran kai pitäisi pökertyä, lyömään kirsuun joka on herkkä tai tempaisemaan hyökkäävän koiran takajaloista pois.Viime tipassa kasvattaja neuvoi työntämään oman jalan väliin purtavaksi..edellämainittujen konstien toimivuudesta en tiedä kun en ole ONNEKSI niitä joutunut koskaan kokeilemaan!
Lisäksi olen kuullut koira ihmisten kantavan mukanaan pienissä suihkepulloissa esim. etikkaa tai sitruunaa minkä sumuttaminen silmiin ja kuonoon saisi hyökkäävän koiran perääntymään.
Tiedänpä myös henkilön jolla on ihan ehta pippurisumute lenkillä taskussa pääasiallisesti juuri vihaisten koirien ja mutta siinä sivussa myös vihaisten kaksilahkeisten varalle..

Itse olen joutunut vain erottamaan kaksi tasaväkistä ja -kokoista riitapukaria ämpärillisellä kylmää vettä ja se kyllä viilensi ärhentelevien urosten tunteet nopeasti;)

Katja
Sunday, December 10, 2006 at 23:23:10 (EET)
Pikkujoulukuvia...

... nyt tapahtumakalenteri-sivulla pikkujoulut-linkin alla:-)

Ulla-Riikka
Sunday, December 10, 2006 at 23:17:44 (EET)
Tarja

Joo, en ajatellutkaan tilannetta, jossa koira on jo sinussa kiinni...
-Siksi varoittelin käsin koskemasta tappelevaan isoon koiraan, että olen nähnyt millaista jälkeä esim. saksan paimenkoira saa tehdyksi aivan silmänräpäyksessä.

Sakemanni hyökkäsi erästä tuttua miestä kohti heti hänen noustuaan autosta. Puri ensin toiseen ja sitten toiseen käteen. Hampaiden jättämät raatelujäljet ylsivät pahimissa kohdissa luuhun saakka eikä niitä voitu edes omella tulehdusriskin vuoksi. Tavatessani "uhrin" tapauksen jälkeen hänellä oli kädet kyynärpäitä myöten paketissa. -Onneksi koiran omistajan tuttava oli saanut koiran lopulta pois miehen kimpusta (häneltä koira oli karannutkin - omistaja ei ollut paikalla).

Täytyisi vissiin kysellä neuvoja tilanteisiin isojen koirien omistajilta...

Elina - "kylmän rauhallisena"
Saturday, December 09, 2006 at 15:08:28 (EET)
Elina

Olin siinä tilanteessa aika sekaisin, joten en muista tarkasti, mutta mielestäni toinen koira ei ollut fleksissä vaan ihan tavallisessa remmissä. Omistaja toi koiran meidän luokse kuin tarjotakseen sille iltapalaa... Koira ärisi hieman jo meitä lähestyessä, eli kyllä siinä kaikki varmasti tajusivat, että kyse ei ole ystävällisestä tapaamisesta. Tiellä oli tilaa, joten ihan läheltä ei olisi ollut edes pakko kulkea.

Fleksit taas voivat näissä tilanteissa olla viho viimeisiä kapistuksia, jos lukitus pettääkin, tai omistajan ote lipeää liukkaasta muoviosasta esim. hanskoja käytettäessä ja ison koiran äkkinäisesti nykäistessä.

Noora ja Pepe
Saturday, December 09, 2006 at 13:38:17 (EET)
Elina

Tarkoitan onko päässä joku herkkä kohta kolauttaa???Jos koira on hampaineen kiinni minussa tai koirissani?Revitäänkö korvasta vai suupielestä vai työnnetäänkö sormi silmään?pakkohan siinä jotain on tehdä ja käsin koiraan kiinni käydä.

Tarja verenhimoisena
Saturday, December 09, 2006 at 13:18:25 (EET)
Tarja

Älä missään nimessä mene ottamaan käsinesi isoa tappelevaa koiraa pääpuolesta - tulisit taatusti pahasti purruksi!!

-Toiset muuten taitavat olla Messarissa... Toivottavasti suomalaiskoirat pärjäävät!!

Elina
Saturday, December 09, 2006 at 12:39:02 (EET)
Nooralle

Olipa hurja juttu - onneksi ei käynyt pahemmin! Oliko koira fleksissä? Jotkut fleksissä ulkoiluttajat ovat kokemukseni mukaan tehmneet juuri sitä, että jos pysähtyy lenkillä ollessa jonkin matkan päähän juttelemaan heidän kanssaan, niin yks kaks he vapauttavatkin fleksinarun. Siinä tapauksessa koira ryntää tietenkin täysillä kohti, vaikkei olisikaan vihainen.

Erästä puolituttuani minulla onkin ollut heti alkuun tapana varoittaa, ettei laske hihnaa vapaalle. Tellu on hänen karjalankarhukoiraa muistuttavan koiran kanssa leikkinytkin, mutta silti "yllätyshyökkäykset" eivät tunnu kivalle (koiristakaan). Toisaaltahan sanotaan myös, ettei hihnoissa olevia koiria edes pitäisi päästää kosketuksiin toistensa kanssa, koska ne eivät voi siinä tilanteessa kunnolla käyttää luonnollista elekieltään. Parasta leikki olisikin vain vapaana ja ystävyskoirien kesken.

Toivotaan teillekin turvallisia lenkkejä!

Elina
Saturday, December 09, 2006 at 12:33:39 (EET)
Välihöpinää

Kyllä mä ainakin monotan kunnolla,jos joku isopahamusta kimppuun käy......syököö mun jalan,mutta pieniä ei syö.Tuo olis sellainen refleksi ihan selkäytimestä,jos tosissaan joutuu puolustautumaan.
Mutta onko tosiaan joku kohta päässä,suussa tai jossain.....josta kiinni ottamalla saisi "pedon polvilleen".
Kyllä tosiaan on ihme touhua...mitä sitä ihmiset koiria hankkii,jos eivät pysty niitä hallitsemaan?!Mun mielestä koira on hallittava tilanteessa ku tilanteessa.Ei tuollaiset isotmustat saa pieniä niskasta pureskella.Tekis mieli mennä puremaan niskasta kyseisen koiran omistajaa.

Vihainen Tarja pienine koirineen
Saturday, December 09, 2006 at 12:32:52 (EET)
koira kävi kimppuun

Kerronpa tässä oman kauhukokemuksemme, joka taannoin tapahtui. Iltalenkillä meidän Pepen kimppuun kävi belgianpaimenkoira, iso ja musta tämäkin kauhistus. Sekä omani että tämä vieras koira olivat molemmat kiinni, mutta kauhunhetket koittivat silti. Tiesin koiran olevan vihainen ja jäimme Pepen kanssa tien vierelle odottamaan, että toinen koira menee ohitsemme. Omistajapa päästikin remminsä löysälle ja koiransa meidän luokse. Ennen kuin mitään ehdin tehdä tai sanoa, roikkui Pepe niskastaan jo sen suussa riepoteltavana yli puolen metrin korkeudella. Kiljuin ja huusin paniikissa. Vieraan koiran omistaja sai onneksi melko pian koiransa irrottamaan.

Siinä sitten pimeässä tunnustelin Pepen kaulaa. Mitään märkää ei käsiini tarttunut (etsin siis josko tulisi verta) ja Pepe vaikutti olevan kunnossa. Toisen koiran omistaja torui hellästi koiraansa "mitä sä nyt noin pienemmille käyt ärisemään". Ei edes anteeksi pyytänyt tai kysynyt kävikö pahasti. Kun totesin kaiken olevan kunnossa, jatkoimme kotiin. Siellä sitten huomasin Pepen sadetakin repeytyneen ja hampaanjäljet olivat niskan kohdalla selvästi erotetavissa (siis vain sadetakissa, onneksi). Myöhemmin kuulin samaisen koiran käyneen myös toisen pienen koiran kimppuun. Kun kokoeroa oli näinkin paljon kun meidän tapauksessamme, olisi pahin mahdollinen voinut tapahtua.

Pepeen ei tapaus ole vaikuttanut fyysisesti tai henkisesti mitenkään. Minulla taas on alitajuntaan jäänyt pelko isoja koiria kohtaan. Olen huomannut vaistomaisesti nykäiseväni Pepen lähemmäs itseäni, kun esimerkiksi koirakoulussa muille ärisevä iso uros on tullut liian lähelle. Pepe ei ole tällaisille tapauksille herkkä, se rakastaa edelleen kaikkia koiria, mutta pelkään ajan myötä tartuttavani pelkoni siihenkin. Vaikka järkeni sanookin, että tällaisissa tilanteissa nykäiseminen on väärin, en refleksilleni mahda mitään...

Noora ja Pepe
Saturday, December 09, 2006 at 11:11:05 (EET)
Tervehdys Tarja!

Vähän samojen ongelmien kanssahan me painitaan ja hyvät neuvot taitavat olla aika vähissä, jos lähestyvä koira on vapaana ilman omistajaa ja käyttäytyy uhkaavasti. Sen voin sanoa, että sinulla on ainakin oikea asenne asiaan, sillä KOIRAN PITÄISI VOIDA LUOTTAA, että omistaja huolehtii AINA niiden turvallisuudesta. Yllättävässä tilanteessa se voi olla tosi vaikeaa etenkin, jos itsellä on kaksi pientä koiraa - yhden vielä nappaa nopeasti syliin turvaan, mutta kahta on vaikea saada tarpeeksi korkealle.

Eräs tuttuni oli sitä mieltä, että hän vastaavassa tilanteessa yrittäisi polvella karkoittaa tunkeilijaa samalla karjuen kovasti, mutta eipä ole neuvosta kokemusta. -Jos kaksi isompaa koiraa ottaa yhteen ja omistajat ovat paikalla, niin koiria voi yrittää vetää takajaloista erilleen, mutta varmaan saa siinäkin olla tarkkana, ettei joudu itse purruksi. Tappelevat koirathan eivät näe eivätkä kuule mitään, joten niiden väliin ei ainakaan kannata mennä!

Viimeksi, kun aivan äskettäin vapaana ollut koira tuli koirieni "päälle", ehdin napata Assin ajoissa syliin, jolloin koira kääntyi Tellun kimppuun. Kyseessä oli vain Tellua hiukan suurempi sekarotuinen koira, joten Tellu vain väisti ärähtäen tunkeilijalle, joka sitten peräytyi. Harmittaa silti hirveästi tämmöiset koirakohtaamiset, koska pitäisi kuitenkin pyrkiä siihen, että koirille ei tulisi kovin huonoja kokemuksia toisista koirista tai ihmisistä. Odotellaan yhdessä lisää hyviä neuvoja, vaikka taisi siitä hiukan palstalla olla jo puhetta aiemminkin.

Elina
Friday, December 08, 2006 at 22:12:22 (EET)
Mitä tehdä?

Maalla näkyy olevan tapana pitää vapaana koiria tai sitten osa voi olla karkulaisia.
Tässä yhtenä päivänä pellon yli syöksyi kovasti haukkuen iso musta koira.Ykä tietysti pakitti jalkojen taakse turvaan ja Lyyli otti häntäpystyssä patsas- asennon.Lyyli odotti kunnes isomusta oli ihan lähellä ja päästi kauhean haukkusarjan.Isomusta lähti karkuun häntä koipien välissä ja haukkui kaukaa uudelleen.
Mitä tehdä,jos Lyylin haukku ei auta ja joku isomustapaha syöksyy koirien/minun kimppuun?????
Miten irroittaa koira koirasta tai itsestään?Miten suojata itseään ja kahta koiraa hyökkäykseltä?
Muistelen jonkun joskus kertoneen,miten koiran saa irti,mutta en enää muista.
Mikä on koiran akilleen kantapää,jos taistellaan tosissaan?
Kiitos neuvoista,sillä nyt ne ovat tarpeen.(minun koiria ei tule KUKAAN puremaan)

Tarja ja pienet koirat
Friday, December 08, 2006 at 20:01:21 (EET)
korvatipat

Kiitos vinkistä,täytyy tuota yrittää pyytää.Kova on rapsutus.

Tarja
Friday, December 08, 2006 at 18:55:50 (EET)
yorkista haaveileva

Cecilia on pohjoisen tyttöjä. Syntynyt Lapin läänissä keväällä 2001.

Marjatta - onnellinen omistaja
Friday, December 08, 2006 at 15:27:20 (EET)
Vuoden Voittaja -näyttely

Ensi viikonloppuna on Helsingin Messukeskuksessa Voittaja 2006 -näyttely. Yorkit arvostellaan lauantaina noin klo 10.30 kehässä 49. Ilmoittautuneita on 21 ja tuomarina toimii Annaliisa Heikkinen.

Kaikki joukolla kannustamaan kotimaisia kilpailijoita!!!

Ulla-Riikka
Thursday, December 07, 2006 at 22:49:44 (EET)
Korvatipat

Rusina sai viime kesänä Canofite vet -korvatippoja, joka sis. pienen määrän antibioottia ja kortisonia.
Pakkausselosteen mukaan auttaa bakteerien, sienten, hiivojen ja korvapunkin auheuttamiin korvatulehduksiin.
Mentiin lääkäriin kovan rapsutuksen johdosta ja Rusinalle määrättiin 10 päivän kuuri (5 tippaa kahdesti päivässä) ja jo parin päivän kuluttua lääkkeen aloittamisesta rapsutus loppui kokonaan. Oli hyvä lääke, ainakin meille.

Tuula ja Rusina
Thursday, December 07, 2006 at 21:29:42 (EET)
Korvatipat

Hei!
Mitä korvatippoja lääkäri on määrännyt korvatulehduksiin koirillenne?

tarja
Thursday, December 07, 2006 at 18:28:28 (EET)
Miiralle

Kyselit Paw's mystery kennelin koirista. Minulla on 8kk Peppi (Malva MItella) kyseisestä kennelistä. Olisi mukava vaihtaa kuulumisia ja vaikka löytää Peppin sisaruksia. Minulle voi kirjotella osoitteeseen postilokero123@hotmail.com.

Ulla ja Peppi
Thursday, December 07, 2006 at 14:16:13 (EET)
kuvagalleria

Katselin kuvia tuolta galleriasta,ja ihastuin CECILIA yorkkiin.Mistähän kennelistä tuo suloinen koiruus on lähtöisin?
Nimimerkillä:Yorkista haaveileva

yorkista haaveileva
Thursday, December 07, 2006 at 13:39:48 (EET)
kuvakalleria

Hei!
Katselin noita kuvia tuolta yorkki galleriasta.Aivan ihania kuvia.Mistähän kennelistä mahtaa olla tuo suloinen CECILIA yorkki?
Nimimerkillä:Yorkista haaveilija

haaveilija
Thursday, December 07, 2006 at 13:33:02 (EET)
Piritalle

Se oli muuten tämän vuoden alkukuukausia,kun Yrjö vielä istui mun kengänkärjellä puistossa.Ykähän tuli mulle 5 kk:n iässä viime vuoden lopulla ja siinä meni varmaan 3 kk:tta kun oltiin vaan istumassa puistossa.Mutta kaverit teki hyvää ja riehunta alkoi.
Ykän kaverihan eilen merkkasi Ykän kyljen p...kalla ja sitten oli hiekkaa vielä lisäksi,kunnon pesu tuoksushampoolla ennen kotiin lähtöä.
Postafen tehnyt tehtävänsä ja eilen tultiin kotiin autolla ilman lääkettä ja oksennusta.
Harmi kun muutettiin tänne korpeen,ne yorkkiharkat olis olleet ihan meidän juttu.

Tarja
Thursday, December 07, 2006 at 12:18:37 (EET)
YRJÖ & LYYLI

Meistäkin oli tosi mukava tavata teitä !!! Eipä uskois Ykää samaksi arkajalkanössö-yorkinpojaksi kuin se vielä viime vuonna oli!

Taavilla oli kurahaalarista huolimatta pääkin ihan täynnä hiekkaa, joten pesulle jouduttiin. Ja herraa väsytti aika tavalla koko loppupäivän, vaikka muutamia agilityjuttuja vielä harjoiteltiin illan mittaan. Teki tosi hyvää päästä riehumaan kavereiden kanssa.

Tulispa vaan lunta äkkiä!

Taavi & Pirita
Thursday, December 07, 2006 at 11:33:57 (EET)
AATU JA TAAVI

Oli muuten MAHDOTTOMAN MUKAVA teitä tavata ja riehua yhdessä.Otetaan uusiks,kun se kuravelli on muuttunut lumiseksi taisteluareenaksi.

YRJÖ & LYYLI
Thursday, December 07, 2006 at 10:53:02 (EET)
Miira

meidän Lila on myös Paw's Mystery kennelistä, löydät kuvia Lilasta galleriasta.

Saara 10 v.
Wednesday, December 06, 2006 at 14:01:13 (EET)
Olisko Mahdollista?

Niin oliskohan mahdollista tää Nivalaan tai siis tänne oulun lähelle tulisi myös useamminnäyttelyitäja kokoukisa? Itse olen 14 vuotias ja en pääse etelä-suomeen noihin Kokouksiin:/Muuten minulla on Koira Lohjalta, kennelistä Paw`s Mystery onko jollakin toisella myös.

miira
Tuesday, December 05, 2006 at 15:19:04 (EET)
Lahden tapaaminen

Muistuttelen tässä että lahden yorkkitapaaminen on huomenna 6.12 klo 14 paavolan koirapuistossa!

Toivottavasti saadaan paljon porukkaa paikalle:)

Katja
Tuesday, December 05, 2006 at 11:52:37 (EET)
Liisalle

Kysymyksesi taitaa olla hiukan hankala. Yleisesti ottaen ei nimittäin suositella, että millä tahansa koralla teetettäisiin pentuja, vaan suotavaa olisi, että jalostukseen käytettävät koirat olisivat terveitä ja vähintäänkin rotunsa hyviä edustajia. Asiasta voidaan olla monta mieltä, mutta tuskinpa tällä palstalla kukaan jäsen haluaa mainostaa teettävänsä "kotikoirillaan" alepentuja, koska se on vastoin yhdistyksen periaatteita. Samat periaatteet on yleensä kaikilla rotukoirayhdistyksillä.

Kiusaus heikompienkin koirien jalostuskäyttöön voi tosin olla suuri, jos kysyntä on kova. Kannattaa ainakin muistaa, että vaikka koiran hinnassa onnistuisi säästämään, niin koirasta huolehtiminenkin vaatii jonkin verran rahaa.

Aiemmin on jo muistutettu esim. eläinlääkärikuluista ja mahdollisista koiran vaate-, yms. varustemenoista. Ruokinta on vain osa menoja. Tosin näistä asioista varmaan oletkin jo hyvin perillä, koska kotonasi on koira entuudestaan. Toivottavasti saat asiassasi hyvän ratkaisun!

Terveisin Elina
Monday, December 04, 2006 at 20:35:05 (EET)

kiitos tiedoista:) olen tässä nyt kesästä asti täällä pörräillyt, tuommosta pikkusta kovasti
tekis mieli. vanhemmillani on cairninterrieri ja nyt kun olen itse muuttamassa kotoa pois, rivitaloon, niin oman sessukan tahtois mukaan.
osaisko kukaan kertoa, paljonko suunnilleen maksaa pentu, jolla välttämättä ei tarvi olla mitään muotovaliovanhempia. jostain sivulta bongailin että -+1000e, mutta saako yhtään halvemmalla jos vanhemmat ovat vaikka normaaleita kotikoiria,eikä näyttelykoiria?

liisa
Monday, December 04, 2006 at 20:02:29 (EET)
Hupsista!

Tuli pieni painovirhe edelliseen! Tarkoitus oli kirjoittaa: "...millainen sopimus kasvattajan JA pennun tulevan omistajan..."

Elina
Monday, December 04, 2006 at 19:49:12 (EET)
Sijoituskoira

En osaa sanoa, mistä saisit sijoituskoiran. Kysyä voit tietenkin pentuvälittäjiltä, joiden yhteystiedot löydät näiltä sivuilta. Kasvattajilta voit tiedustella suoraan asiasta.

Toisinaan kasvattaja huolehtii koiran näyttelyissä käymisistä, mutta asia riippuu varmaankin siitä, millainen sopimus kasvattajan pennun tulevan omistajan välillä tehdään. Sijoitussopimus tehdään käyttäen Kennelliiton valmista sopimuskaavaketta, jossa on myös maininta näyttelyissäkäyttämisoikeudeta ("rasti ruutuun"-tyyliin). Kaavake löytyy varmaankin Kennelliiton sivuilta, jos haluat nähdä hiukan vaivaa sen etsimiseen.

Koiran valmentamisesta näyttelyyn yms. voidaan myös sopia.

Elina
Monday, December 04, 2006 at 19:44:48 (EET)
yorkshirenterriereitä sijoitukseen?

olisiko kellään tietoa mistä saisi yorkshirenterrierin sijoitukseen?
ja jos ottaa sijoitukseen, täytyykö käyttää näyttelyissä?

liisa
Monday, December 04, 2006 at 18:52:57 (EET)
Tarjalle ja Kristiinalle

...saattaa tuttuja hiukka naurattaa nuo sukkahousut...

Kiitos Kristiina tassuneuvoista, aloitamme ohjeesi mukaan heti tänään. En hokannut tuota makupalan piilossa pitämistä. Ilmoittelen tuloksista.

Pihla ja Robinson
Friday, December 01, 2006 at 18:48:14 (EET)
Kuvia..

Ois kiva nähdä kuvia pikkujouluista...

Pinnepöö
Friday, December 01, 2006 at 15:28:23 (EET)
=(

Tulipas suru-uutisia Ruotista näin joulun alla, koirien yorkkikaveri Julia-neiti 5 v oli täytynyt lopettaa polvivaivojen vuoksi. Kaksi leikkausta ei onnistunut viemään kipuja pois ja omistaja katsoi että koiralle on parasta saada nukahtaa.
Hyvää matkaa sateenkaarisillalle Julia!

Kristiina
Friday, December 01, 2006 at 14:39:40 (EET)
Yorkkihullulle ja muille.....

Samat on kokemukset meilläkin ja on muuten mukava tunne,kun ei tarvi lätäköissä kävellä ja saa matot lattialle.En olis varmaan muuten saanut Ykää sisäsiistiksi ikinä ja samalla nuorempi kusiluikkukin tajus,että sisälle ei pissitä.Ei varmaan ollut hajuja eikä tarvinut kilpaa merkkailla kotia.
Ja Ykä nyt olis ollu vitsi näyttelyssä tuomareille,vaikka mun mielestä se on KOMEIN YORKKI mitä maailmassa voi olla.Ja Ykä ansaitsis kaikki maailman palkinnot,jos mä päättäsin.
Ykällä oli yks palkinto yhtenä aamuna kaulassa.......oli kissanpaskassa hankaillut itseään ja pökäle oli jäänyt karvoihin kiinni roikkumaan.Silloin tarvittiin saksia, ja silti meinas oksennus tulla sitä sotkua selvittäessä, ja paljon MÄNTYSUOPAA.Ykä oli pettynyt,kun hyvä haju pestiin pois.

tarja ja lauma
Friday, December 01, 2006 at 13:02:08 (EET)
Yorkkihullu ;)

Myöhemmin tulet myös huomaamaan, että koira muuttuu huomattavasti leikkisämmäksi. Niin kävi ainakin meillä, ja se jos mikä on positiivista :) Kiva seurata leikkivää koiraa kun se keksii leikin tynkää vähän joka asiasta.

Virpi ja Skidi
Friday, December 01, 2006 at 11:00:48 (EET)
Tapiola

Hei Noora ja Pepe!
Olemme tavanneet Tapiolan koirapuistossa näin talvisaikaan sunnuntaisin klo 11.00 - noin 12.00.
Tervetuloa mukaan seuraavan kerran su 10.12.
Tapaamisiin ovat tervetulleita ihan kaikki; ikään, kokoon tai karvoihin katsomatta.

Tuula ja Rusina
Friday, December 01, 2006 at 09:28:42 (EET)
Kastraatio

Meidän kullannupulle tehtiin kastraatio noin 1,5 kk sitten... tosi hyvin on toipunut ja haava parantunut.. ei edes tikkien kohtaa haarojen välissä huomaa.... Ainoa ulkoinen muutos on että kivekset ovat vain pieni tyhjä rusinapussi...

Teetin kastraation sen ylettömän, joka paikkaan pissailun vuoksi ja se kannatti... Merkkaus loppui kokonaan, myös muu pissailu sisälle on koko ajan vähentynyt ja nyt on kolme päivää takana jo ilman minkäänlaista sisälle pissailua:-) Tiedän, koska olen kuitenkin vaippaa veijarilla varmuudeksi vielä pitänyt öisin ja päivälläkin kun ei olla kotona. Olen tosi huojentunut, että uskaltaidun, tosi pitkän miettimisen jälkeen operaatioon....

Ainoa asia mikä siinä on negatiivista, on tietysti se, että näyttelyihin meillä ei enää ole asiaa... Olen tosin tahollani miettinyt sitä kovasti ja tulin siihen tulokseen, että ykkösen koiraa en kuitenkaan omastani olisi koskaan avoimessa luokassa saanut... ei ole meikäläisellä niin paljon kärsivällisyyttä tuossa turkin hoidossa.

Kastraatio maksoin 120 euroa ja ajattelin vain kertoa nämä myönteiset uutiseni, koska on NIIIIIN ihanaa kun koira ei enää jatkuvasti pissi pitkin nurkkia...

Iloista Joulun odotusta kaikille!

yhenlainen yorkkihullu
Friday, December 01, 2006 at 08:33:22 (EET)
Tapiolan tapaamiset

Tapiolan koirapuistotapaamisten ja muunkin ns. alueellisen toiminnan yhteyshenkilöt löytyvät kotisivujen (www.yorkshirenterrieri.fi) "Yhteystiedot"-sivulta.

Ulla-Riikka
Thursday, November 30, 2006 at 23:13:12 (EET)
Tapiolan tapaamisista

Olisi mukavaa, jos mekin voisimme osallistua Tapiolan yorkkitapaamisiin silloin tällöin. Laittaisiko joku asiasta enempi tietävä minulle vaikka mailia, että milloin seuraava miitti on ja muita käytännön vinkkejä ekaan puistokeikkaan?
noora.veijalainen @ helsinki.fi
(välilyönnit pois @ merkin molemmin puolin)

Noora ja Pepe
Thursday, November 30, 2006 at 22:07:20 (EET)
Kiitos Pihla

......vinkistä.Olen vaan maailman huonoin käsityöihminen ja minulta ei sukkahousut onnistu.Täytyy kysellä tutuilta,kuka tekee joululahjaksi sukkahousut Yrjölle.

Tarja
Thursday, November 30, 2006 at 20:43:58 (EET)
Emmi, Paavo ja Nalle

Voi pikkaista Paavoa! Rusina on pahoillaan tästä kaikkien poikien 'kiusaamisesta'.
Rusinalla tosiaan alkoi juoksut heti alkuviikosta, että kyllä pojat näköjään tietää.

Tuula ja Rusina
Thursday, November 30, 2006 at 17:41:58 (EET)

Tassun opettamisen olen tehnyt niin että koira istumaan ja sitten makupala kädessä koiran edessä odotetaan ja odotetaan. Lopulta koira yleensä alkaa räpläämään nyrkissä olevaa kättä (ja makupala siellä sisällä) tassullaan ja siihen sitten komento "tassu" ja palkkaus.
Meillä opetellaan nyt tassua ja toista tassua. Aika nopeasti tuntuu hoksaavan.

Arvatkaa kuka on tiputtanut autonsa avaimet? Avaimenperä oli hajonnut ja thank God ainoastaan auton avain oli tippunut. On ollu vissiin vähän paha viikko kun nyt vain virnistelyttää että kappas, tuommoistakin voi sattua. Avaimen hukkuminen ei nyt paukahda missään...

Kristiina
Thursday, November 30, 2006 at 17:40:15 (EET)
Tarjalle ja muutakin

Töppöset eivät pysy jalassa meidänkään veikkosella. Viime talvena neuloin pojalle sukkahousut ja ne pitivät hyvin. Ainoa haitta niissä on, että neuloslanka löystyy ajan mittaan ja selkäpuolen osioita täytyy lyhentää. Sukkahousut ovat sellaiset, että neuloin kaikille tassuille putket ja putkista pätkät selän yli niin, että selkäpalat menevät ristiin. Tassukohtiin voi vielä laittaa lisälämmikepalat kovilla pakkasilla. Neulominen sujuu yhdessä illassa, jos ei kovin pientä lankaa käytä.

Osaisiko joku neuvoa, miten koiran saisi opetettua antamaan tassua. Olemme kovasti yrittäneet makupalan avulla, mutta veijari ei meinaa hoksata millään, mistä on kysymys. Kiitos etukäteen.

Pihla ja Robinson
Thursday, November 30, 2006 at 17:30:54 (EET)
Paavo rakastui Rusinaan.

Espoon pikkujouluissa Rusina tyttönen villitsi ainakin kuuden pojan mielet, eniten meni sekaisin meidän Paavo. Kuulemma rusinalla oli tulossa pian juoksut joten sekaisinhan pojat siitä menivät! Turvaan ahdistelevilta sulhasehdokkailta Rusina joutui autoon. Paavolta meni ainakin puoli tuntia kunnes hengitys tasaantui ja kotona illalla sitten laulatti niin kovasti ja olo oli rauhaton. Voi pientä parkaa, sitä ne hormoonit tekevät. Onko Rusinan juoksut jo alkaneet?

Emmi, Paavo ja Nalle
Thursday, November 30, 2006 at 15:16:07 (EET)
Tiina ja Pippi! Ja muutkin!

Heippa!

Kiitos kuuluu tosi hyvää koirille ja minulle! Kiirettä on pitänyt ja alkuvuodesta tahti kiihtyy edelleen. Tästä syystä ollaan jouduttu luopumaan tapiolan kinkereistäkin! Ja espoon suunnalla ei tule enää käytyä muutenkaan joten ollaan jouduttu turvautumaan tuohon lähi puistoon joka on kananhäkin kokoinen, no pääsevätpähän pojat edes hieman irroittelemaan pari kertaa viikossa.

Totta tosiaan, Alfredille tehtiin kastraatio piilokiveksen poiston yhteydessä n. 2kk takaperin. Toimenpide ja siitä toipuminen sujui loistavasti, ja olen ollut tyytyväinen. Eroja entiseen ei juurikaan ole, mutta suhtautuminen joihinkin asioihin ja kuuliaisuus on parantunut. Sitruunapantaa tarvitaan satunnaisia mörköhyökkäyksiä varten. Koska en halua rakkaiden naapureideni vihaavan minua ja koiria.

Nykyisin poitsuilla käy myös herttainen eläkeläisrouva pitämässä satunnaisesti seuraa ja ulkoiluttamassa. Tästä koirat ovat nauttineet suureti ja tästä herttaisesta rouvasta on ollut suuri apu elämäntilanteen hieman muututtua aikaisempaa hektisemmäksi.

Olisi todella hauskaa nähdä, ja se onkin useasti ollut mielessä. Yhteystiedot löytyy ja mukavaa olisi tavata vielä ennen joulua. En usko että tapiolan tapaamiset onnistuvat meidän kohdalla, mutta voisi joku kertaa verestää muistoja pienemmässä porukassa!

Mukavaa vuoden jatkoa!

Satu Alfred&Casper
Thursday, November 30, 2006 at 14:47:53 (EET)

Miksei täällä saisi myös ruikuttaa, jos se helpottaa oloa? Minusta on kiva lukea kaikenlaisista kommelluksista ja oudoista tavoistakin. Ja joskus jopa huomata, ettei ole ainoa, jolla on joskus ongelmia tms.
Täällä saa myös kysyä neuvoa mistä kukin haluaa (kunhan liittyvät koiriin), myös sairauksista ja käytösongelmista. Eihän niitä ole pakko lukea, jos eivät omakohtaisesti kosketa. On myös meitä, jotka mielellään lukevat toisten neuvoja ihan kaikista asioista ja ehkä ottavat opikseen.

Rauhallista Joulun odotusaikaa kaikille!

Tuula ja Rusina
Thursday, November 30, 2006 at 14:31:19 (EET)

Palsta on ihan hyvä kysely ja tiedonsaantipaikka kun on kyse koiran perushoidosta, joilla tarkoitan perusterveyden- ja turkinhoitoa, ruokintaa, ulkoilua yms.

Mutta kun on kyse koiran sairauksien hoidosta ja käytösongelmista ja varsinkin niistä, niin ainakin itse luotan eläinlääkärin ja muiden koira-ammattilaisten apuun ja noudatan järjestelmällisesti heidän antamia ohjeita, kuin että alkaisin kokeilemaan kaikenlaisia MUTU-vinkkejä mitä palstalta saa.

Ritva ja kumppanit
Thursday, November 30, 2006 at 13:46:52 (EET)
Ruikutusta vai ei

kuka mitenkin kokee ihmisten kyselyt ja kirjoittelut. Mun mielestä täältä saa just uskonvahvistusta omille toimille ja yleensä tosi hyviä käytännön neuvoja, minusta täällä ei kyllä juuri ruikutuksesta voi puhua. Ja kukas muu näitä koirahuolia jaksais kuunnella ja kommentoida kun toiset koiraihmiset! En tiedä mitä keksis tuohon sepeliasiaan, meillä ei taida ykskään tassu liikkua tossussa, takkienkin kanssa on vähän niin ja näin..

Eija & co
Thursday, November 30, 2006 at 13:02:01 (EET)
Just,,,,,

Koirissa on tosi paljon eroja,jollekin menee homma kerralla perille ja toiselle saa jankuttaa samaa asiaa tuloksetta vuosiakin.
Mä en tunnu onnistuvan millään siinä,että kissanpaskaan ei kosketa.Ykä ei enää syö sitä,mutta hajut haluaa karvaansa ja toinen luupää taas syö sitä hyvällä ruokahalulla.Kyllä ne tietää ettei niin saa tehdä,mutta tekevät sen salaa.
Mä olen siitä ruikuttanut jo aikaisemminkin ja ruikutan taas,kun se ottaa niin päähän!!!!

Miten saatte ne tossut pysymään jalassa?Viime talvena ainakin Ykältä lähti tossut kovassa temmellyksessä jaloista ja sai olla tosi tarkkana,että löysi ne ulkoilun loputtua.Siksi niitä pidettiin ihan viime hädässä tosi kovilla pakkasilla.Tarrakiinnitys niissä on.Ja jos kauhean tiukalle kiristää,niin verenkierto kärsii ja jalat palelee entistä enemmän.(ainakin maalaisjärjen mukaan).

Tarja,joka ruikuttaa aina,,,,
Thursday, November 30, 2006 at 12:13:32 (EET)
Ritva ja kumppanit ja kaikki muutkin...

Minä tosiaan mielelläni kysäisen täältä, sillä kirjoissa on paljon tietoa kyllä, mutta kiva kuulla, miten homma muilla pelittää.

Ei ollut tarkoitus ruikuttaa, monia hyviä neuvoja on saatu, useimmat kokeiltu (paitsi koulu, psykiatri) ja monista apuakin saatu. Monesti vaan on tosiaan kahden koiran kanssa taiteilu vaikeaa ja voipi olla, että täältä hakee neuvojen lisäksi rohkaisua, kohtalotovereita ja ehkä vähän myötätuntoakin niiltä, joille tämä ei myöskään aina ole niin helppoa ja pelkkää ruusuilla tanssimista;)

Edellinen koirani eli tosiaan 14v ja ja kun seuraava olikin superhelppo, niin siitä on siiiiiiiiissss sata vuotta, kun on edellistä vauvaa tosiaan koulutettu.

Haukun mamma
Thursday, November 30, 2006 at 11:55:59 (EET)
Mervi!

Taas sieltä Haaparantalaisessa ihmekaupasta =)
Ostin 4 kpl fleecetossuja vahvistetulla pohjalla, Urholle hitusen reiluja mutta pysyvät mukana. Tarrakiinnitys. Hintaa oli yht. n 10-11 e.
Itse olen miettinyt nahkahanskan uhraamista, niistä sormista saisi ainakin Mäkälle sopivan kokoiset nahkatöppöset...
Meillä inhotaan kans sepelillä kävelemistä!

Kristiina
Thursday, November 30, 2006 at 08:38:36 (EET)
Tassuihin sattuu

meidän molemmilla koirilla hiekoitussepeli. Huomaa heti kun sitä on jalkakäytävällä että koirat eivät sen päällä tykkää kävellä. Helmi varsinkin kävelee myös aina rootvallin reunalla, pitää olla tarkkana ettei karauta kadulle väärällä hetkellä! Pitänee kokeilla Tarjan vinkkiä eli sitä tassusalvaa. Tulispa pakkaset.

Euja, Lila ja Helmi
Wednesday, November 29, 2006 at 22:21:26 (EET)
Sepelistä

Meidän Lotta ei tykkää kävellä hiekoitussepelillä, ja terävältähän se varmasti tuntuukin paljaisiin tassuihin. En itsekään haluaisi sellaisella avojaloin tassutella.

Tänään tuli nuo tilaamani talvitossut koirille, mutta ne on armotta liian isot. Pakko lähettää takaisin ja etsiä jostain pienemmät. Vedenpitävät fleece-vuoriset haussa.

Mervi
Wednesday, November 29, 2006 at 19:26:59 (EET)
Herkät tassunpohjat?

Onko yorkeilla herkät tassunpohjat, kun oma yorkkipentuni ei kävele kadulla, joka sulaneen lumen jäljiltä on silkkaa sepeliä. Neiti kävelee vain kadunreunuskivellä eli rotvallilla kuten me täällä Tampereella sanomme...:) Tai sitten ihan autotiellä, jossa hiekkaa ei ole niin paljoa. Olen ihmetellyt sitä hengenvaarallista viettiä, mutta sitten tuli mieleeni tuo, että jos ne kivet tekevät kipeää pieniin tassunpohjiin? Onko muilla kokemusta tälläisestä "ongelmakäyttyjästä", mutta ihanasta sellaisesta ? :-)

Tuija
Wednesday, November 29, 2006 at 17:45:18 (EET)
Kokemuksia sitruunapannasta

Tervehdys Satu!

Aiemmin mainostamaltani sivustolta www.kumikana.org löytyy ihmisten kokemuksia sitruunapannan käytöstä (ja hiukan sahköpannastakin, mutta se taitaa olla kielletty). Jutut löytyvät valitsemalla ensin "koulutus" ja sieltä otsakkeen "muita sivuja" alta taas löytyy otsikko "kokemuksia haukunestopannoista". En tiedä, onko tarinoista sinulle hyötyä, sillä värinäpannasta sieltä ei taida löytyä kokemuksia - olisiko värinäpanta sen verran uudempi kapistus.

Eläintarvikeliikkeissä luulisi tiedettävän, mistä värinäpantoja saa, jos eivät itse niitä myy.

Elina
Wednesday, November 29, 2006 at 17:33:15 (EET)
Moi Satu ja Alfred ja Casper

Mitä teille kuuluu, olisi kiva kuulla teistä pitkästä aikaa ja tavatakkin!
Sulla on varmaan vielä mun yhteystiedot?! Pippikin kaipailee jo poikia!

Tiina ja Pippi
Wednesday, November 29, 2006 at 16:53:08 (EET)
haukku pantaa metsästämässä

Kokemuksia sitruunapannan ja värinäpannan eroista? Mistä esim. saa ostaa näitä värinä pantoja?

Kiitos etukäteen

Satu Alfred&Casper
Wednesday, November 29, 2006 at 16:36:33 (EET)
Näin on....

Sehän tämän palstan rikkaus on,että täällä kirjoittelee kokeneet ja kokemattomat koiranomistajat.
Ja vaikka olen ns.kokenut koiranomistaja,niin on monenlaista ongelmaa vastaan tullut ja täältä palstalta apua hakenut.En mä jaksa oppaita lukea ja aina ei kasvattajiltakaan apua saa eikä heitä jaksa kuormittaa puheluilla.
Täällä on helppo kysäistä asioita.Sitten joko kokeilee neuvoa tai ei tai muuttaa vinkkiä itselleen sopivaksi.
Minusta ensimmäistä koiraa hoitavat ovat yleensä tosi perillä kaikista neuvoista ja ohjeista ja hankkivat kovasti tietoa.
Sitten kun on kymmeniä vuosia koirien kanssa elänyt,niin se homma alkaa mennä "omalla painollaan" ja sitten kun sattuu ongelmallinen koira kohdalle,onkin tosi ihmeissään,kuten mä Ykän kohdalla.
Ei nyt aleta rajoittaa sitä kuka saa kysellä ja kuka ei täällä............RAUHAA...RAUHAA IHMISET

Tarja
Wednesday, November 29, 2006 at 15:25:51 (EET)

Minusta taas on hienoa, että palstalla apua kyselevät ja neuvoja jakavat sekä kokeeneet että kokemattomat yorkkiharrastajat. Itse seurasin palstaa noin puoli vuotta ja luin läpi kaikki aiemmat viestit, keskusteluun osallistumatta. Siinä selvisi monia asia. Ja vinkkejä ei saanut vain itse kysyjä vaan myös "hiljaiset" yorkkiharrastajat, kuten minäkin olin.
Hyvä, että vinkkejä tulee monenlaisia. Näin on helpointa poimia ne itselle ja omille koirille sopivimmat. Aina niistä joku voi hyötyä, jos itse kysymyksen lähettäjä ei kerran niitä halua tai voi hyyödyntää.

Noora ja Pepe
Wednesday, November 29, 2006 at 14:54:58 (EET)
Hyvä Haukun mamma

Tuosta viestisi alkutekstistäsi ei selvinnyt käyttäytyykö ongelmana oleva koira paremmin toisen kanssa yhdessä vai erikseen ulkoillessa. Päättelen että tarkoitit yhdessä ulkoillessa käyttäytyy paremmin.

Hyvä kun menee nyt paremmin ja sekin on hyvä kun sinulla on aikaisempaa kokemusta koirista.
Luulisi vain että kokemusta omaava hakisi tietoa ja apua koiran käytösongelmiin oppaista tai ammattilaiselta, eikä ruikuttaisi tällä palstalla. Varsinkin kun muiden neuvot eivät tunnu kuitenkaan kelpaavan.

Ritva ja kumppanit
Wednesday, November 29, 2006 at 14:29:10 (EET)
Ritva ja kumppanit

Heippa,

meillä käydään taas samaan aikaan ulkona, koska tämä hurja käyttäytyy paljon paremmin erikseen. Vetämistä ei ollenkaan ja haukkuminenkin on vähän hillitympää joten silloin kouluttamisesta ei oikein tule mitään.

Yorkkina tämä meidän vauva (10kk) on minun kolmas, ensimmäinen kuoli muutama vuosi sitten ja ehti 14v ikään. Toinen yorkkini on nyt lähes 2v ja ongelmia on vain tästä yhdestä ja vain ulkona. Kotona on mitä ihanin ja kiltein. Ei syö kaverin kupilta vaikka mieli tekisi ihan hirveästi ja antaa leikata kynnet ja puhdistaa silmät eikä ole ollenkaan sellainen vauhko kuin ulkona.

Mutta kyllä täällä harjoituksia jatketaan ja parempiakin päiviä varmasti alkaa tulla. Kyllähän lähietäisyydellä ja koirapuistossa menee suhteellisen mallikkaasti.

Haukun mamma
Wednesday, November 29, 2006 at 11:14:44 (EET)
Haukun mamma

Käytkö koiran kanssa koulutuksissa?
Me käydään pääsääntöisesti molempien kanssa samaan aikaan lenkillä, mutta sitten on ihan omaa kivaakin. Rockyn kanssa aloitettiin agilityn alkeiskurssi joka juuri päättyi, jatketaan jatkokurssilla. Atomin kanssa aloitettiin pentukurssi ja jatketaan kohta pentujatkolla ja näyttelykurssilla.

Atomin kanssa käydään aina kun vaan ehditään pentumiitissä (koirapuistossa joka sunnuntai), aina välillä käydään ohitustreeneissä jne. Nyt kun ei pitkään aikaan ole käyty ohitustreeneissä niin pitäisi taas mennä. Atomi ei räksytä ohikulkijoita, mutta yhdessä välissä yritti ajattaa autoja ja se oli aika vaarallista kun pimeälläkin hyökkäsi autoja päin remminmitalla. Ei onneksi enää. Eikä pahemmin enää killu Rockyn heijastinliiveissäkin, ulos lähteminenkään ei ole enää semmosta järjetöntä riekkumista ja riehumista vaan antaa laittaa pannat, remmit ja Rockyn liivit. Atomi tosin vetää myös remmissä, joten tarttis saaha useammin avo Rockyn remmin päähän että voisin keskittyä Atomiin.

Meidän pentu on pian 5 kk, minkä ikäinen sun pentu on? (en jaksanu tietoa etsiäkään). Kyseessä ei kylläkään ole yorkinpentu, vaan heelerinpentu.

Eilen meillä oli myös oma heelerimeetinki, jossa oli kolme, lähes saman ikäistä pentua ja mun Rockyni mukana, hauskaa oli ja kolme tuntia kun nujusivat, maistui uni hyvin. ;) Pojat ottivat vähän yhteenkin ja selvittelivät välejään. Kun välit olivat selvät, maistui leikki taas. :)

Mari, Rocky ja Atom
Wednesday, November 29, 2006 at 06:29:03 (EET)
Haukun mamma

Käytkö koiran kanssa koulutuksissa?
Me käydään pääsääntöisesti molempien kanssa samaan aikaan lenkillä, mutta sitten on ihan omaa kivaakin. Rockyn kanssa aloitettiin agilityn alkeiskurssi joka juuri päättyi, jatketaan jatkokurssilla. Atomin kanssa aloitettiin pentukurssi ja jatketaan kohta pentujatkolla ja näyttelykurssilla.

Atomin kanssa käydään aina kun vaan ehditään pentumiitissä (koirapuistossa joka sunnuntai), aina välillä käydään ohitustreeneissä jne. Nyt kun ei pitkään aikaan ole käyty ohitustreeneissä niin pitäisi taas mennä. Atomi ei räksytä ohikulkijoita, mutta yhdessä välissä yritti ajattaa autoja ja se oli aika vaarallista kun pimeälläkin hyökkäsi autoja päin remminmitalla. Ei onneksi enää. Eikä pahemmin enää killu Rockyn heijastinliiveissäkin, ulos lähteminenkään ei ole enää semmosta järjetöntä riekkumista ja riehumista vaan antaa laittaa pannat, remmit ja Rockyn liivit. Atomi tosin vetää myös remmissä, joten tarttis saaha useammin avo Rockyn remmin päähän että voisin keskittyä Atomiin.

Meidän pentu on pian 5 kk, minkä ikäinen sun pentu on? (en jaksanu tietoa etsiäkään). Kyseessä ei kylläkään ole yorkinpentu, vaan heelerinpentu.

Eilen meillä oli myös oma heelerimeetinki, jossa oli kolme, lähes saman ikäistä pentua ja mun Rockyni mukana, hauskaa oli ja kolme tuntia kun nujusivat, maistui uni hyvin. ;) Pojat ottivat vähän yhteenkin ja selvittelivät välejään. Kun välit olivat selvät, maistui leikki taas. :)

Mari, Rocky ja Atom
Wednesday, November 29, 2006 at 06:27:31 (EET)
kynnenleikkuu

Meillä homma sujuu parhaiten, kun toinen pitää koiraa sylissä ja toinen leikkaa. Pitkään syötimme Pepelle koko ajan kynsiä leikatessa jotakin herkkua. Noin kuukausi sitten herkun syöttämisestä luovuttiin ja hyvin sujuu nyt ilmankin. Operaation jälkeen Pepe juoksee kyllä heti keittiöön odottamaan makupalaa. Kynsiä lyhennetään näin kerran viikossa ja joskus vain naksautan kynsisaksia sellaisen kynnen kohdalla, jossa ei ole leikattavaa.

Noora ja Pepe
Tuesday, November 28, 2006 at 19:18:33 (EET)
kynnet ja muuta

Meillä on kaikkien koirien kanssa auttanut määrätietoinen ja varma ote kynsienleikkauksessa,pesussa ja muussa kauneudenhoidossa.(ei varmasti tepsi kaikille!)
Alusta alkaen homma on tehty,silloin ku mä päätän sen ja loppuun tehdään vaikka mikä olisi.Pentuna oli aikamoiset rimpuilut ja meinas usko asiaan mennä.
Nykyään on pyykinpesukoneen päällä liukuestematto ja koirat hoidetaan siinä,kynnet yms.Mitään herkkuja en käytä koirieni kanssa,kehuja kyllä.(en ole käyttänyt herkkuja koulutuksessa muutenkaan)
Ykä on turkinhoidon aikana kuin patsas,nostaa jalkaa ja kääntää päätä tarpeen mukaan.Lyyli on hyvin loukkaantunut ja menee homman jälkeen sängyn alle mököttämään.
En tiedä,mitä mieltä muut ovat,mutta itse olen eläinten kanssa käyttänyt samoja kasvatusperiaatteita kun lasten kanssa:Rajat ja rakkautta,määrätietoisuus,varmuus,turvallisuus otteissa ja käskyissä.
Johdonmukaisuus,jos joku on EI,se on aina ei.Ja MÄ olen se joka määrää.

Tarja &elukat
Tuesday, November 28, 2006 at 18:01:23 (EET)
Haukun mammalle

Pikkuhaukkusi on ihan vauva vielä - minulle yksi yorkkiharrastaja sanoi että koira aikuistuu vasta n 2,5 vuotiaana, ja meillä tämä ainakin on pitänyt tosi hyvin paikkansa. Ihan varmasti teidänkin vauveli vielä hiljenee huomattavasti, mutta tuskin koskaan kokonaan. Ritvan neuvo oli hyvä, käytä pikkuista välillä yksin kanssasi lenkillä niin voit keskittyä vain siihen. Tsemppiä teille, ja sitäpaitsi - kyllä maailmaan ääntä mahtuu :-)

t. toisen haukun mamma Eija
Tuesday, November 28, 2006 at 14:50:05 (EET)
Lahdessa ja lähiseuduilla asuvat

KAI PELKOSEN LUENTO AIHEESTA "KOIRAN JA OMISTAJAN VÄLINEN SUHDE JA SEN PARANTAMINEN"

Aikuiskoulutuskeskuksen auditoriossa, Kirkkokatu 16 Lahti, 13.12.2006
klo 18.00-20.00 Tilaisuuden järjestää Salpausselän Kennelpiirin Agilityjaos

Ilmoitus löytyy Salpausselän Kennelpiirin nettisivuilta. (Pääsymaksusta en ole varma - jos sellainen on, niin se on vain joitakin euroja.)

Elina
Tuesday, November 28, 2006 at 13:18:49 (EET)
Oululaiset

Olisi kiva jos laittaisitte meiliä niin tiedettäisiin kuinka moni on tulossa!

Kristiina
Tuesday, November 28, 2006 at 12:03:32 (EET)
Haukun mammalle

Miksi ulkoilutat kahta koiraa samaan aikaa? Koulutuksessa on tärkeintä
että keskityt vain koulutettavaan ja pysyt itse rauhallisena.
Koulutus vaatii aikaa ja viitsimistä esim. ulkoiluttaa aluksi koirat erikseen.
Jos aikasi tai halusi ei siihen riitä on parasta antaa koulutus ammattilaisen
hoidettavaksi tai luopua koirista.

Ritva ja kumppanit
Tuesday, November 28, 2006 at 12:01:46 (EET)
Haukun mamma

Onko asuinalueellasi yhdistyksiä, jotka järjestävät koirien koulutusta? Jos tuntuu, että omat mehut menevät täysin koiran kanssa, niin voisi olla hyvä saada ulkopuolista "kädestä pitäen" opetusta ja tukea koulutukseen. Täällä palstalla, kun me vastailijat kirjoittelemme vain "mutu" mielipiteitä emmekä ole edes tavanneet koiraasi, niin ohjeet eivät aina ole parhaita ja voihan tulla väärinkäsityksiäkin, kun ei olla nokitusten.

-Koiraterapeutillakaan pistäytyminen ei ehkä olisi huono ajatus - saattavat antaa puhelinneuvontaakin. Kannattaa vaan yrittää varmistua, että pääsee pätevälle ja kokeneelle terapeutille/koirakouluttajalle, jos haluaa hyvää ja toimivaa opastusta. -Yksi asia, joka on ainakin hyvä muistaa on, että koirasi vaistoaa hyvin sinun tunteesi ja mielialasi, joten itsensä rauhoittamisessa hankalissa tilanteissa, voisi olla kovasti apua.

Meillä kävi aika hyvä tuuri,kun toissailtana koirien kanssa törmäsimme Tellun vanhaan "agility-ystävään" Kamuun. Kamu on erittäin rauhallinen ja hyvin "koiraa puhuva" pumi. Tellu ilahtui silmin nähden Kamun vastaantulosta, kuten Kamukin ilahtui nähdessään Tellun. Ne nuuhkivat toisiaan tyytyväisenä ja Assi seurasi hiukan sivummalla.

Kamun ja Tellun tuttavallisuudesta rokaistuneena Assikin lähestyi Kamua, joka otti hänet ystävällisesti vastaan. Kamun kurkottuessa nuuhkimaan, Assi vähän ensin ärähti ja perääntyi. Kamu osasi kaikuitenkin rauhoittaa olemuksellaan pienempäänsä ja niin Assi lähestyi uudelleen Kamua ja asettui istumaan Kamun jalkojen juureen jääden tuijottamaan lähes palvovasti ylöspäin Kaikki kaverrukset saivat tilanteessa lisäksi vielä hiukan nakkia, koska käyttäytyivät niin nätisti.

Tämän jälkeen, ohiteltuamme eilen aika onnistuneesti muutamia vieraita koiria tuntui, että Kamun tapaamisesta oli Assin pelkojen poistamisessa hyvin suurta apua.

Tsemppiä sinulle Haukun Mamma!

Elina
Tuesday, November 28, 2006 at 11:24:54 (EET)
Oululaiset!

Minun opiskelijakukkarolle olisi ystävällisempää jos pidettäisiin pikkujoulut nyyttärityylisenä. Jos vaikka siellä meilin puolella sovittaisiin...
Johanna, tottakai autan sen minkä osaan, katotaan sitten sunnuntaina!

Kristiina
Tuesday, November 28, 2006 at 10:29:44 (EET)
Kiitoksia kaikille taas kerran...

näistä sivuista ja ihanista ihmisistä, jotka täällä neuvoja antavat !

Meillä ulkona haukkumisen saloja edelleen tutkitaan ja koetetaan, miten hyvät neuvot onnistuvat silloin, kun kädessä on kaksi koiraa joista toinen on esimerkillinen ja toinen kiskova ja haukkuva rämäpää. Oikeasti monikin hyvä neuvo on vaan kovin vaikea toteuttää, kun vastassa on "sekapäinen" koira, joka ei oikeasti kuule, eikä näe mitään, juuri niissä hankalissa tilanteissa, silmät vaan pyörii päässä vimmatusti ja niiden ilmeestä näen, että koira on ihan tolkuton. Silloin ei pysty paljon nameja jakamaan, suihkupullosta nyt puhumattakaan, on vaan pakko yrittää napata koira kainaloon ja jatkaa matkaa. Rapussa voi jopa joutua pitämään suuta väkisin kiinni, ettei herätä koko taloa. Se on kuitenkin varma, että kun tulee se kaikkein pahin tilanne, elikkä koira jossain näköpiirissä, minun ääni ei enää kuulu, kuiskaan, huudan, mörisen, mitä vaan, ei tämä enää kiinnitä huomiota mihinkään vaan pillastuu täysin.

Olen jopa huomannut, että nämä haukkua vaativat asiat vaan lisääntyvät. Ohi kulkevia ihmisiä on yllättäen lähes pakko haukkua, rapisevat paperit tien toisella puolella, kaikenlaiset muovikassit, rattaat ja kärryt, mahdolliset askeleen äänet jossain ja nyt toppatakit on ihan uusi kohde ja tietysti sitten koirat tai luulo niiden lähelläolosta...

Haukun mamma
Tuesday, November 28, 2006 at 10:28:14 (EET)
Turkista ja kynsienleikkuusta

Muistelen tänne ennenkin omia kokemuksiani näistä aiheistä kirjoittaneeni, mutta laitanpa taas. Nyt lähes 4 v yorkkityttöni päätti pentuna ollessaan eräänä päivänä, että kynsienleikkuu on kuolemaksi. Siitä alkoi usean kuukauden kestänyt työ saada tuo pakollinen homma hoidetuksi, yritin pakottamista, huutamista, pyyhkeeseen käärimistä ym. konsteja, jotka tottapuhuakseni vain taisivat pahentaa tilannetta tuolloin. Sitten aloitin päivittäisen tassujen koskettelun; ensin vain sormin koskettelin tassuja ja kynsiä, sitten kynsisaksilla koputtelin kynsiä ja joka välissä koira sai makupalan. Vähitellen päästiin tilanteeseen, että yksi kynsi/päivä saatiin koputtelujen jälkeen leikattua ja sitten paljon kehuja ja makupala. Nykyisinkin kynsienleikkuu on tytöstäni maailman ikävintä hommaa (no loskakelissä kävelyn jälkeen), mutta tiukalla käskyllä antaa kaikki kynnet leikata ja tietää sen jälkeen saavansa herkkuja. Pitkää pinnaa teille kynsien kanssa kamppaileville!
Turkin hoitaminen eikä ponnarin laitto ole meillä aiheuttanut ongelmia milloinkaan, pentuna harjaaminen ja ponnari sekä pukeminen tehtiin pöydällä, joten oppi samalla olemaan siinä paikoillaan (ettei tipahda). Koirallani on pitkä turkki (ei näyttelymitta), eikä sitä ole milloinkaan nyytitetty. Pesen yorkin kesällä noin joka toinen viikko ja talvella harvemmin. Käytän päivittäisessä harjaamisessa turkin kostuttamisessa harjausnestettä (en muista nimeä, jokin Gloss.. se on), mutta en kastele turkkia märäksi eli ei tarvitse föönausta. Talvella fleecevaatteet helpommin takkuavat turkkia, joten kerran tai pari/päivässä pitää harjata. Turkinhoitoon vaikuttaa kyllä paljon koiran yksilöllinen turkinlaatu, meidän tytöllä ei ole karkea, mutta ei kuitenkaan kovin helposti takkuunnukkaan.

Nina
Tuesday, November 28, 2006 at 08:36:37 (EET)
Oulun pikkujouluista ja pitkän turkin hoidosta

Pitkästä aikaa luin tätä palstaa, niin vasta nyt huomasin, että olis yorkkien pikkujoulut täälläki:) Me voidaan kans tulla Kaunottaren kans. Onko tarkotus, että jokainen tuo vähän jotain syötävää? Ihmisille vai koirille? Vai molemmille?

Sitten näistä turkki asioista. Kaunotar on nyt 1v. ja 7kk:tta vanha ja en ole ikinä leikannut sen turkkia muualta kuin korvien kärjistä ja tassujen pohjista. Ja en nyytitä turkkia. Nyt kuitenkin alkaa turkki olla jo niin pitkä ja vaikeahoitoinen, että pakko alkaa joko nyytittämään tai leikata turkkia. Vaikka pesen kerran kahdessa viikossa ja harjaan päivittäin, niin silti turkki on ihan takkuinen. Ja nyt talvella vielä kun käyttää pukua ja tossuja, niin varsinkin tassujen karva menee ihan semmoisiksi huopa möykyiksi. Ja sitten se vielä, että kun turkkia ei saisi harjata kuivana, niin kasteletteko te muut pitkäkarvaiset nyytittömät yorkkinne päivittäin ja kuivaatte föönillä kuivaksi? Minä olen ihan kuivana harjannut, vaikka se karva katkeilisikin. Ihan maalaisjärjellä ajateltuna tuntuu, että se päivittäinen kastelu ja föönaaminen kuluttaa enemmän sitä turkkia kuin kuivana harjaaminen.

Kristiina: Pystyisitkö vähän neuvomaan tuossa nyytittämisessä, vaikka siellä pikkujouluissa?=) Ja myös niitten häntäkarvojen leikkaamisessa, kun en oo uskaltanu niitä ite leikata. En tiedä ketään muuta nyytitettyjä yorkkejä täältä Oulusta kuin Urhon ja Mäkärän, ja se Kaunottaren kasvattaja ei itsekään osannut nyytittää. Olen ostanut sitä manteliöljyä, mutta tiedätkö mistä sitä paperia voi ostaa/tilata ja niitä kuminauhoja?

Johanna ja Kaunotar <jossu_86@luukku.com>
Monday, November 27, 2006 at 22:31:27 (EET)
Kynsien leikkaamisesta

Meillä toimi toisella koiralla nuo hillittömät kehumiset mutta toisella homma alkoi sujumaan vasta kun sanoin erittäin tiukasti, että nyt hiljaa ja paikoillaan.
Kokeile ensin kehumista ja sitten tiukkaa sylissä pitämistä ja komennusta.

Lopuksi tietysti koirasuklaata tai muuta herkkua :-)

Ulla
Monday, November 27, 2006 at 22:09:41 (EET)
Uudet pennunomistajat

Pieneksi vihjeeksi uusille koiranomistajille: Kannattaa käväistä vilkaisemassa "Millan koirakoulua" netistä osoitteesta www.kumikana.org
Sieltä löytyy koulutusvinkkejä erilaisiin tilanteisiin ym. asiaa. Kynsienleikkuuta siellä ei ehkä ole, mutta paljon muuta hyödyllistä asiaa sekä lisäksi linkkejä muille koulutusta käsitteleville sivuille.

Elina
Monday, November 27, 2006 at 22:09:33 (EET)
kynsien leikkaamisesta

Muista antaa paljon kehuja ja makupaloja, jotta koira oppii, että kynsienleikkuu on kiva asia! Leikkaa usein ja vähän kerrallaan.

Mervi
Monday, November 27, 2006 at 21:30:14 (EET)
Pennun kynsien leikkaamisesta

Meillä on pikkuinen yorkkipoika, nyt ikää 6 kk. Ei sujunut täälläkään kynsien leikkaus aluksi rauhallisissa merkeissä. Meillä tehtiin niin, että opetimme koiran tiettyyn kynsienleikkaus- ja vatsantrimmausasentoon. Istun itse lattialla jalat hieman koukussa, ja koira on selällään jalkojeni päällä. Tässä asennossa kynnet on hyvin helppoa leikata ja trimmata ja kammata vatsan karvoja.

Totutimme koiran kynsien leikkuuseen aluksi niin, että koira oli selällään kynsienleikkausasennossa, ja mieheni piti kädessään koiransuklaata, jota pentu nuoli samalla kun minä leikkasin. Tätä toistimme usein, välillä vaan kosketeltiin tassuja ja "mukamas-leikattiin" kynsiä. Muutamassa viikossa koira oppi olemaan rauhallisesti selällään, kun kynsiä leikataan.

Riina
Monday, November 27, 2006 at 21:23:52 (EET)
kiitos =)

tiedoista leena! joo huomasin itsekkin että just ne sääntö sivut oli espanjaksi ja ei tuo oma kielitaito vielä ainakaan riitä=)
okei, kysellään sit lähempänä lisää, matkaan on vielä niin paljon aikaa mutta pakkohan se on koiran kanssa alkaa hyvissä ajoin suunnittelemaan ja varaileen nuita juttuja että varmasti onnistuu.

jenni <jenni.pulju@hotmail.com>
Monday, November 27, 2006 at 21:17:20 (EET)
Kynsienleikkauksesta oma kokemus ja kuivatusvinkistä kiitos!

hyvä aika on tassujen pesun jälkeen jolloin ne ovat pehmeät eivätkä naksahtele ja säpsäyttele pikku pelkääjää, mutta ennenkuin siihen päästään, jos pentu pistää lujasti hanttiin tai vapisee kuin haavan lehti, tarvitaan rauhallista pitkäjänteistä tassujen "valohoitoa". Eli totuta pentu siihen, että näpräät ja käsittelet sen tassuja, ensin käsin, ja sitten kynsisakset käsissä, niitä käyttämättä. Ja kun mussukka vihdoin alkaa rentoutua tilanteessa, niin leikkaa vain yksi kynsi, mutta niin pikkuriikkisen, ettei se varmasti satu, toinen jos koirasi suo, jne. Jos ei, niin aloita taas "valohoidosta". -Anna aikaa pennulle ja itsellesi. Ei kynsien kasvaminen NIIN vaarallista ole, että sen takia tarvitsee pikkuista nukutella.

Tällä konstilla meillä meni 1,5 vuotta, ennen kuin päästiin asiaan. Nyt 3 vuoden kuluttua kynnet leikataan parin viikon välein hänen loikoillessa puolinukuksissa sylissäni iltapesun ja kuivatuksen jälkeen.

Olihan muuten poskettoman hyvä kuivatusvinkki se T-paidan sisään pujotettu kuivaaja. Minä olin jo vuosia kaivannut lisäkätöstä itselleni. Kiitos siitä!

Leena.espanja
Monday, November 27, 2006 at 20:16:37 (EET)
Voih.

Heeiihhh kaikki yorkki omistajat :))


Itselläni on nyt ollut noin 5kk pikku pentu ja ainut ongelma pennun kanssa on se ettei se milläääääääään ihmeeeellä anna leikata kynsiään://olemme koittaneet kaikkea. mutta koira ei anna en haluisi kumminkaan joka kerta viedä ammattilaisen luo joka nukuttaa pennun ja ottaa siitä 25e ://

Onko kelläään mitään konsteja?...


epätoivoinen :((

Helly
Monday, November 27, 2006 at 19:42:31 (EET)
Jennille terveiset Espanjasta

En ole junassa täällä matkustanut Ossin kanssa enkä ilman, mutta kävin Espanjan Valtion Rautateiden sivuilta vilkaisemassa säännöstöä, että kyllä koira voi matkustaa seuraavin edellytyksin: Valtalinjoilla, Alueellisilla linjoilla ja AVE:lla;
-jos kanssamatkustajat eivät vastusta
-eläimen pitää olla terve
-pitää olla alle 6 kg
-sallitaan 1 eläin per matkustaja
-nesteenpitävä häkki maximi koko 60x35x35
-makuuosastossa vain lunastamalla koko perheosaston paikat
-lunastamalla matkalipun 50 % normaalihinnasta

Lähijunissa voi matkustaa ilman painorajoitusta, ei tarvita häkkiä, mutta koira pitää olla kytkettynä ja varustettu kuonokopalla. Koira matkustaa veloituksetta.

Rautateiden sivut ovat: www.renfe.es. Osa sivuista on myös englanninkielellä, mutta nämä säännöt olivat vain espanjaksi.

Meidän Ossukka on aina lyhytturkkinen, kesäisin semmoisessa nallekarhulookissa, ja talvisin parin kolmen sentin pituudessa. Kesäisin on kolmisen kuukautta niin kuumaa, että se on välttämätöntä. Näin talvisinkin tarkenee hyvin, tänään oli 23 astetta. Kun putoaa kymmenen asteen nurkille tai sataa niin pistetään villapusakkaa ja palttoota päälle. Pari kertaa olen antanut Ossin turkin kasvaa, mutta jo kymmenessä sentissá vauhti hidastuu ja Ossi alkaa vaikuttaa apaattiselta vanhukselta, että se siitä -turkki pysyy lyhykäisenä.

Tottakai kerron ja vastaan mielelläni, jos vain tiedän, ja onhan minun täältä käsin helpompi hakeakin tietoa, että sen kun kyselet. Asiasta riippuen alueellisia eroja voi olla suuriakin. Jos haluat vastailen myös e-mailiisi.






Leena.espanja
Monday, November 27, 2006 at 19:30:55 (EET)
Oulun pikkujoulut!

Tottakai mahtuu mukaan!

Siis sunnuntaina 3/12 sanottaisko vaikka kl 17 ?!
Jatketaan mailin puolella suunnitelmia
krania01 @ student.umu.se
ottakaa välit pois tuosta @ merkin ympäriltä...

Kristiina
Monday, November 27, 2006 at 11:55:24 (EET)
leena!

saako espanjassa matkustaa koiran kanssa junalla? sain sellaisen käsityksen että ei saa ja minusta se on kyllä tosi ihmeellistä.. saako sulta kysellä enemmän infoa kun meillä on ensi vuonna kesä-syksyllä tulossa pitempi reissu espanjaan koiran kanssa ja miten siellä suhtaudutaan yleensä jne jne..
oletko joutunut lyhentämään turkkia kesäisin ku on niin kuuma? saattaa olla tiedossa muuttokin..

jenni
Monday, November 27, 2006 at 09:50:59 (EET)
pikkujoulut oulussa=)

vieläkö mahtuu mukaan oulun pikkujouluihin?

jenni ja bob
Monday, November 27, 2006 at 09:46:22 (EET)
Olipa kielikukkanen

siis Helmi tietenkin haukkuu, ei häntä....

Sama
Monday, November 27, 2006 at 00:04:39 (EET)
Tanja

Puku on varmaan Oliverin, palataan meilitse asiaan!

Helmi tervehtii toisia koiria menemällä matalaksi ja pieneksi, ja häntä vipattaa vimmatusti koko ajan - ja haukkuu toki myös. Mitä mieluisampi koirakaveri tulee vastaan sitä matalampana Helmi pyörii ja välillä tosi vinhasti ympäri ämpäri keräten kaikki roskat ja kurat maasta karvaansa! Alkusyksystä kun Helmin paras kaveri Kosti sattui tulla vastaan paikassa mihin joku lehtipuu oli karistanut pihkamaista ainetta ja tietenkin kuivat lehdet, oli Helmi aika näky kun oli kieritellyt itsensä yltympäri puun tahmaan ja kuiviin lehtiin! Oli niin sottainen ettei suostunut itse kävelemään lehtipuvussaan askeltakaan, ja rupesi ärhentämään Kostille niinkun takertuneet lehdet olisivat olleet sen vika! Tahma ja lehdet lähtivät vasta kotona suihkussa shampoolla, mukava homma aamutuimaan ennen töihinlähtöä.. :-)

Eija ja neidit
Monday, November 27, 2006 at 00:03:14 (EET)
Hau Hau:lle

Minulla ei ole yorkkia vaan chihuahua. Emma on /oli myöskin aika kova haukkumaan muille koirille lenkillä. Koirakoulusta saimme vinkkiä ohitusharjoituksiin. Eli aina kun näet, että vastaan on tulossa toinen koira (tms. haukkumisen laukaiseva esine/asia/ihminen) kiinnität koiran huomion itseesi namilla/lelulla ja korkealla äänensävyllä, joka on mielenkiintoisempi kuin tavallinen puheääni. Sanot alussa vuorotellen ohi ja hyvä. Ohi sana kertoo koiralle, että nyt mennään ohi eikä edes haisteta toista koiraa. Ja hyvä sana on palkka oikeasta toiminnasta (aliuksi nami tai lelu tehostaa hyvä sanaa. Jossain vaiheessa pelkkä hyvä riittää). Ja alussa kannattaa pitää namia ihan koiran nenän edessä ja syöttää niitä aikas tiheään tahtiin.
Koko jutun idea on, että sinä huomaat haukun laukaisijan ennen koiraa ja kiinnität koiran huomion itseesi ENNEN kuin koira alkaa haukkumaan ja olet kiinnostavampi kuin toinen koira. Meillä käveltiin alussa puoli puistoa namin perässä, jos toisella puolella puistoa oli koira. Nyt (Emma on 6kk) riittää, että rapistelee namipussia 5m ennen kohtaamista ja korottaa ääntä ja hokee ohi ja hyvä. Tottakai täytyy antaa muutama namikin :)
Tämä täytyy tehdä JOKA KERTA kun olet lähestymässä jotakin asiaa/esinettä/ihmistä joka saa koiran haukkumaan. Kun hoet ohi sanaa, myös toisen koiran omistaja kuulee, että olette menossa vain ohi, ettekä jää haistelemaan tai haukkumaan, mikä helpottaa ohitusta.
Jos ja kun katsekontakti "murtuu" liian aikaisin tai et kerkiä sitä edes ottamaan ennen kun koira alkaa haukkumaan, käytä huomioääntä koiran huomion kiinnittämiseksi. Äänen täytyy poiketa puheäänistä. Maiskautus tai huulien päristys tms. on oikein toimiva huomioäänenä. Sitä voi harjoitella kotona (silloin kun koira tekee omia juttujaan, päästä huomioääni niin monta kertaa kun tarvitsee ja heti kun koira katsoo sinuun palkitset sen hyvä sanalla ja namilla).

Toivottavasti näistä on apua :)

Emma
Sunday, November 26, 2006 at 17:06:38 (EET)
Heippa Haukun Mamma!

Ei kannata vielä kuitenkaan masentua. Meilläkin on ollut taas jonkin verran haukkumisongelmaa sen jälkeen, kun ne metsästä vapaana rynnänneet huskyt olivat käyneet liian innolla tervehtimässä. Ilmeisesti siitä jäi koirille hiukan pelkoja toisia koiria kohtaan ja siksi Assi ja Tellu ovat viime aikoina pyrkineet haukuilla "tervehtimään" vastaantulijoita. Tapahtuman jälkeen ne alkoivat haukkua sekä koiria että ihmisiä.

Ihmisten haukkumisesta ollaan päästy jo aika hyvin eroon. Siihen auttoi se, että jos vastaan oli tulossa ihminen ja koirat olivat aloittamassa haukkua, käännyimme välittömästi takaisin päin ja hetken päästä lähestyimme uudelleen. Jos koirat olivat silloin hiljaa, palkitsin niitä makupaloilla. Jos edelleen metelöivät, käännyttiin taas enkä tietenkään palkinnut metelöinnistä.

Toisten koirien kohtisuoraan tapahtuvia lähestymisiä olemme viime aikoina pyrkineet välttämään mahdollisuuksien mukaan, jotta koirien luottamus ja turvallisuudentunne palautuisi. Tämä siksi, että koirien kielellä kohtisuoraan lähestyminen on agressiivista ja uhkaavaa. Se, että koirasi ehkä kiskookin lähemmäs vierasta koiraa painautuen matalaksi, ei ehkä sittenkään tarkoita sitä, että se todella haluaisi tutustua vieraaseen koiraan. Voi olla niin, että sen mielestä ollaan vain jouduttu jo liian lähelle vierasta ja koirasi turvautuu hätäpäissään tulijan lepyttelyyn ja rauhoitteluun painautumalla pieneksi ja vaarattoman oloiseksi.

Niistä tilanteista, joissa koirasi katsoo rauhallisesti toista koiraa, kannattaa palkita. -Jos komennat kovasti omaasi lähestymistilanteissa, voi koirasi "kuvitella", että sinä et pidä vastaantulijoista ja että se on ärhentelysi syy. Siksi komentaminen saattaa vain yllyttää haukkumista. Koiriesi tulisi myös saada tunne, että sinä huolehdit niiden turvallisuudesta ja ettet koskaan vie niitä liian uhkaaviin tilanteisiin. -On meilläkin tässä vielä opettelemista ja sama kokemus minulla on kuin sinulla, että kahden koiran kanssa kulkiessa kohtaamistilanteen hoito on hankalampaa (esim. kahteen omaan on hankalampi pitää yllä katsekontaktia). Tsemppiä teille harjoitteluun!

Elina, Assi ja Tellu
Sunday, November 26, 2006 at 16:41:22 (EET)
trimmauskokemus

Meidän Pepe piti muutama kuukausi sitten viedä trimmattavaksi erääseen koiratrimmaamoon. Trimmaaja ei kuitenkaan suostunut työskentelemään niin, että minä ja mummoni olisimme olleet paikalla. Koira kuulemma käyttäytyy paremmin jos omistaja ei ole läsnä! Eikä auttanut selittelyt, että oman koirani tunnen sen verran hyvin, että tiedän sen käyttäytyvän paremmin kun itse olen paikalla sitä rauhoittamassa. Olisin halunnut keskustella trimmauksen aikana siitä, mihin malliin turkki leikataan, yorkki kun ei ole varsinaisesti trimmattava rotu ja mahdollisia turkinpituusvaihtoehtoja on monia. Vihaisesti meille tyrkättiin Pepe takaisin syliin ja käskettiin painua muualle. Minusta tämä oli tosi outoa.

No, Pepe päätyi sitten meidän amatöörien, eli mummoni ja minun parturoitavaksi. Hienosti sujui, ja lopputulos on hyvä, vaikka itse sanonkin. Selässä turkin pituus on n. 10cm ja masun alla ja tassuissa vähän lyhempi.

Olen huomannut, että palstalla kirjoittelee toinenkin Noora. Erotuksena hänestä käytän itse nimimerkkiä Noora ja Pepe.

Noora ja Pepe
Sunday, November 26, 2006 at 15:46:31 (EET)
loss weight

Loss phentermine weight.

loss weight <loss weight>
Sunday, November 26, 2006 at 14:21:00 (EET)
Tonttupuku

Moi Eija!

Taitaa olla Oliver puku.
en ainakaan löytänyt sitä kassistani.

Tanja
Sunday, November 26, 2006 at 13:41:03 (EET)
Tonttupuku

Meiltä on noudettavissa eilen pikkujouluun jäänyt siivekäs tonttupuku - kuka tunnistaa omakseen??

Eija
Sunday, November 26, 2006 at 11:57:25 (EET)
Trimmauksesta

meidän molemmat hirmut ovat käyneet juuri siellä Linnanmäen kupeessa ja hyvää jälkeä on tullut aina. Meidän edellinenkin yorkki kävi siellä ja peräti 14v elikkäs heillä kyllä kokemusta piisaa. Hinta on muistaakseni 40-45 eur per kirsu ja on ollut vastaavassa tasossa jo vuosia, elikkä ei myöskään ole ollut mikään riistopaikka eikä hinta nouse jatkuvasti.

Terkkuja Pimulle Vertiltä !

Susanne, Vertti ja Mortti
Sunday, November 26, 2006 at 11:52:33 (EET)
Nooralle ja haukulle

Noora - leikkelen pääosin itse neitiemme karvaa, mutta aika hankalaa on, karva on todella liukasta kun suomalaisen lapsen hiukset, eikä meidän saksissa ole hurraamista, joten jälki on kyllä aika nuhruista. Käytin viime kesälomalla koirat Ranskassa trimmissä, ja että leikkas tyttö koiramme söpöiksi ja siisteiksi! Nyt yritän pitää neidit samassa mallissa itse leikkaamalla, mutta ilman saksiostoksia ei kyllä onnistu, eli hyviin saksiin kannattanee satsata. Annan turkkien kasvaa talven yli koska talvella palelevat helposti, mutta keväällä menen taas varmaan ammattilaiselle kampaajalle. Täällä Hesassa on kuulemma Linnanmäen kupeella hyvä trimmeri mutta hinnasta en osaa sanoa. Ranskassa koiran frisyyri maksoi 30 €/koira, kahdesta sai jo tukkualennuksen eli oli yhteensä 50 € eli minusta oikein kohtuullinen hinta, mutta työ lienee Suomessa kalliimpaa.

Hauhaulle vähän lohdun sanaa - meidän Helmi oli kaupunkiin muuttaessaan 9 kk ikäinen ja aivan mahdoton räksyttäjä, kaikki kun oli sille niin uutta ja ihmeellistä, ja koira oli vielä ihan pentu. Nyt vanhemmiten (Helmi on nyt 2,5 v) haukku on vähentynyt aivan oleellisesti, joskin koira on luonteeltaan sellainen että haukkuu ilosta, surusta, pelosta, jännityksestä.. ilmaisee itseään äänellään. Toinen koira taas ei puhu ei pukahda kun aivan satunnaisesti. Suihkepullon kanssa on vaiennettu sisätiloissa, ulkona kun räksyttää niin itse madallan ääntäni ihan kuiskaukseksi ja sanon sssshhh, joskus otan syliin ja sihisen ja hiljennän koiran. Helmistä ei ihan hiljaista neitiä saa varmaan koskaan, eikä mielestäni tarvisekaan, mutta ylenpalttinen ja jatkuva haukku on kyllä loppunut lähes kokonaan. Ja saahan pikkuhaukku joskus innostua ja haukkuakin, tämä meidän "suuri metsästäjä" kun rakastaa jahdata jäniksiä, oravia tai variksia ja haukkuu ja ajaa takaa oikein täysillä..!

Kiitos kaikille pikkujoulusta, oli mukavaa ja lahjuksia todella runsaasti! Ensi vuonna uudelleen!! Saaralta terveisiä kaikille vanhoille ja uusille kavereille!

Eija, Saara, Lila ja Helmi
Sunday, November 26, 2006 at 11:03:45 (EET)
Terveisiä pikkujouluista!

Terveisiä kaikille yhdistyksen syyskokouksesta ja pikkujouluista! Kokouksessa ensi vuoden hallitus saatiin vaivatta kokoon ja Vuoden Yorkki -kilpailun säännöt uudistettua (ensi vuonna taas kisataan muutaman vuoden tauon jälkeen).

Kokouksen jälkeen vietimme pikkujouluja - suuret kiitokset mainiosta juhlasta järjestelytoimikunnallemme "Tapiolan koirapuistojengille"!!!

Kuvia tapahtumasta ilmestyy pian tänne kotisivuille...

Ulla-Riikka
Saturday, November 25, 2006 at 22:24:34 (EET)
Hau hau

Oletko kokeillut siuhkepulloa haukkumiseen! Pieni vesisuihke suoraan nassuun ja toistetaan, jos ei tokene. Pitäisi vielä yrittää suihkuttaa niin, ettei koira ihan heti tajua, mistä suihke tulee. Saattaa toimia...

Kaisa
Saturday, November 25, 2006 at 21:15:37 (EET)
Nooralle

Yorkin turkki on kuin omat hiukset(laatu,yksinkertaisuus),joku leikkaa omat hiuksetkin itse ja toinen käy kampaajalla.
Varmasti itsekin oppii turkin leikkaamaan,jos on kunnon välineet(nekin maksavat).
Mä neuvottelin westieni nyppijän kanssa hinnan Ykän turkin ajamisesta ja muistaakseni oli alle 20 euroa reippaastij a siinä vedettiin koko turkki alas.Viime huhtikuussa se tehtiin ja jos samaan päädyn,niin ens huhtikuussa jälleen.
Tässä välissä en käytä saksia tms ollenkaan,antaa talven olla pojalla lämmikettä.
Yrjö on niin mahdoton poika uimaan,että kesäisin ei millään pärjäisi pitkällä karvalla.Ykä meni kymmeniä kertoja päivässä järveen ihan itse ja sitten juoksi turkin auringossa kuivaksi ja taas uimaan.
Kyllä nuo turkinleikkauskulut on niin pienet vrt muihin kuluihin(ruoka,lääkäri,virikkeet,vaattet yms yms)

Tarja
Saturday, November 25, 2006 at 19:36:30 (EET)
Haukun mamma...

väliaikatietoa;

Meillä menee edelleen aika surkeasti, vaikkakin vetäminen on jo hiukan hallinnassa ja välillä menee parikin metriä ilman kiskomista. Kummallista kyllä, vetää pahemmin silloin, kun pikku-isoveikka on mukana. Siksi koulutus on tosi hankalaa, kun jos moöemmat on mukana on toinen käsi varattu toiselle koiralle, jolla mokomaa ongelmaa ei ole ja jos lähtee pelkästään häirikön kanssa, tämä onkin mallipoika eikä koulutukseen ole pahemmin syytä ?!

Haukkumisesta ulkona ei ole kovin positiivista sanottavaa. Olen yrittänyt hyvällä ja pahalla, mutta ei, kun ulkona toinen koira lähenee, ei sen jälkeen näe, eikä kuule mitään. Haukkuu niin, ettei ajatuksiaan kuule, ja joka kerta. Haukkunestopantaa on koetettu, sitruunalla ja sinapilla, ei tehoa. Lisäksi puhkuu tai haukahtaa jokaista ihmistä joka on ohi kulkemassa tai jos lähestytään kulmaa, puhkuu varmuudeksi, että täältä tulen...tai jos luulee, että jossain kilahti flexi ja kun on autoja parkissa, ei näe ja silloin on tosiaan syytä räksyttää ja rapussa, voih...kotona ei onneksi räkötä jatkuvasti, vain jos kuulee yllättävän äänen tai ulkona örveltää joku baarista kotiin, posti taas saa kulkea aivan rauhassa.

Kuitenkin tykkää kaikista koirista ja ihmisistä aivan valtavasti, mataa heti maassa, kun vaan tilaisuuden saa. Tosi ristiriitainen persoona.

Nyt on kyllä eväät loppu, pakko myöntää.

hau hau
Saturday, November 25, 2006 at 19:21:36 (EET)
Turkin leikkaus

Harkitsen yorkin ottamista, mutta minua askarruttaa turkin leikkaus, sillä lyhytkarvaiset viehättävät eniten. Teettekö sen itse vai tekeekö ammattilainen puolestanne? Onko se vaikeaa vai oppiiko sen helposti? Opiskelija kun olen niin haluaisin mieluummin hoitaa tällaiset asiat itse rahojen säästämiseksi.

Noora
Saturday, November 25, 2006 at 11:14:38 (EET)
Heippa Noora ja Pepe

Kovin espanjalaisen oloiselta kuullostaa Pepe, jos Ossiin vertaa, mutta suloisia valloittajia nämä yorkit ovat aina ja kaikkialla. Ossi osaa mestarillisesti katsoa ihmistä "suoraan silmiin", ottaa paijaukset vaikka vastaantulijalta, eikä siinä kovin moni kylmäksi jää. Ei ihme, että häntä hellitään.
Koirakavereiden kanssa seurustelu on hillitympää, varmaankin seurausta siitä, ettei olla spontaanisti annettu olla tekemisissä vieraiden koirien kanssa, on varottu tartuntoja ja puremia.
Kissoja Ossi rakastaa hurjasti. Kotona on painikaverina isoveli-kissa ja pennusta saakka ollaan aamulenkillä viety murkinaa kodittomille katukissoille.

Täällä eläinkaupasta voi ostaa kissan, koiran, ja vaikka apinan; papereilla tai ilman. Koska kauppiaaksi voi ryhtyä kuka vain niin asiantuntemus, siisteys ja tietopuoli voi olla mitä vain.
Pepe varmastikin on syntynyt Madridissa, jos papereissa niin sanotaan. Suurissa kaupungeissa, kuten Madridissakin on valtavia eläintarviketavarataloja, jotka ostavat pentueita ikäänkuin tukussa. Sieltä sitten pikkupuoti tilaa haluamansa rotuista ja kokoista koiraa toimitusajalla 24 h, ja niin päätyi Pepekin kait Kanarialle. Paitsi turistit, niin myös espanjalaiset ostavat näistä kaupoista, ja kauppa käy hyvin. Viikolla paikalliseen eläinkauppaan tuli kiinanharjakoiran pentu aamulla hintaan 865 euroa. Illalla kun kuljin ohi häkki oli tyhjä. Kritiikkiä puuttuu, ja vaivattomuus sekä tiedon puute saa tavallisen tattiaisen ostamaan. Pieni kunniallinen kasvattaja ei pääse näkyviin eikä kuuluviin näiden isojen varakkaiden organisaatioiden takaa, jotka myyvät liian nuoria sairaitakin pentuja törkyisissä olosuhteissa. Onneksi eletään aikoja jolloin tietoa saa helpommin ja juttu kulkee.

Ossi ostettiin pieneltä tunnetulta "kunnialliselta" kasvattajalta. Ossi on lyhythäntäinen, koska minä tollo en hankkinut tietoa etukäteen. Olin kertakaikkisen järkyttynyt kun kuulin, että yorkkini häntä on leikattu -katkaistu. Käsittämättömän julmaa ja typerää.
Ossi on rakas, juuri sellaisena kuin on sitä ei muuta mikään, mutta tulevaisuudessa olen viisaampi.

Onnellista oloa sinne pohjolaan ja iloisia hännänheilutuksia.

Leena.espanja
Friday, November 24, 2006 at 21:27:51 (EET)
Pikkujoulut Oulussa + Plaque off

Meille passaa päivistä molemmat, mutta muistaakseni sunnuntaita ehdotettiin aikaisemmin pikkujoulupäiväksi. Kellonajalle ei ole meille väliä, päästään tulemaan milloin vain =).

Olen käyttänyt nyt syksynajan plakin poistoon/ehkäisyyn Plaque offia. Vivillä oli ilmestynyt takahampaisiin ja kulmahampaisiin hammaskiveä ja eläinkaupasta suositeltiin ko.tuotetta. Jo n.viikon käytön jälkeen alkoi hammaskivi selkeästi irtoamaan ja pehmenemään niin, että sen sai kynnellä rapsuttelemalla irti. Nyt olen käyttänyt melko säännöllisesti tuotetta, mikä on ihan selvästi ehkäissyt hammaskiven muodostumista :).

Hanna & Vivi
Friday, November 24, 2006 at 18:47:46 (EET)
Marjatta

Kukaan EI ole paheksunut yhtäkään pitkäturkkista yorkkia. joten eiköhän jätetä jo asia tähän!!!!!!

-i-
Friday, November 24, 2006 at 16:51:49 (EET)
Hammaskivi / korvien puhdistus

Hei!

Onko kokemusta Plaque Off -nimsestä jauheesta, jota lisätään ruuan joukkoon ja pitäisi vähentää hammaskiven muodostumista /pehmentää jo olemassaolevaa hammaskiveä?
Entä käytättekö jotain ainetta korvien puhdistukseen, jota voisitte suositella?

Sanna
Friday, November 24, 2006 at 16:31:11 (EET)
Leena ja Ossi

Meidän Pepe on syntynyt Madridissa "papereiden" mukaan. Sieltä pikku herra päätyi Kanarialle eläinkauppaan ja muutaman mutkan kautta tänne Suomeen meille. Meille tullessa Pepe oli muistaakseni vajaa 9 viikkoinen, eli kaiken järkeilyni mukaan raukka on erotettu emostaan aivan liian varhain!
Kaikesta huolimatta Pepestä on kasvanut iso ja reipas poika, joka rakastaa aivan kaikkia, ihmisiä ja toisia koiria. Pikkuinen töpöhäntä vipattaa hirmuista tahtia sen tavatessa uusia ihmisiä ja vanhoja tuttuja.
Äitini ja mummoni tulivat juuri tällä viikolla taas Kanarialta ja kertoivat nähneensä tosi monta yorkkia siellä. Monet olivat isojakin. Taitavat olla tosi "muotirotu" ainakin siellä. Äiti ja mummo olivat käyneet samassa eläinkaupassa, mistä Pepe ostettiin. Koiran pentujen menekki on siellä niin kova, etteivät ne montaa päivää ehdi kaupassa olla. Turistit kai niihin heltyvät ja ostavat hetken mielijohteesta. Surullista...

Noora ja Pepe
Friday, November 24, 2006 at 16:30:32 (EET)
Koiran hoidosta

Heippa pitkästä aikaa kaikille!

Ei olla päästy mihinkään tapaamisiin ym, tooodella pitkään aikaan kiireiden takia, ja nyt ne kiireet tosissaan vasta alkavatkin ja olisin kysellyt onko kenelläkään kokemuksia esim. 4H dogsittereistä? Olisi kivaa kuulla jos kokemuksia löytyypi koiran ulkoiluttajista ja viikonloppuhoitajista. Tai jos joku tietää esim. jonkun tutun koiranhoitajan tms. niin mielelläni otan infoa! Kiitos etukättee kaikille! Ja hauskaa pikkujoulua kaikille ihanille yorkeille ja yorkki-ihmisille!

Satu Alfred&Casper <satu-peltola@jippii.fi>
Friday, November 24, 2006 at 16:05:56 (EET)
Mielettömän hauskaa pikkujoulua Teille kaikille!

Pikkuisen pisti hymyilemään "tonttumaisin yorkki" -siitä kisasta tulee varman tiukka ja valinnasta tosivaikea;))
Oispa meilläkin täällä kaltaisenne yorkkiporukka, toivoo lyhytturkki koipeliini spaniero Ossi.

Terveiset Pepelle, mistäpäin Espanjaa olet? Ossi on syntyisin Monfort del Cid'istä itärannikolla. Jättikokoa taidat olla, kasvat varmaan isommaksi kuin 5,5 kiloinen Ossukka.

Erjalle terveiset; mäntysuopa saatiin vihdoin, ja on todella hyvä. Ossi on puhdas, pumpulinen ja tuoksuu kuin unelma. Uskon terveellisyyteenkin, kun on luonnontuote, eikä ainakaan vielä ole aihettanut rapsutteluja. Laimensin nesteen fifty-fifty ja se putsaa tassutkin iltapesulla ärsyttämättä. Kuivauksen jälkeen olen hieronut tassuja vauvaöljyllä, ja ne ovat nyt loistavassa kunnossa, nekin vihdoin.
Pimulle pusu Ossilta, tuoksutaan yhdessä hyvälle!

Netti takkuili hyvän aikaa, mutta toimii nyt loistavasti, kun vihdoin saatiin tänne peräkylään ADSL. Ossin aamiaisrinkiin, jo kolme vuotta kuulunut katukatti muutti toissapäivänä pilven päälle, se oli jäänyt auton alle, suru tuli. Vielä tänä aamuna Ossi sitä haeskeli kaupungilla muiden joukosta, se oli pitkäaikaisin ja rakkain vastaanjuoksija. No- me toivutaan.

Joulu alkaa jo näkyä kaikkialla täälläkin. Lämmintä on 20 astetta.
Terveisiä ihan kaikille ja Iloista talvea.

Leena.espanja
Friday, November 24, 2006 at 14:24:15 (EET)
Tuulikki !

Kiva kuulla sinusta - pitkästä aikaa! Mulla on erittäin huono omatunto siitä, etten ole vieläkään maksanut sinulta kesällä saamaani Taavin rusettia !!!! Asia ei kuitenkaan ole unohtunut, joten seuraavalla kerralla kun tavataan, hoidetaan homma kuntoon. Oletko kenties tulossa Messariin ?

Valitettavasti joudun näin julkisesti viestittämään, kun olen onnistunut tuhoamaan osan mailboxini osoitekirjasta.......

Pirita
Friday, November 24, 2006 at 13:03:43 (EET)
Turkki-asiaa ja pikkujouluja

Heippa kaikille pitkästä aikaa,

Tuohon turkkiasiaan haluaisin kommentoida ihan vain omien koirieni osalta.
Dora, käy näyttelyissä, harrastaa agilityä ja tokoa, riehuu pihalla. peuhaa toisten koirien kanssa - on täydessä turkissa ja nyyteissä.
Omppu, käy näyttelyissä, harrastaa ulkoilua ja puutarhanhoitoa, mökkeilee ja peuhaa muiden koirieni kanssa - on täydessä turkissa ja nyyteissä.
Fanni, Barbi, Ninnu ja Liinu ovat ns. kotikoiria sekapituisissa turkeissa ja harrastavat kaikenlaisia koiramaisia juttuja.
Kaikki nukkuvat sängyssä, pesen koirat 2-6 viikon välein.
Käytän eri valmistajien takkeja, Ompulla nyyttien päällä vielä silkkipukua.

Eli meidän sekalainen jengi lähettää lämpimät terveiset teille kaikille ja toivotamme hyvää pikkujoulua!

Tuulikki Helin
Friday, November 24, 2006 at 12:46:56 (EET)
Hauskaa pikkujoulua!

Osaltani toivotan myös iloista pikkujoulutunnelmaa juhliinne sekä etelän että pohjoisen väelle. Valitettavasti en pääse yhdistyksen pippaloihin, mutta elänkin toivossa, että saamme muutkin sitten kuulumisia palstalla ja/tai yorkki-lehdessä!

Paavolaan yritän päästä Tarjaa ja tietysti muitakin näkemään (ja koiria tietysti myös).

Joitakin aikoja sitten lähetin Assista "ehdoin tahdoin" pari sottapyttykuvaa galleriaan. Onhan mussukkani niissä hiukan hurjan näköinen peuhattuaan mökillä ilman nyyttejä jonkin aikaa, mutta kyllä se turkki tuollakin kerralla selvisi ilman saksia ihan suosiolla. -Ajattelin vain, että sotkuisestakin yorkista on ehkä hyvä olla esillä joku kuva, sillä ehkä se kertoo osaltaan jotakin yorkin hankintaa suunnittelevalle siitä, mihin on varauduttava pitkäturkkisen yorkin hoidossa. -Ja silti vielä varmuuden vuoksi totean, että saksiin ei ole vielä kertaakaan tarvinnut turvautua takkujen vuoksi. Toivottavasti saadaan jo rauha maahan turkkiasiassa!

Elina
Friday, November 24, 2006 at 11:44:53 (EET)
Hei Kaikille!

Minkähän takia ihmiset nyt näin kovin provosoituivat tästä turkkiasiasta. Meidän juniorin turkki ei tosiaankaan ole aina paraatikunnossa. Koska harjaus kuuluu meillä iltarutiineihin, menemme koulutuksiin tai koirapuistoon vähemmän hehkeässä kunnossa. Ei-yorkki-ihmiset ihastelevat muutenkin, kun eivät tiedä paremmastakaan. Yorkki-ihmiset taas tietävät, että päivä on voinut olla liian kiireinen koiran hoitoon. Pääasia tietenkin on, ettei päästä turkkia takkuuntumaan ja pesee säännöllisesti.
Kasvattajakurssilla painotettiin sitä, että Suomessa on VAIN puoli miljoonaa koiraihmistä. Kaikki loput ovat ei-koiraihmisiä. Tällä tähdennettiin sitä, että muistetaan asiallinen käytös, siis kerätään jätökset, ei häiritä muita tiellä liikkujia yms. Miettikääpä miten pieneen porukkaan yorkki-ihmiset kuuluvat, jos on näitä alajaostoja.
Vielä kysymys pidempään koiria harrastaneille ja muitakin rotuja kokeilleille. Onko yorkeissa jotakin todella erityistä, koska olen tavannut niin ihania yorkki-ihmisiä? Ja niissäkin tapauksissa, että kemiat eivät ole oikein kohdanneet, olen huomannut, miten hyvä suhde omistajillaan on koiraansa. Onko yorkkien asiat keskimäärin paljon paremmin kuin joidenkin yleisempien rotujen? Niin voi sitten tehdä tikusta asiaa ja suivaantua ja provosoitua näistä ikuisuuskysymyksistä? Hyviä pikkujouluja kaikille tasapuolisesti.

Terhi
Friday, November 24, 2006 at 11:05:37 (EET)
Puhtaan yorkin omistaja

Olin kyllä ajatellut tulla ja tuoda mukanani yhden paheksutun pitkäturkin.

Olin maaliskuussa juuri tulossa kevätkokoukseen, kun huomasin kotinurkillani vastaan tulevan pariskunnan, joilla oli kaksi yorkilta näyttävää koiraa. Jäin vaihtamaan pari sanaa heidän kanssaan. Minulla oli itselläni sylissä puhdas pitkäturkki, jota pariskunta ihasteli. He selittivät, että heidän koiransa näyttävät nyt vähän epäsiisteiltä, kun ei ole vielä talven jälkeen ollut aikaa niitä pestä.

Marjatta
Friday, November 24, 2006 at 10:48:36 (EET)
Lisää porukkaa paavolaan.........toivotaan.

Kiva tavata Taavia pitkästä aikaa.t.Yrjö

Thaimaassa sama juttu koiranpennut myynnissä pienissä häkeissä kuumissaan eläintarvikekaupoissa,onneks ei sentään ruuaksi.Toreilla myynnissä myös ja niitä varmaan meni moneen käyttöön.Thaimaasta ostin kyl pari muovikassillista koiratarvikkeita,mutta vaatepuoli tietysti ilmastosta johtuen heikko.Yhden hellepaidan ostin Chihulleni,mutta ei sitä viitsi edes päällä pitää.Vanhaparka kokee sen pilkkana.
Kyllä täällä Suomessa eläinsuojelulait ihan toista luokkaa kuin maailmalla.
Tämäkin viime päivinä koiramaailmaa puhuttanut asia on rikoslain alainen ja jos ei täyttäymmärrystä vailla oleva ihminen ole,niin jotain rangaistusta saa.
Eläinsuojeluyhdistyksillä paljon surullisia tarinoita kerrottavana ja siinä yksi syy,miksi minulla on 6 kissaa kotona.Jokaisella kissallani on ikävä tausta takana.

Tarja
Friday, November 24, 2006 at 10:44:09 (EET)
Marjatalle

Tulethan lauantaina pikkujouluihin?

Puhtaan Yorkin omistaja
Friday, November 24, 2006 at 10:01:55 (EET)

Fragria!
Oon pohdiskellut ja mietiskellyt että miten ihmeessä tuo vaikuttaa ja tullut siihen hienoon johtopäätökseen että sen täytyy muuttaa suun pH:ta jotenkin. Mutuen ei hammaskiven pitäisi murentua...

K
Friday, November 24, 2006 at 10:00:06 (EET)
Paavolaan 6.12. yms.

Taavi & emäntä ilmoittautuvat Paavolan koirapuiston tapaamiseen itsenäisyyspäivänä! Tullaan tosi mielellään, kiva nähdä teitä Ykä, Lyyli & Tarja :-). Toivottavasti kaikki muutkin pääsevät tulemaan!!!!

Harmittaa, kun ei päästä lauantaina Espooseen kokoustamaan eikä pikkujouluilemaan, mutta messariin kuitenkin olis tarkoitus ehtiä parin viikon päästä. Viettäkäähän oikein hauskat pippalot ja laittakaa kuvia näkyviin meille muillekin nähtäväksi.

Ei tullut Kiinasta tuliaisia Taaville, emännälle sitten sitäkin enemmän..... Ei siellä eläintarvikekaupoissa pystynyt kiertelemään, kun pahukset myivät myös koiranpentuja samoissa paikoissa. Onneksi ei ollut yhtään yorkkia !

Muistaako kukaan, että mikä sen homeopaattisen hammasaineen nimi olikaan? Siis sen, jota laitetaan hampaisiin irrottamaan hammaskiveä? Joku Frago...jotain?

Taavi & Pirita
Friday, November 24, 2006 at 09:58:46 (EET)
Oululaiset!

Pikkujoulut siis olisi ihan hyvä idea?!
Ja ajankohta olisi se viikonloppu ennen itsenäisyyspäivää? Lauantai vai sunnuntai?
Voidaan tosiaan olla minun tykönä Peltolassa. Kaikki on tervetulleita karvan pituuteen, kokoon ja korvien malliin katsomatta =D Samat säännöt myös ihmisille =D

Onko kukaan nähnyt Kaunotarta ja Johannaa? Ja Heinäpäässä tuli loppukesästä vastaan pari yorkinpentua, tunteeko heitä kukaan?
Vaan ei ne pikkuiset varmaan uskalla tulla meidän riitaisaan joukkoomme?!

Pitää vielä kommentoida tätä turkkiasiaa, juuri tätä tarkoitin kun sanoin aiemmin että koko ajan pitäisi olla puolustelemassa koiransa karvan pituutta. On sitten pitkä- tai lyhytturkkinen niin "vastakkaisen" karvapituuden kannattajat pitävät sinua lähinnä eläinrääkkääjänä. Eikö voitaisi lopettaa?

En tosiaan tiedä että kuinkä niillä HUIPPUkoirilla asiat on, mutta niitä huippuja on tässä maassa vaan ihan muutama. Eli suurin osa niin pitkä- kuin lyhytkarvaisista on rakkaina karvakavereina siellä sohvannurkassa/kainalossa. Ja siten pitkäkarvaisten/lyhytkarvaisten kommentoiminen ei minusta koske niitä HUIPPUJA kuin marginaalisesti - ja tuskin huippujen omistajat tämmöisistä puheista edes välittävät.
Mulla tekee todella pahaa kun tuntuu että olen ison osan mielestä huono koiranomistaja pelkästää koiran karvan perusteella. Ja vielä tuplasti kun on sekä että.

Kristiina
Friday, November 24, 2006 at 09:47:09 (EET)
A, B, C, D

Oliko asiallista kommentointia pitkäturkkisten yorkkien hoidosta? Esim. rapsutus sallittua vain korvan kärjestä...

Pitkäturkkisia saa siis vapaasti solvata, mutt annas kun vastaat samalla mitalla.

Kukaan ei ole minulle tilivelvollinen yhtään mistään, mutta takuulla vastaan, kun ruvetaan väittämään, ettei pitkäturkkinen koira saa elää koiran elämää!

Ja todellakin: olen nähnyt yorkkeja, jotka pestään vain kerran vuodessa!

Marjatta
Friday, November 24, 2006 at 09:01:42 (EET)
A, B, C, D?

No onko sitten ihan asiallista ilmoittaa palstalla ettei pitkäkarvaiset saa elä koiran elämää?

Pitkä tai lyhyt, kunhan on hoidettu...

K
Friday, November 24, 2006 at 08:15:23 (EET)
hgh

Thanks for your project. I like this site. KEEP IT UP..d

Bill <kjoaiu@google.com>
Friday, November 24, 2006 at 05:34:23 (EET)
Karvoista

Aina täällä jaksetaan vääntää kättä turkeista. :) Taisi mennä ehkä vähän överiksi nuo
turkinhoitoluokittelut, mutta noista vaihtoehdoista meihin pätee eniten kohta C. Vendillä
on tällä hetkellä polkka- ja otsatukkalookki. Kerran viikossa pestään shampoolla ja
hoitoaineella ja hiustenkuivaajalla kuivataan. Joka toinen päivä harjataan.

Pikkujouluihin emme harmi vaan pääse kiireiden vuoksi mukaan. Vendi olisi ollut kyllä
innoissaan tulossa. Hauskoja pikkujoulujuhlia!

Vera ja Vendi
Thursday, November 23, 2006 at 22:29:17 (EET)
Häntämutka

Asiasta löytyy keskustelua Ulkomuototuomarit ry;n keskustelupalstalta, osiosta "kysymyksiä tuomareille". Aiheesta on keskusteltu otsakkeen "koukkuhäntä" alla. Sieltä varmaan selviää aika paljon ja löytyy myös jokin linkki aiheeseen.

Häntämutka on synnynnäinen häntänikamien muutos, jonka kokenut henkilö voi sormin tunnustelemalla havaita. Mikään ei estä häntämutkaista osallistumasta näyttelyyn, mutta koira saanee hylätyn, jos asia tulee esiin.

Jalostukseen ei häntämutkaista koiraa saa koskaan käyttää, vaikka koira olisi jotenkin onnistunut näyttelyssä menestymäänkin. Vialla epäillään olevan yhteyttä selkärangan epämuodostumiin. Häntämutka periytyy resessiivisesti eli sairas geeni tätyy saada molemmilta vanhemmilta, jotta vika tulisi pennuissa esiin.

Kysymykseen "alentaako vika pennun hintaa" en osaa vastata, mahdollisesti se on ostajan ja kasvattajan välinen asia. Ehkä joku vastaa, joka on paremmin siitä perillä.

Elina
Thursday, November 23, 2006 at 21:47:26 (EET)
mutka

Mitä tarkoittaa tuo häntämutka?
Alentaako se koiran arvoa? (Onko sellainen koira halvempi?)
Voiko sellaista koiraa ollenkaan käyttää näyttelyissä, tai voiko sellaisella teettää pentuja?

h.p.
Thursday, November 23, 2006 at 20:50:42 (EET)
A-KOHTA

Passaa hyvin meille....mutta turkista kyllä pidetään talvella hyvä huoli,harjataan joka päivä ja pesu 1-2 vkon välein.Ykä käy saunassa aina kun minäkin ja mutta turkkia en viitsi joka kerta pestä.Takkuja ei anneta syntyä ja likaiset koirat ei mun sängyssä nuku.Eli puhtaana koira pidetään.
Joten taitaa tuo A-kohtakin vaatia viel useita alakohtia,kuten kaikki muutkin kohdat.
Mua kyl kiinnostaa miten HUIPPUnäyttelykoirat sen tosipitkän turkkinsa kanssa voivat touhuta Yorkin lailla ?!
Voiko niitä käyttää ulkona vuoden ajasta riippuen vai tekevätkö paperille?Eikö ne HUIPUT todellakaan voi syödä puruluita?
Eikö ne HUIPUT pääse halutessaan uimaan tai kaivamaan maata tai juoksemaan vapaana metsässä???

Tarja ja Ei-huiput
Thursday, November 23, 2006 at 20:42:46 (EET)
Moikka vaan, apuanne tarvitaan! :)

Olisin sellaista kysellyt, että etsiskelen tässä itselleni ja perheelleni sopivaa koiranpentua ja haluisin kysyä teiltä vielä mielipidettä mitä mieltä olette, onko uros- vai naaraskoira parempi? Olen lukenut että naaraat ovat rauhallisempia, (paitsi tietysti kiima-aikana) ja kyselisinkin että pitääkö tämä paikkansa?

Kiitos jo etukäteen!

Sirpa
Thursday, November 23, 2006 at 19:47:29 (EET)

Hei!
Mielestäni turkin pituudella tai laadulla ei ole mitään merkitystä, sillä yorkki on aina ihana ja valloittava rotu oli sitten turkki pitkä, pätkä, kihara tai suora. Näitä mussukoitamme kun riittää joka lähtöön niinkun meitä ihmisiäkin. Ja rodun mukavia puoliahan on esim juuri se että voit itse valita haluatko pitää yorkin turkin lyhyenä vai pitkänä, lutusesti resuisena tai viimeisen päälle trimmattuna. Sen jokainen koiran omistaja itse päättäköön.
Ja kaikki yorkit + emännät ja isännät ovat taatusti tervetulleita pikkjouluihin kuten muihinkin tapahtumiin karvoihin katsomatta, joten toivottavasti meitä on lauantaina koolla paljon karvakuonoja perheineen :)


Sanna
Thursday, November 23, 2006 at 19:03:29 (EET)
Turkkiasiaa

Johan täällä taas yritetään lietsoa sotaa turkkiasiassa - olikohan ihan asiallista kommentointia Marjatta meidän lyhytkarvaisten koirien hoidosta?
No sinulle en ole tilivelvollinen mussukoidemme hoidosta, ja meidän neidit ovat ja pysyvät lyhytkarvaisina koska ovat meistä sellaisina huomattavasti liehulettisiä lajitovereitaan kauniimpia.

Ja miten on: voinko nyt kuitenkin osallistua pikkujouluihin näiden "kynittyjen, takkuisten ja likaisten" koirieni kanssa???

Eija. Lila ja Helmi
Thursday, November 23, 2006 at 18:24:33 (EET)
PAAVOLAN KOIRAPUISTO

Tavataanko 6.12 klo 14 ????????????

Tarja&Yrjö
Thursday, November 23, 2006 at 18:18:45 (EET)
Pentu- ja turkkiasiaa

Jos pennun korvat eivät tahdo nousta pystyyn, trimmaa korvat paljaiksi. Yleensä jo se auttaa, kun korvista näin tulee kevyemmät. Kevyellä hieronnalla (tyvestä kohti korvalehden kärkeä) voi parantaa korvan verenkiertoa, joka osaltaan myös auttaa asiaa.

Maitohampaat (myös muut kuin kulmurit) ovat usein sangen tiukassa varsinkin pienikokoisilla yorkeilla. Yleisohje on odottaa niin kauan, että pysyvä hammas ulottuu puoleenväliin maitohammasta. Koska hampaat kehittyvät eri tahtiin, voi joskus joutua käymään eläinlääkärillä maitohampaiden vuoksi useampaankin kertaan. Kannattaa myös itse hissukseen heilutella maitohampaita, kun pysyvät ilmaantuvat.

Turkkiasiaa:
Kyllä kotiyorkillakin voi pitää pitkää turkkia (ja ilman nyytitystä). Tämä vaatii päivittäisen harjauksen, säännöllisen pesun ja hyvän hoitoaineen käyttöä, ja vähän sorminäppäryyttä, jotta saa päälakikarvat rusetille:-)

Ulla-Riikka
Thursday, November 23, 2006 at 15:00:59 (EET)
Pennuista kyselevälle

Jos olet pentua hankkimassa (?), niin kasvattajan pitäisi kyllä osata neuvoa esim. korvien teippauksesta siinä tapauksessa, että ne olisivat vielä luovutushetkellä lurpassa.

Maitokulmahampaat neuvotaan poistamaan siinä vaiheessa, kun uusi, pysyvä kulmahammas on kasvanut puoleenväliin maitohampaan pituudesta.

Häntäkysymystäsi hiukan ihmettelen: miksi pennulta olisi lyhennetty häntää "vain hiukan"?? Joka tapauksessa hännän typistämisestä varmasti on haittaa, jos aikoo näyttelyihin mennä. Typistettyhäntäiset eivät saa Suomessa osallistua ollenkaan näyttelyihin - lukuunottamatta ehkä joitain hyvin harvoja poikkeusnäyttelyitä kuten esim. Euroopan Voittajanäyttely (?).

Jos häntä on typistetty jonkin eläinsuojelullisen syyn esim. onnettomuuden vuoksi, voi eläinlääkärintodistus asiasta auttaa mahdollisella näyttelyuralla. Tuomari saattaa kuitenkin epäillä, että typistyksellä on peitelty vaikkapa häntämutkaa eikä hänen ole pakko palkita koiraa, vaikka se muuten olisi hyvinkin edustava. Asia on siis tuomarin harkinnassa - ainakin näin olen ymmärtänyt seurattuani Ulkomuototuomarit ry:n keskustelupalstaa.

Elina
Thursday, November 23, 2006 at 14:58:22 (EET)
Pennuista kyselisin...

Sellaista kyselisin että miten olette saaneet yorkkien korvat pystyyn, onko ongelmia ollut että menisivät luppaan, ja onko jotain apukeinoja millä saada korvat pystyyn?

Ja kulmahampaat taitavat olla joillakin aika hanakasti kiinni, joten mikä on oikea aika mennä eläinlääkäriin niitä poistattamaan?

ja sattuuko kukaan tietämään että jos koiran häntä on typistetty , niin miten se vaikuttaa...ei siis kokonaan typistetty, vaan hiukan vain lyhennetty?

Pentuja?
Thursday, November 23, 2006 at 14:24:08 (EET)

Käypääkäs vain katsomassa kennelin kotisivuja, siellä on täysin erit sävelet tämän tiedon levittämisestä!

Kristiina
Thursday, November 23, 2006 at 13:18:31 (EET)

Eikö webmaster voisi jo toimia ?????????
Nopeasti se minunkin kirjoitus hävisi,vaikka en edes nimeltä kasvattajaa maininnut ja niitä on useita.(alle tunnissa)
Eikö kukaan saa yhteyttä webmasteriin tai jotain??????

Tarja
Thursday, November 23, 2006 at 12:44:11 (EET)
Turkit, nyytit, takut...

Kolmisen vuosikymmentä olen yorkkien kanssa elänyt ja saman verran yorkkeja yleensä seurannut. Tänä aikana olen huomannut seuraavanlaisia turkinhoitotapoja:

A) Koira pestään ja kynitään pintaa myöten keväällä. Turkin annetaan kasvaa seuraavaan kevääseen, jolloin se on huopunut, takkuuntunut ja kuvottavan likainen. Sitten se taas ajellaan. Eihän koiria koko ajan pestä, sehän on eläinrääkkäystä. Ja onhan koirallakin viileämpi olo kesällä.

B) Koira pestään parin kuukauden välein ja yritetään selvitellä takkuja. Jos ei onnistu, otetaan sakset. Leikataan takku pois ja hyvä tulee. Loput karvat kammataan kauniisti.

C) Luovutetaan heti alussa, eikä päästetä turkkia kasvamaan. Pitkä turkki on epäkäytännöllinen ja nyytit ovat koiran kiusaamista. Turkinhoitoon ei kulu liikaa aikaa, koiralle voi sen sijaan antaa enemmän laatuaikaa.

D) Yorkkia hoidetaan kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti. Pestään, kammataan ja nyytitetään. Karva kasvaa ja kukoistaa, vaan ei riittävästi näyttelyitä ajatellen. Näyttetyissä käydään kerran pari vuodessa, hyvä jos sitäkään. Ja siinä välillä yorkki saa olla täydellisesti koira. Pari kuukautta ennen näyttelyä sitten terästäydytään ja nostetaan turkinhoitotasoa. Tuloksena on todennäköisesti EH, sillä turkki ei valitettavasti riitä.

E) Ja sitten on vielä nämä loistokkaat voittajakoirat, joita en ole nähnyt muualla kuin kehissä ja joiden elämää en pysty mitenkään arvioimaan.

Useimmat pitkäturkkiset yorkit Suomessa edustavat ryhmää D). Miksiköhän se on niin paljon pahempaa kuin esim. A) ja B)?

Marjatta
Thursday, November 23, 2006 at 12:43:30 (EET)

Tämmöistä ei minun käsitykseni mukaan saa laittaa yleiseen jakeluun, ihmisen nimet ja sairaudet ei kuulu tämmöiseen levitykseen.
Häpeä joka tuon laitoit... Hyvää tarkoitit varmaan, mutta ei ollut kyllä ajatus mukana!
Ja sitäpaitsi toisella palstalla luki että kasvattaja itse ei ole halunnut laittaa tämmöistä juttua yleiseen jakeluun, vaan tässä on ollut joku avulias aatu liikkeelle panevana voimana.
Surkea kohtalo koirilla, mutta sairaus on sairaus, ei se kyseinen ihminen sille voi mitään. Toivottavasti saa apua ja olo helpottaa.

Kristiina
Thursday, November 23, 2006 at 12:38:01 (EET)

Jos minun kirjoitus,ilman nimeä ja yorkin painoarvioinnista on kunnianloukkaussyytteen arvoista,niin TÄMÄ se vasta onkin.Vai onko vai kasvattajat suojatut webmasterin puolelta,mutta yksittäiset ihmiset ei!?

Tuomitsen tämän sairaan ihmisen teot,se julmaa ja rangaistavaa ja poliisin tehtävä tutkia ja syyttäjälle asia jättää.
Koiran pentua myydessä kannattaa olla tarkkana ja jututtaa ostajaa,skitsofrenia aika nopeasti tulee esiin.

Mutta psykiatrian ammattilaisena tiedän että, tämän naisen yksityissuojaa on loukattu todella pahasti.Ja ihan kirjoittajaa suojaten toivon WEBMASTERILTA toimia.

Tarja
Thursday, November 23, 2006 at 12:34:01 (EET)
Huhhuh

Asia on todella vakava,mutta nyt myös tämän kyseisen sairaan ihmisen tiedot tulee julki.WEBMASTER TOIMI JA PIAN

Tässä mennään nyt rajojen yli ja rankasti,jos kunnianluokkaussyytteitä jaellaan.

Nimet,saati diagnoosit,ei tänne nyt kuulu.

Tarja
Thursday, November 23, 2006 at 12:18:09 (EET)
Urho

On nyytitetty ja suht pitkäkarvainen.
Ja puree päivittäin puruluita, leikkii palloilla ja aktivointileiluilla, rakastaa vetoleikkejä (johon omistajan tai muun "urhin" terrierityyliin komentaa mukaan), leikkii pelloilla ja nurmikoilla, sitä saa rapsutella kaikki halukkaat vauvasta vaariin. Vaikka kyllä neuvon rauhallisemman tavan jos rapsuttelu alkaa muistuttaa rastojen valmistusta- ja olen muutenkin sitä mieltä ettei koiraa tartte rapsuttaa, pitäväthän ihmisetkin enemmän silittelystä kuin kynsillä kaapimisesta!
Ulkoilee ilmalla kuin ilmalla ja piehtaroi heinäkasoissa kesäisin ja lumessa talvella. Toivottavasti alkaa harrastamaan agilityä, siihen kun näyttäisi olevan taipumuksia ja haluja. Kunhan matella aika ja rahkeet riittävät...
Älkää yleistäkö....

Kristiina
Thursday, November 23, 2006 at 09:36:26 (EET)
Yorkkikin on KOIRA

Tulee mieleen noista puruluukielloista ym. muista, että täytyyhän yorkinkin saada olla koira! Mitä koiranelämää se on, että varotaan kaiken aikaa karvaa kulumasta. Ei saa leikkiä eikä syödä puruluita. Jotenkin vääristyy idea siitä, miksi meillä itsekullakin yorkki on?! Onhan se ennenkaikkea seurana ja kaverina, eikä koriste-esineenä, eikö vain? Ainakin toivon niin...ja varmaan kaikki yorkitkin...

-koiranelämää-
Thursday, November 23, 2006 at 09:11:10 (EET)
kiinnostunut myös

Kiinnostuneen kysymys oli todella hyvä. Pitkä turkki on ehdottomasti kaunis. Eli pitkällä tarkoitan sitä minkä näet näyttelyssä (sen voittajan:)) Se vain vaatii sen nyytittämisen jos aikoo näyttelyssä menestyä. Puruluita ei syödä, partakarvat kuluu. (hammaskivi kyllä lisääntyy). Ei saa antaa leikkiä palloilla ym. leluilla, koska siinäkin kuluvat karvat.
Pestään kerran viikossa... ja juuri silloin ihaillaan kun se turkki "valuu" harjatessa ja kuivatessa ...ja sitten öljyä...ja karvat piiloon nyytteihin. Mutta tuloshan on kaunis... hyvin hoidettu turkki näkyy näyttelykehissä.

Jos sitten vieras sattuu rapsuttamaan väärästä paikasta niin katso siinä sivussa ja yritä olla sanomatta; voisitko ystävällisesti rapsuttaa siitä korvan kärjestä, joka on ajettu eikä mene myttyyn.

Omallani on ns. pitkä karva, mutta ei kuitenkaan ihan tarpeeksi pitkä. En halua koko ajan nyytittää. Haluan sen näyttävän yorkilta, mutta haluan myös tuntea sen karvan silittäessä, enkä silkkipapereita. Pyrin sitten siihen, ettei näyttäisi epäsiistiltä.
Yorkin luonnekin sanelee jotain. Juuri kun olet saanut kaikki karvat ojennukseen, ottaa se sen yorkki-ilmeen ja päättää pistää stailauksen ihan uuteen uskoon. Sen jälkeen onkin sitten just sen näköinen kuin ois dynamiitti suussa räjähtänyt. Tee siitä sitten kotioloissa tyylikäs ja arvokas.





....
Wednesday, November 22, 2006 at 23:43:37 (EET)
Bootsit

Meitin Rommi-yorkille olen tilannut yappystä paritkin bootsit ja erittäin hyvät ja kestävät ovat olleet ainakin kesällä lasinsirujen varalta. Talvella en ole kokeillut mutta pohja on suhteellisen kovaa materiaalia että EPÄILEN että olisi liukkaat lumella. Tosin en mene takuuseen... Täytyykin varmaan kokeilla seuraavalla lenkillä.

Jamina
Wednesday, November 22, 2006 at 22:27:11 (EET)
Hei!

Täällä onkin ollut juttua turkin hoidosta. Yorkeista kiinnostuneena esitänkin kysymyksen pitkäkarvaisten yorkkien omistajille:
olen saanut palstaa lukiessani kuvan että pitkäkarvaisten yorkkien turkit ovat yleensä nyytitettyinä että turkki pysyy kauniina ja että syy pitkän karvan pitoon on juuri tuo kauneus. Kaunishan se onkin! Näyttelyiden ulkopuolella näkemäni pitkät nyytittämättömät turkit ovat yleensä olleet takkuisen ja hieman epäsiistin näköisiä, joten nyytittäminen on varmaan pitkälle turkille tarpeen.

Mutta koska te tuota vaivalla hoidettua karvaa ihailette jos se on jatkuvasti nyytitettynä?
Vai pidättekö auki vaikka iltaisin ja ihastelette?
Vai voiko pitkää karvaa pitää enemmänkin auki ilman että se näyttää epäsiistiltä?

Tämä kysymys on siis niiden pitkäkarvaisten yorkkien omistajille jotka eivät vain näyttelyiden takia turkkia pidä pitkänä.

Kiinnostunut
Wednesday, November 22, 2006 at 19:52:15 (EET)
Johanna & Daisy

Laitoin sulle meiliä koskien Tapiolan tapaamisia!

Tiina Nybondas & Pippi
Wednesday, November 22, 2006 at 15:38:26 (EET)
Yorkkiaiheisia tuotteita pukinkonttiin...

Hei!

Lauantaina 25.11 Pikkujouluissa alk klo 16.00 myynnissä yorkkiaiheisia tuotteita, pikkukoirien luksuspantoja ja -vaatteita sekä muuta mukavaa vaikkapa pukinkonttiin.
Käy tutustumassa tuotteisiimme osoitteessa www.carlino.fi

Monna /Carlino <asiakaspalvelu@carlino.fi>
Wednesday, November 22, 2006 at 15:04:18 (EET)
tapiolan koirapuisto

Heippa!

Onko Tapiolan koirapuistossa säännöllisesti yourkkitapaamisia - jos on niin milloin? Pikkuinen Daisy kaipaa kokoistansa leikkiseuraa!

Johanna <johanna.jarvilehto@espoo.opit.fi>
Wednesday, November 22, 2006 at 14:20:35 (EET)
Muillakin samoja ideoita

Minä olen kans suunnitellut semmoista lampunvarsi-pidikettä föönille. Jos se kerran on toiminut niin täytyypäs alkaa nikkaroimaan itsellekkin se "kolmas käsi"!

K
Wednesday, November 22, 2006 at 11:19:06 (EET)
kuivaamisesta edelleen...

Tuijan ideaa käytin itsekin...tosi hyvä ja toimi..seuraava vaihe oli kun rakennettiin pöydän reunaan kiinnitettävästä lampunjalasta föönin pidike. Sekin toimi kauan ja nyt sitten ollut jo vuosia tuo jaloillaan oleva fööni mitä saa liikutella kaikki omat raajat vapaana. Kunnon fööniä kannattaa muuten kysellä kampaajalta. Ovat ammattikäyttöön tarkoitettuja eivätkä "kuumu" ja itse sain aikoinaan ilmaiseksi kun uusivat modernimpaan versioon.

testannut
Tuesday, November 21, 2006 at 22:56:54 (EET)
Kuivaamisesta..

Itse kuivaan yorkkini siten, että laitan vanhan ja huonon T-paidan päälleni. Pujotan föönin paitani kauluksesta sisään siten, että se pysyy hyvin paikoillaan siellä. Sitten vain föönäämään...:) Olen totuttanut yorkkini jo pennusta makaamaan kyljellä kuivauksen ajan - samoin kuin harjatessa. Näinollen käännän vain kylkeä kuivauksen/harjauksen aikana. Jos ihminen on sopeutuva eläin - niin on sitä yorkkikin, eli kaikkeen oppii. Harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa....:-)

Tällä tavalla molemmat käteni ovat vapaana ja homma on molemmille osapuolille vaivatonta ja nopeaa.

Tuija
Tuesday, November 21, 2006 at 22:17:27 (EET)
Haaparanta

Kävin tänään Haaparannan uudessa Ikeassa. Tosi raskasta tuo shoppailu. Onneksi en ole rikas. Olisi kamalaa laukata ostoksilla kaiket päivät :-)
Ikean vieressä olevassa eläinkaupassa oli poistomynnissä pienille koirille sopivia mantteleita ja joitain villapaitoja. Hintaa oli noin 4 euroa.

Ulla
Tuesday, November 21, 2006 at 20:14:08 (EET)
Kiitos!

Kiitos kovasti vastauksista! :) Näitä olen pohtinut jo jonkin aikaa

Kati
Tuesday, November 21, 2006 at 20:08:07 (EET)
Ihania asusteita

Tilasin meidän yorkille ihanat lämpötossut osoitteesta findogs.fi! sieltä kohdasta asusteet löytyy 3,75 e kpl. lisäksi pet silk- shampoita, ihan huippuja nekin :)

emiliii
Tuesday, November 21, 2006 at 18:31:27 (EET)
Petra ja Eija, mm.

Onko teidän koirien talvitossut neopreeniä, fleeceä vai ohuempaa materiaalia? Olen taipumassa neopreenin kannalle, koska se on vedenpitävää. Eijalle tiedoksi, nettikauppa Koiratuote myy neopreenijalkineita yorkeille 4 euroa/kpl.

Mervi
Tuesday, November 21, 2006 at 18:08:14 (EET)
bootsit

Onko kellään tuommoset Yappy Fashionin bootsit? Onko olleet hyvät? Onkohan liukkaat pohjat?

Mervi
Tuesday, November 21, 2006 at 17:51:04 (EET)
Tossut

Meidän koiruus käyttää tossuja nykyään mielellään, mutta alussa vuosi sitten ei se niitä meinannut millään pitää. Aluksi potki niitä pois kävellessään ja muuten seisoi paikallaan. Kehuin koiraa jos se käveli vähänkin eteenpäin ja se huomasi että kävellessä saa palkaa ja alkoi kävellä kunnolla. Pian kun se oli sisällä käveli niillä ilman palkkaa niin mentiin vähän ulos kävelylle. Putoili tossut matkalla pari kertaa, mutta nykyään ne ei lähde vaikka menisi kuinka lujaa. Tossuissa on tarranauha jolla ne pistetään kiinni ja tarraa pidetään aikas tiukalla ettei tossut vain huku.

Silkin omistaja
Tuesday, November 21, 2006 at 14:54:05 (EET)
Katille vielä turkin kuivaamisesta

Itse föönaan Pippin turkin suoraksi harjan avulla aina pesun jälkeen, ettei turkki jää kiharaksi, vaan on suora ja laskeutuu kauniisti. Tässä onkin aina vähän tekemistä, sillä Pippi saa aina hepulit pesun jälkeen eikä meinaa pysyä paikalla. Onko tähän hyviä neuvoja, käsiä on ilmiselvästi liian vähän: yksi pitelee fööniä ja yksi harjaa. Milläs sitten pidät koiran paikoillaan? Näyttelyssä oli myynnissä föönin pidikkeitä tähän tarkoitukseen mutta olivat tosi kalliita.

Lauantaina nähdään pikkujouluissa!

Tiina
Tuesday, November 21, 2006 at 14:37:13 (EET)
tossuista

Heikintorin yläkerrassa, Tapiolassa, ei ole enää eläintarvikeliikettä. :(

Itse olen suunnitellut tekeväni Pepelle tossut vanhasta sateenvarjon kankaasta, märkiä kelejä varten. Olisivat kevyet ja vettä hylkivät. Voin sitten kertoa, miten ideani toimii, kunhan saan ne joskus tehtyä...

Noora ja Pepe
Tuesday, November 21, 2006 at 11:45:30 (EET)
Kengät


Yappy Fashion nettikaupasta saa kenkiä ja bootseja pienille koirille.
Muutakin ihanaa vaatetta on tarjolla.

Ritva ja kumppanit
Tuesday, November 21, 2006 at 11:44:47 (EET)
Tossut

Meillä ei koirat suostu kävelemään tossuissa/kengissä, joissa on kova tai jäykkä
pohja. Eivät kai saa tuntumaa alustaan.
Niinpä käytän niillä ihan, ihan pieniä vauvojen froteesukkia. Pysyvät jalassa kun nilkan kohdalta kiinitän ne froteisella ponnarilenkillä.

Pakkasella jalassa on fleectossut, jotka myös kiinnitetään tiukasti (ei liian) nilkan kohdalta heijastavalla tarranauhalla. Fleectossut tilasin Koiramme-lehden myydään palstan ilmoituksen perusteella n. 2-vuotta sitten.

Ritva ja kumppanit
Tuesday, November 21, 2006 at 11:15:51 (EET)
Tassuista ja muusta

Yorkeilla ei ole pohjakarvaa/villaa,niiden turkki on yksinkertainen ja siksi kylmälle arempia kuin kaksinkertaisella karvalla varustetutut koirat esim.westit
Yrjöllä tossut,mutta ne käytössä vain tosi koville pakkasilla(yli 20 astetta).Näillä keleillä suojaan tassuja vahalla,hylkii vettä ja tekee suojaavan kalvon tassujen pohjiin,jotta suola ja kivensirut eivät tee pahojaan tassuille.Mä tilaan tassuvahan Oriolasta eli apteekkitavaraa,en tiedä sitten mistä muualta sitä saa,varmasti jostakin.
Vahan kanssa on pärjätty hyvin.

Tarja&Yrjö&Lyyli
Tuesday, November 21, 2006 at 10:42:34 (EET)
Kuivauksesta

Kati: meitä kasvattajat neuvoivat aina kuivaamaan yorkin turkin kuivaajalla koska
koirat palelevat helposti jos turkki on kauan märkä, jopa kesälläkin. Molemmat neitimme ovat tottuneet föönaukseen, jopa tykkäävät kun märkään ja viluiseen koiraan puhallellaan lämmintä ilmaa. Varsinkin Helmistä huomaa että sitä paleltaa tosi helposti mikäli turkki jää märäksi.

Tossut olisivat meilläkin tarpeen, pikku jalkoihin koskee kovasti kaduilla vellova isorakeinen sora!

Meillä odotellaan tosi innolla ensi lauantain pikkujouluja, todella kiva idea ja ihanaa että löytyy aktiivisia ja innokkaista järjestäjiä! Kyllä tähän kaamokseen tarvitseekin piristystä - lauantaina tavataan toivottavasti runsaasti vanhoja ja uusia kavereita!

Eija, Saara, Lila ja Helmi
Tuesday, November 21, 2006 at 09:54:11 (EET)
Turkista

Kiitos kaikille vastauksista! Muutama asia jäi kuitenkin vielä askarruttamaan. Eli kuivataanko yorkin turkki hiustenkuivaajalla vai anneteenko kuivua itsekseen? Ja onko turkissa pohjavilla?

Kati <greenbutterfly@luukku.com>
Tuesday, November 21, 2006 at 08:22:26 (EET)
Uteliaille ja muillekin

Syyskokouksessa käsitellään säänöjen määrämät asiat, mm. hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio ensi vuodelle, valitaan yhdistykselle puheenjohtaja ja hallitukseen jäsenet erovuoroisten tilalle. Lisäksi päätetään vuoden yorkshirenterrieri -kilpailun säännöistä.

Ulla-Riikka <sihteeri@yorkshirenterrieri.fi>
Monday, November 20, 2006 at 22:42:15 (EET)
Talvikengät

Viime talvena hankittiin meidän koirille talvitossut Tapiolan Heikintorilta. 2.krs:ssa on eläintarvikeliike, joka niitä myy. Tosin en ole siellä varmaan vuoteen käynyt, että en tiedä onko koko liike siellä enää. Käy katsomassa, mikäli liikut siellä päin!

Petra
Monday, November 20, 2006 at 22:05:01 (EET)
talvikengät

Tietääkö kukaan, mistä saisi yorkille talvikengät? Joskus joku mainosti tällä palstalla, mutta hän ei vastannut sähköposteihini. Ennen kuin alan selaamaan monen vuoden takaisia viestejä, koklaan jos joku sattuisi tietämään...

Erityisesti Lotan on vaikea kävellä lenkillä, kun hiekoitussora pistelee tassuja ja menee "varpaiden" väliin. Varmaan tassuja kylmääkin, erityisesti hyvin vetisellä talvikelillä.

Mervi
Monday, November 20, 2006 at 21:12:38 (EET)
Oululaiset

Hei!

Joo, syyskävelyt jäi meidän osalta kokonaan tänä syksynä...harmi. Pikkujoulut kuulostaa oikein mukavalta idealta..me osallistuttais mielellään :). Itsenäisyyspäivää edeltävä viikonloppu passaa ainakin meille.

Hanna & Vivi <o4maha00@students.oamk.fi>
Monday, November 20, 2006 at 14:40:49 (EET)
Syyskokous

Mikäs on kokouksen aihe... mitä kaikkea siellä tullaan käsittelemään?

Uteliaat
Monday, November 20, 2006 at 09:51:47 (EET)
kokous ja pikkujoulut

Valitettavasti en pääse kokoukseen ja pikkujouluihin osallistumaan, sillä minulla on silloin syntymäpäiväjuhlat ja kovasti valmisteltavaa illaksi. Kiitos kuitenkin kun minutkin toivotettiin tervetulleeksi. Seuraavalla kerralla yritän varmasti päästä mukaan! Toivottavasti laitatte sitten galleriaan kuvia pienistä tonttukoirista.

Noora ja Pepe
Sunday, November 19, 2006 at 21:29:36 (EET)
Tervetuloa kerhoon Noora ja Pepe!

Olette lämpimästi tervetulleita mukaan yhdistyksen tapahtumiin! Tulkaa jo ensi lauantain syyskokoukseen ja pikkujoulujuhlaan!

Ulla-Riikka <sihteeri@yorkshirenterrieri.fi>
Sunday, November 19, 2006 at 13:21:32 (EET)
Noora& Pepe

Tervetuloa "näkyviin" !!!!
Yrjö mielellään painisi Pepen kanssa,kun ovat samaa painosarjaa.Mutta asumme nykyään täällä korvessa,eikä päästä tapaamaan ketään.
Tosi kiva saada uusia kirjoittajia joukkoon.

Tarja ja muut hurjat <tarjavaltonen@netti.fi>
Sunday, November 19, 2006 at 08:54:28 (EET)
Heel

I think your site is very good and complete, but the information you have here

Jameel <Dominic>
Sunday, November 19, 2006 at 00:36:05 (EET)
Liittyisimme mielellämme seuraan!

Hei kaikille.
Olen tässä kesän ja syksyn aikana urakoinut ja lukenut koko keskustelupalstan aiemmat kirjoitukset läpi. Nyt kun sain urakan vihdoin päätökseen, päätin itsekin osallistua keskusteluun ja esitellä itseni.
Asun Espoossa ja minulla on ihana "pieni" (5kg) 9kk vanha yorkkipoika Pepe. Harrastamme ulkoilua ja koirakoulua.
Pepe on tuotu Espanjasta ja on luultavasti syntynyt jonkinlaisen pentutehtailun tuloksena. Meillä on käynyt hyvä tuuri, sillä mitään ongelmia ei ole ilmennyt. Pepe on terve, ihmisrakas ja reipas koira. Häntä on tosin typistetty ja korvat lurpallaan. Silti en kenellekään suosittele koiran ottamista epämääräisistä oloista. Tuntuu pahalta ajatella tukeneensa moista touhua. Meillekin hyvän kasvattajan neuvoista ja tuesta olisi ollut alussa suurta apua. Onneksi on ollut tämä palsta, jota seuraamalla olen saanut vastauksen oikeastaan kaikkiin minua askarruttaneisiin kysymyksiin. Kiitos teille sitä!
Toivottavasti otatte meidät kaikesta huolimatta mukaan mukavan tuntuiseen porukkaanne. Olisi hauskaa osallistua yorkkitapahtumiin ja tavata muita ihania pikku yorkkeja ja yorkki-ihmisiä!

Noora ja Pepe
Sunday, November 19, 2006 at 00:06:05 (EET)
Oululaiset

No mie aattelin että voitashan me olla vaikka minun tykönä, 32 neliötä niin olisi varmasti lämmin ja tiivis tunnelma =D

Kristiina
Saturday, November 18, 2006 at 21:56:09 (EET)
Kuvista

Mä lähetin joskus melkein viikko sitten ja ei ole viel tullut.
On tullu mieleen,jos se oma lähettäminen epäonnistu.Joten ei syytä huoleen,se voi kestää kauankin kuvien tulo.
Ajattelin itse lähettää uudelleen,jos tosiaan olen ryssiny sen lähetyksen,jota myös on sattunut.

Tarja
Saturday, November 18, 2006 at 21:05:49 (EET)
Kuvien lähettäminen

Ei kuvia varmastikaan sensuroida sen kummemmin ellei erityistä aihetta ole. Olisi kiva, jos ihmiset muistaisivat, että webmaster ja mahdollisesti muut palstaa hoitelevat henkilöt tekevät tätä työtään vapaa-ajallaan ja ilmeisesti ilman mitään korvauksia. Siitä heille kiitokset!

Myös kuvia joskus lähettänyt
Saturday, November 18, 2006 at 19:23:01 (EET)
Pikkujoulu Oulussa

Pikkujoulu on kiva idea. Löytyyköhän täältä mitään sopivaa paikkaa? Minulle sopisi hyvin itsenäisyyspäivää edeltävä sunnuntai. Voisi yrittää ottaa myös Eetun mukaan.

Ulla, Urho ja Eetu
Saturday, November 18, 2006 at 18:27:17 (EET)
Webmaster

Miten kauan kuvien lähettämisestä kestää galleriaan ilmestyminen?
Sensuroidaanko kuvia?

£££££££££££££
Saturday, November 18, 2006 at 17:05:46 (EET)
Jyväskylän näyttely 18.11.

Huomisessa kansainvälisessä näyttelyssä Jyväskylä Paviljongissa Siv Jernhake Ruotsista arvostelee yorkit (10 kpl) kehässä 36 noin klo 12.30.

Ulla-Riikka
Friday, November 17, 2006 at 22:17:42 (EET)
RONJA



HEI!

Katselin kuvagalleriaa ja ihania yorkkeja.
Kertoisiko joku mistä kennelistä on kuvan nappisilmäinen RONJA????
Jos vaikka ensi kesänä saisin itselleni yorksin :)

kitte
Friday, November 17, 2006 at 02:36:16 (EET)
Peppi ja Ulla

Rusinakin odottaa 'reuhukaverin' näkemistä. Kiva, kun tuutte!

Tuula ja Rusina
Thursday, November 16, 2006 at 22:33:56 (EET)
Nisäkasvain

Kokemuksia nisäkasvaimesta lähteneestä syövästä yorkilla?
Olemme tilanteessa, jossa 11-vuotiaalta yorkkinartultani poistettu nisäkasvain osoittautui pahanlaatuiseksi.
Kasvain saatiin leikkauksessa poistettua ja koira vaikuttaa taas pirteältä ja terveeltä, mutta kuulisin mielelläni kokemuksia vastaavasta.
Uusiko kasvain, tuliko etäpesäkkeitä? Miten koira oireili?
Kaikki kokemukset, vinkit ja neuvot tervetulleita.
Minulle voi kirjoitella suoraan allaolevaan sähköpostiosoitteeseen.

Sanna <sanna.kaukonen@tinydewills.com>
Thursday, November 16, 2006 at 18:17:18 (EET)
Vielä turkeista

Vaikka olenkin kovasti palstalla puhunut pitkäkarvaisesta yorkista, niin ei minullakaan ole mitään lyhytkarvaisia yorkkeja vastaan. Assin turkin leikkuutakin välillä on tullut harkittua ja kyllä sen varmaan joskus vielä lyhennänkin. Vielä en vain ole raaskinut, kun on aikaa sitä hoidella eikä Assillakaan ole enää kovasti vastaan turkin harjailua ym. hoitotoimenpiteitä.

Olisi tosi hienoa, jos myös leikattuturkkiset yorkit voisivat osallistua näyttelyihin - tekisi varmaan rodulle ihan hyvää. Suomessa asia voisi mennä ehkä läpikin, jos määräykset olisivat vain Suomesta kiinni. Valitettavasti Englannissa rodun kotimaana vedettäisiin luultavasti pahasti niitä herneitä nenään pelkästä ajatuksesta... ehkä ajat joskus vielä muuttuvat.

Elina
Thursday, November 16, 2006 at 16:14:07 (EET)
Näyttelykoiraa tarkoitin

Eli jos ottaisin yorkin niin ottaisin näyttelykoiraksi. Lyhytkarvaisetkin on yhtä söpöjä mutta jonkun takia pidän enempi pitkäkarvaisista. Enkä mä ole edes yorkkia ottamassa kiinnostaa vaan tietää onko niiden turkin hoidossa paljon eroja. Silkeillä taitaa olla helpompi;ei nyyttejä ja turkki ei mene maahan asti(karvat eivät saa haitata liikettä). Kaikki tuntemani yorkit on niitä lyhytkarvaisi tai ainakin kasvuvaiheessa eli kyllä mä lyhytkarvaisia olen nähnyt. Voisin tulla kyllä näyttelyssä kysymään yorkkejen turkeista,mutta silkit on yleensä samaan aikaan ja täällä pääsee helpommalla. Lyhyt-pitkäturkkiset on yhtä söpöjä niillähän on vain eripituinen turkki. Lyhytkarvaisen kanssa voi käydä mätsäreissä, mutta eipä virallisissa näyttelyissä(taitais olla enempi koiria jos sais tulla lyhytkarvaisten kanssa,kun niitä on enempi). Lyhyt vai pitkä karvainen sepä vasta ongelma.

Silkin omistaja
Thursday, November 16, 2006 at 15:19:35 (EET)
Pikkujoulut

Ihana idea nuo pikkujoulut. Ohjelma kuulostaa oikeen mukavalta. Me ollaan mukana eli Pikku-Peppi ja Ulla. Pepillä olikin jo rusinaaa ikävä kun ei viime sunnuntaina päästy isänpäivähässäköiden takia mukaan.

Nähdään siis sielä!

Pikku-peppi & Ulla
Thursday, November 16, 2006 at 13:56:01 (EET)
Tuula ja Rusina

Kyllä näillä näkymillä olemme tulossa pikkujouluihin!

Marja Ja Minni
Thursday, November 16, 2006 at 12:25:52 (EET)
OULULAISET!

Tais jäädä ne yorkkikävelyt vain siihen yhteen tänä syksynä, mutta keksittäisiinkö jotain vielä ennen joulua? Varastettaisiinko eteläläisten ideat ja pistettäisiin pikkujoulut pystyyn?
Ilmoitelkaahan....

Kristiina
Thursday, November 16, 2006 at 11:17:35 (EET)
"Ei ole koiraa karvoihin katsomista"

Moro !

Kauneus on katsojan silmissä. Minä kun näin ensimmäisen kerran yorkin, jossain
lehtikuvissa ihastuin heti hänen ulkonäköönsä. HUOM ! Lyhyt turkkisena.
En edes tiennyt enkä voinut edes kuvitellan hänen turkiaan niin pitkäksi, mitä se
"pahimmoillaan " voi olla . Enkä tiennyt hänen luonteestaan mitään . Päätäväisenä jo silloin päätin, että tuollaisen minäkin halua.
Pienen suloisen kainaloisen.
Meni muutama vuosi kun vihdoin tuli tilaisuus ja mahdollisuus saada oma ihana yorkki. Eikä maailmassa voi olla suloisempaa koiraa kun "lyhyt turkkinen yorkki".
Huom ! Minun silmissä.

Kaikilla meillä on oma maku. Olemmekin tyttöjen kanssa usein todenneet, että onneksi meillä on erilainen maku esim. miesten suhteen. :) Sotahan siitä syntyisi,
jos kaikki haluavat sen pitkätukkaisen, nuoren ja komean :)))
Kaikki kukat kukkikoon ja mielipiteitä saa olla niin näöstä kuin koostakin.

Turkin hoidosta vielä. Minun mielestä ei todellakaan ole vaikea hoitoinen. Johtuu kai siitä, että minulla on aikaisemmin ollut Maltan-koira ja Tiibetin-terrieri.
Meillä on nyt n. 10 cm karva, koska on talvi . Itse saksin tilanteen mukaan.
Takkuja ei ole ilmaantunut. Pesu 1,5--2 viikon välein mäntysuopa-nesteellä ja hoitoaineeksi Bona-Curen (ihmisen)karvaan jätettävää, vain pieni suihkaus. Kuivaus ja harjaus .Ei sähköstä ja hyvä kiilto. Harjaa ja kampaa näytän noin pari kertaa viikosa.
Onhan pitkän ja lyhyen turkin välillä monen sentin versioita, kun sakset on keksity,joten älkää vain sen takia jättäkö ihanaa yorkkia hankkimatta.

Edelleen sekaisin Pimusta . Olen aina pitänyt koirista, mutta en koskaan ole tuntenut niin voimakasta kiintymystä kuin tähän ihanaa Pimuun ja rotuun .
Kaverista haaveillaan.
Terveisiä Fifille-tytölle ja Vertti-pojalle . Ja älkää te muut suutuko turkin mitasta.
Voikaa kaikki hyvin rakkaidenne kanssa.

Erja ja Pimu
Thursday, November 16, 2006 at 08:22:33 (EET)
HIH

Tää on meidän vakkari herneenveto aihe.....lyhyt-vai pitkäturkki.Mä olen kans sitä mieltä,et aivan sama se turkin pituus....Jokainen pitää sen sellaisena ku omalle koiralleen on sopiva.Eikä yorkki muuksi muutu karvaa lyhentämällä(varmaan Jenkeissä hankitaan Yorkeille turkin pidennyksiäkin).
Ehkä nyt kuitenkin rotua harkitsevalle korostaisin,että turkki vaatii aikaa ja vaivaa,jotta ei ihan yllärinä tule.Helpompiakin rotuja on.Kääpiökoirissa Chihuahua ei rasita omistajaansa turkin hoidolla.,,,,,,,,pitkäkarvainen mallikaan.
Hitto,kun jää kaikki nuo bileet väliin,kun korvessa asuu....ja koirat oksentaa.
Postafenin avulla tehty muutama onnitunut autoajelu.

Tarja ja kauhea lauma elukoita
Wednesday, November 15, 2006 at 21:34:33 (EET)
Marja ja Minni Leppävaarasta

Olen hukannut teidän yhteystietonne. Olettehan tulossa pikkujoulun viettoon? Ois kiva nähdä!

Tuula ja Rusina
Wednesday, November 15, 2006 at 16:39:28 (EET)
Pikkujouluista

Kiva, toivottavasti pikkujouluihin tulee paljon koiria (ja ihmisiä tietty myös).

Pikkujouluihin saa tuoda pientä purtavaa, nyt on jo aika monta ilmoittautunut leipomaan yms. Mutta lisä ei ole pahitteeksi. Saadaan oikein herkkuja notkuva pöytä! Laita mulle vaikka sähköpostia, niin kerron tarkemmin mitä muut tuovat, niin ei tule päällekkäisyyksiä.

Tuula ja Rusina <tuula.ruuska@kolumbus.fi>
Wednesday, November 15, 2006 at 16:35:00 (EET)
Pikkujouluista

Kivaa kun on tällaiset kemut tulossa!!! Pitääpä tulla koiran kanssa paikalle. Hyvä idea myös tuo kirppari, voi kierrättää koiratarvikkeita. Meiltä löytyy pieneksi jäänyttä vaatetta yms.

Tarvitaanko joulubuffetiin tarjoiltavaa nyyttäriperiaatteella, tuoko jokainen
jotakin, vai miten? (Tiina/Tuula/ muut Tapsalalaiset?)

innokas
Wednesday, November 15, 2006 at 16:12:19 (EET)
Turkista

Ei ollut tarkoitus ollenkaan mollata pitkäturkkisia. Toin vain esille käytännön elämän, että pitkä turkki on itseasiassa aika epäkäytännöllinen ja sitä on hyväkin leikata, kun joku kyseli, että onko lyhytturkkisia jorkkeja olemassa erillisenä rotuna. Ei tässä kenenkään kannata vetää herneitä nenään turhasta!

Yorkkailija
Wednesday, November 15, 2006 at 15:48:25 (EET)
hallitus

hallitus pitäisi vaihtaa.on muutoma tosi tylsä tyyppi.

mimmi yorkki pimu
Wednesday, November 15, 2006 at 15:24:16 (EET)
Tiedä...

kuinka hyvä ihminen sitä on, mutta minä olen ratkaissut takki-takkuturkin
ongelmaa (tai ainakin vähentänyt ongelmaa) ompelemalla toisen vuorin, mahdollisimman ohuen ja liukkaan takkiin, ettei karvat jäisi kiinni.
Sähköistyyhän turkki tuollakin lailla, mutta ainakin meidän elämää helpottanut huomattavasti. Urholla tosin on nyytit...
Ja öljy (manteli- tai sitten semmoinen vasittu turkkiöljy) luulisi helpottavan sähköisyyteen. Takkuja meillä ei juuri ole, mutta itse käytän kampausnesteenä hoitoaine-vesi-seosta.

Karvasta - se vaaleansininen mantteliväri ei suoraan korreloi kasvunopeuden kanssa.... Luulisin että se kasvunopeus liittyy tiukimmin siihen karvan laatuun, eikös se jossain lue että selkäkarvat on lattiapituiset parin vuoden iässä.

Ja vielä, en minä niin hirveästi hermostunut tuosta pitkäkaravisten koirien "mollaamisesta" tuntuu vain ihan surkealta kun tuntuu että aina pitäisi olla puolustelemassa koiran karvan pituutta, oli se pitkä tai lyhyt.
Ei se pitkäturkkisuus aina tarkoita sitä että koira ei saa olla koira, se on minun pääteesi tässä asiassa!

Kritiina
Wednesday, November 15, 2006 at 14:37:48 (EET)
kertokaa hyvät ihmiset

että millaista takkia pitkäturkkisella ( ei nyytitetty) yorkilla tulisi käyttää ilman että turkki on joka ulkoilukerran jälkeen solmussa ja sähköinen ja kamala selvittää. Kun ulkoilukertoja on päivässä useampia niin teettää kamalasti töitä!
Tämä on vasta Pippin toinen talvi ja vielä viime talvena, pentuna, kun turkkia oli vähemmän, pärjäsimme hyvin Hurtan manttelilla, jossa fleece-vuori, nyt sitä on ihan mahdotonta käyttää. Sama juttu villapaidan kanssa. oletteko löytäneet kaupasta valmiina sopivan takin vai pitäisikö sellaista alkaa ' kutoa' itse?
Ja olisiko jollain suositella joku hyvä 'kampausneste' jolla takkuja saisi selvitettyä ja turkin sähköisyyttä poistettua näin talvella.

tiina
Wednesday, November 15, 2006 at 13:46:38 (EET)
Silkin omistajalle

Yorkkien turkit kasvavat eri vauhtia riippuen karvan laadusta. Vääränlainen turkki ei ehkä kunnolla edes kasva lattiapituiseksi - myös "liian nopeasti" kasvava turkki voi olla virheellinen laadultaan esim. vaalean sininen (ainakin itse olen näin ymmärtänyt). Assi on nyt 1v 5kk ja pisimmät selkäkarvat hipovat maata - Assi ei tosin ole kovin korkearaajainen.

Aikaa, joka kuluu turkin hoitoon, on aika vaikea arvioida, koska se riippuu niin monesta asiasta esim. nyytittääkö turkkia, kuinka usein pesee (puhdas turkki selviää parhaiten), turkin laatukin vaikuttaa paljon, samoin varmasti kokemus turkin hoidossa ja myös, miten hellävaroen turkkia käsittelee. -Meillä pestään turkki yleensä alle kahden viikon välein - joskus viikonkin välein.

Elina
Wednesday, November 15, 2006 at 13:28:40 (EET)
Herne vähän täälläkin

Tietysti pitkä turkki on epäkäytännöllinen ja todella haittaa koiran liikuntaa. Pitkä turkki takkuuntuu, huopuu ja likaantuu erittäin nopeasti. Meidän Ceci on jopa kompastunut omaan turkkiinsa ja Sinin kurkusta kaivelin kerran 10 cm pitkän karvasuirun (naamakarvoja, ei irrallisia). Mutta tästä syystähän yorkit nyytitetään! Ei meillä nyytit menoa rajoita yhtään. Koirat pysyvät puhtaampina ja takuttomina. Ainut haitta nyyteistä on se, että niitä pitää olla koko ajan korjailemassa, kun reissussa rähjääntyvät. (On tosin toinenkin pikku haitta, nimitttäin se, että vastaantulijat eivät aina tahdo ymmärtää moista "koristelua".) Mutta senhän tietää yorkin ottaessaan, että turkki työllistää. Yorkin turkki työllistää, olisi se pitkä tai lyhenetty. Siihen on löydettävä aikaa - ja nyt taitaa herneitä lennellä - tai valittava helppohoitoisempi rotu.

Marjatta
Wednesday, November 15, 2006 at 11:46:04 (EET)
Nyt pitää vetää herne nenään

tuosta edellisestä kommentista. Kyllä pitkäkarvainenkin yorkki saa olla koira - ja kyllä pääsee (ja lujaa...) varsinkin jos turkki on oikein nyytitetty.
Ja ihan selvyyden vuoksi, mulla on sekä täydellä turkilla varustettu että lyhyempiturkkinen versio tästä rodusta.
En pidä että lyhyemmässä karvassa olevalla koirallani on hygienia-asiat huonosti vaikka pääkarvat ja parta vielä ovatkin pitkät ja liehuvat. Naama täytyy kyllä putsata usein, mutta ei se mikään tautipesä ole...

Kaikki tekee tyylillään, minusta hyvään malliin leikatut yorkit ovat jopa suloisempia kuin pitkäkarvaiset.
Surkeaa että pitää "mollata" on ihmisellä sitten lyhyt- tai pitkäkarvainen koira. Jos on lyhyeksi leikattu niin ei arvosta rotua, jos on pitkäturkkinen niin koira on vain esittelyä varten eikä saa olla koira...

Kristiina
Wednesday, November 15, 2006 at 10:35:49 (EET)
Turkista

Minä itse leikkaan turkkia sopivin väliajoin. Mun mielestä kokopitkä karva on epäkäytännöllinen ja epähygieeninen. Parta- ja kuonokarvat uivat ruokakipossa ja
vesikipossa, karvat hankaavat silmiä, eikä koira meinaa nähdä eteensä, vaikka kuinka
koittaisi pinnillä karvoja ripustaa. Mahakarvat pidän lyhyenä, ettei sotke niitä pissalla. Meidän koira aina niin ilahtuu kun leikkaan naamakarvoja lyhyemmiksi ja kesäisin saa oikein hepulin, kun turkki reilusti lyhenee muualtakin. :)
Onhan pitkä turkki ihan kaunis meidän ihmisten mielestä, mutta minusta koira on onnellisempi kun saa olla koira, eikä turkki haittaa menoa.

Yorkkailija
Wednesday, November 15, 2006 at 10:25:44 (EET)
Tietämättömälle ja yorkkejen turkin hoidosta

Ei ole olemassa lyhytkarvaisia yorkkeja vaan ne leikataan. Galleriassa näkyy että kampaukset ovat eri laisia. Minä pidän enempi rodunnomaisesta turkista, mutta taitaa se olla aika vaikea hoitoinen kun se on täyspitkä.

Paljonko yorkkin turkin hoitoon menee aikaa, taitaa mennä kauemmin kun silkkiterrierillä? Meidän silkin turkki on kyllä kasvuvaiheessa. Toinenkin kysymys kuinka kauan kestää yorkkin turkin tulo täyteenmittaan? Silkeillä 2vuotta onko se sama yorkeilla ainakin tuntuis kestää pidempään kun niiden turkki on niin pitkä.
Tarkoitan pitkiä turkkeja.

Silkin omistaja
Tuesday, November 14, 2006 at 21:51:49 (EET)
PIKKUJOULUT 25.11.2006

* PIKKUJOULUT 25.11.2006 heti syyskokouksen jälkeen SKL:n katutason kokoustilassa (Kamreerintie 8, Espoon keskus)

Tervetuloa pikkujoulujuhlaan kaikki yorkit perheineen!

Ohjelmassa mm.
* Iloista yhdessäoloa ja koirien temmellystä
* Jouluinen kahvibuffet
* Joulupukki jakaa paketit koirille (voit tuoda pienen koiramaisen lahjan pukinkonttiin)
* Valitaan tonttumaisin yorkki (laita mielikuvituksesi liikkeelle)
* Arpajaiset (varaathan kolikoita matkaan)
* Kirppis (laita oma nimesi ja hinta valmiiksi tavaroihin, laitetaan ylimääräiset koiratarvikkeet kiertoon)

Arpajaisvoittoja otetaan mielellään vastaan ennen tilaisuuden alkua.

Järjestelyistä vastaa Tapiolan koirapuistojengi.

Tapiolan koirapuistojengi
Tuesday, November 14, 2006 at 16:26:35 (EET)
Laulava yorkki

Kyllä minunkin yorkki poika laulaa. Silloin kun kännykästä kokeilen uusia soittoääniä, niin tulee viereen ja alkaa "laulaa" . Näkee ihan selvästi että tunteella yrittää ja koville ottaa. Armahdan sen ja lopetan kännykällä kokeilut.
En tiedä, mistä se johtuu, koska muuten se ei laulusta oikein välitä.. Alkaa haukkua jos kitaralla soittaa. Kokeilkaa..

Yorkki laulaa
Tuesday, November 14, 2006 at 16:09:54 (EET)

Jutustelin tänään eläinkauppiaamme kanssa ja jotenkin tuli meidän Aku ja yorkit puheeksi. Hän sanoi, ettei Aku ollut lainkaan tyypillinen yorkki. Tokihan Aku oli ylikasvuinen, värivirheellinen ja mitä kaikkea, mutta hän tarkoitti lähinnä käytökseltään, kun Aku oli aina liikkeessä käydessään niin rauhallinen, antoi silittää ja tykkäsi rapsuttelusta jne. Valtaosa heillä käyneistä yorkeista on ihan erilaisia. Nilkkaan kiinni käyviä, käteen hyökkääviä jne. Eli semmosia simpsakoita, kuten siinä "koirani vai minä"-ohjelmassakin se yorkki. Jutusteltiin siinä tovi, ja sanoinkin, että kyllä Akussakin niitä samoja piirteitä oli, eli yritti purra nilkkaan muita omiessaan mua, mutta sille tehtiin selväksi, että semmonen peli ei vetele, mamma ei tommosta touhua salli. Ilmeisesti näiden koirien touhuja katsotaan vähän läpi sormien, kun ovat niin pieniä hellanduudeleita.

Sääli silti minusta, että ainakin heille (ja miksei muillekin, he tuskin ovat ainoita) on muodostunut yorkeista on niin huono kuva. Ainakin kun siellä Lammilla oltiin, niin ei mulle jäänyt yhdestäkään niistä mitenkään negatiivinen kuva. Ainoa että koipea nostettiin vähän turhan innokkaasti, tosin sama vika oli omillanikin. :D Tokihan minä muistan naapurin yorkin, jonka kynnetkin jouduttiin leikkaamaan eläinlääkärissä kun kävi muuten omistajaansa kiinni, muutoin olen törmännyt ainakin ihan positiiviseen kuvaan tätä ennen luonteen suhteen.

Mari, Rocky ja Atom
Tuesday, November 14, 2006 at 15:39:47 (EET)
Onnea pikkuveikasta!!

Huisisti onnea muffelle ja emännälle tietty myös!!! Meillä kun aina koira kuume yltyy kun nähdään muffe niin saapi nähdä mitä pikku ukko saa aikaan : )

toivottavasti pääsette pikkujouluihin!!

kati, eetu ja jimi
Tuesday, November 14, 2006 at 15:09:14 (EET)
Emmi, Muffe ja Mauno

IHANAA ( olen kateudesta vihreä!!!) kuulla, että teille on tullut uusi perheenjäsen Mauno. Onneksi olkoon!!! Minkä ikäinen hän on nyt ja mistä päin tuli? Laita heti kuvia nettiin ja yritä päästä mukaan tapaamisiin heti kun rokotukset kunnossa. Tapaamme tosiaankin nyt talvella sunnuntaisin 2 vkon välien klo 11. Nyt kahden viikon päästä tosin, eli 26.11. ei tavata kun on pikkujoulut edellisenä päivänä. Toivottavasti pääsette mukaan sinnekin, ainakin Muffe ( Pippi odottaa!)!

Tiina
Tuesday, November 14, 2006 at 13:48:16 (EET)

http://flyleaf.pastuhoff.be

http://flyleaf.pastuhoff.be/alive-flyleaf-fully-video.html

http://flyleaf.pastuhoff.be/biography-flyleaf.html

http://flyleaf.pastuhoff.be/christian-flyleaf.html

http://flyleaf.pastuhoff.be/flyleaf-im-sick-so.html

http://flyleaf.pastuhoff.be/flyleaf-cd.html

sosoa <sosoa>
Tuesday, November 14, 2006 at 08:29:25 (EET)
Tapiola

Heippa kaikille pitkästä aikaa!

Koulu ja työt ovat pitäneet kiireisenä, emmekä ole päässeet puistoon pitkään aikaan. Olen kyllä säännöllisesti käynyt kurkkimassa kuulumisia, mutten ole ehtinyt omia laittaa.

Mutta tärkein ensin: Meidän Muffe on saanut veljen! Mauno on ihana, kova poika pussamaan ja tietysti myös pissimään. Erityisesti kaikkialle muualle paitsi paperille ja pihalle. ;)

Yritin selata viestejä taaksepäin ja käsitin että tapaamiset on nykyään sunnuntaisin, ilmeisesti seuraavaksi kahden viikon kuluttua. Ja onko Tapiolan porukalla pikkujoulutkin suunnitteilla?

Emilia, Muffe & Mauno
Tuesday, November 14, 2006 at 07:17:18 (EET)
Turkista

Hei olen miettimässä yorkin pentua mutta mietin yorkshirenterrierin turkkia; onko myös lyhytkarvaisia koiria? vai leikkaavatko jotkut omistajat (jotka eivät tahdo pitkää maassa laahaavaa turkkia) koiransa turkin trimmaajalla lyhyeksi?

Tietämätön
Monday, November 13, 2006 at 23:38:21 (EET)
Laulamisesta

Ihan pakko kysyä että laulaako kenenkään muun Yorkki? Harrastan itse yksinlaulua ja koirakin alkoi yhtäkkiä kesällä laulamaan mukana. Jos kappale on surullinen ja hidas, koira "liukumalla" ulisee. Jos kappale taas on nopea, koira haukahtelee. Muuten se tosin ei pidä minkäänlaista ääntä. Mutta oon ollut todella ihmeissäni kun sekin on nyt yhtäkkiä innostunut laulamaan.

Laulajat
Monday, November 13, 2006 at 17:28:50 (EET)
Kati!

Katso pentuja-kohdasta pennun hoito-ohjeita ja rotumääritelmä-kohdasta turkkia. Sieltä löytyy aika paljon laatua ja hoitoa...

K
Monday, November 13, 2006 at 10:41:34 (EET)
Turkinhoito

Hei!
Voisiko joku kertoa millainen yorkin turkki on? Sileä, karkea, pohjavillallinen/villaton, helposti takkuuntuva... Entä kun yorkin pesee, kuivataanko se hiustenkuivaajalla vai annetaanko kuivua itsekseen? Varmasti turkin pituus ja onko se ns. koti -vai näyttelyturkki vaikuttaa hoitoon. Haluaisin kuitenkin kuulla teidän kokemuksia ja mielipiteitä. Vastauksia voi myös lähettää sähköpostiini.

Kiitoksia etukäteen!

Kati <greenbutterfly@luukku.com>
Sunday, November 12, 2006 at 21:07:48 (EET)
Lila, Helmi ja emännät

Odotettiin kovasti teitä Tapiolaan tänään mutta varmaan joko isäinpäivä-juhlinnat taikka huono sää pitivät teidät tällä kertaa poissa!
Soitatko vaikka Eija mulle taikka laitat meili-osoitteesi niin infoan mistä sovimme!
Mun yht. tiedot on muutam viest alaspäin!

Tiina
Sunday, November 12, 2006 at 15:18:23 (EET)
Maailman Voittaja 2006

Puolan tuloksia:

Yorkshire Terrier
--------------------------------------------------------------------------------
JWW P (M) 10321 D.J. von Conny`s Eck, Cornelia Sellenthin, Niemcy
JWW S (F) 10496 KISSES OF FIRE of New Deal, Katalin Radvanszky, Wêgry
WW P (M) 10421 CHAMPION LAFIT Bohemia Platina, Ingrid Dedkova, Czechy
WW BOB S (F) 10596 KISS ME KATE of Padawi's, Birgit, Siegrun Dawin, Niemcy
BVet P (M) 10449 ROCKEFELLA AT AMWEND Rothby's, . Bodnar K., Robine P., Wêgry
BVet S (F) 10610 SHE'S A KEEPER NicNak's, Markus Ackermann, Niemcy

Ulla-Riikka
Friday, November 10, 2006 at 23:38:04 (EET)
Kiitos kerhotapahtumasta!

Kiitos mukavasta ja mielenkiintoisesta kerhoillasta Espoossa 4.11.
Varsinkin turkinhoitovinkit ja opit näyttelykehiä varten tulivat tarpeeseen.

Mukavaa joulun odotusta kaikille!

Sanna
Thursday, November 09, 2006 at 19:41:14 (EET)
Hesarissa tänään

On myynti-ilmoitus yorkki-pennuista , 13vko , tyttöjä.

huomasitko
Thursday, November 09, 2006 at 18:48:54 (EET)
Puolan näyttelystä

onkohan siellä paljon koiria suomesta?

tiedonjanoinen
Thursday, November 09, 2006 at 17:04:33 (EET)
postin "rutistaja"

lämmin kiitos vinkeistä. Kokeilen niitä ja katsotaan tehoaako. En itse koskaan mene heti ovelle kun postia tulee, mutta tuo kakara pitää sen verran meteliä etten voi kauan antaa sen haukkua. Hän kun osaa sen haukun äänikorkeuden säätää tilannetta vastaavaksi tavaksi. Posti saa jostain syystä melkein korkeimman äänisen haukun. Huomiota kaipaava haukku on se skaalan yläpäässä, korkeimmillaan. Koiran koulutus ohjelmassa käytetään paljon naksutinta, mutta tuohon umpikuuroon se ei tehoa postia saalistaessa. Eilen än metsästi paksumman info luettelon ja riepottelun jälkeen istui kuin leijona saaliin päällä aivan kuin sanoakseen: näetkös, mä tapoin sen!
Ostin sen pyörätorven jota tuossa koulutusohjelmassa käytettiin ja se tehoaa jos alkaa turhanlainen haukkuminen rapussa liikkuvia kohtaan. Kun töräyttää niin haukkuminen loppuu.

ihmettelevä
Thursday, November 09, 2006 at 16:17:55 (EET)
Maailman Voittaja 2006

Huomenna perjantaina kisataan Puolan Poznanissa MV-näyttelyssä yorkshirenterrierien Maailman Voittaja 2006 -titteleistä!

Ilmoittautuneita on seuraavasti:

urospennut 3
jun-urokset 33
narttupennut 20
jun-nartut 43
(Nämä neljä luokkaa arvostelee ja ROP-pennun valitsee Aneta Sobkowska-Dopierala Puolasta.)

nuo-urokset 29
avo-urokset 45
valiourokset 27
vet-urokset 3
(Nämä neljä luokkaa arvostelee ja parhaan uroksen valitsee Karl-Erik Johansson Ruotsista.)

nuo-nartut 38
avo-nartut 41
valionartut 16
vet-nartut 3
(Nämä neljä luokkaa arvostelee ja parhaan nartun, parhaan juniorin, ROP-veteraanin sekä ROP-koiran valitsee Monique van Brempt Belgiasta.)

Yhteensä 301 yorkshirenterrieriä!

Ulla-Riikka
Thursday, November 09, 2006 at 14:19:07 (EET)
Postin haukkumisesta

Meillä nukutaan makkarissa ja ovi kiinni, niin eivät pääse yöllistä Hesaria säikkymään. Postin tullessa ei reagoida mitenkään, mutta pari kertaa on toinen säikkynyt ja ryhtynyt räksyttämään. Silloin on hyvin rauhallisesti käyty avaamassa väliovi ja katsottu vihollinen yhdessä. On jopa saatu vähän puraista kokeeksi ja vihulaisen peloitteluksi, sen jälkeen ei mokoma enää kiinnostanut.

Susanne, Vertti ja Mortti
Thursday, November 09, 2006 at 11:57:06 (EET)
POSTIN HAUKKUMINEN

Huomioimatta olen jättänyt postin haukkumisen(kun viel kerrostalossa asuttiin) ja niin se innostus sitten loppui.
Repiminen ei onneks kuulunut ohjelmaan.Ykällä on varastelutaipumus,vie kaikkea mahdollista ja pureskelee ne sitten(riippuen materiaalista).Mitähän Ykä sillä yrittää kertoa?
Eläinterapeutin koulutus alkaa marraskuussa(www.nokankoulu.com)ja kiinnostihan tuo,mutta liian kalliiks se tulis.

Tarja
Wednesday, November 08, 2006 at 20:20:58 (EET)
(melkein) yksinpuhelua haukkumisesta

(Taitaa olla nettiriippuvuus päällä, kun täytyi vielä jatkaa!)

Haukkumisen hallinnassa on joskus myös neuvottu opettamaan koira haukkumaan käskystä. Olenkin opettanut taidon molemmille koirilleni ja se onkin temppu, josta molemmat pitävät (kun joskus voi saada asiasta palkkaakin). Ne (Assi ja Tellu) haukahtavat käskystä tosin yleensä vain kerran käskyn jälkeen enkä siksi ole kunnolla päässyt opettamaan käskyä "riittää".

Varhaisnuoruudessani opetin springerini myös haukkumaan käskystä. Koirani tästä taidosta oli myöhemmin hyötyä yllättävässä tilanteessa, kun metsäretkellä ollessamme kolme hirveä tuli hyvää vauhtia ylös samaa rinnepolkua, jota koirani kanssa olin menossa alas. Hiukan lähestyviä hirviä säikähtäneenä komensin sprinkkuni haukkumaan ja vasta silloin hirvet huomasivat meidät ja onneksi kääntyivät pois polulta ja häipyivät.

Elina
Wednesday, November 08, 2006 at 19:30:14 (EET)
Haukkumisesta vielä

Täytyy tässä vielä tunnustaa, että kolinapurkista ei itselläni ole edes kokemusta, mutta olen useammassa yhteydessä kuullut sitä käytetyn. -Eikä Assiinkaan kieltäminen tehonnut haukkumisen yhteydessä. Siksi luovuinkin siitä, koska Assikin taisi ymmärtää kiellot vain niin, että haukumme porukalla yhdessä ja sehän vasta hienoa oli! Paremmalta keinolta on tuntunut, että on niin kuin ei kuulisi eikä näkisi Assia, jos hän yrittää haukkua.

Elina
Wednesday, November 08, 2006 at 19:07:44 (EET)
Postelijoonin haukkumisesta

Meilläkin haukutaan aivan mielettömästi kun posti kolahtaa luukusta! Kotiin tultaessa huomaa että taas on posti haukuttu kun eteisen matto on rullalla ovea vasten hurjan ryntäyksen johdosta. Meillä haukutaan myös silloin kun joku liikkuu rappukäytävässä! Kieltäminen tai vesipullolla suihkuttaminen eivät ole tehonneet ja ideat tosiaan alkavat loppumaan!

Onneksi haukkuminen ei jatku koko päivää ja on niin mukavat naapurit että pikkuhaukkuminen ei ole vielä heitä häirinnyt! Täytyykin nyt kokeilla tuota Elinan ehdottamaa kolinapurkkia!

Raasa&Kasper
Wednesday, November 08, 2006 at 18:43:58 (EET)
Lisäys edelliseen viestiini

Sellainen "luova ajatus" juolahti vielä mieleen, että voisit pyytää jonkun tiputtamaan muutamia kertoja postiluukusta koirankarkoitusaineella (esim. "Fy-spray) käsiteltyjä mainoksia. Silloin tietenkin antaisit koiran rynnätä niiden kimppuun - luulisi että muutamasta pettymyskerrasta koira voisi oppia nopeastikin.

Elina-puoskari
Wednesday, November 08, 2006 at 17:22:20 (EET)
Pikku-Poika-Posteljooni

Oletko harkinnut, että panisit oveen lapun, ettei mainoksia teille jaettaisi? Meille ei mainoksia ole tullut aikoihin enkä niitä ole sanottavasti kaivannut. Se haittapuoli asiassa tosin on, että sitten jää myös paitsi ilmaisjakelulehtiäkin, joita voi joskus olla mukava selailla.

Öiseen sanomalehden tuloon koirani eivät reagoi, koska en itse kiinnitä asiaan sen kummempaa huomiota. Siinä tapauksessa, että olen ylhäällä vielä lehdentuloaikaan, saattaa Assi haukahtaa vaimeasti kuullessaan postelijoonin kolistelut rapussa tai alakerran koiran vartiohaukahdukset. Alkuun Assi piti hiukan enemmänkin meteliä lehden tullessa ja hänen kohdallaan tuntui parhaalta, ettei kiinnitä asiaan tai haukahduksiin yhtään huomiota. En myöskään koskaan ole hakenut lehteä sen kolahdettua luukusta (jotta asiasta ei tulisi koirienkin kannalta jotenkin merkittävä).

Jos huomiotta jättäminen ei auta useammankaan kerran jälkeen, voisit kokeilla vaikka "kolinapurkin" (=purkki, jossa esim. pieniä kiviä) tai avainnipun ravistamista kieltämisen sijaan silloin, kun koirasi on ryntäämässä ovelle. Jos koira pysähtyy haukkumatta ja/tai kääntyy puoleesi kuullessaan purkin kolinan, kehu sitä kovasti ja mielellään palkitse myös makupalalla. Voit ravistaa purkkia myös, jos koirasi yrittää ottaa jotain luvatonta (vaikka niitä mainoslehtiä). Yllättävä vesisuihkauskin voi keskeyttää toimivasti kielletyt puuhat.

Yksi vaihtoehto on "siedättää" koiraasi välioven suhteen, ettei se reagoisi oven avaamiseen niin innolla. Käyt vain silloin tällöin avaamassa väliovea (ilman, että sieltä löytyy mitään mielenkiintoista) ja suljet sen sitten tekemättä asiasta mitään numeroa. Ehkä koirasi silloin kyllästyy vähitellen oven vahtimiseen, kun et kiinnitä siihen mitään huomiota ovea avatessasi ja se huomaa, ettei oven takaa löydy mitään. Toivottavasti jostain näistä neuvoista on hyötyäkin!

Elina
Wednesday, November 08, 2006 at 17:13:16 (EET)
IP-osoitteista

Onko Antille tullut mieleen, että joku saattaa vaihtaa välillä nimimerkkiin siksi, ettei kukaan pääse yhdistämään esim kehenkään kasvattajaan tms ja ei tule vanhingossa parjattua ketään ?

Ja vaikka allekirjoituksena olisi pelkkiä tähtiä tai peräti villevirtanen, voi sekin olla nimimerkki.

Ja vielä yksi juttu, turvallisuus. Meillä esiinnytään aika huolettomasti netissä omilla nimillä, Suomessahan on ollut (tässäkin rikollisuuden haarassa) onni olla ja elää kuin lintukodossa. Suuressa Maailmassa monille on käynyt köpelösti juuri netin ja siihen liian huolettomasti suhtautumisen vuoksi.

Miten jotakuta oikeasti kiinnostaa kuka täällä kirjoittelee, eikö todellakaan ole muuta tekemistä ? Tämähän on iloa, neuvoja ja välillä vähän kuumaa keskusteluakin, mutta mitä siitä, ei ole vakavaa:) Onneksi on yhteys muihin samanmielisiin !

*
Wednesday, November 08, 2006 at 11:13:58 (EET)
Heissan!

Ikävä kyllä ei ole apua tuon postipojan kanssa =D mutta kokemus löytyy!
Urho maisteli naapurin väärään osoitteeseen tullutta verokirjettä pari vuotta sitten, naapuri tykkäs vain että olis syönyt koko kirjeen.
Mitenkäs se koirankouluttaja opetti sitä pientä valkoista siina kakkosen ohjelmassa? Eikös sillä ollut samanlainen ongelma?
Eilen ohjelmassa oli kerrankin hyväkäytöksinen yorkki..

Kristiina
Wednesday, November 08, 2006 at 10:30:01 (EET)
Postin "rutistaja"

Hei, onko kenelläkään kokemusta ja vinkkiä miten jorkkipoika saadaan totuteltua postin tuloon. Asumme kerrostalossa ja postin kolahtaessa hän on kuin raketti oven takana odottamassa että joku avaa sisäoven ja sitten hän syöksyy kuin ammus rähisten ensimmäisen hampaisiin saatavan postin kimppuun. Sitten se "tapetaan", ravistellaan ja rähistään. Silloin kun posti on kolahtanut hän ei kuule eikä näe mitään muuta kuin että oven vain joku aukaisisi jotta saa postin. Postiljoonin kanssa en usko voivani tehdä tuttavuutta kun olen vain silloin kotona kun mainosposti tulee ja sitä jakaa milloin kukakin.

Ihmettelijä
Wednesday, November 08, 2006 at 07:40:55 (EET)
Tapiolan porukka ja muutkin pikkujoulujärjestelytoimikuntaan haluavat!!!

Laitatteko mulle meili-osoitteenne niin laitan tulemaan ideoita valmiiksi pureskeltavaksi sunnuntain tapaamista varten!

tiina 040 580 7556 <tiina.nybondas@dnainternet.net>
Tuesday, November 07, 2006 at 20:07:04 (EET)
HUH

Tässä se mun tyhmyys taas näkyy tai sinisilmäisyys,kun omaa nimeäni olen käyttänyt.Jotenkin sitä luottaa,ettei koirapalstoilla väärinkäyttäjiä liiku.Ja mitä hyötyä mun nimestä on kenellekään,tuskin koiraihmiset niin fanaattisia ovat,että tulevat oven taakse kovistelemaan.(paranoijat pukkaa päälle.....mitä jos tulevatkin?!Pitäisikö muuttaa osoite salaiseksi!?HUI...)
Westie-palstalla on ihan normaalia,että ihmiset omilla nimillä kirjoittavat ja avoimesti kertovat asioitaan.Sinne rekisteröidytään,mutta voi ilmankin kirjoittaa.
Eihän sitä nimeä saa ku poliisi selville (Palstan pitäjältä kysymällä) ja sillonkin vaikea todistaa,kuka just sen tekstin on kirjoittanut.Hakkerit nyt pystyvät vaikka mihin,onhan näistä ollut juttua lehdissä.Ei siellä sairaalassakaan mun nimeä se tyyppi ilmoittanut,koneen IP-numeron vaan.
Taitaa Antti nyt vaan pelotella meitä.....mutta ei pahansuovasti tee sitä.Tuntuu vaan muistuttavan etiketistä palstoilla ja kuka se Antti sitten on?!Nimimerkki varmaan sekin.
Mielenkiintoista!

Tarja
Tuesday, November 07, 2006 at 20:00:44 (EET)
IP

Aika oudolta kuulostaa, että joku kyttää kuka kirjoittaa ja mitä ja miten ja missä.

???
Tuesday, November 07, 2006 at 19:28:29 (EET)
IP-osoite

Ei sitä nyt ihan sentään ihmisen nimeä ja osoitetta saa selville pelkällä IP-osoitteella joten olkaa rauhassa. Omalla nimellään voi tietysti kirjoittaa. Ihan huolettomasti ei oikeaa tai ainakaan koko nimeään kannata netissä levitellä.

Ulla
Tuesday, November 07, 2006 at 19:06:19 (EET)
Antti

Onko Antti webmaster? Muiden kai ei pitäisi IP-osoitteita nähdä. (Kun hän nyt rehellisyyteen itse kannustaa.) Käsittääkseni IP-osoite muuttuu joka kerta, kun koneen käynnistää.

amatööri
Tuesday, November 07, 2006 at 18:50:31 (EET)
IP

Keskustelupalstojen ylläpitäjillä on velvollisuus säilyttää IP-osoitteita määrätyn ajan,jos ilmenee esim.jotain rikollista ja heillä velvollisuus luovuttaa ne poliisille.
IP-osoite hakkereita on ja he selvittävät osoitteen nopeasti.Vähemmät taitavat saavat selville vain palveluntuottajan esim.Sonera ja kaupungin mistä data on kulkenut.
Itselläni on kokemus chatista muutama vuosi sitten,olin keskussairaalassa töissä yövuorossa ja vaihdoin eri osastojen koneille ja chat-ystävä ilmoitti aina kyseisen koneen IP-numeron välittömästi.Ja varmasti sairaalan koneilla on palomuurit hyviä.

Itse olen palstalla tyhmyyttäni kirjoittanut liian paljastavasti kasvattajasta,mutta nimimerkin takana en ollut silloinkaan ollut eli tyhmyyttä se oli,
ei pahansuopaisuutta.
En käytä nimimerkkiä vieläkään,sillä en kirjoita mitään valheita,vaan joskus voi epätoivo ja suru omasta lemmikistä pakottaa kirjoittamaan kokemuksista,mitkä ei välttämättä ole mitään onnea ja autuutta.Muistot säilyy,vaikka suuret surut jo takanapäin.
Minulle voi kirjoittaa suoraankin ja jos haukkua halutaan,niin ne myös henk,koht.KIITOS

Tarja <tarjavaltonen@netti.fi>
Tuesday, November 07, 2006 at 18:33:50 (EET)
Talvitakkeja ja Joululahjoja

Joulupuoti on avattu ja uusia talvitakkeja ja villapuseroita on tullut Yappy Fashionille - käy katsomassa
www.yappyfashion.fi

YAPPY FASHION / Tiina
Tuesday, November 07, 2006 at 16:58:08 (EET)
IP

Olen kyllä ihan torvi tietokoneitten kanssa, mutta olin saanut semmoisen käsityksen että palomuuri (?) ohjelma voi vaikuttaa siihen IP-osoitteeseen. Että välttämättä sen IP osoitteen tarkkailu ei aina kerro koko totuutta.
Olen kyllä samaa mieltä että voisihan sitä omalla nimellä esiintyä...

Kristiina
Tuesday, November 07, 2006 at 16:09:48 (EET)
IP-OSOITTEET

Palstaa seuranneena olen ihmetellyt näitä nimimerkkien takana toisia mollanneita kirjoittajia,että eivätkö he ymmärrä IP-osoitteen merkitystä.
IP-osoitteen perusteella selviää kirjoittajan osoite ja sitä kautta oikea nimi,jos ei yleisiä koneita käytä.
Hyvin mielenkiintoisia kuvioita IP-osoitteiden perusteella huomaa ja ei voi kuin ihmetellä.Sujuvasti sama ihminen vaihtaa nimimerkkiä ja mielipiteet ja käytös menee laidasta laitaan.
Palsta on hyvä ja toivon kaikille rohkeutta kirjoittaa ihan omalla nimellä ja siten seisoa omien mielipiteiden takana.
Ei todellakaan tarvitse olla mikään ATK-nero näissä hommissa ja rehellisyys maan perii.
Oikein mukavia lumileikkejä kaikille yorkeille!

Antti
Tuesday, November 07, 2006 at 14:37:05 (EET)
Tapiola Sunnuntaina / pikkujoulujärjestelyt

Tulkaa kaikki mukaan Sunnuntaina klo 11 ( sen jälkeen kun isät on kahvitettu!)
Tapiolaan, suunnitellaan yhdessä pikkujoulua. Nyt olisi päivä ja paikkakin tiedossa, eli ei muuta kun ohjelmaa ja tarjoiluja puuhaamaan! Sitten kuulette lisää!


Nähdään!

Tiina
Tuesday, November 07, 2006 at 10:48:56 (EET)
Kaisa

ja muut vaikkette olisi Tapiolan miitingeissä näyttäytyneetkään vielä - mukaan pikkujoulupuuhaan vaan! Varmaan syntyy kivaa kun on paljon yorkkeja ja niihin hurahtaneita paikalla! Joukkoon mahtuu kaikenkokoiset, -näköiset ja -karvaiset niinkun on ollut tähänkin asti ja hauskaa on ollut!

Eija ja neidit
Tuesday, November 07, 2006 at 09:36:11 (EET)

Mitä ihmeen ruikuttamista Kaisan viesteissä muka on ollut?

Kiva kuulla poro-yorkista, harmi että en ole ollut paikalla sitä ilmestystä katselemassa...

Kristiina
Tuesday, November 07, 2006 at 08:35:58 (EET)
Kaisalle

Siitä vaan itse järjestämään pikkujoulua, niin loppuu se katkera ruikuttaminen.

haloo
Monday, November 06, 2006 at 20:36:50 (EET)
Pikkujoulusta

No, olipa minulle yllätys kuulla, ettei yhdistys enää järjestä pikkujoulua. Se on järjestetty tähän asti joka ikinen vuosi. Muistan olleeni paikalla, kun pieni joulupukkiyorkki veti ihanaa rekeä ja siitä jaettiin pieni lahja kaikille. No, aika ajaa ohi kaiken vanhan ja hyvän.

Kaisa
Monday, November 06, 2006 at 18:45:05 (EET)
pikkujoulut

Heips,
loistava idea tuo pikkujoulut Tiina ja Tuula ja karvajalat!!! Jimi ja Eetu ainakin mukana!!!! Ymmärsin että sunnuntain tärskyt pitää kutinsa vaikka isänpäivä? Suunnitellaan siellä!!

kati, iso jimi ja pikku eetu : )
Monday, November 06, 2006 at 15:40:50 (EET)
Pentujen hinnoista

Katselin yorkkien hintoja ulkomailta ja huvikseni juuri Sveitsin valitsin,siis maa joka tunnetaan laadusta ja rikkaudesta.Jos aiotte ostaa koiraa, kielitaitoisina ihmisinä kannattaa kysellä myös ulkomailta, Suomea tietenkään unohtamatta. Erään kasvattajan yorkin hinta määritellään 1100-1600Fr(ei euroa) ja jos yli 2500 Fr niin koira on yli 8kk ja hampaat jo vaihtuneet(varsin tärkeä seikka!), sekä jo palkintoja saanut.Siis jos kallis koira, näyttöä oltava. Jos koirassa vikaa se on virheetöntä koiraa halvempi.
Suomessa 1000e tai vähän yli jos ei pennulla vikaa ja paperit.

Welpen zum Verkauf
Monday, November 06, 2006 at 15:23:26 (EET)
Syyskokous ja pikkujoulut

Hei kaikki,

Yhdistys ei tänä vuonna järjestä varsinaisia pikkujoulujuhlia ohjelmineen, vaan kuten jo jossain aiemmassa viestissä taisin mainostaakin, on meillä syyskokouksen yhteydessä luvassa jouluntuoksuinen kahvitarjoilu.

Kaikki kerholaiset ovat yorkkeineen tervetulleita syyskokoukseen ja nauttimaan buffetista:-) Ja voi sinne tonttulakitkin ottaa mukaan. Tulkaa ihmeessa kaikki halukkaat paikalle! Yhdistyksellä ei kuitenkaan ole mitään sitä vastaan, että Tapiolan jengi pitää ihan omatkin pippalot - päinvastoin! Juhlia ei ole koskaan liikaa:-)

Ulla-Riikka <sihteeri@yorkshirenterrieri.fi>
Monday, November 06, 2006 at 13:58:10 (EET)
syyskokous & pikkujoulut

Hei! Miten on, onko syyskokouksen yhteydessä myös pikkujoulut? Olis nimittäin tosi kiva tulla! Kovasti kiinnostaisi myös tulla yhdistyksen kokoukseen joskus mukaan, mutta saako sinne rivijäsen tulla? Pelottaa, että jos tulen paikalle, minut saatetaan valita johonkin johon en halua/ehdi tulla mukaan.............No ei ehkä kuitenkaan, kun en ole tarpeeksi kokenut yorkki-ihminen, mutta silti. Uskallanko tulla kärpäseksi kattoon???

innokas, mutta huolissaan....
Monday, November 06, 2006 at 13:43:01 (EET)
Yorkkitarvikkeet & Kiina

Onkos kellään kokemuksia reissailusta Kiinassa ja siitä, löytyykö tässä koiriakin syövien ihmisten maasta tarvikkeita pienille koirille ?

Lähden torstaina Shanghaihin ja tarkoitus olis katsastaa paikallinen tarjonta - mikäli sitä on - ja hommata yhtä sun toista kivaa koiralle.... Viime keväisellä Japanin matkalla törmäsin Tokyossa koirien vaateliikkeeseen, joka oli vähintään samankokoinen kuin Kennelliiton kerhotila. Vaatteita oli erityisesti pienille koirille joka lähtöön (mm. kaikkien viimekesäisissä futiksen MM-kisoissa pelanneiden joukkueiden peliasut), samoin kaikenlaisia hömppäpömppätarvikkeita, mutta loppujen lopuksi niistä mikään ei ollut sellainen, jota oikeasti Taavi voisi tarvita. Eli aikamoista hömpänpömppää tarjolla, kun ei edes meikäläisen matala ostokynnys ylittynyt........ (ei kyllä ole tarvetta esim. koirille tarkoitetuilla lastenvaunuilla, meidän koira kävelee ihan itse, heh)

Saas nähdä onko Kiinassa sama meininki.

P & T
Monday, November 06, 2006 at 13:37:49 (EET)
Pikkujoulut

siis tarkoitan että jos yhdistys järkkää koiramaiset pikkujoulut niin toki tultais mielellään sinnekin mukaan jos vaan tieto kulkee tarpeeksi ajoissa!

Eija edelleen
Monday, November 06, 2006 at 13:33:53 (EET)
Tuula ja Tiina

Tosi mukava idea tuo pikkujoulu - me ainakin halutaan mukaan! Jutellaan lisää ensi sunnuntaina.
Yhdityksen pikkujouluista ei ole ainakaan meille saakka tullut halaistua sanaa, ei ollut myöskään viime lehdessä käsittääkseni.

Eija, Lila ja Helmi
Monday, November 06, 2006 at 13:32:16 (EET)
Kerhotapaamisesta

Kiitokset meidänkin puolesta mukavasta tapahtumasta lauantaina Espoossa !!! Kannatti tulla Lahdesta asti teitä kaikkia tapaamaan ja kuuntelemaan mielenkiintoisia esityksiä sekä oppia enemmän koiran hoidosta. Luulin jo tietäväni kuinka yorkki pestään, mutta taas opin uutta! Eilisiltana jo kokeiltiin uusilla opeilla Taavin pesua ja hieno tuli.

Onpa mukavaa, että ihmiset vapaa-aikanaan vielä jaksavat järjestää tällaisia tapahtumia ja tulevat jakamaan oppejaan meille harrastelijoille!

Taavi & Pirita
Monday, November 06, 2006 at 13:29:27 (EET)
Yorkin koosta

Kun aikoinaan sain ensimmäisen yorkkini, kasvattaja kertoi heti, mikä on pennun oletettu aikuiskoko. Ennuste oli silloin 3,1kg, mutta hieman meni pieleen, sillä siitä tuli reilu 3,5 kiloinen. Alunperin olimme kasvattajalle kertoneet, että kyseessä on ensimmäinen koiramme, jota ei aiota näyttelyttää, vaan parempi olisi jos saisimme "sporttimallin", joka pärjää meidän liikkuvan elämäntapamme mukana. Kasvattaja totesikin, että parempi ottaa ensin tällainen hieman isompi "harjoiteltavaksi" ja sitten myöhemmin toinen pienempi kaveriksi. Ja näinhän siinä sitten kävikin! Kasvattaja kertoi myöskin, että tietyn ikäisestä pennusta pystyy ennustamaan tulevan aikuiskoon melko tarkkaan, sillä siitä tietyn ikäisestä se tuplaa painonsa täysikasvuiseksi tultuaan. Mutta - en millään muista mikä se tarkka ikä on, josta " tarkka" ennuste tehdään........??? Varmaan asiantuntijat tämän tietävät, vaikkeivät ehkä uskalla kertoakaan siltä varalta jos sattuukin menemään pieleen. Ja tämä kasvattaja oli siis Ranskassa ja ranskalainen. Hänen kasvattejaan ei ole ollut muita Suomessa ja tuskin koskaan tuleekaan. Meidän koiramme oli (nyt siis jo edesmennyt) siis täysin omassa luokassaan. Sillä oli myös lerppakorvat ja värikin oli ihan liian vaalea, mutta näistäkin kasvattaja kertoi etukäteen ja teippasi vielä korvia pystyyn, jotta niistä olisi tullut kauniimmat. Me sitten revittiin mokomat tupot pois, kun meistä koira oli paremman näköinen lurppakorvaisena. Ja tämä koirahan oli siis maailman kaunein ja paras ja upealuontoisin yorkki, jonka koskaan olen tavannut !!!

Kirjoitan nyt tämän nimimerkillä, ettei vahingossakaan kukaan osaa yhdistää viestin kirjoittajaa mihinkään kasvattajaan.... :-D

yorkie
Monday, November 06, 2006 at 13:22:40 (EET)
Yorkin koko

Omalla kohdallani on yorkkien koon suhteen käynyt niin, että pienikokoisesta pennusta on kasvanut pienikokoinen aikuinen ja suurikokoisesta pennusta on kasvanut suurikokoinen aikuinen. Aikuispainot ovat olleet 1,5 kg, 6 kg, 5,5 kg, 4 kg, 4,5 kg, 3 kg, 2,3 kg, 1,8 kg. Pienimpien paino luovutusiässä on ollut 600-700 g, isompien kilosta ylöspäin. Sanoisimpa, että pienestä pennusta harvoin tulee suurta ja suuresta pennusta harvoin tulee pientä. Vaikein arvioitava on ollut tuo 3-kiloinen.

Nuo aikuisena 6 kg ja 5,5 kg painaneet olivat myös luppakorvaisia. Vaikka koko vähän yllättikin, korvat eivät. Korvat olivat jo luovutusiässä huomattavan suuret, pyöreäkärkiset ja "veltot". Ne eivät mitenkään voineet nousta ylös.

Paljon vaikeampaa kuin aikuiskoko on mielestäni värin ennustaminen. Laadunhan tuntee jo kädessään melko pitkälle. Ei karkeakarvaisesta pennusta silkkistä aikuista tule.

Minä en missään nimessä ole asiantuntija, nämä ovat vain omakohtaisia kokemuksia 30 vuoden ja 8 yorkin jälkeen. Koirat olen ostanut ihan vapaaehtoisesti, vaikka olen tiennytkin, että suuria niistä tulee. Ja tuo 6-kiloinen, luppakorvainen, melkein valkoinen yorkki on vieläkin rakkain kaikista.

Marjatta
Monday, November 06, 2006 at 12:50:14 (EET)
Pikkujouluista

Juu, ei tosiaankaan ole tarkoitus järjestää omia, vaan (lukekaapa tarkemmin viestini) kyseessä oli alustava kysely ketkä olisivat kiinnostuneita OSALLISTUMAAN pikkujouluihin. Ja olihan viestissä myös maininta, että ohjelmaa voidaan suunnitella YHDESSÄ. Alkuperäinen idea oli Tiinan (kiitos siitä). Itse lupasin vain laittaa kyselyä palstalle.

Uutena, keväällä vasta liittyneenä yhdistyksen jäsenenä minulla ei ollut tietoa, että yhdistys järjestää pikkujoulut. Mutta siis edelleen, hyvät Tapiolan kävijät, voitte laittaa minulle tietoa kiinnostaisiko kokoontua pikkujoulujen merkeissä. Voitte laittaa sähköpostia myös suoraan minullem jos haluatte :-)

Tarkoitus ei ole syrjiä eikä loukata ketään!!!

Tuula ja Rusina <tuula.ruuska@kolumbus.fi>
Monday, November 06, 2006 at 12:28:12 (EET)
pikkujouluista

Hei vaan!

Ei Tuulalla ja Rusinalla varmaankaan ole tarkoitus mitään omaa pikkujoulua järjestää vaan kaikki halukkaat ovat tervetulleita. Eipä kyllä tapahtumakalenterissa näy pikkujouluista mainintaa. :)

N
Monday, November 06, 2006 at 11:59:34 (EET)
Kokoasiaa...mielipiteitä ??

Kiitoksia,

oli mukava lukea, etten ole ainoa pettynyt. Ja samalla haluan painottaa, että omat koirani ovat maailman parhaat, kilteimmät ja tietysti kauneimmat yorkit ikinä! Halusin ainoastaan kuulla, olenko yksin mielipiteineni vai onko muilla samanlaisia kokemuksia, toivoin, että joku kertoisi, onko tämä ihan tavallinen tapa vai yleinen käytäntö ja siihen sain vastauksen, kiitoksia vain. Minun pennun kasvattajani on sitä mieltä, että koiran kokoa olisi ollut mahdoton ennustaa ja pitää väitettä ihan hölmönä.

Missään tapauksessa en ketään halua mustamaalata enkä myöskään lietsoa "pahaa verta" tälle keskustelupalstalle, täällä on paljon hyviä neuvoja ja kivoja juttuja.

No, meillä jatketaan harjoituksia, on vaan niin surku olla, kun joka asiaan pitää puuttua. Isompi ja nuorempana siis hölmömpi, painii ja leikkii koko voimallaan, ulkona tuuppaa pikkuisen tieltä hyvien hajuen sattuessa kohdalle...ja minä kiellän ja kiellän...no, kun ikää tulee lisää, tämä onneksi tasoittuu, ainakin toivon niin.

pettynyt
Monday, November 06, 2006 at 11:54:17 (EET)
Pikkujoulu

Miksi Tuula ja Rusina haluaa järjestää oman pikkujoulun?? Yhdistyshän järjestää pikkujoulun, johon kaikki Tapiolan kävijät voivat osallistua!

Yorkin koosta vielä kommentoisin, että se on vähän niinkuin lapsen kanssa, kukas niistäkään tietää, minkä kokoisia tulee!! Minä olen kuullut, että jos pennulla on isot tassut, niin siitä tulee iso. Eli voi vähän vilkuilla tassuja, kun valitsee pentua.

Kaisa
Monday, November 06, 2006 at 11:49:44 (EET)
Pettyneelle yorkin ostajalle

Paras tapa varmistua siitä että saa sellaisen koiran minkä haluaa on ottaa
yhteyttä yhdistyksen pentuvälittäjään. Hän osaa neuvoa luotettavan ja kokeneen
kasvattajan.
Koko ja muut asiat pitäisi olla kohdallaan, koska välitettävien pentujen vanhempien pitää olla palkittu näyttelyssä vähintään arvostelulla "Erittäin hyvä"

Valitettavasti voit joutua odottamaan pitkänkin aikaa haluamaasi pentua.

Ritva ja kumppanit
Monday, November 06, 2006 at 11:05:02 (EET)
Tänään TREELLA näyttelykoulutusta!

Tampereella Osmonpuiston kentällä näyttelykoulutusta klo 18 alk.! Treenataan itseksemme, koska järjestettyä koulutusta ei tällä hetkellä ole saatavissa. Tervetuloa kaikenkokoiset- ja ikäiset koirat omistajineen!

Tuija
Monday, November 06, 2006 at 09:45:30 (EET)
Kokoasiaa :)

Skidin kasvattaja osasi "ennustaa" myöskin, että Skidistä tulee hieman kookkaampi yorkki. Meille se sopi mainiosti koska Skidi otettiin collien kaveriksi.
Skidi on noin nelikiloinen eli kuitenkin ihan sopusuhtainen yorkiksi. Mutta näyttelyihin sillä ei taida olla kokonsa puolesta asiaa, vaikka komeahan se on kuin mikä :)

Virpi & Skidi
Sunday, November 05, 2006 at 21:40:22 (EET)
Jäsenlehden kuponkitarjouksesta

Royal Caninin kanssa keskustellaan kuponkitarjouksen uusimisesta seuraavaan lehteen. On todella valitettavaa että tarjous umpeutui lehden ilmestymisaikaan. Materiaali oli painotalossa 11.10. ja painatus piti olla valmis 20.10, mutta se valmistuikin 27.10.

Erkki
Sunday, November 05, 2006 at 19:58:40 (EET)
Kerhopäivä 4.11.

Kiitos kaikille eiliseen kerhopäivään osallistuneille! Näin järjestäjänkin näkökulmasta tilaisuus oli oikein onnistunut ja antoi intoa jatkoa ajatellen.

Esittäkää vaan taas rohkeasti toiveitanne seuraavan kerhopäivän teeman suhteen!

Sitä ennen kokoonnumme syyskokoukseen, johon luvassa jouluinen buffet...

Ulla-Riikka <sihteeri@yorkshirenterrieri.fi>
Sunday, November 05, 2006 at 18:45:09 (EET)
Ahaa...

En ole aikoihin lukenut tätä keskustelupalstaa juuri sen takia kun täällä on ollut ns. "pahahenki". Nyt kun tulin pitkästä aikaan käymään näillä sivuilla, niin sama peli on näköjään jatkunut....

Tosi harmi juttu!! Onneksi asiattomat viestit on poistettu...mitä ne ikinä sitten olivatkaan?!

M-i-n-ä
Sunday, November 05, 2006 at 17:44:40 (EET)
Hyvä että valvontaa on

Hyvä että muistutatte keskustelupalstan säännöistä.Pidetään palsta koiran hoidollisia vinkkejä varten.Pitkään taas olikin niin että tekstit oli positiivisia,olen saanut paljon apua palstalaisilta,kiitos.
Täällä on kiva vierailla lukemassa viestejä silloin kun turhat kitinät on poissa.Pitkään aikaan ei olla menty morkkauslinjalle,joten ei nytkään aloiteta,jookosta?

+
Sunday, November 05, 2006 at 17:25:55 (EET)

Keskustelupalstan säännöistä

Muistutan, että kaikki tunnistettavasti tiettyyn henkilöön kohdistuvat vihjaukset ja mustamaalaus ovat tällä palstalla kiellettyjä ja tullaan poistamaan ilman eri perusteluja.
Tämä erityisesti silloin, jos on mahdollista, että kirjoitus täyttää mitä on säädetty kunnianloukkauksesta Suomen rikoslain 24. luvun pykälissä 9 ja 10.

Webmaster <webmaster@yorkshirenterrieri.fi>
Sunday, November 05, 2006 at 16:47:52 (EET)
Tuula ja Rusina tai Tiina ja Pippi...

... Otatteko yhteyttä minuun:-)

Ulla-Riikka <sihteeri@yorkshirenterrieri.fi>
Sunday, November 05, 2006 at 15:24:16 (EET)
Tapiolan kävijät - Tip tap...

Juteltiin Tiinan (Pippi-koiran omistaja) kanssa ja jälleen kerran todettiin, että meillä on mahtava porukka Tapiolassa kävijöitä. Tässä siis alustava kysely koskien pikkujouluja.

Eikö olisikin kivaa järjestää pikkujoulut koirien kanssa nyyttäriperiaatteella, jos saadaan tilat, esim. Kennelliitosta? Löytyykö muita halukkaita?

Jos, niin ehdottakaa samalla teille sopivaa päivää. Ehdotuksia muistakin koiraystävällistä sisätiloista otetaan kiitollisuudella vastaan.

Ohjelmaa voidaan sitten suunnitella yhdessä, jos / kun saadaan porukka kasaan ;-)

Tuula ja Rusina
Sunday, November 05, 2006 at 14:55:10 (EET)
Hyvä Ulla!

Uskomatonta,miten aina kaikki on pennunostajan vikaa ja kasvattajat AINA oikeassa ja täydellisiä asiantuntijoita kaikessa,joita ei saa koskaan arvostella.Eikä tietenkään saa viedä näyttelyyn pikkuvikaista koiraa,jotta ei mene kasvattajan maine.
Sissus sentään,mitä pikkusieluista touhua!

Silkin omistaja(ison sellaisen)
Sunday, November 05, 2006 at 14:47:38 (EET)
Voi-voi

Taivas varjelkoon kasvattajia tuollaisilta pennunostajilta... Ei tunnu olevan ilkeydellänne ja pahansuopuudellanne rajaa.

ei koskaan kasvattajaksi
Sunday, November 05, 2006 at 14:16:28 (EET)
Näyttelyyn vaan :-)

Myös meillä on isokokoinen koira, melkein 8 kiloa. Pitäisiköhän tuo alapurentainen luppakorva viedä näyttelyyn? Näyttelyissähän kasvatetaan myös kasvattajien mainetta.

Ulla
Sunday, November 05, 2006 at 13:44:41 (EET)
OHO

Täytyy vain ihmetellä,miten tarkkaan luovutusikäisestä pennusta Assin kasvattaja pystyi sanomaan kokoa yms.
Ja ihmetellä täytyy sitäkin,miksei vastaavaan pystynyt Ykän kasvattaja 5 kk:tta vanhasta pennusta.
Näyttelyurasta kysyessäni minulle vastattii,että tuomarista kiinni tykkääkö isosta vai pienestä yorkista.Mitään menestystä ei kyllä luvattu,mutta onneks ei näyttelyt kiinnostaneet.Ja niinkuin olen monasti sanonut,Ykä on just sopiva meille ja hyvä painikaveri westielle,kun ovat samaa kokoa.

Tarja
Sunday, November 05, 2006 at 13:30:36 (EET)
Kiitos eilisestä! ( ja pentuasiaa)

Kiitos kaikille kerhoillan järjestelyihin osallistuneille ja ohjelman esittäjille onnistuneesta illasta ja oman vapaa-aikanne uhraamisesta tapahtuman hyväksi! Ensimmäistä kertaa kerhoillassa mukana olleena ilta oli antoisa ja tilaisuus muutenkin viihtyisä, kun sai ohjelman lisäksi vielä tutustua moniin yorkkien omistajiin, joita ei ennen ollut tavannut.

-Yorkin kokoasiasta sen verran, että Assin kasvattaja ainakin osasi jo ihan koirani pentuvaiheessa kertoa, että Assista ei tule aivan minikokoinen, mutta ei myöskään liian suuri. Sellaisen toivoin saavani ja myös sain - tuskin aivan pelkkää tuuria! Voi kai silti olla, että täyttä 100% varmuutta koosta ei pienellä pennulla kuitenkaan koskaan voi sanoa, pennut kun taitavat kehittyä täysikasvuisiksi hiukan eri ikäisinä.

- Toiveissani pennusta kerroin kasvattajalle myös suoraan, että olisin iloinen, jos pennusta tulisi sellainen, että sen kanssa voisi myös käydä näyttelyissä. Muistaakseni luovutusvaiheessa kasvattaja totesi, ettei pennusta ehkä aivan "Euroopan voittajaa" tule, mutta näyttelyainesta silti löytyisi. Em. väitekin on riittävästi pitänyt paikkansa, mutta tällaisen toteamuksen lausuminen vaatiikin jo varmaan paljon kokemusta kasvattajalta.

Reilu vuosi sitten maksoin pennusta 1000e - nyt norm. hinta "tavallisesta" pennusta on ehkä hiukan noussut.

Elina
Sunday, November 05, 2006 at 12:22:26 (EET)
Kokoasiaa ym.

Kiitos, oli oikein mukava kerhopäivä tänään! Sain paljon kullanarvoisia turkinhoitovinkkejä. Erityiskiitos vielä kerran Rusinan sisäkorvien nyppimisestä!!! (näyttää jo unohtaneen kovan koettelemuksen).

Joku kirjoitti: 'Sapettaa vietävästi, ettei koiranostajalla ole juurikaan oikeuksia ja kun kasvattajilta puuttuu se omatunto, niin ostaja on ihan voimaton.'

Onneksi tämä ei todellakaan päde kaikkiin kasvattajiin! Meillä kasvattaja kertoi, että pennusta tulee noin nelikiloinen. Aika hyvin arvaus on osunut nappiin, sillä meidän 'mussukka' painaa nyt 10 kk:n ikäisenä 3,9 kg.

Tuula ja Rusina
Saturday, November 04, 2006 at 21:38:15 (EET)
Yorkki-lehdestä

Meillekin lehti tuli perjantaina, ja ihan iloisena ajattelin takakannen tarjousta. Mikä pettymys, että kuponki oli mennyt vanhaksi 30.10. Eikö lehtitoimikunta huomannut asiaa, vai miksi tällainen temppu jäsenille!!! Toisaalta minua harmitti toisten puolesta, että kerhopäivästä saivat muutamat tiedon vasta päivää aikaisemmin. Täytyy muistaa, että kaikilla ei kuitenkaan ole nettiä tänä päivänä.
Muuten lehti oli hyvä, kuvat vähän epätarkkoja, mutta lukemista varmaan kaikille.

Kaisa
Saturday, November 04, 2006 at 19:24:43 (EET)
Kokoko...

kyllä munkin mielestä voisi olla hyvä, että on jotkut raamit, minkä sisällä rotukoiran tulisi olla ja jos ei, niin hinta asialliseksi.

Ei kai kukaan kääpiökoiran ostaja halua keskikokoista, siksihän ostaja punnitsee eri rotuja, itselleen sopivia kokoja! Kuten paljon ulkomaille matkaavat haluavat ehkä koiran, jonka saa koneen sisälle...tai kuka haluaa labbiksen kokoisen Tanskandogin, ainakaan listahinnoin ? Kyllä koiran tulisi olla käyttötarkoitustaan vastaava.

Ei kai kukaan koirastaan (toivottavasti) tykkää vain ulkonäön takia, mutta kyllä joku roti pitäisi olla siinä, millaista hintaa pennuista pyydetään. Kyllä mielestäni ostaja saa ja pitääkin nuivaantua, jos koira maksaa saman kuin naapurilla, mutta ei näytä edes rodultaan.

samaa mieltä
Saturday, November 04, 2006 at 19:13:11 (EET)
Tapiolaan

Tapiolassa ollaan tavattu jo parin vuoden ajan ( kiitos Kaarinan!), alunperin kai torstaisin kerran kuukaudessa. Kun on ollut niin hauskaa niin oikeastaan koko tämän vuoden, varsinkin säiden salliessa olemme kuitenkin tavanneet 2 viikon välein. Ja nyt iltojen pimetessä päätimme, että tapaamme tästä lähtien kahden viikon välein sunnuntaisin klo 11. Paikka on siis Tapiolan tennispuiston viereinen koirapuisto, pienempien puoli. Ja ensi kerran siis ensi sunnuntaina.

Meitä on paikalla aina runsaasti, nyt syksyllä ei ollut tavatonta, että yorkkeja oli jopa 20 omistajineen. Ja kaikki siis kovin erinäköisiä ja kokoisia. Kuvagalleriassa on yhdestä syksyn tapaamisesta hieno Tanjan ottama kuva, jossa paikalla aika vaki-porukka. Ihanimpia hetkiä on aina ne kun mukaan saadaan uusi pentu. Ja näiden pentujen kasvamista ollaan saatu seurata mielenkiinnolla. Tapiolan yorkki-tapaaminen on myös erittäin hyvä forumi uuden pennun omistajalle, sillä paikalla on aina paljon kokemusta ja avuliaita neuvoja. Tyhmiä kysymyksiä ei olekkaan.

Tulin juuri yorkki-yhdistyksen kerho-illasta, sääli, että jouduin lähtemään kesken. Täytyy sanoa, että aivan upeita ja ihastuttavia olivat ne kuvat joita siellä esitettiin rotumääritelmää esitettäessä, siis yorkista täyspitkässä ja kiiltävässä turkissa. Ja hatunnosto niille, jotka jaksavat turkkia nyytittää ja hoitaa!

Tiina
Saturday, November 04, 2006 at 17:23:10 (EET)
Hyvä Tapiolan porukka!

Moi,hienoa että ajattelette noin!
hyvä että kenenkään ei tarvitse arkailla tullessaan tapaamisiin,oli koira iso tai pieni,lyhyt tai pitkäkuonoinen ym.
Mahtavia kavereita kaikki yorkit kokoon katsomatta,jokaisessa on varmasti jotain hyvää josta voi omistaja olla ylpeä.
Harmi jos joku ei uskaltaisi tulla sakkiin sen vuoksi että pelkäisi koiransa arvostelemista jonkun "virheen"vuoksi.
Kaikki koirat ovat yksilöitä,jokaisessa rodussa on yli ja alikokoisia.Pidetään huolta jokaisesta karvaturrista.
Onko teillä iso porukka joka kokoontuu?Kuinka usein saatte porukan kasaan?

teissä on asennetta # :=)
Saturday, November 04, 2006 at 14:26:50 (EET)
Yorkkilehti

Milloin saitte yorkshirenterrieri yhdistyksen jäsenlehden numero 3/2006? Meille se saapui eilen ja siinä oli takakannessa jonkunlainen etukuponki, joka oli mennyt vanhaksi 30/31.10.

Miia
Saturday, November 04, 2006 at 14:06:33 (EET)
Kokoeroista

Muistan itse kun olimme saaneet Pippi-pikkuruisen ( jäi vain 2 kg:ksi) ja olin jossain ensimmäisessä tapaamisessa ihan alkuaikoina. Täytyi ihan kysyä vierustoverilta, että olivatko kaikki varmasti yorkkeja. Nyt naurattaa jälkeenpäin. käymme ahkerasti yorkkitapaamisissa ja esim. Tapiolan kävijöistä pienin on ollut reilut 1.5 kg ja isoin lähemmäs 7 kg ( korjatkaa jos muistan väärin). On lyhytturkkisia ja pitkäturkkisia, matalia ja korkeita, suipponokkia ja lyhyitä häntiä, luppakorvia, puhumattakaan värikirjosta soopelin värin ja mustan välillä. Ja kaikki ovat 110 % sti yorkkeja, oikeita terrieriluonteita ja tietysti, mikä tärkeintä, emäntiensä ja isäntiensä mielestä maailman kauniimpia koiria.
Ja myös omasta mielestäni.

Ihan näyttely-uramme alkuvaiheessa ( jäi lyhyeksi) törmäsin ilkeisiin puheisiin koskien Pippin ulkonäköä ja mahdollisuuksia pärjätä näyttelyissä. Täytyy sanoa, että ilkeät puheet ' omasta lapsesta' loukkasivat ja tuntuivat tosi pahalta.
Onneksi Tapiolan tapaamisissa annetaan ' kaikkien yorkkien kukkia ja ollaan yhdessä samaa mieltä, että on meillä vaan upeita koiria ja kannustetaan muita, se on jotain missä me suomalaiset olemme kai aika huonoja.

Kaikki mukaan Tapiolan tapaamisiin, ensi kerran ensi sunnuntaina!

Tiina ja Pippi
Saturday, November 04, 2006 at 12:47:40 (EET)
Kokoasiaa...mielipiteitä ??

Mitä mieltä täällä ollaan tästä Yorkkejen kokoasiasta, kun meitä on joka lähtöön ja kaiken mallisia. Tuleeko paljon rotuja mieleen, jossa koirarodun koko heittelee reilu kilosta yli 6 kiloon ?

Kennelliitto ei ainakaan vielä pidä kokoasiaa sellaisena, että ottaisivat kantaa, mutta luulisi ainakin jalostusta ajatellen, että olisi etu jos rotu olisi mahdollisimman tasainen, noin ulkoisia merkkejä ajatellen (koko,väri jne jne) vai mitä ?

Minulla on oma lehmä ojassa, sillä tavoin, että hain mahdollisimman pientä (omalle pienelle kaveriksi) ja nyt näyttää siltä, että mahdollisimman suuri tuli. Koiralla on siis kokoa kohta 6kg, korvat lörpät (kuulemma yleistä isokasvuisilla), kuono pitkähkö ja toinen pallikin puuttuu (tästä saamme aikanaan palautusta), mutta hintaa oli ihan normaali reilu 1000e. Sapettaa vietävästi, ettei koiranostajalla ole juurikaan oikeuksia ja kun kasvattajilta puuttuu se omatunto, niin ostaja on ihan voimaton.

Tiedän tiedän, en ole tyhmä, tiedän, ettei kokoasioille voi mitään, mutta jossain raja on vedettävä, eikös ja ainakin minun mielestäni myös pitäisi saada ihan raamit, minkä mukaan pitäisi toimia, eikö kukaan ole samaa mieltä ? Kun koiran rotumääritelmä sanoo kääpiökoira ja ihannepaino n 3kg, pitäisi mielestäni jo olla aiheellista miettiä jonkinlainen raja, jonka jälkeen koira ei ole enää täysihintainen.

Jos olisitte ostamassa isoa koiaa esim vahdiksi, eikös olisi aika kurja, kun jättirodun edustaja olisikin yht´äkkiä keskikokoinen...shäefferin ostaja voisi pettyä, jos koira olisikin westien kokoinen, eikös ja käyttötarkoituskin saattaisi muuttua.

Siis oikeasti, kyllä minua ottaa päähän ihan mielettömästi. Vuosia olen ihaillut näitä, haaveillut omasta pikkuisesta yorkista, säästänyt rahaa ja saanut hankituksi oma pikkaisen (!!??) ja sitten loppujen lopuksi kadulla edes yorkki-ihmiset eivät meinaa tunnistaa...minun mielestä tämä on härskiä enkä ihmettele, jos ihmiset ostaa ulkomailta halvempia...kun taso on parempi ja hinta järkevä. Minulla on sukua yhdessä lähinaapurimaistamme ja siellä on ihan selkeä käytäntö...hyvät ja näyttely/suvunjatkamiskelposet maksavat alkaen jotain ja sitten tämä muu sakki on selvästi halvempaa, ei tule pettymyksiä.

Todella pettynyt
Saturday, November 04, 2006 at 09:23:06 (EET)
Paha mieli

Tein taas tyhmästi ja kävin katselemassa nuita myyntipalstoja - nyt on sitten paha mieli.
Yorkkisekoituksia joka lähtöön, eräässäkin mainoksessa sanottiin että emä (Yorkie) 2 kg ja isä 5 kg.
Toisessa joku oli kehittämässä uutta koirarotua, oli jack russelia, yorkkia, rotikkaa ja ihan rehellisesti sekaista siinä alkulähteenä. 3 pentuetta myynnissä nyt. jne jne. Vuoden ikäisellä yorkilla teetettyjä sekoituspentuja. Voi perhana tätä kääpiökoiravillitystä...

Kristiina
Friday, November 03, 2006 at 15:08:01 (EET)
Eepulle vielä

Jos vaan jaksat selailla näitä keskusteluja alkuvuoteen ja plarailla vielä vanhoja vuosiakin niin löydät aikalailla tarinoita ja juttua yorkeista ja elämästä niiden mussukoiden kanssa!

Lila VIHAA tätä syksyä, märkää ja kylmää, ei auta kun kantaa neitiä kotoa poispäin, kodin suuntaan tullaan kyllä aika haipakkaa.. Helmi taas tuli ihan villiksi lumesta ja melskasi onnellisena. Kyllä on ihmiselläkin tähän kylmyyteen taas totutteleminen... Viikon päästä sunnuntaina Tapiolaan jos kelit sallii!

Eija, Lila ja Helmi
Friday, November 03, 2006 at 12:50:26 (EET)

kiitos vinkistä yorkki-fani! En ole viitsinyt häiritä heitä, koska on paljon yleismaallista kysyttävää, ja pentuvälittäjilläkin luulisi olevan muutakin tekemistä kuin tyhmiin kysymyksiini vastailu. ;) Jos nyt kuitenkin luen ne kaksi kirjaa, mitkä raahasin kirjastosta, ja jatkan tyhmiä kymysyksiä sitten. ;)

eeppu
USAThursday, November 02, 2006 at 15:51:45 (EET)
takku

hei ja kiitokset suuret teille; Elina, sekä Tuula & Rusina vastauksista. Olin jo kyllä hankkinut takunselvittämisaineita ja kampaillut, sekä harjaillut Lenniä, mutta taisi mahan alta tulla jotenkin laiminlyötyä, koska ne suipot takut enään aukene MILLÄÄN, joten olen huomenna menossa trimmausliikkeeseen, lupasivat siellä auttaa meitä.

Marita
Wednesday, November 01, 2006 at 18:54:19 (EET)
Pentuvälittäjät neuvovat

Hei Eeppu!
Oletkos ollut yhteydessä yhdistyksen pentuvälittäjiin?? He varmasti osaisivat vastata moniin kysymyksiisi pitkään rotua harrastaneina.

yorkki-fani
Wednesday, November 01, 2006 at 15:23:17 (EET)
Pöllöistä vielä

Myyräkannan romahdettua viime talven jälkeen pöllöt saattavat vierailla enemmän asutuksen lähellä ruuanhakumatkoilla. Siksi ne saattavat herkemmin vaania myös pientä koiraa. Pidetään silmällä pikkuisiamme - enpä jättäisi yorkkia valvomatta pihalle muutenkaan - onhan esim. koirian varastetuksi tuleminen mahdollista.

meillä vahditaan
Wednesday, November 01, 2006 at 14:41:04 (EET)
lisuketta kissoihin

Niin, ottaisin myös mieluusti vastaan s-postilla vastaan yorkki-aiheista keskustelua, jotta saisin paremman kuvan rodusta, sen luonteesta ja kasvatuksen painotuksista (perinnölliset viat, linjat, luonteet, etiikka yms).

Kiitos.


eevakvra>@

Eeppu
Wednesday, November 01, 2006 at 14:29:57 (EET)
Kissoista ja pöllöistä

Se rotu taisi olla king charles spansku.


Juu, niistä kissoista; kiitos paljon vastauksista, helpotti hieman. Ainut ongelma taitaa olla se tietääkseni suht perinteinen käsitys terrierin luonteesta, eli assosiaatio on ärhäkkä ja arvaamaton. (syy, miksi koirat eivät ole olleet in on se, että minua on purtu kakarana sekä käteen, että nenään, purijat olivat terrieri ja labbis.)
Kissoja meillä on kolme ja yksi niistä pelkää koiria aivan sikana ja on niitä kohtaan hyvin aggressiivinen. Nyt siis tarkoitan isoja koiria, huomasin nimittäin junassa, etteivät pojat lain tajunneet westienkokoisen koiran edes olevan koira.

Eli siis, jotten sekoita enempää, on pelkoni yksinkertaisuudessa tämä: pelkään, että koira (terrieri) voi olla vaaraksi kissoilleni (pienestä koostaan huolimatta), en niinkään toisinpäin. Mikä on yorkkien luonne, ymmärtääkseni jalostuksella ollaan aktiivisesti pyritty poistamaan luonneviat aka arkuus-aggressiivisuus?

Eeppu
Wednesday, November 01, 2006 at 14:23:44 (EET)
Iltasanomien pöllöjuttu

Isäntäväen ollessa saunassa, oli pöllö tullut avoimesta terassinovesta sisään,
ilmeisesti tarkoituksena viedä iltapalakseen perheen koira.

Koiran nostaman metelin hälyttämänä oli isäntäväki tullut hätiin ja pöllö paennut
kirjahyllyn taakse pakoon, josta sitä yritettiin pelastuslaitoksen avulla saada haaviin, mutta se lensi Helsingin keskustan yöhön samasta ovesta kun oli tullutkin.

Koiran rotua en nyt muista, mutta paino jäi mieleen n. 7kg.
Jutun mukaan olisi ollut mahdollista että pöllö olisi pystynyt niinkin painavan
koiran viemään, joten kyllä yorkkien suhteen saa olla varuillaan ilma-hyökkäystenkin varalta.

Ritva ja kumppanit
Wednesday, November 01, 2006 at 14:04:57 (EET)
yorkki ja pöllö

Minulla on ihan omakohtaisia kokemuksia siitä kuinka yorkkia uhkaa vaara maalta, mereltä ja ilmasta. Santtu oli puolivuotias pentu, kun mökkipihalla kanahaukka yritti ottaa sen. Pihamaalla oli monta ihmistä, joten pentu ei missään tapauksessa ollut siellä yksin. Näimme haukan syöksyvän alas ja huusimme. Santtu oli vain parin askeleen päässä penkistä, jonka alle olisi päässyt turvaan, mutta se painautui matalaksi maata vasten. Onneksi haukka kuitenkin häiriintyi sen verran, ettei koskenutkaan Santtuun, vaikka sen kynnet olivat aivan Santun niskan päällä. Tästä tapahtumasta meille tuli pahoja paineita. Kukaan koirista ei ole sen koommin saanut olla ulkona vartioimatta.

Marjatta
Wednesday, November 01, 2006 at 12:10:51 (EET)
Pöllöhyökkäys

Meidän pihalla oli vuosi sitten pöllö.Ihmeleltiin kovasti miksi koirat tuli kovalla
vauhdilla haukkuen sisälle eivätkä lähteneet ulos. Käytiin katsomassa ja siellä oli maassa iso pöllö. Se oli tunnin verran ennenkuin hävisi. Ehkä oli loukannut itseään alas tullessaan.Asumme Helsingissä Tapaninkylässä. Naapuri sanoi nähneensä usein pöllön istumassa puussa heidän pihallaan.

Chene ja Luru
Wednesday, November 01, 2006 at 11:55:11 (EET)
Iltasanomien pöllöhyökkäys

Näin jälkeenpäin kyselen, että lukiko kukaan iltasanomien juttua, jossa pöllö hyökkäsi koiran perään? Itse näin vain otsikon, mutta jäi vaivaamaan mieltä. Nuo yorkithan on niin pieniä, että olen miettinyt, uskaltaako niitä yksikseen päästää pissalle aidatulle pihalle. Onko kellään mitään kokemuksia tällaisesta? Nyt olen alkanut kyttäämään oven suussa, kun asiat tehdään. Mutta riittääkö sekään, vai pitääkö mennä ihan likelle vahtimaan?

Minttu
Wednesday, November 01, 2006 at 10:43:14 (EET)
kotisivut

Miksi esim keskustelupalstan teksti on nyt muutettu niin että se lävähtää tuhottoman suurena kuvaruudulle, sitä on vaikea lukea ja hallita kun näkyvyys on niin pienellä alalla.

Kotisivut ovat olleet tyylikkäät alusta alkaen mutta nyt kyllä mielestäni vaatisi jo hieman päivitystä kun käy katsomassa muiden rotujen kotisivuja niin ne ovat ERITTÄIN tyylikkäät ja nykyaikaiset.

Sieltä löytyy muitakin palstoja kuin vain keskustelupalsta, on yhdistysasioita koskeva-, kasvatus-, turkinhoito-, osto- ja myynti-, näyttelyt- jne vaikka muita palstoja eikä kaikki ole vain yhden keskustelupalstan alla. On jopa helpompaa etsiä jotain asiaa kun ei tarvitse selata koko keskustelupalstaa läpi että missä se minua kiinnostava juttu nyt olikaan.

Toivoisin pientä päivitystä ja nykyaikaistamista kotisivuille.

Muidenkin rotujen kotisivuilla vieraileva
Wednesday, November 01, 2006 at 06:59:05 (EET)
Tapiola sunnuntaisin?

Joo, olis tosi kiva kun vaihtaisitte talviajaksi tapaamisen ajankohdan sunnuntaille. Näin me kauempaakin tulevat voisimme joskus tulla mukaan. Olis nimittäin tosi hienoa nähdä kerralla jopa 30 pienen yorkin vilistävän leikeissään! Samoin niiden omistajien kanssa olis hauska jutella.

Kannatetaan
Tuesday, October 31, 2006 at 16:07:17 (EET)
Tapiolaan sunnuntaisin jatkossa?

Hei,
olisi hieno juttu, kun torstaisin on muuta menoa säännöllisesti iltaisin. Siis jos vaihdatte, niin hyvä ois.

Nalle
Tuesday, October 31, 2006 at 15:05:30 (EET)
Kissakoiralaumasta

Jep...se on tosi tärkeää,että jokainen pääsee halutessaan rauhaan toisilta.Meillä on kissoille varattu hyllyjen päälle nukkumapaikkoja,jotta saavat olla koirilta ja toisiltaan rauhassa.Liian pienissä tiloissa vois ahdistus tulla puolin ja toisin liian suureksi.
Ehkä meillä ainakin on ollut ihan luontevaa kissojen ja koirien yhteiselo,Tessu aikoinaan yritti nylkyttää kissaa ja sen tekivät kyllä selväksi ettei se sovi.Ei se nyt muutenkaan tyttökoiralle sopivaa käytöstä ole,saati sitten itseään monta kertaa isomman kissan kanssa.
Usein varotellaan,että kissa voi kynnellään puhkasta koiran silmän.Alussa vahdin Tessu-chihun mulkosilmiä,mutta ei mitään yrityksiä edes ollut.Ja meidän koirat usein lähestyy vanhapiikakissoja takapuoli edellä,jotta jos tassusta tulee,niin ei ainakaan pahasti satu.Sekin on sellaista leikkiin haastamista.

tarja elukoineen
Tuesday, October 31, 2006 at 11:35:48 (EET)
jalka reistaa...

Hei!
En ole seurannut tätä keskustelupalstaa, joten en tiedä onko polviongelmia käsitelty kovin laajasti. Jos ette julkisesti jaksa enää aiheesta jutella, niin ottaisin vastaan sähköpostiakin.
3-veen yorkkipojan patella luksaatio leikattiin kesällä, ja lopputulos oli se, että askel on nyt huonompi ts. hyppivämpi kuin ennen leikkausta. Polvi tarkastettiin äskettäin, eikä se mene enää sijoiltaan kuin teoriassa väkisin vääntämällä. Koira hyppää askeltaan siis jostain muusta syystä kuin sijoiltaanmenon takia! Onko muiden koirilla hyppiminen jäänyt tavaksi? Onko se edes mahdollista? "Kipeässä" jalassa on heikommat lihakset, voiko se vakuttaa noin paljon? Oletteko saaneet leikkauksen jälkeen apua esim. fysioterapiasta tai muista hoitomuodoista? Koissu saa nyt nivelrikkolääkitystä, mutta musta tuntuu, että kyse on jostin muusta.

Julia <iip.auki@luukku.com>
Tuesday, October 31, 2006 at 11:09:46 (EET)
Kissa koiralaumassa

Meillä on kissa kolmen yorkin laumassa ja hyvin on kaikki mennyt alusta asti. Rasmus-koira ei kisusta niin välitä ( on saanut pikkupentuna kissalta kurinpitoa - eri kissalta tosin ), mutta antaa kissan kyllä tulla viereensä nukkumaan ja syödä kupistaan...;)

Muut koirat leikkivät kissan kanssa ja nuolevat sen naamaa ja koko ryhmä nukkuu yhdessä häntä-korva-tassu - kasassa. Kissa onmeidän pikku prinsessa joka saa tehdä mitä haluaa, koirat eivät korvaansa lotkauta. Kisu itse uskoo varmasti olevansa koira, on oppinut antamaan tassuakin ihan mallioppimalla...!

Eläimet kyllä ymmärtävät toisiaan kun niille antaa aikaa ja hyvät puitteet. Jokaisella pitää olla mahdollisuus mennä omaan rauhoittumispaikkaan ja kaikille pitää turvata ruoka-ja nukkumisrauha sekä riittävästi huomiota.

Evääksi suosittelen Jeffrey Moussaief-Massonin kirjoja koirien ja kissojen tunne-elämästä, ne on tosi mielenkiintoisia ja ihan pohjalla on ihan tieteellistä tutkimusta.

Kaarina + eläintarhan väki
Tuesday, October 31, 2006 at 09:15:29 (EET)
Yorkki ja kissat

Kuuden kissan talouteen otin yorkin pennun ja hienosti on sujunut.Ykä tykkää kissoista,haistelee,puskee ja nuolee kissoja.Ja puolet kissoista tekee samaa Ykälle ja puolet ei.
Kissahan voisi tappaa Yorkin,joten alkututustumiset tietysti valvotusti ja eläinten kanssahan on kaikki niin yksilöllistä.En kyllä ole koskaan kuullut,että kissa olisi samassa taloudessa koiraa tappanut,toisinpäin kyllä on tapahtunut.
Meillä joskus kissat ja koirat nukkuvat samassa läjässä. Kolme vanhinta vanhapiikakissaa eivät halua olla koirien ystäviä,mutta ne vain hyppäävät pöydälle tms paikkaan,jos koirat tekevät liian läheistä tuttavuutta nuolemalla.
Nuoremmat kissat ja koirat ovat ihan ystäviä keskenään.
Ykä ei hauku juuri ollenkaan,tosi hiljainen koira vrt Lyyli-westiin.
Kolmen eri terrierirodun kokemuksella täytyy sanoa ,että Yorkit ovat helppoja/tottelevaisia koiria verrattuna näihin muihin mun elämänikoiriin.

Tarja ja elukkalauma korven keskeltä
Tuesday, October 31, 2006 at 08:57:08 (EET)
Tampereella näyttelykoulutusta!

Tampereella näyttelykoulutusta keskiviikon lisäksi maanantaisin klo 18, paikka vaihtunut Tammelaan itäisen Osmonmäen puistoon, koska siellä on parempi valaistus ja paikka on vähemmän tuulinen kuin Hakametsän jäähallin parkkialue. Tulossa ainakin allekirjoittaneen yorkki, mutta koulutus on tarkoitettu kaikenikäisille- ja kokoisille harjoitusta haluaville koiruuksille ja heidän omistajilleen! Huom. maksuton!

Tuija
Tuesday, October 31, 2006 at 08:10:29 (EET)
Jäsenlehti

Juuri saamani tiedon mukaan 3-lehti on monien vaiheiden jälkeen saatu vihdoin painosta ja postitettukin jo:-)
Vielä hetki siis malttia ja kohta lehtisemme jo kolahtaa postiluukusta!

Ulla-Riikka
Monday, October 30, 2006 at 22:05:13 (EET)
Kerhoilemaan

Mekin ollaan tulossa mikäli ei ihan karmeeta lumimyräkkää iske just lauantaiksi.
Elina, tuutko säkin Assin kanssa? Meidän kyydissä pääsee.

Pirita & Taavi
Monday, October 30, 2006 at 20:34:41 (EET)
Lauantain kerhopäivä

Olemme tulossa Wiivin kanssa. Olisi todella kiva nähdä siskoja lähestyvän yksivuotispäivän kunniaksi. Jos ette pääse, niin laittakaa postia ja mietitään joku toinen ajankohta. "Etsintäkuulutetut" yorkkitytöt ovat siis 16.11.05 syntyneet Magic minidog Victoria ja Vivianne.

Terhi lohela <terhilohela@luukku.com>
Monday, October 30, 2006 at 17:21:19 (EET)
Jäsenlehden ilmestyminen

Mielestäni olen jäsenmaksun maksanut, ainakaan karhulaskua ei ole tullut. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta tämän vuoden 3. jäsenlehteä ei ole vielä näkynyt. Hassua, että parin päivän päästä on marraskuu ja puolet tämän vuoden lehdistä on vielä ilmestymättä. Edellistäkin jäsenlehteä saatiin kovasti odotella. Mikä mättää?

Jäsen X
Monday, October 30, 2006 at 16:38:03 (EET)
Yorkkitapaamiset

Moikka!

TOSI hyvä idea toi tapaamisten siirtäminen sunnuntaille! Me ollaan ainkin messissä :)
Keitä on tulossa la kerhotapaamiseen? Me tullaan koirien kanssa ainakin, nähdään siellä!

Kaarina ja Marcus + yorkit Ella, Pinky ja Rasmus
Monday, October 30, 2006 at 16:16:57 (EET)
Yorkki ja kissat

Heipä hei. Olen katsellut yorkkeja jo jonkin aikaa "sillä silmällä", mutta mietintää pennun hankkimisesta jarruttaa kysymys kissojen suhtautumisesta koiraan, vaikka pieneenkin. Miten yorkit tulevat toimeen kissojen kanssa ja haukkuuko hauva paljon? En oikeastaan tiedä koirista paljoakaan, kun koko elämäni olen ollut kissaihminen, mutta teen samoin kuin kattien kohdalla- luen kaiken, mikä eteen tulee... ;)

saa myös pistää postina: eevakvra_@_gmail.com (poista välit)

Eeppu
Monday, October 30, 2006 at 15:50:35 (EET)
yorkkilehti

Milloin ilmestyy numero 3 / 2006?

tiedonjanoinen
Monday, October 30, 2006 at 15:33:35 (EET)
Syksyn kerhopäivä ensi lauantaina!

Tervetuloa taas kaikki yorkit ja yorkkimieliset kerhotilaisuuteen lauantaina 4.11. klo 15 SKL:n kerhohuoneelle!

Tarkemmat tiedot päivän ohjelmasta Tapahtumakalenterissa.

Ulla-Riikka <sihteeri@yorkshirenterrieri.fi>
Monday, October 30, 2006 at 11:46:19 (EET)
Hei Marita!

Kirjoittelin äsken aika pitkän jutun takkujen avaamisesta, perustuen siihen vähään kokemukseen, mitä olen ehtinyt Assin kanssa saada. Hukkasin kuitenkin viestin (kun en ollut muistanut panna allekirjoitusta ym.) enkä enää jaksanut aloittaa alusta. Voisin yrittää neuvoa sinua puhelimessa, jos haluat. Puhelinnumeroni on 0400-251348

Elina
Sunday, October 29, 2006 at 21:38:27 (EET)
Tapiolaan sunnuntaisin?!

Puhuttiin tänään kun tavattiin, että mitäs jos siirtäisimme torstain tapaamiset nyt talvella sunnuntaihin!?! Varsinkin nyt loppuvuodesta ennen lumen tuloa kuuden maissa tuppaa olemaan jo pilkko-pimeää ja puistossa ei ole kovin hyvä valaistus.
Olisi kivempi tavata päivänvalossa ja ehdotuksena olisikin tapaaminen kahden viikon välein sunnuntaisin klo 11. Laittakaa mielipiteitä tästä, toivottavasti tämä sopisi mahd. monelle!

Tiina ja Pippi
Sunday, October 29, 2006 at 19:27:12 (EET)
Tapiolan tapaamisesta ja takuista

Oltiin tänään Tapiolassa: Jimi, Eetu, Helmi, Lila, Pippi ja Rusina 'emäntineen'. Puhuttiin, että näin ilmojen kylmetessä ja pimetessä tavattaisiin sunnuntaisin. Eli seuraava tapaaminen olisi kahden viikon päästä, sunnuntaina klo 11.00. Kaikki mukaan!

Marita: Kaupoista saa erilaisia takunselvitysaineita. Meillä esim. käytössä Espree-merkkinen High Sheen Finishing Spray. Etiketissä yorkin kuva.

Tuula ja Rusina
Sunday, October 29, 2006 at 19:22:42 (EET)
takku

hei, tarvitsisin neuvoja, miten saan mahan alla olevat suipot, juurista huopaantuneet tupsut taas siistiksi, olen jo leikellyt muutamia pois, mutta sekään ei ole todellakaan helppoa, koska Lenni on niin vilkas, ikää vasta 4 kk, neuvoista todella kiitollinen. tai, tiedättekö ketään, joka osaisi selvittää takkukarvoja!?

marita
Sunday, October 29, 2006 at 18:50:58 (EET)
Näyttelykoulutusta Treella!

Joka keskiviikko Eteläpuistossa klo 16 näyttelykoulutusta kaiken rotuisille koirille ( lisätietoja lemmikkipalstat.net keskustelupalsta ---> lemmikkitreffit ) sekä suunnitteilla 6.11 alkavaksi mahdollisesti Hakametsän jäähallin parkkialueella klo 18 alkaen amatöörivoimin, koska sellaista ei ole luvassa koirajärjestöjen toimesta syksyn aikana ainakaan. Toivotaan mahdollisimman runsasta osanottoa!

Tuija
Sunday, October 29, 2006 at 13:03:26 (EET)
Oliver ja tytöt / Ricky ja Robbie

Olisi kiva nähdä teitäkin tänään Tapiolassa!
Ja muita tietty myös, ei ollakaan päästy parina viime kertana mukaan!

tiina ja Pippi
Sunday, October 29, 2006 at 09:50:01 (EET)
Tullaantullaan

Tapsalaan klo 12. Villahousuja tosin tarvitaan jalkaan, hrrrrrr...

Eija ja tytöt
Sunday, October 29, 2006 at 09:28:30 (EET)
Tapiola!

kello 12 passaa!!!

kat, eetu, jimi
Sunday, October 29, 2006 at 08:59:14 (EET)
Tapiolaan

Meille sopii myös klo 12.00 !!! OK kaikille?

Tuula ja Rusina
Saturday, October 28, 2006 at 20:16:35 (EEST)
tapiolaan huomenna sunnuntaina!!!

mielellään tullaan mutta klo 13 ei sovi:
Meidän täytyy olla Mollyn baletissa klo 13.30 Mankkaalla, että klo 12 taikka
12.30kin sopisi. Nähdäänkö siellä, laitatko Tuula / Eija vaikka mulle tekstaria onko ok 12 taikka 12.30! Tai yritän lueskella tätä vielä illalla.
Olisi tosi kiva nähdä Helmi ja Lila pitästä aikaa ja emännät myös!

Tiina ja Pippi
Saturday, October 28, 2006 at 19:20:42 (EEST)
Tapiolaan huomenna

Käviskö kaikille tapaaminen vaikka klo 13.00 ?

Tuula ja Rusina
Saturday, October 28, 2006 at 16:45:26 (EEST)
Mainostetaanpas nyt

Josefiina on tehnyt Urholle ja Mäkälle kotisivut
www.superman.vuodatus.net

Kristiina
Saturday, October 28, 2006 at 14:02:26 (EEST)
Katille

Mihin aikaan olet ajatellut - Lila ja Helmi lähtisivät mielellään teitä tapaamaan jos vaan aikataulut sopii? Tiina ja Pippi - ootteko terveinä, tuutteko mukaan?

Eija ja tytöt
Saturday, October 28, 2006 at 10:35:30 (EEST)
Tapiola sunnuntaina?

Olisiko sunnuntaina Tapiolaan tulijoita kun eilen ei päästy hurjan ilman vuoksi? Jimi ja Eetu olis kovasti tulossa (siis jos ei taas sada), pistäkäähän viestiä!

kati, jimi, eetu
Friday, October 27, 2006 at 16:13:47 (EEST)
Hei kaikki!

Täällä ikionnellinen uusi Yorkkitytön omistaja, onko Lohjan lähellä kivaa toimintaa meitä ajatellen...Kerhoiltaa ja treffejä ainakin tuntuu olevan Espoossa. Kiva että keskustelufoorumi löytyi Yorkeille, Kiinanharjakoirapuolella sellainen juuri suljettiin valtavien riitojen yms. takia jota keskustelijat siellä kävivät:-((

Satu <janisiltanen@hotmail.com>
Friday, October 27, 2006 at 13:07:48 (EEST)
Värinäpanka

Laitteen nimi on NUM'axes.

Kristiina
Friday, October 27, 2006 at 10:05:09 (EEST)
Pet Silkin tuotteet yorkille

Pet Silkin Mountain Berry shampoo ja conditioner
vastaavat aiemmin yorkille suositeltuja / käyttämiäni phase 1 tuotteita.

Ritva ja kumppanit
Friday, October 27, 2006 at 09:40:15 (EEST)
Allergiasta

Äitini, nyt jo 93-vuotias, on ollut tekemisissä koirien kanssa koko ikänsä. Yorkkeja meillä on ollut 30-vuotta, tällä hetkelläkin kolme. Viitisen vuotta äidillä on ollut nuhaa ja ajoittaisia yskänkohtauksia. Silmät ovat vuotaneet, niin että täytyy pyyhkiä usein. Tutkimuksissa on käyty, mutta mitään syytä ei löytynyt. Ei tullut mieleenkään allergia, kun tuota siedätyshoitoakin on varmaan ollut tarpeeksi. Maaliskuussa tuli ensimmäinen hengenahdistuskohtaus. Toukokuussa tuli jo niin paha, että hengenlähtö oli lähellä. Nyt on tilanne se, että muutoin melko terve ihminen joutuu olemaan sairaalassa odottamassa palveluasuntoa, kun kotiin ei voi tulla koirien takia. Koirien eliminointi ei auta, täytyisi hävittää kaikki tavarat, joita ei voi pestä. Oikeastaan pitäisi hankkia tuliterä asunto ja kaikki uudet tavarat.

Allergian kanssa ei ole leikkimistä. Lieväkin allergia voi nähtävästi muuttua pahaksi aivan yllättäen. Äidin tilanne on nyt se, että opaskoira kahvilassa ajaa meidät pois, ja sitten tarvitaan happea. Lääkkeistä ei ole apua. Tietenkin ikä vaikuttaa tähän paljon, mutta harkitsisin tarkkaan kannattaako koiraa ottaa, jos allergia on jo tiedossa.

Marjatta
Friday, October 27, 2006 at 08:58:53 (EEST)
Jennille

Itse olen allerginen hevosille ja kissoille, mutta minkäänlaisista koirista ei minulle tule mitään reaktioita. Ei, vaikka miten telmisin ja pusuttelisin. Tää allergia juttu on aina niin monimutkainen.

Kannattaisi varmaan tutustua ja käydä katsomassa yorkkeja, niin saisi asiaan selvyyttä. Mutta vaikka ensimmäisellä kerralla ei mitään hengenahdistuskohtauksia tulisikaan, niin sehän ei takaa vielä mitään :(

Nipsu
Thursday, October 26, 2006 at 20:48:23 (EEST)
Pet Silk

Hei!
Aion tilata Kaunottarelle shampoon ja hoitoaineen tuolta Pet Silkin nettikaupasta. Mitä Pet Silkin shampoota te muut käytätte, kun nuita on vaikka miten montaa erilaista? Itse ajattelin sen nimistä kuin Moisturizing Shampoota ja siihen kuuluvaa hoitoainetta. Vai olisiko joku toinen parempi yorkin turkille? Kiitos jos joku ehtisi vastaamaan:)

Johanna ja Kaunotar
Thursday, October 26, 2006 at 18:36:15 (EEST)
Jennille

Minulla on kaksi yorkkia ja eräs ystäväni on todella vähän koirille allerginen ja reaktiot vaihtelevat kuulemma paljon, mutta kun se tulee minun ovesta sisään, varsinkin kuin koirat on kotona niin saa ihan todella pahan allergisen reaktion... En usko että turkin pituudella tms. on mitään merkitystä. Meillä siivotaan koti perin pohjaisesti kerran viikossa ja imuria heilutetaan 2-3krt viikossa... ja varsinkin kun kyseinen ystäväni tulee., mutta tällöikin joutuu ottamaan paljon lääkettä : (

Satu Alfred&Casper
Thursday, October 26, 2006 at 17:45:45 (EEST)
Tietämätön

Tervehdys, olen miettinyt yorkshirenterrierin ostoa jo parisen viikkoa, mutta vastaan on tullut väkisinkin toisen perheenjäsenen koira-allergia. Allergia ei toki ole paha, mutta olisi mukava tietää, aiheuttavatko yorshkinterrierit allergikolle pahoja oireita?

Jenni <jenni@turkulainen.com>
Thursday, October 26, 2006 at 16:48:37 (EEST)
Osoitteenmuutosilmoitus

... tehdään rahastonhoitaja-jäsensihteerille vaikkapa mailitse rahastonhoitaja@yorkshirenterrieri.fi

Ulla-Riikka <sihteeri@yorkshirenterrieri.fi>
Thursday, October 26, 2006 at 15:54:50 (EEST)
Koirapuistoon

Muistakaapas kaikki tulla tänään Tapiolaan. Varsinkin Jimi ja Nappi, teitin villapuvut on valmiit.

Tuula ja Rusina
Thursday, October 26, 2006 at 14:09:46 (EEST)
Hölmö kysymys,ei jaksa etsiä itse.

Pitäisi osoitteenmuutos tehdä?
Kenelle osoitan,jotta lehti tulee oikeaan paikkaa.

Tarja
Thursday, October 26, 2006 at 13:43:32 (EEST)
Oulun näytelyistä

Sen tiedän että se oli ollut narttukoira, mulla meni ne näytelmät ihan sivu suun.

Kristiina
Thursday, October 26, 2006 at 10:04:42 (EEST)
Värinäpangoista

Itse ostin Haaparannalta, en oikein tiedä saako täällä mainostaa...
Se tärisee kuin kännykkä, voi laittaa myös semmoisen viu-viu-äänen päälle myös. Siis kolme vaihtoehtoa: värinä, ääni tai värinä ja ääni. Reagoi kurkun tärinään kun koira haukkuu. Herkkyyttä voi säätää.

Kävin katsomassa Mustissa ja Mirrissä sitruunapantoja ja ainakin niihin verrattuna tämä värinäpanka oli huomattavasti pienempi. Mäkälle (1,8 kg) se on vähän reilun kokoinen mutta Urholle (2,8 kg) sopiva.
Meillä oli siis ongelmia kun vaihdettiin kämppää pakon edessä monta kertaa lyhyen ajan sisällä.
Mäkä aloitti metelin ja Urho sitten jatkoi. Mäkä rähisi myös kun tulin avaimella sisälle, tämä panta päällä oli ainakin kotiin tullessa hiljaista.

laittakaa mailia jos haluatte tietää ostopaikan, saa niitä varmaan Suomestakin mutta laiteen nimeä en tähän hätään muista

Kristiina <krania01@student.umu.se>
Thursday, October 26, 2006 at 09:09:58 (EEST)
Tervehdys

Hei. Pikku perhenjäsenemme nimi on Sessi, hän on 1,8 vuotias yorki ja painaa 1,3 kg. Koska asumme Eestissä ja niitä koiria on täällä tosi vähän niin on oikein kivaa löytää tämä keskustelupalsta. Täällä viimeisemmät keskustelut huomasin on käyty koran haukkumisestaan. Minun koira ei hauku ja hän ei ole poikkeus nimittäin opettin hänet haukomattomuksi. Ihan samoin kun edesmenneni rakkain amerikakokkerin. Tieteenkin koulutus alki heti saatuani hänet, eli 4 kuukauten ikäisenä ja perustui yksinkertaisesti käskyyn EI. Elikkä haukkuminen ja väärän kohtaan pissaminen sekä kakkaminen olivat samalla tasolla. Meni noin 2 vikkoa kun koulutus haukkumisen osiltta antoi seurauksia. Valitettavasti oikean paikkaan pissaminen vei todellakin paljon enemmän aikaa.

Elina
Thursday, October 26, 2006 at 00:27:21 (EEST)
Sannalle

Seinäjoen näyttelyyn (4.11.) on ilmoittautunut peräti 12 yorkkia.
Ouluun oli ilmoittautunut yksi yorkki, mutta näyttelyn tuloslistalta sitä ei löytynyt.

Ulla-Riikka
Wednesday, October 25, 2006 at 19:22:59 (EEST)
Värisevä panta

Heips!
Olisin myös täällä Tampereen päässä kiinnostunut kys ol pannasta.
Mistähän voisi kysellä?

4vuotiaan Elvis-pojan mamma

Tuikku <siitarinen@suomi24.fi>
Wednesday, October 25, 2006 at 16:52:19 (EEST)

Hei!Seurailen mielelläni näyttelytuloksia.
Oliko Oulun näyttelyssä yhtään yorkkia kehässä? Ainakin tulokset puuttuvat...
Entäpä Seinäjoen näyttelyssä?Onko yorkkeja ilmoittautunut mukaan?

Sanna
Wednesday, October 25, 2006 at 16:14:02 (EEST)
Shit-jutusta

Lienee provosointiyritys kirjoitusasusta päätellen. Ei paljon kannata kommentoida
sellaisia kirjoituksia.

Ritva ja kumppanit
Wednesday, October 25, 2006 at 16:05:25 (EEST)
Taas tuli moka!

"Edellisellä kirjoittajalla" tarkoitin sen shit-jutun kirjoittajaa. Välliin kerkesi pari muuta viestiä, pahoittelen!

Elina
Wednesday, October 25, 2006 at 15:51:48 (EEST)
"Haukkusivut"

(Edellinen kirjoittaja lienee lukenut vain otsikoita pikavilkaisulla ja saanut siitä aiheen päästellä vähän paineitaan?? Ei kai ihan vitsiksikään juttuaan tarkoittanut sanavalinnoista päätellen...??)

Mielestäni sivuilla on viime aikoina ainakin käyty keskustelua hyvässä hengessä ilman ihmeempiä mollimisia. Vähän hiljaista välillä on, mutta onhan sitä ihmisillä muutakin tekemistä kuin roikkua netissä.( Aika ahkerasti toisinaan kirjoitelleena ja usein vielä ilman sen ihmeempää aihetta tulen miettineeksi, että olenkohan liikaa äänessä!)

Toivottavasti ei käy ainakaan niin, että jonkun kuppikuntaisuuden vuoksi perustettaisiin kilpailevia yorkkia harrastavien foorumeita, vaan kaikki mahtuisivat edelleen samalle palstalle. (En kyllä mistään yorkki-fanien klikeistä ole kuullutkaan.) Eräässä toisessa rodussa olen huomannut olevan ainakin kolme keskustelupalstaa ja niiden lisäksi rotuyhdistyksen sivut, joista ei sitten foorumia löydykään. Ei kovin käytännöllistä tavalliselle harrastelijalle, jos täytyy surffailla usealla foorumilla löytääkseen rodusta kiinnostuneita!

Pidetään harrastus mukavana edelleen!

Toivoopi Elina, Assi & Tellu
Wednesday, October 25, 2006 at 15:48:32 (EEST)
lisää jälkipuintia

Miten voi joku syöttää koiraa pöydällä ??? Jo pöydästä ruokkiminen on paha, mutta että siis koira seisoo ruokapöydässä ja syö siellä........ Joskus on tullut annettua pöydästä, mutta meillä koira kyllä odottelee enimmäkseen pöydän alla ihan rauhassa josko joltain putoais vahingossa jotain...

Ja sängyssä meilläkin koiruus pujahtaa peiton alle, mutta meitä kyllä mahtuu sinne muitakin, heh. Parhaimmillaan meitä on kolme ihmistä sekä koira, eikä tee yhtään tiukkaa kenellekään...

Mutta olipa kiva saapaslelu koiralla, mistähän niitä sais? Ja ihana koiruli.

nimimerkillä tällä kertaa
Wednesday, October 25, 2006 at 15:45:39 (EEST)
Värisevä panta???

Mistä niitä saa? Väriseekö se koiran haukkuessa?

Pinnepöö
Wednesday, October 25, 2006 at 15:45:26 (EEST)
Jälkipuintia....

Uskomaton 1800g painava perheen hallitsija.......Välillä ihmettelen,miten vanhemmat antaa perheessa vallan lapsille,mutta että viel koirallekin!!?????
Söpö hirmu kuitenkin oli.

Tarja
Wednesday, October 25, 2006 at 13:48:22 (EEST)
Eilisestä ohjelmasta:)

Ai että oli suloinen tapaus pikkusaappaansa kanssa se yorkki vaikkakin aikamoinen hirmuhallitsija:) Aatu kuunteli pää kallellaan telkkarista kuuluvaa räksytystä..mitähän voimasanoja sieltä kuului;)

Katja ja Aatu
Wednesday, October 25, 2006 at 10:59:00 (EEST)
Elämäni eläimet: koirani vai minä?

Eli elämäni eläimet tulee kakkoselta 20.35. Tämä ohjelma jo ilmotettiin täällä,mutta ei lue kellonaikaa.

Mia
Tuesday, October 24, 2006 at 18:40:17 (EEST)
Elämäni Eläimet

Tänään Elämäni Eläimissä on yorkki-riiviö, katsokaahan toki :)

Johanna
Tuesday, October 24, 2006 at 16:48:04 (EEST)
Koiramäärä

Voi hurja...

K
Tuesday, October 24, 2006 at 12:05:24 (EEST)
Puolan maailmannäyttely 10.11.

Jos nyt oikein ymmärsin puolalaista luetteloa niin yorkkeja on ilmoitettu näyttelyyn 301 yksilöä. Se on huikea määrä.

Kaisa
Tuesday, October 24, 2006 at 11:48:18 (EEST)
Haukunestopannoista

Minä hankin semmoisen värisevän pangan, oli huomattavasti pienempi mötikkä kuin sitruunapangat ja hintakin vain puolikas. Pari päivää Mäkä sai kapistusta pitää, nyt ei ole kuulunut enää mitään naapureilta.

K
Tuesday, October 24, 2006 at 09:43:45 (EEST)
Haukkuminen

Pakko kirjoittaa myös oma kokemukseni koiran haukkumisesta.

Muutimme uuteen kerrostaloon ja saimme huomata, että rapusta + seinien läpi kuuluu todella hyvin muiden äänet. Miltei heti muutettuamme, aikaisemmin hiljainen Vivi, aloitti haukkumisen ulkoa kantautuville äänille. Yritimme kieltää yms. muita konsteja, mutta tuloksetta. Aluksi Vivi haukkui vain meidän ollessa kotona, mutta sitten saimme iloksemme naapureilta kirjeen, jossa ilmoitettiin koiran haukkuvan myös isäntäväen poissaollessa ja pyydettiin tekemään asialle jotakin...jipii.

Silloin päätin, että ostan sitruunapannan l. haukunesto pannan. Nyt ko.panta on ollut käytössä vasta vajaan viikon, eikä Vivi ole haukkunut juuri yhtään. Myös päivystäminen ulko-oven edessä on helpottanut. Jo ensimmäisestä käyttökerrasta tuntui olevan suunnaton hyöty...:) Tuntuu, että Vivilläkin on rauhallisempi ja levollisempi olla, kun ei tarvi "vartioida" rappukäytävän ääniä yms. Haukkumisen myötä Vivi alkoi myös haukkua meille kylään tulleita vieraita, mutta nyt viikonvaihteessa ei koira päästänyt inahdustakaan vaan meni kyläilijöitä alun arastelun jälkeen iloisesti vastaanottamaan.

Hanna & Vivi
Monday, October 23, 2006 at 16:30:20 (EEST)
Haukkuminen

Pakko kirjoittaa myös oma kokemukseni koiran haukkumisesta.

Muutimme uuteen kerrostaloon ja saimme huomata, että rapusta + seinien läpi kuuluu todella hyvin muiden äänet. Miltei heti muutettuamme, aikaisemmin hiljainen Vivi, aloitti haukkumisen ulkoa kantautuville äänille. Yritimme kieltää yms. muita konsteja, mutta tuloksetta. Aluksi Vivi haukkui vain meidän ollessa kotona, mutta sitten saimme iloksemme naapureilta kirjeen, jossa ilmoitettiin koiran haukkuvan myös isäntäväen poissaollessa ja pyydettiin tekemään asialle jotakin...jipii.

Silloin päätin, että ostan sitruunapannan l. haukunesto pannan. Nyt ko.panta on ollut käytössä vasta vajaan viikon, eikä Vivi ole haukkunut juuri yhtään. Myös päivystäminen ulko-oven edessä on helpottanut. Jo ensimmäisestä käyttökerrasta tuntui olevan suunnaton hyöty...:) Tuntuu, että Vivilläkin on rauhallisempi ja levollisempi olla, kun ei tarvi "vartioida" rappukäytävän ääniä yms. Haukkumisen myötä Vivi alkoi myös haukkua meille kylään tulleita vieraita, mutta nyt viikonvaihteessa ei koira päästänyt inahdustakaan vaan meni kyläilijöitä alun arastelun jälkeen iloisesti vastaanottamaan.

Hanna & Vivi
Monday, October 23, 2006 at 16:30:09 (EEST)
Kiitos Tuula ja Rusina!

Aiemmin olen kuvitellut, että koiran syliinottaminen voisi saada koiran ajattelemaan tilanteessa todella olevan jotain pelättävää.

Eilen illalla lähtiessämme myöhään ulos lenkille kuulimme koirien kanssa heti porraskäytävään astuessamme, että alaovi kävi ja joku tuli sisään. Tällöin Assi haukahti pari kertaa matalasti. Pelkäsin sen alkavan haukkua enemmän ja siksi nappasin Assin kainalooni (muistaen Tuulan neuvon) ja samalla kuiskasin: "Hiljaa!". Jatkoin samaa menoa matkaamme, moikkasin vastaantullutta naapuria ja koirat pysyivät molemmat koko ajan rauhallisina.

Ulkona sitten yllätyksekseni Assille ei tarvinnut alkumatkasta muistuttaa vetämäisestä enää olenkaan. Se piti tiukasti (lähes palvovasti?) koko ajan katsekontaktia yllä huolimatta siitä, että sillä on juoksutkin menossa. Merkkailukin unohtui alkumatkasta. Tuntui, että "pisteeni" Assin silmissä nousivat kohisten syliinottamisen johdosta.

Sitten Assille vaan kävi hiukan höpsösti. Koska se tapitti minua koko ajan, se ei huomannutkaan Tellun pysähdystä ja törmäsi tämän takamukseen niin, että melkein tömähti. Tellu ei reagoinut heti, mutta pani ilmeisesti asian mieleensä (koirien kielellä töniminen katsotaan riidanhaastamiseksi). Hetken päästä, sopivan väljässä paikassa Tellu panikin sitten pystyyn oman pullistelu-shownsa. Se alkoi villisti juosta "rusakkolaukkaa" sen, minkä hihna antoi myöten ja alkoi haastaa Assia mukaan ("Katsotaan kuka on kuka!"). Hetken annoin niiden koheltaa, mutta sitten komensin ne erilleen ja molemmat olivat taas tyytyväisiä.

Loppumatkasta jouduttiinkin sitten tekemään taas pari äkkikäännöstä vanhaan malliin, ettei Assi alkanut vetää - tosin annoin sen kanniskella löytämäänsä risua ja Assi tuntuu olevan vakaasti sitä mieltä, että aarteiden kanssa on mentävä ja lujaa.

Elina ja haukut
Saturday, October 21, 2006 at 14:34:35 (EEST)
Kerhopäivä 4.11.

Jenni ja Bob,
Tervetuloa vaan kerhotilaisuuteen! Se on kaikille jäsenille tarkoitettu ja myös yorkit saavat tulla mukaan:-)

Ulla-Riikka
Friday, October 20, 2006 at 23:30:40 (EEST)
Haukun mammalle haukkumisesta vielä

Meillä haukkuminen pienille rasahduksille oli vähän aikaa sitten ihan samanlaista. Laitoin sille kerta kaikkiaan stopin menemällä heti haukun aloittamisen jälkeen koiran eteen ja kieltämällä 'EI HAUKUTA!' (ja makupala koiralle heti, kun oli hiljaa).
Jos ei tehonnut (joskus sai hillittömiä haukkumiskohtauksia), koira joutui vessaan. Siellä se muutaman sekunnin ajan raapi ovea, mutta pääsi pois vasta kun oli hiljaa ja rauhassa. Koira joutui siis olemaan vessassa ehkä puolisen minuuttia. Huomiotta jättäminen on koiralle pahin rangaistus.

Jos tämä ei teillä tehoa, koiran pelkohaukkuun voisi auttaa myös se, että otat koiran syliin. Koira yrittää suojella sinua möröiltä. Sylissä voisit osoittaa sille, että sinä suojelet perhettä eikä koiran tarvitse sitä tehdä.

Toivottavasti saat näistä jotain vinkkiä.

Tuula ja Rusina
Friday, October 20, 2006 at 11:35:28 (EEST)
Haukun mammallae

Pidä naru lyhkäsellä, koirasi on silloin lähelläsi ja juttele rauhoittavasti.Pidä vaikka vinkulelua takin taskussa kun koira yrittää haukkua tai juosta niin vinguta lelua että saat sen kiinnostumaan itsestäsi ja juttele ja kehu kun saat kontaktin. Jos olet itse hermona niin koirasi vaistoaa sen. Yritä pysyä rauhallisena (vaikka välillä se on vaikeaa)

N
Friday, October 20, 2006 at 11:28:44 (EEST)
Haukun mammalle

Tässä tilanteessa yrittäisin antaa makupalan ja kehumiset nopeasti ennen kuin ryntää tiehensä pissaamisen ja kakkaamisen jälkeen. Jos on remmissä, voit helposti estää ryntäämisen seisomalla toimituksen ajan ihan koiran vieressä remmi mahd. lyhyellä.

Tuula ja Rusina
Friday, October 20, 2006 at 11:23:55 (EEST)
Kivoja nuttuja pienille tuo maahan...

www.yappyfashion.fi, minä sain ihanan villiksen Meidän alle 2kg Vertille sitä kautta.

Susanne
Friday, October 20, 2006 at 09:56:35 (EEST)
Haukun mamma lisää..

vielä sen, että miten toimia seuraavassa tapauksessa:)

Hirmu pissaa/kakkaa jonka jälkeen ryntää hulluna niin pitkälle kuin remmi riittää ja haukkuu koko ajan. Tässä tilanteessa pitäisi kehua pissasta ja samaan hengenvetoon lähteä toiseen suuntaan ja sitten se haukkuminen...

Haukun mamma
Friday, October 20, 2006 at 09:54:48 (EEST)
Takeista

Hei Tipsu!

Teen takkeja varsinaisesti omalle 2,5 kiloiselle chihuahua-nartulleni, mutta olen tehnyt myös muutamia "mittatilaustöitä".
http://kuvablogi.com/nayta/iso/img127297.jpg

Tietysti jos muitakin takit kiinnostavat, saa yhteyttä ottaa.

T.Palelevan koiran omistaja


Pia <pipsamarika@hotmail.com>
Friday, October 20, 2006 at 08:55:54 (EEST)
Ens tiistain ohjelmaa varten....

Tässä pieni videopätkä...
teddy.wmv 2665892

sivusta seuraava
Friday, October 20, 2006 at 06:53:14 (EEST)
kerhotapahtumasta!

Hei!
Saako kerhotapahtumaan tulla kuka vaan, ollan yhdistyksen jäseniä ja satutaan just tuona lauantaina olemaan helsingissä käymässä täältä oulusta. Olis mukava nähdä yorkki-ihmisiä ja yorkkeja ku niitä ei täällä oulun katukuvassa näe. Onko ihmisillä koirat mukana siellä?

jenni ja bob <jenni.pulju@hotmail.com>
Thursday, October 19, 2006 at 22:31:31 (EEST)
Vetämisestä ja haukkmisesta vielä...

KIITOS KIITOS, hyviä ohjeita, pitää kokeilla,

mutta mutta osin käytännössä kamalan vaikeita. Ensinnäkin hirmu repii innoissaan neljään suuntaan ja jos vaihdan suuntaa, niin 100 lasissa hyökää valittuun suuntaan. Taidamme jäädä paikalleen koko lenkin ajaksi, kun menen eessuntaassun tämän kanssa :)

Toinen on tämä jatkuva haukkuminen. Koiria treffatessa (asun keskustassa ja kaikkea liikkuvaa on oikeasti todella paljon ja joka paikassa) tuo on vielä suhteellisen helppo toteuttaa mutta kun tämä haukkuu todellakin kaikkea. Tuulen ääni, lehtien rapina, JOS EHKÄ kuulee jossain jonkun askeleen, auton oven, avainten ravistelun ja lista jatkuu ja jatkuu...elikkä oikeasti IHAN KAIKKEA.

Olemme pienestä asti käyneet yhdessä katsomassa, koskemassa ja haistelemassa kaikki omituinen ja mahdollisesti pelottava.

Tämä on todella raskasta, kun tuntuu, että mikään ei auta vaikka kuinka yrittää. Toisaalta oppi kamalan helposti istumaan ja kunnioittamaan vanhemman ruokakuppia ja siksi tuntuu hassulta, että nämä opit ei onnistu millään. Ajattelin aikanaan, että tämä kun on perso kaikelle, on helppo opettaa, kattia kanssa!

Haukun mamma
Thursday, October 19, 2006 at 20:17:35 (EEST)
Kiskomisesta

Meillä Assin hihnassa kulkemisen oppimiseen on auttanut se, että heti jos aikoo kiskoa, käännytään toiseen suuntaan. Sitten ,jos kulkee hihna löysällä, kehutaan ja palkitaan, etenkin, jos oma-aloitteisesti ottaa katsekontaktin.

Kääntyminen on hyvä ajoittaa niin, että käännytään ennen kuin hihna kiristyy. Tämä tulisi lisäksi tehdä joka kerta, koska muutoin kiskominen ja siten myös oppiminen pitkittyy. Menetelmä opettaa aika nopeasti, ettei kiskomalla pääse eteenpäin ja myös sen, ettei koira ole se, joka päättää, mihin mennään. Pelkkä pysähtyminen ei meilläkään oikein tehonnut.

Lenkille lähteminen kannattaa myös aloittaa rauhallisesti. Itse olen joskus aiemmin tehnyt sen virheen, että olen innostanut koiria tyyliin: "NYT mennään ULOS!" Muutenkin koirani ovat olleet innokkaita lähtemään ja näin innostettuina ovatkin sitten olleet täynnä virtaa ja ja energiaa heti ovella.

Alaovella koirat ovat innoissaan pyrkineet nousemaan jopa ovea vasten nähdäkseen ulos ja yrittäneet päästä etummaisiksi "jonossa". Nykyisin odotan, että koirat rauhoittuvat ovella ja ottavat katsekontaktin ennen kuin avaan ulkoovea. Katson myös, että Assi on viimeinen, joka tulee ovesta, koska se on ollut hiukan liian innokas keulille, vaikka on koiristani nuorempi.

Makupaloja kannattaa pitää lenkillä aina taskussa mukana (jotkut tosin käyttävät palkitsemiseen lelua tai nykyisin naksutinta), jotta voi palkita koiraa hyvistä suorituksista. Alkuun palkitaan säännöllisesti, jotta hyvät tavat opitaan. Vähitellen satunnaistetaan palkitsemista. Siitä Tuire Kaimion kirjasta olisi varmasti hyötyä monessa asiassa!

Elina
Thursday, October 19, 2006 at 17:47:40 (EEST)
Haukun mammalle vielä

Haukkumisesta ulkona Kaimion oppien mukaan:

'Koirasi haukkuu toisille koirille, koska tuntee olonsa epävarmaksi. Älä missään nimessä kiellä tai nykäise taluttimesta. Epävarmaan oloon auttavat vain mukavat leikkihetket. Kieltäminen tai koiralle raivostuminen saisivat sen tuntemaan olonsa vain entistäkin kurjemmaksi. Vähitellen koira alkaisi yhdistää sinun inhottavaksi muuttumisesi toisten koirien läsnäoloon, mikä saisi sen viimeistään vakuuttuneeksi siitä, että vieraat koirat ovat pelottavia.'

Tiistaina Elämäni eläimet -sarjassa kouluttaja kääntyi koiran kanssa aina toiseen suuntaan noin viisi metriä, kun koira alkoi haukkumaan vastaantulevia. Vihdoin koira ohitti lastenvaunut haukkumatta.

Tuula ja Rusina
Thursday, October 19, 2006 at 16:28:01 (EEST)
Haukun mammalle

Jos mahdollista, yritä ulkoilua jonkin aikaa hiljaisessa ja rauhallisessa(yksinäisessä) paikassa, jossa ei ole liikaa ulkopuolisia ärsykkeitä.
Kanna pentu sinne sylissä

Ritva ja kumppanit
Thursday, October 19, 2006 at 16:27:04 (EEST)
Haukun mammalle

Koirallasi on murkkuikä, joka kestää noin neljä kuukautta.

Etsin hyllystäni Tuire Kaimion kirjan Pennun kasvatus. Siinä on aika osuvasti kuvailtu ko. ikäkautta:
' Aiemmin niin mukava ja oppivainen pentu tuntuu muuttuvan keskittymiskyvyttömäksi nuoreksi huligaaniksi. Koirille murrosikä on monesti yhtä hankalaa aikaa kuin ihmisille.'
Tuttua?

Kaimion kirjassa on paljon hyviä vinkkejä kehityksen tukemiseen, mm. leikkiminen vain hyväluonteisten koirien kanssa jne. (kaikkeen ei tila tässä riitä.)
Pitkää pinnaa teillekin, kyllä se siitä ohi menee ja kohta teillä on taas mukava ja oppivainen koira talossa.

Meillä myös tällä hetkellä 9-kuukautinen.

Tuula ja Rusina
Thursday, October 19, 2006 at 16:16:40 (EEST)
Satu

Viikon päästä torstaina eli 26.lokakuuta seuraavan kerran olemme menossa Tapiolan koirapuistoon.
Koittakaahan päästä mukaan, myös kaikki muut...

-
Thursday, October 19, 2006 at 16:11:30 (EEST)
Nyt meni hermot...

Mikä avuksi,

kun toinen koirani, 9kk pentu, ei tunnu kuulevan/näkevän minua ulkona millään tavalla. Vetää remmissä jatkuvasti vaikka on koetettu opettaa, pysähdytään jatkuvasti, mutta ei tunnu tajuavan. Myös haukkuminen on ihan tajutonta, ihmisiä, koiria, risahduksia jne jne, ja todellakin, ei kuule ei näe komentoja. Jos otan koiran pään ihan lähelle ja sanon EI kääntelee vaan villisti silmiä ja yrittää nähdä ohi ja tietysti haukkuu. Haukkupanta vaan harmittaa ja saa aikaan todellisen haukkuryöpyn. Samaan aikaan pitäisi vielä oppia pisaamaan ulos.

Elikkä meidän ulkonakäynnit on joko jatkuvaa vetämistä ja pysähtymistä, kaikien haukkumista ja välillä tietysti kehutaan pissasta. Metrin aikana voi tulla 1 kehu ja 3 EI.tä joten aikasteen sekavaa on koiraraukankin oppia tuosta.

Minä alan olla aivan täynnä tätä koiraa, suorastaan inhoan välillä ulkona ! Mutta sisällä (jos ei kuluu paljon ääniä) kun ollaan nätisti, on maailman ihanin ja kiltein koira.

Haukun mamma
Thursday, October 19, 2006 at 13:51:12 (EEST)
Valjaat/panta

Mulle sanoi Susanne Robertson Zue Doggy Boom's kennelistä että yorkille ei valjaat olisi hyväksi - koiran etuosa on kuulemma rakentunut "ihan väärin" valjaiden käyttöä ajatellen. Tiedä sitten... ei kai kukaan yorkkia vetokoirana käytäkkään. Mäkärä ei edes suostu kävelemään valjaissa tai fleksissä =)

Hurtan pangoista Fifi-mallisto on ollut hyvä meillä pennuille, se hirvennahkainen 25 senttinen on ollut kivan pehmeä ja sopivan kokoinen. Onhan niitä säädettäviä nylonisiakin pehmeinä versioina.

Hurtalta on myöskin takit koirille, 24 cm kokoinen on sopiva Mäkärälle (paino taas se normaali 1,8 kg, kesäkilot on saatu ravisteltua!).

Googlettamalla Tastaways löytyy kotisivu jossa on myynnissä tavaraa tosi pikkuisille koirille, eikä hinnatkaan oli olleet päätä huimaavia!
Tilaamani paidat tuli parissa päivässä perille, no problem.

Kristiina
Thursday, October 19, 2006 at 13:12:43 (EEST)
Tipsulle ja muillekkin!

Pieniä takkeja, siis todella pieniäkin takkeja moneen lähtöön samoin kuin pantoja, valjaita, kenkiä yms. löytyy itäkeskuksesta eläinkaupasta joka on Citymarketin yläpuolella McDonaldsia vastapäätä.

Palvelu on tässä eläinkaupassa ollut aikas karmivaa ja epäammattimaista joten kokojen kannalta ja muutenkin kannattaa ottaa koira mukaan sovittelemaan!

Toivottovasti hauska ja lämmin takki löytyy!



Heippa myös kaikille Tapiolan koirapuistoa kovasti kuluttaville!

Ei olla päästy piiiiitkään aikaan mukaan koska olen ollut reissussa pitkään! Olisi hauskaa pitkäsä aikaa tulla taas mukaan! Vieläkös käytte torstaisin ilakoimassa? Pikku Alfredille tehtiin maanantaina kastraatio piilokiveksen poiston yhteydessä. Kaikki meni hyvin ja on ollut aivan huippu kunnossa heti ensimmäisestä illasta lähtien, onneksi, olin niin peloissani. Heti kun on kunnolla toivuttu niin tullaan mukaan!


Hauskaa syksyn jatkoa kaikille!

Satu Alfred&Casper
Thursday, October 19, 2006 at 10:05:55 (EEST)
Tipsu

Meidän pojat on käyttäneet valjaita ihan pienestä pitäen.Meillä on käytössä
kankaiset Ressuvaljaat.Ostettu Mustista ja Mirristä. Hyväksi todettu ei paina
kurkkua.

Chene ja Luru
Thursday, October 19, 2006 at 09:04:44 (EEST)
panta pennulle

Minkä kokoisia pantoja olette pennuille ostaneet? Eläinkaupassa ei oikein osattu neuvoa. Ostin itse hurtan 25cm pehmustetun pannan.. pituus varmaan riittää?

Entä onko teillä ehdottomia suosikkitavaroita perus tavaroiden lisäksi, mitä jokaisen uuden pennun omistajan tulisi ostaa? Esimerkiksi jokin tietty lelu tai tavara.. Ihan mielenkiinnosta kysyn.

Mites, kun pentu tulee näin loppu syksystä, niin mistä sille saisi takin tms. pieniin ulkoiluihin? Onko hyviä paikkoja tai nettikauppoja tiedossa? Tuntuu, että kaikissa kaupoissa on vaan isommille koirille vaatteita ja tossuja.

Kiitos etukäteen!

tipsu
Wednesday, October 18, 2006 at 23:55:47 (EEST)
Tarjalle

Allerginen koirani ei ole yorkki vaan harjis. Yorkkini pystyy syömään ihan kaikkea mutta harjikseslla on allergia v ielä selvittely asteella.

Allergia ilmenee kovana kutinana, ihon hilseilynä ja märkimisenä.

Kokeiltu on Viacutaa, Atopic lääkitys ja erilaisia allergia nappuloita.

Nyt peura-peruna näyttää tepsineen.

sivusta seuraava
Wednesday, October 18, 2006 at 19:13:55 (EEST)
kerhotapahtumasta

Kuulostaa hyvältä, mutta saisko enemmän turkinhoito-opastusta ja näyttelykäytöstreeniä ja vähemmän sitä rotumääritelmää? Olihan se niin, että koirat saa tuoda mukana?

innokkaat
Wednesday, October 18, 2006 at 09:18:20 (EEST)
Kerhopäivä 4.11.

Sanna kyseli marraskuun kerhotapahtumasta.
Ohjelmassa on tällä kertaa yorkin rotumääritelmä. Kuulemme myös terveisiä Ruotsin yorkkiyhdistyksen 30-vuotis-club show'sta. Lisäksi hiukan turkinhoito-opastusta ja koiran esittämisharjoituksia halukkaille. Miltä kuulostaa?

Ulla-Riikka
Tuesday, October 17, 2006 at 23:08:28 (EEST)
Koirani vai minä? TV2 tiistaisin...

Hei!
Oletteko katselleet tiistai-iltaisin TV2 Elämäni eläimet -Koirani vai minä -sarjaa?
Seuraavassa jaksossa yorkki, joka ei anna omistajiensa harrastaa seksiä... :))

Sanna
Tuesday, October 17, 2006 at 21:10:28 (EEST)
Elämäni eläimet

huhuu...ens viikolla eli tiistaina tulee elämäni eläimissä yorkki,joka terrorisoi perhettä ja ei anna omistajien harrastaa seksiä omassa makuuhuoneessaan!
Täytyy katsoa!

Tarja
Tuesday, October 17, 2006 at 21:00:42 (EEST)
Ruokaa !!

En mä trikiini-asiaa mistään tarkastanut,kun luotan siihen riistalihaan.Täällä maalla saa tuota hirvenluuta tähän aikaan ilmaiseksi ja kaikki tutut koiran omistajat niitä syöttää koirilleen syysherkkuna.Ja luuhan on annettava raakana,jotta luusta ei lähde teräviä piikkejä.
Mä yritän nyt westien kohdalla saada hirveä(luuta&lihaa)pakkaseen ja kuulema ne lihankalvot olisi kuivattuna suurta herkkua.Nuo allergiat supistaa ruokavalion niin yksipuoliseksi.Onneks tosiaan Ykä pystyy syömään mitä vaan.
Allergisen koiran omistaja!Onko yorkki sulla allerginen?Miten allergia ilmenee?

Tarja
Tuesday, October 17, 2006 at 20:26:40 (EEST)
trikiineistä

Tarkistin asiaa itse Maa- ja Metsätalousministeriön sivuilta. Sian, hevosen ja lihaa syövien eläinten lihassa niitä trkiinejä voi MMM:n sivujen mukaan olla ja siksi niiden liha tarkastetaan laboratorionäytteen avulla. Hirveä listassa ei mainittu
- tiedä sitten, mistä hevonen trikiininsä hankkii, eihän sekään ole lihansyöjä. Trikiini tuhoutuu +80 asteessa, mutta uusimpien tietojen mukaan pakastaminen ei sitä lihasta tuhoa. Siis periaatteessa esim. raa'asta sianlihasta sen voi saada.

Elina taas
Tuesday, October 17, 2006 at 19:39:54 (EEST)
Allergiselle koiralle

Meillä on huushollissa hyvin allerginen koira ja hänelle ainakin eläinlääkäri suositteli riistaa.

Eliminaatiodiettinä on nyt kerran päivässä peruna-peura nappuloita ja toisena ateriana samaa peruna-peura purkkiruokaa johon lisätään riistaa (hirveä - peuraa ja porokin käy).

Välipaloiksi kuivattua riistaa ja jyrsimiseen hirvennahasta tehtyjä puruluita.
Viime lauantaina ostin hirvenluita ja voi että oli hyvää niitä söi harjis ja yorkki molemmat hyvällä halulla.

Täytyy todeta että tämä näyttää tepsivän meidän allergigolle.

sivusta seuraava
Tuesday, October 17, 2006 at 19:19:59 (EEST)

Hei!

Mitä ohjelmassa 4.11 kerhotapahtumassa?
Onko tietoa?

Sanna
Tuesday, October 17, 2006 at 18:25:06 (EEST)
Heips Tarja!

Saitko selville, voiko hirvenlihassa olla niitä trikiinejä ja jos voi niin, miten liha tarkastetaan??

Elina ja pikkuhurtat
Tuesday, October 17, 2006 at 17:38:24 (EEST)
Koirien ruoka

Paljon on erilaista tietoa.....raakaa/kypsää lihaa......raakaa/kypsää kasvista.
Se vaan pitää itse päättää,mitä suuntausta lähtee noudattaa vai lähteekö mitään ja itse etsii sen sopivan.
Mä olen lukenut googlella etsien paljon BARF-ruokavaliosta ja se tuntui ihan järkeenkäyvältä,mutta sitten westie tuli allergiseksi ja nyt vaan etsin,mitä syöttää voi.
Yorkki taas sekaruuan syöjä,kotiruokaa ja raakaa ruokaa ja joskus valmisruokaa(mikä ei kyl maistu).
Tänään kävin hakemassa raakoja hirvenkylkiluita ja ne maistuvat yorkille ja chihulle hyvin.Otin myös yhden hirven jalan,mutta en toistaseksi sellaista jättiluuta ole viitsinyt lattialle heittää.
Punainen liha herkistää westejä usein ja varmaan niin on muidenkin rotujen kanssa.Onneks nuo yorkit ovat aika terveitä allergioiden suhteen.
Rypsiöljyllä meillä pidetään turkit hyvässä kunnossa.
Torstaina saan raakoja broilerinsiipiä 6 kiloa ja se on herkkua kaikille ja ei ole allergisoivaa yleensä kenellekään.
Raakoja porkkanoita syövät meillä koirat,tuleehan kuitua.Näkkileipä myös hyvää,mutta roskaa kaikki paikat.
Venhää ei voi westille syöttää,niin olen ostanut kaupasta OSCAR-puuroainesta ja siinä pellavansiementäkin,joten vatsa pysyy hyvänä.
Paljon luuta syöttäessä ulostavat joskus ihan luujauhoa ja sitten on hyvä pitää puuropäiviä.
Ykä on tänään syönyt jo kokonaisen hirvenkylkiluun,siinä se on pienen koiran maha killillään.

Tarja&Ykä&Lyyli&muut hurjat
Tuesday, October 17, 2006 at 17:25:56 (EEST)
Yksinkö nimimerkille

Kysäisepä asiaasi esim. Tampereen Seudun Koirakerhosta (www.tamsk.com on kerhon kotisivujen osoite)!

Jos tottelevaisuuskoulutus kiinnostaa, niin Pohjois-Hämeen Kennelpiirin toko-yhteyshenkilö on Riitta Räsänen p. 040-5035697, häneltä voisit saada tietoja koulutusmahdollisuuksista, ehkä näyttelykoulutuksestakin.

harrastelija
Tuesday, October 17, 2006 at 17:17:11 (EEST)
Näyttelyharjoituksia Treella?

Tietääkö kukaan, onko Treella tulossa näyttelyharjoituksia tai match-showta lähitulevaisuudessa? Siis vaikkapa kaikkien rotujen sellaista, sillä tuskin pelkille yorkeille löytyy, niin kiva kuin se olisikin...:)

Yksinkö?
Tuesday, October 17, 2006 at 02:10:12 (EEST)
Elina

Kiitos vastauksestasi!

Voisit lähettää listan osoitteeseen: ml79@suomi24.fi
Kiitoksia...

Minäkin annan koirilleni pääasiassa laadukasta kääpiökoiran kuivamuonaa, mutta tavaksi on tullut antaa muutama makupala oman ruokailuni yhteydessä...
Ihan hyvä tietää tarkemmin, ovatko jotkin ruoka-aineet kiellettyjen listalla.

Minttu ja 2 yorkkia
Monday, October 16, 2006 at 13:57:02 (EEST)
Hei Minttu

Voisin lähettää sinulle listan koirille sopivista ja sopimattomista ruoka-aineista, minulla sattuu nimittäin olemaan sellainen valmiina. Lista ei varmasti ole kattava, mutta sellainen suuntaa antava. Kovin suolaisia ruokia ei ainakaan kannata kovasti antaa, jos haluaa säästää koiran munuaisia.

Käytän itse koirillani lähinnä kuivamuonia, koska kohdallamme katson ne sopivammiksi, sillä en jaksa kovin tarkkaan alkaa suunnitella ja laskea koirien ruoka-aineiden ravintoarvoja.

Aivan viime päivinä olen vaihtanut Tellun ruuan eläinlääkäriltä saatavaan Virbacin kuivamuonaan epäillyn allergian vuoksi. Muona vaikuttaa todella öljyiseltä käsiin. Aiemmin eläinlääkäri suositteli antamaan Tellulle (phalene n. 4,5 kg) päivittäin ruokailun yhteydessä n. teelusikallisen auringonkukkaöljyä iho-oireiden vuoksi.

Jos olet kiinnostunut siitä listasta, niin lähetä sähköpostiosoitteesi minulle.

Elina <elina.snellman(at)phnet.fi>
Monday, October 16, 2006 at 13:17:50 (EEST)
Koiran ruokavalio

Hei!

Koirani syövät 2 kertaa päivässä koiran kuivamuonaa, mutta esim. aamulla, kun itse syön mm. soijaa ja luomu auringonkukansiemeniä, annan niitä myös koirilleni hieman. Ihmiselle ne ovat terveellisiä, mutta miten on koiran laita? Ovatko ne ruokatuotteet, mitkä ovat ihmiselle terveellisiä, terveellisiä myös koiralle? Mausteita jne. ei tietenkään saisi paljon antaa, mutta miten on laita perusruoka-ainesten? Esim. kaikenlaiset kasvikset, jogurtti, täysjyvävilja, kasviöljyt jne. Omien koirieni vatsa ainakin on pysynyt kunnossa, mutta voisiko joistakin tuotteista pitkään käytettynä olla jotakin haittaa esim. koiran munuaisille tai maksalle?

Jos joku tietää jotain ko. asiasta, niin olen kiitollinen vastauksistanne!

Minttu ja 2 yorkkia
Monday, October 16, 2006 at 12:53:03 (EEST)
Ja tarkennus

Jos taas paketissasi on 500mg:n tabletteja niin jaat tabletin tietysti kymmeneen osaan, että kerta-annokseksi tulee se 50mg/kg per päivä, eiks vaan.

V & V
Saturday, October 14, 2006 at 12:36:41 (EEST)
Axilur:sta edelliselle kysyjälle

Lääkelaitoksen nettisivuilla Axilur-lääkkeen valmisteyhteenvedossa lukee:
-Annostus: Koira ja kissa: 50 mg fenbendatsolia elopainokiloa kohti päivittäin kolmena peräkkäisenä päivänä.

Eli jos sulla on kilon painoinen koira, niin annat 50mg tänään, 50mg huomenna ja 50mg ylihuomenna ja siinä on kolmen päivän kuuri syöty. Tabletit ovat näköjään yleensä 250mg kokoisia, niin jaat sen tabletin vaan viiteen osaan.


( Linkki: http://spc.nam.fi/indox/nam/html/nam/vetspc/2/223652.shtml )

Vera ja Vendi
Saturday, October 14, 2006 at 12:14:39 (EEST)
Apuva!!

Tarkoittaako axiluir 3pv kuuri sitä että kolme päivää annan hänelle lääkkeen? ja siis yhden päivässä?..

ja miten tuo paljon sitä annan? koirani painaa noin 850g? annanko puolikkaan vai vähän pääle vielä?

en tiedä.
Saturday, October 14, 2006 at 10:39:22 (EEST)
Hämmentyneelle koiran haluavalle

Mielestäni yorkki sopii kotiin, jossa perheenjäsenet jaksavat touhuta koiran kanssa ja ehtivät pitää koiraa sylissä. Se tarvitsee yhtä paljon ulkoilua kuin isommatkin koirat, vähintään kolme kertaa päivässä. Se tarvitsee aktiviteetteja, koulutusta, kärsivällisyyttä, huolenpitoa ja rakkautta.

Sellaiseen kotiin, jossa on ihan pieniä lapsia, miettisin ehkä jotain vähän isompaa tapausta, yorkkivauva menee niin helposti rikki pienen kokonsa vuoksi.

Suurin osa tapaamistani yorkeista on reippaita, rohkeita, fiksuja ja kiintyvät hyvin paljon omistajiinsa. Ne ovat kaiken kaikkiaan suloisia sydäntenvalloittajia.

Ihanan Yorkin omistaja
Friday, October 13, 2006 at 22:42:38 (EEST)
Pentuvälittäjät

Hämmentyneelle koiranhankkijalle

Pentuvälittäjät, joiden yhteystiedot löydät "Pentuja"-sivulta, olisivat varmasti omiaan kertomaan sinulle rodusta kaiken, mitä haluat tietää...

(ei kysyvä tieltä eksy!)

Yorkki-fani
Thursday, October 12, 2006 at 16:33:52 (EEST)
Kokemuksia armaat koiranomistajat!

Olen miettinyt pitkään koiran ostamista ja tutkinut erilaisia rotuja.
Nyt kysynkin teiltä tietoa millaiseen kotiin yorkshirenterrieri soveltuu?
Olisin todella kiitollinen jos joku viitsisi kertoa taustatietoa samaisesta rodusta.

Kiitos jo etukäteen! =)

Harvinaisen hämmentynyt koiran haluava.
Thursday, October 12, 2006 at 16:04:48 (EEST)
Nähdään tänään

Moikka!

Ellla, Rasmus ja Pinky tulee! Meillä sattuu olemaan myös hieman sisäpiiritietoa siitä, että ainakin Vili ja Mani ( Vilin uusi pikkuveli! ) on tulossa.
Nähdään kuudelta!

Kaarina
Thursday, October 12, 2006 at 15:51:20 (EEST)
tapiola

hei
tulossa ollaan!

ja tuula, hävitin sun meilin : ( otan mittanauhan tänää mukaa niin katotaan jimin mitat!!

kati, jimi,eetu
Thursday, October 12, 2006 at 14:47:07 (EEST)

Heippa,

Kuulin vasta eilen että Tapiolassa on torstaisin treffit, joten Rasmus ja Pepe ovat ekaa kertaa tulossa katsastamaan Treffi- illan!

antsu
Thursday, October 12, 2006 at 11:28:45 (EEST)
Me jäädään kotiin

Pippi jää myös parantelemaan oloaan kotiin ja emme tule Tapiolaan tänään. Meillä on vielä antibiootit ja silmätippakuuri päällä.
Jos sovitte tapaamisen 2 viikon päästä torstaille niin sitten taas nähdään!

tiina & Pippi
Thursday, October 12, 2006 at 10:18:11 (EEST)
Tapiolaan

Tulossa ollaan!

Tuula ja Rusina
Thursday, October 12, 2006 at 09:16:03 (EEST)
Tapiola torstaina

Ricky on vielä kipeänä jotenka joudumme jättämään Tapiolan väliin. Nähdään taasen kun meidän poppoo tervehtyy.

Ricky ja Robbie
Thursday, October 12, 2006 at 08:15:42 (EEST)
Tapiolaan torstaina?

Hei!

Onko tulijoita huomenna koirapuistoon?



Tanja, Oliver, Sippi, Sessi & Mimosa
Wednesday, October 11, 2006 at 16:31:53 (EEST)
Iso ja pieni

Olen joskus aiemminkin täällä kertonut omista kokemuksista yorkin ja ison koiran yhteiselosta, mutta lyhyesti asiaa jälleen kommentoin. Minulla oli aikoinaan myös yhdistelmä sakemannityttö ja yorkkipoika. Yorkkini oli n. 3 v, kun sakemanninpentu tuli taloon. Hienosti onnistui koirien yhteiselo alusta alkaen. Yorkkiurokseni näytti pennulle "kaapin paikan" aluksi siten, ettei noin viikkoon huomannut pentua mitenkään (melkoinen suoritus muuten oli 30 neliön yksiössä, josta sitten muutimme tuon ekan viikon jälkeen tosin pois). Sakemannityttöni oli erityisen arka koira ja jo pentuna melkoisen rauhallinen tapaus, joten tämä varmasti yksi syy yhteiselon onnistumiseen. Koirat leikkivät paljon yhdessä ja rajun näköistähän se toki välillä oli, kun yorkin koko pää saattoi olla sakemannin suussa. Yhtään ainoata naarmua tai haavaa ei kuitenkin yorkilla ihossaan leikkien seurauksena ollut. No, tästä parista tosiaan on jo aikaa ja molemmat koirat ovat menneet autuaammille leikkipaikoille. Nykyinen yorkkityttöni (vajaa 4v) onkin sitten varsin pehmeäluonteinen verrattuna edelliseen yorkkiini, joten hänelle kaveria etsiessäni ei tullut mieleenikään ottaa isoa koiraa (yorkkini ei osaa puolustaa itseään juuri ollenkaan, menee vain paniikkiin riehakkaiden isompien koirien kanssa). Nyt on vajaa puolivuotta eletty yhteiselämää vilkkaan riiviön kanssa (kääpiöpinserityttö), vaikka koko on melko sama koirilla, niin leikkiessä yorkilleni on tullut naarmuja ihoon ja karvat harventuneet melkoisesti. Tästä kaikesta yhteenvetona sanoisin, että mielestäni ei voi sanoa yksiselitteisesti ettei iso ja pieni koira sovi yhteen, vaan yhteiselon onnistuminen riippuu lähinnä koirien luonteesta. Meillä tämä pomona oleminen osaltani jatkuu päivittäin, koska pentu nyt "uhmaikää" lähenee ja koko hereilläolo ajan pyrkii nahistelemaan yorkkini kanssa. Ruuasta meillä tosin ei tapella ollenkaan, mutta puruluut ovat kiistan paikka :-)

Nina
Wednesday, October 11, 2006 at 08:56:56 (EEST)
Ihmettelevälle, pienen ja ison koiran yhteiselosta

Joo oli se meillä tämä yorkki-amerikanstaffordshirenterrieri yhdistelmä. Noin puoli vuotta sitten kuitenkin tuli avoero ja amtaffi jäi exälle. Tosi hyvin kyllä sujui meillä ison (35kg) ja pienen koiran (3,5kg) yhteiselo. Pontso amstaffi oli vasta 1v. ja pari kuukautta vanha, kun Kaunotar tuli meille. Ikinä ei tullut minkäänlaista kränää tai mustasukkaisuutta koirien välille, vaikka amstaffit eivät monesti siedä toisia koiria, varsinkaan samaa sukupuolta, ja yorkit ovat vielä niin iso egoisia. Silloin, kun Kaunotar tuli meille, niin yritimme heti saada Pontson tykkäämään Kaunottaresta ja yhdistämään hyvänolon tunteen Kaunottareen. Kehuimme, paijasimme ja annoimme Pontsolle herkkuja, kun Kaunotar oli paikalla. Kai se sitten oppi yhditämään sen, että kun Kaunotar on mukana, niin on tosi mukavaa. Koirien hyvät välit ja mustasukkaisuuden puuttuminen saattoivat johtua myös siitä, että Pontso oli avoni koira ja Kaunotar minun, eli kumpikin periaatteessa hoiti vain omaa koiraansa (ruokki, ulkoilutti, koulutti). Kyllä koirat uskoivat meitä molempia, mutta minä olin kuitenkin Kaunottaren pomo ja avoni Pontson pomo. Koirat saattoi aina jättää kahdestaan kotiin ilman mitään huolta siitä, miten ne pärjäisivät. Niillä oli itse asiassa luultavasti aika hauskaa kauhdestaan. Pontso opetti Kaunottarelle muun muassa, miten revitään tapetteja ja sohvatyynyjä, ja nosti myös Kaunottarellekin tavaroita kirjahyllystä ja pöydältä tuhottavaksi, niin kuin kunnon isoveli ainakin ;). Pontsolla oli/on kyllä myös hermot ihan rautaa ja tosi korkea kipukynnys, koska se antoi Kaunottaren pentuna tehdä itsellensä ihan mitä vaan eikä sillä palanut koskaan pinna. Kaunotar puri sitä korvista ja hännästä, roikkui terävillä pentuhampailla Pontson huulista ja kävi varkailla Pontson ruokakupilla, kun minulla silmä vältti. Silloin, kun Kaunottarella oli juoksu, niin Pontso osasi silloinkin käyttäytyä rauhallisesti eikä tullut mitään vaaratilanteita, että Pontso olisi yrittänyt talloa tai liiskata Kaunottaren itsensä alle. Minulla on aivan ihania videokameralla kuvattuja pätkiä Pontson ja Kaunottaren leikeistä, kun Kaunotar oli ihan pikkuinen. Olisi ihana laittaa niitä vaikka jonnekin nettiin ja tänne linkin, niin voisitte nähdä, kuinka nätisti Pontso osasi leikkiä Kaunottaren kanssa, vaikka Kaunotar olikin ihan kamala riiviö.
Nykyään Kaunotar näkee Pontsoa ihan päivittäin ja niillä on edelleen hyvät välit. Kaunottarella on kyllä myös semmoinen yorkkien iso ego ja se luultavasti kuvittelee nykyään olevansa Pontsoa arvoasteikolla korkeammalla. Se ärähtelee ja murisee joskus Pontsolle, jos Pontso on esimerkiksi tulossa minun syliin. Mutta Pontso ei välitä Kaunottaren uhittelusta, varmaan koska Kaunotar on kuitenkin sitä nuorempi ja niin pieni, että ei siitä ole Pontsolle mitään todellista uhkaa. Tuntuu, että joskus Pontso ihan nauraisi Kaunottaren käytökselle, "onpas lapsellista". Jos Pontsoa ja Kaunotarta käytetään yhdessä kävelyllä, niin Pontso on paljon vihaisempi muita koiria kohtaan, kuin jos Kaunotar ei ole mukana. Ehkä se on mustasukkainen Kaunottaresta tai haluaa suojella sitä.
Eli meillä on ainakin vain hyviä kokemuksia isojen ja pienten yhteiselosta. Mutta eihän se aina välttämättä mene yhtä hyvin kuin, mitä meillä on mennyt. Nyt on ollut aika hauska seurata, kun Pontso sai pentuja, että miten Kaunotar on suhtautunut niihin. Aivan liian rajut leikit on jo 3 kuukauden ikäisillä kymmenen kiloisilla pennuilla, että Kaunotar pystyisi leikkimään niiden kanssa. Eli, jos meillä Kaunotar ja Pontso olisi otettu toisin päin, niin en tiedä miten se olisi sitten toiminut.

Johanna ja Kaunotar <jossu_86@luukku.com>
Wednesday, October 11, 2006 at 01:45:49 (EEST)
KIITOS Elina ja muut avuliaat

ihan mielettömästi taas uusia ideoita. Olen tosiaan tainnut olla turhan tasapuolinen ja ehkä liikaakin hellinyt pentua ja on päässyt mopo karkaamaan...

Olenkin jo itse aiemmin alkanut huomioida sitä, että ensin pikkarainen ja vasta sen jälkeen pienisuuri, mutta tuossa tuli taas muutama uusi tapa, jolla voin kaikkien asemaa perheessä vähän tarkentaa.

Hyvää syksyä kaikille !

pelokas mami
Tuesday, October 10, 2006 at 16:34:45 (EEST)
Koiralauma

Meillä oli viime viikon kolme koiraneitosta, Lila ja Milla, siskokset, ja Helmi, joukkion nuorin ja vähäisin. Milla siis vierailijana. Lilalla ja Millalla käy joka vierailulla sama homma, muuten touhutaan mukavasti ja ollaan sovussa, mutta kerran vierailun aikana karvat pöllyää ja tappelun melskeessä kuuluu aivan kammottava ärinä,murina ja huuto. Joka kerta siis kokeillaan kumpi on pomo, kun ei asia oo oikein selvillä. Minä lauman Päällikkönä hetken pöllytyksen jälkeen nostan neidit niskasta erilleen ja nuhtelen, ja sen jälkeen taas homma jatkuu varsin mukavasti. Nytpä eilen siskokset keksivätkin että Helmillä on juoksu alkanut. Rupesivat oikein urakalla Helmiä kiusaamaan, tunkevat päälle, painavat tassulla... Taas Päällikkö hätiin.. On nuo karvaturrit ihan kun pienet kersat, saa olla komentamassa ja paimentamassa.

Pääsääntöisesti neidit ovat kuitenkin varsin sopuisia ja viihtyvät yhdessä. Tosin esim. ruoka-asioissa vahdin että Helmi saa syödäkseen, Lila kun loppasis kaiken mitä tarjotaan ja vaikka Helmi kuinka murisee ja ärhentää - joskus niin että kämppä raikaa - niin tämä vanhempi hyväkäs vaan kävelee rennosti Helmin ohi kupille ja alkaa syödä sen ruokia, eikä Hemppu osaa muuta kun katsella onnettomana vierestä.

Elinalta tuli onneksi koko joukko erittäin hyvää kasvatusoppia, kiitos vaan! Sinä kahden pikkukoiran mami, älä luovuta, kyllä varmaan saat sen isomman terrierin sinnikkäällä työllä ruotuun. Nämä tuppaavat tosiaan joskus olemaan söpöstä ulkomuodosta huolimatta aika luupäitä..

Eija ja neidit
Tuesday, October 10, 2006 at 14:52:32 (EEST)
Lisäys edelliiseen

Kun leikit koirien kanssa, huomioi siinäkin vanhempaa ensin. Pidä huoli siitä, että pienempi ei kuvittele voittaneensa esim. vetoleikeissä, jos sellaisia harrastatte (aina vetoleikit eivät ole hyödyllisiä, sillä voivat riehaannuttaa liikaa). Vanhemman koiran voit antaa välillä voittaakin, se vahvistaa sen itsetuntoa. Lelut eivät saa jäädä lopuksi koirille, vaan sinä otat ne omaan talteesi, jotta koirat ymmärtävät, että nekin ovat sinun omaisuuttasi lauman johtajana. Sinu tulee myös päättää, milloin leikitään ja milloin leikki on loppu. Älä mene silloin mukaan, jos koira tulee aloitteentekijänä vaatimaan/pyytämään sinua leikkimään.

Toivottavasti ongelmanne helpottuu!

Elina
Tuesday, October 10, 2006 at 11:09:19 (EEST)
Pienisuuren mami

Hei!
Jos Pienisuuri on nuorempi koiristasi, niin voisit alkaa selkeästi vahvistaa vanhemman asemaa huomioimalla sen aina ensin (annat sille ruuat, makupalat yms. ensin). Siksi näin, että yleensä vanhemman koiran tulisi olla "arvoasteikossa" ylempänä. Joskus voit antaa sille vaikka namin niin, ettei nuorempi saa ollenkaan.

Hyvä olisi myös, jos saisit korostettua omaa asemaasi ( ja myös muiden perheenjäsenten) koiriin nähden. Pyri puuttumaan mahdollisiin riitatilanteisiin silloin, kun ne ovat vasta alulla (esim. nuorempi yrittää haasataa vanhempaa otteluun tuijottamalla tätä silmiin). Osoita koirille, että et siedä niiden nahistelua. Toru riidan aloittajaa, jos et tiedä, kumpi aloitti, toru molempia. Älä kiinnitä kovin paljon huomiota tulokkaasen, (paitsi tietenkin silloin, kun olet päättänyt esim. leikkiä koirien kanssa) ettei se ala luulla liikoja itsestään.

Mikäli et ole päättänyt luopua tulokkaasta ja haluat pitää molemmat, voisit ottaa yhteyttä johonkin kokeneeseen koirien kouluttajaan/koiraterapeuttiin. Luulen, että yhdelläkin tapaamisella voisit saada paljon hyviä neuvoja.

Elina
Tuesday, October 10, 2006 at 10:55:41 (EEST)
Pelokas mami

lisäys aikaisempaan viestiini koskien koirieni eripuraa...molemmat ovat Yorkkeja, toinen vaan on tosi mini ja toinen jättiläinen. Olin etsinyt pientä ja varmistin ennen ostoa toki vanhempien koot, mutta pentua en nähnyt ennen kotiin saamista, kuin kuvissa. Sisaruksia en nähnyt ollenkaan ja pennunkin sain vielä niin pienenä (juuri ja juuri) ettei koosta vielä voinut sanoa mitään. No nyt on sitten tämä tilanne.

Tämä on tosi ikävää, sillä molemmat ovat minun silmäteriä, mutta pieni säälittää valtavasti. Otin toisen ihan siksi, että pikkarainen saa kaverin, mutta tällä hetkellä se on vaan onneton. Huomaa heti, jos sen kanssa lähtee esim ulos ilman pientäsuurta, tämä pieni on selvästi helpottunut ja onnellisempi.

Tarkoitus on vielä katsoa muutama kuu, jospa koulutus auttaisi ja koiramme järkiintyisi iän lisääntyessä (nyt 8kk), mutta tällä hetkellä se tuntuu mahdottomalta. Jos mikään ei mene perille, on luultavasti edessä koiran eteenpäin myynti, joka itkettää jo ajatuksenakin.

Kuten me kaikki tiedämme, on Yorkit kovapäisiä ja vaikka meidän pienisuuri on oppinut monia asioita aivan "tuostavaan" niin nämä käskyt (nätisti ja ei) on niitä, jotka ei mene perille millään.

sama
Tuesday, October 10, 2006 at 09:28:57 (EEST)
Läheltä piti tilanteita

Täytyy tässä selvyyden vuoksi kuitenkin sanoa, että kummassakaan tapauksessa koirani eivät saaneet fyysisiä vammoja, henkisistä sitten onkin paha sanoa mitään.

Onneksi koirillani on myös hyviä kokemuksia tutuista isoista koirista (jotka ovat tarpeeksi vanhoja ja kilttejä) esim. tanskandogista ja afgaanista, joiden kanssa ovat tulleet (valvotusti) hyvin toimeen. Tellulla etenkin on myönteisiä kokemuksia isoista koirista, koska olemme käyneet toko-harjoituksissa (aiemmin myös agilityssä) ja koirat pidetään niissä tiiviisti hallinnassa eikä niitä edes lasketa kovin lähikontakteihin.

Sitä seeferiä ihmettelin tosissani, että miten sen kanssa pärjäävät yleensä. Ja sitä taluttanut nainen sanoikin, ettei hän enää IKINÄ ulkoiluta miehensä koiraa.
Vieraita koiria pyrimme lenkeillä välttämään parhaamme mukaan.

Elina
Monday, October 09, 2006 at 21:24:53 (EEST)
Elina

Herranpieksut! Aina oon ajatellut, että siellä Suomessa on koira-asiat kurissa ja järjestyksessä, ja seeferitapauksen kaltaiset on vain tätä ihan omaa espanjalaista arkea. Vähän rauhoitti tilannetta täälläkin 2002 voimaan astunut laki, joka sääti luvanvaraisiksi ison nipun rotuja ja suuria koiria, ihan kuin aseet. Lain valvonta kuitenkin on mitä on. Onneksi minä olen pitkä likka ja Ossi nousee melkoisen ylös tarvittaessa...ja toinen niistä Ossia purreista oli samankokoinen, että koosta riippumatta ei spontaanisti moikkailla tuntemattomia ja ohitetaan turvallisen välimatkan päästä. Puremiset aiheuttivat Ossille psyykkisen pattitilanteen, niska alkoi jäykistyä ja ärränpäitä tulla uuden koiran lähestyessä. Kesti monta kuukautta ennen kuin hermostuminen saatiin pois ja Ossi alkoi taas suhtautua rauhallisesti kanssatassuttelijoihin.

Leena.espanja
Monday, October 09, 2006 at 18:35:20 (EEST)
Iso ongelma

Taas tämäkin ongelma tulee esille eli pieni ja suuri ei sovi samaan talouteen.
Yorkki ei ole mikään sopeutumisen mestari, koska sillä on ison koiran ego ja se saattaa ärsyttää ison koiran tekemään jotakin, mitä toisen ei kukaan odottaisi tekevän. Valitettavasti minusta iso ja pieni ei aina sovi yhteen. Kerran jo tällä palstalla ihmettelinkin, olikos se Kaunotar ja am.staffi, yhteiseloa. Miten se muuten sujuu nykyään?? Mutta, mutta varmasti löytyy tällaisen yhteiselon puolustajia enkä väitäkään, että yhteiselo aina on dramaattista, mutta usein vaikeuksia kuitenkin tulee. Rodulla on myöskin varmasti merkitystä ja voisi olla koirien iälläkin, uskoisin.

Ihmettelevä
Monday, October 09, 2006 at 17:53:59 (EEST)
yorkin pain

hei ja kiitos tuula ja rusina, oli hyvä saada tietää isoimmistakin koista, koska lennikinkin äiti painoi vain 2.5 kg, kun haimme lenniä kotiin, joten seuraillaan vaan sitten ihan rauhassa...

marita
Monday, October 09, 2006 at 17:19:31 (EEST)
Kiitos vastauksesta Leena!

Assi tuntuikin kertomassani tapauksessa olleen turvassa sylissäni, koirat keskittyivät sitten vain Telluun, joka haki jalkojeni välistä turvaa. Minua koirat eivät ahdistelleet. Vanhempi huskeista on aiemminkin aina Tellun nähdessään (kaukaakin) alkanut tempoa hihnassa ja murissut aika aggressiivisesti. Se, että tämä husky oli vapaana sai sen ehkä kuitenkin ottamaan vähän rauhallisemmin, ettei ainakaan heti silmittömästi alkanut purra.

Joskus aiemmin, kun Assia ei vielä ollut, Tellu joutui hihnassa vastaan tulleen seeferin hyökkäyksen kohteeksi. Kyseinen koira oli todella vihainen eikä sitä taluttanut nainen hallinut koiraa ollenkaan, vaan hän kaiken lisäksi kaatui koiran kiskoessa (onneksi sai silti pidettyä kaksin käsin hihnasta kiinni eikä loukkaantunut). Otin Tellun silloin kiireesti syliini, jolloin nainen huusi, että laskisin Tellun heti alas, koska syliinottaminen oli naisen mielestä pahinta, mitä tilanteessa saatoin tehdä. Sanoi, että hänen koiransa sekoaa täysin, jos Tellu on sylissäni.

Jotenkin nainen sai lopulta kiskottua seeferin kauemmas ja pääsimme jatkamaan matkaamme. -Nainen sanoi tilanteen selitykseksi, että miehensä ulkoiluttaa yleensä koiran, koska se ei tottele naista itseään. Mies oli ollutkin reissussa ja naisen oli siksi ollut pakko ulkoiluttaa koira. -Uskon kyllä, että syliinottaminen on normaalisti viisainta, koska eihän pieni koira vältämättä tarvitse kuin yhden ison koiran puraisun tai ravistelun, niin henki voi olla poissa.

Elina
Monday, October 09, 2006 at 14:12:19 (EEST)
koirahyökkäyksen kohteena...

pikkukoira on aina altavastaajana ja suuremmassa vaarassa mielestäni. Kaksi kertaa on Ossia irtonaisena juossut koira purrut, ei auttanut vapaa hihnakaan, ja se on riittänyt meille. Minä nostan kiltisti Ossin niin ylös ettei siihen yllä, rähisen tulijalle, ja toivon ettei pure minua. Hyvin on toiminut pari vuotta jo. Poikakoirille tulee kränää helpommin kait, tyttökoirista en tiedä.

Leena.espanja
Monday, October 09, 2006 at 11:28:15 (EEST)
Huolestunut mami

Tee koirille alueet missä ne saa olla rauhassa ilman valvontaa, vaikka puoli taloa toiselle ja toiselle puolet. Sitten kun sinä valvot niitä ne saa olla kummallakin puolella, ilman valvontaa ei kannata niitä kyllä yhdessä pitää. Luin juuri toiselta foorumilta ton jutun.

Matkaaja
Sunday, October 08, 2006 at 20:21:35 (EEST)
Kahdesta koirasta

Meillä meinasi käydä alkuvaiheessa niin, että pienempi ja nuorempi Assi pyrki kukkoilemaan heti, jos sai jotain ennen vanhempaa ja isompaa Tellua. Jouduin oikein tietoisesti kiinnittämään huomiota siihen, että Tellu saa kaiken, mitä niille annan ennen tulokasta oli se sitten lelu, ruokaa tai huomiota. Aika hyvin meillä on nyt mennyt siinä suhteessa ja koirat välillä jo osaavat leikkiäkin kaikessa ystävyydessä.

Joitakin aikoja sitten huomasin, että koirat olivat kotiin tullessani jotenkin pois tolaltaan, etenkin Assi oli hyvin tohkeissaan, Epäilin, että niillä on ollut erimielisyyttä huushollin vahtimisesta poissaollessani (eivät paljon joudu olemaan keskenään) ja epäilin Assin pyrkineen ovelle vastaanottajaksi. Sen jälkeen olenkin kauppareissujen yms. poissaolojen ajaksi varmuuden vuoksi eristänyt koirat toisistaan ja rauha tuntuu taas olevan maassa. - Sekin mahdollisuus on, että lapset ovat käyneet soittelemassa ovikelloa ja koputtamassa oveen, kun kuulemma joskus hiukan harrastivat sitä.

Tänään meille sattui aika tiukka tilanne, kun kaksi irrallaan juossutta huskya hyökkäsi metsästä Assin ja Tellun päälle kävelytiellä kävellessämme. Assin sain jotenkin napattua syliin ja Tellu pääsi jalkojeni väliin ja siinä vaiheessa ehti koirien omistajakin paikalle ystävänsä kanssa ja he ottivat koirat kiinni. Onneksi selvisimme pelkällä säikähdyksellä. Jompi kumpi koiristani vinkaisi huskyen hyökätessä, mutta ilmeisesti lähinnä pelosta, sillä kumpikaan haukuistani ei helpotuksekseni saanut naarmujai.

-Sellainen ehti käydä koirien hyökätessä mielessäni, että pitäisikö irrottaa Tellun hihnasta, että se olisi päässyt paremmin väistelemään hyökkääjiä, mutta en kuitenkaan uskaltanut autotien läheisyyden vuoksi ja onneksi tosiaan omistajakin ehti nopeasti hätiin. Kuulisin mielelläni, jos jollakin olisi hyviä neuvoja, miten tämäntapaisessa tilanteessa olisi parasta toimia.

Elina
Sunday, October 08, 2006 at 20:14:22 (EEST)
Värinää ja muuta

Chihut värisee,westiekin joskus värisee.Kun on kyllin jännä meno,niin täytyyhän sitä vähän täristä.
Ykä oli 5kk:tta vanhana(kun tuli meille)vähän yli vajaa kolme kiloa ja nyt alkaa ylittyy 5kg ja koivet on korkeat.
Iso yorkki on aivan yhtä ihana ku pikku yorkki,Yorkin luonne niillä on.
Mä myös ihan tyytyväinen isoon kokoon,jotta pärjää paremmin Lyylin kanssa.MUTTA kyllä se 2 kilonen chihu-vanhus osaa puolensa pitää ja äkäsin kaikista.

Tarja
Sunday, October 08, 2006 at 19:15:52 (EEST)
Mitä tehdä...

Hei,

meillä on ongelma, iso !

Kaksi koiraa, isohko kokoero, toinen pikkupippuri ja toinen yli puolet suurempi. Ja nyt on käynyt niin, että kaverit vahtivat toisiaan ja riita tahtoo tulla kaikesta, ruoasta, taputuksista, leluista ja leikeistä. Pienempi ei uskalla käydä ruokakupilla ilman emännän vahtia, luut pitää syöttää eri huoneissa, koko ajan täytyy vahtia silmä kovana, ettei satu mitään ja mitä jos tapahtuukin jotain, kun emme ole vahtimassa ?

Pelottaa, jospa suurempi kaveri tekeekin jotain kamalaa, jospa jonain päivänä toiselta on niska poikki kun tulen töistä.

Pitäisikö toisesta luopua, kun tässä tilanteessa ei kumpikaan ole onnellinen, toinen pelkää ja toinen saa jatkuvasti nuhteita ?

pelokas mami
Sunday, October 08, 2006 at 17:12:41 (EEST)
Kiitos..

Kiitos.. ajattelinkin vähän että se teippaus liittyy jotenkin siihen että saadaan korva oikealla tavalla... :D

Niina
Sunday, October 08, 2006 at 17:08:37 (EEST)
Teippauksesta

Moikka,

kiitos kaunis kaikille avusta, täytyy vielä yrittää, jos saisimme luppiksesta vielä pystiksen.

Susanne ja Mortti
Sunday, October 08, 2006 at 16:54:38 (EEST)
Kysymys!

Mikä tuo korvan teippausjuttu oikein on?

Niina
Sunday, October 08, 2006 at 16:19:55 (EEST)
Värinää

Hei,
eräs vanha rouva aikoja sitten sanoi, että se on "rotuvärinää". Eli kun yorkki alkaa ilman aikojaan väristä joskus kuumallakin ilmalla, niin se on sitten tyypillistä rodulle. Mutta kyllä auttaa jos silittelee ja rauhoittavasti puhelee.Värisee kylmästäkin. Mitenkähän en muilla roduilla ole huomannut tuota värinää...

Kaikkitietäväinen
Sunday, October 08, 2006 at 16:09:11 (EEST)
Nenäpunkista

Heippa!

Meillä Muffe herätti minut niiskutukseen toissayönä ja muutaman kerran on tuhissut päivälläkin. Flunssalta tämä ei vaikuta, kun on normaalin reipas, ei ole kuumetta eikä muitakaan merkkejä näkyvissä.

Koiralliselta työkaverilta jo kyselin, ja nenäpunkkia arveli. On kuulemma todella yleinen ja tarttuu ihan mistä tahansa oljenkorresta, eli ei vaadi kontaktia sairastuneeseen koiraystävään. Omilla koirilla on ollut sellainen vähintään kerran vuodessa viimeiset 15 vuotta.

Muuten Muffe on kyllä ollut ihan perusterve aina enkä oikeastaan usko, että koirapuistotapaamiset mitenkään erityisesti altistaisivat. Eihän kukaan sinne tietoisesti sairasta koiraa tuo ja samoille pöpöille sitä altistuu ihan normaalilla lenkillä kun kuitenkin kulkee ja nuuskuttaa siellä, missä muutkin koirat ovat olleet.

Samalla tavalla me ihmisetkin useimmiten sairastumme; kosketuksesta sellaisiin pintoihin, joissa on haitallisia bakteereita: ovenkahvoihin ja portaiden kaiteisiin vaikkapa. Emme mekään voi jäädä omien seinien sisälle tartuntojen pelossa ja sama juttu se koirillakin on. Taitaa muutenkin olla terveellisempää altistua niille bakteereille kuin olla liian hygieeninen. Minusta leikkikavereiden puute on kyllä suurempi haitta kuin mahdollinen altistuminen.

Eli tulee jos on tullakseen, ei sitä oikeastaan voi millään estää, kun koirat ei tuosta käsihygieniastakaan oikein perusta. ;)

Emilia & Muffe
Sunday, October 08, 2006 at 15:39:16 (EEST)
Yorkeista

Kyllä näitä yorkkeja on monenkokoisia ja näköisiä. Jos laittaa yorkkeja riviin kymmen niin varmasti on jokainen erinäköinen, jopa näyttelykoirat. Eilen tapasimme taas (tämä on tullut eteen useamminkin) yhden yorkkiasiantuntijan, joka kertoi anopilla olleen myös näitä mini-yorkshirenterriereitä!!

Kaisa
Sunday, October 08, 2006 at 11:53:55 (EEST)
Yorkin paino

Ihan mielenkiinnosta tarkistin, paljonko Rusina painoi 3kk:n ikäisenä. 2,1 kg.

Täyttää tänään 9kk ja painaa nyt 3,8 kg. Rusina on aina ollut kova syömään ja kaikki maistuu. Itse tykkään, että ei jäänytkään ihan pikkuruiseksi. Uskaltaa antaa leikkiä isompienkin koirien kanssa.

Tuula ja Rusina
Sunday, October 08, 2006 at 11:36:37 (EEST)
yorkin paino

meillä on ihana 3-kuinen Lenni poika, joka painoi eilen lauantaina 2, 3kg APUA!ei ole mielestäni, ikä ollut rokotusten aikana lääkärinkään mielestä ylipainoinen, mutta kuinkahan iso siitä tuleekaan. ruoaksi se saa papanoita ja jotain lihaa yms. ohjeissa annettuja ruokia. ruokahalu on sillä valtava!

marita <rogerosc@kolumbus.fi>
Sunday, October 08, 2006 at 10:39:03 (EEST)
Tiina ja Pippi --tarhat

Hei!

Olen aina ollut sitä mieltä, että joukotapaamiset altistavat kaikille
tartuvalle. Ihan fakta homma. Sairauksista ei voi välttyä vaikka istuisi
kotona, mutta turhat riskit mielestäni kannattaa välttää.
Koira-aitauksia/tarhoja olen aina vähän vältellyt.

Syyskuussa olimme pesemässä mattoja kunnan ylläpitämässä pesupaikassa.
Otimme Pimun mukaan kun oli kaunis päivä . Vieressä olikin koirapuisto.
Pimu ja isäntä vain käväisivät, siellä moikkaamassa toisia hännänheiluttajia kun
minä huikkasi ne heti takaisin. Kävelivät vain ,sitten aidan vierustaa ulkopuolella.
Pimu kuitenkin nuuskutti koko ajan aidan pieliä. Kaksi itsepäistä narussa.
Ei mennyt montaa päivää kun sairastui tähän silmätulehdukseen (märkivään)
bakteeri peräiseen ja muutenkin flunssaan.
Meillä ei tulisi mielenkään tieten tahtoen tartuttaa muita. En ole päästänyt Pimua
sairauden aikana kenenkään nelijalkaisen lähelle. Turhat tartunnat ja mikä rahan menon . Se oli taas se 100 e . Mietin sitä vanhassaa rahassa 600 mk
yksi lääkemääräys. Me ei olla oltu Tapiolassa koskaan vaikka mielisitä tulisimme,
mutta minulla kaksi uutta harrastusta to-iltana.
Hauskaa lauantai-iltaa . Pimu makaa raatona lenkin jälkeen kun poro oli parasta.

Erja ja Pimu
Saturday, October 07, 2006 at 19:21:10 (EEST)
Niinalle ja muille

Jotka tiedustelevat turkin pituuksia. Katsokaapas kuvagalleriaa!!!

...
Saturday, October 07, 2006 at 17:47:06 (EEST)
Vastaus!

Rullaileppas keskustelupalstaa vähän alaspäin, sieltä löytyy vastauksia...

Kristiina
Saturday, October 07, 2006 at 16:58:06 (EEST)
Kysymys!

Onko kaikilla yorkshirenterriereillä pitkä turkki? Vai onko niitä sitten erilaisia?
Kuulostaa tyhmältä... Mutta en tiedä paljoakaan kyseisistä koirista..

Niina
Saturday, October 07, 2006 at 16:01:47 (EEST)
vielä flunssasta ja nenäpunkeista jne

Tuli vaan mieleen, että kuinkakohan tarttuvia nämä flunssat : yskä ja silmätulehdukset ja esim. nenäpunkit ovat, kun huomasin, että samoja oireita oli muillakin Tapiolan kävijöillä. Vähän niinkuin lasten kanssa, tulisiko esim. silmätulehduksessa ehdottomasti pysyä erossa muista ystävistä?
Käymme aika ahkerasti puistossa ja Pippi on useampaan otteseen 1v aikana oireillut joko nenä- /korvapunkin, silmä - tai korvatulehduksen ja nyt tämä 'yskän' kanssa. Itse jo vähän suunnittelin että pitäiskö nyt ottaa breikkiä näistä tapaamisista? Vaikka kyllä 100%sti luotan, ettei kukaan meistä vakiokävijöistä tuo sairasta koiraa paikalle, mutta kun siellä käy muitakin. Esim. nenäpunkki voi nähtävästi tarttua jostain heinästä mitä tartunnan saanut koira on juuri äsken nuuskinut.
Vai onko tämä turha pelko ja meillä on vaan ollut huonoa tuuria? Kamalan mielellämme kävisimme jatkossakin näissä tapaamisissa!

Tiina ja Pippio
Saturday, October 07, 2006 at 12:57:11 (EEST)
Kuva teipatuista korvista

Lähetin galleriaan kuvan Assista teippikorvaisena, kun sellainen sattui löytymään. Kuvassa Assin oikea korva on teipattu siten kuin aiemmin selitin eli teippiä on kiedottu taitetun korvan ympärille. Vasen korva paremmin pystyssä jo pysyneenä on teipattu "tavallisesti", tosin siinä teipin reuna hiukan jo repsottaa.

Molempien korvien reunat olisi voinut ehkä leikata vielä kaljummiksi, mutta esitetyillä keinoilla korvat silti pystyyn nousivat! (Taitaa kuvasta sekin näkyä, että koko korvan alueelta meilläkin Assilta karvoja alkuun leikeltiin - se 1/3 alueen leikkaaminen on vasta myöhemmin - nopeasti se pentuaika unohtuu.)

Elina
Friday, October 06, 2006 at 19:15:47 (EEST)
Vielä korvista

Jos korvat ovat kovasti lupassa, niistä kannattaa trimmata karvat koko korvan alueelta, jotta olisivat mahdollisimman keveät kantaa...

Hampaiden vaihtumisen aikaan jo kerran pystyyn nousseet korvat saattavat lupsahtaa uudelleen tilapäisesti.

Ulla-Riikka
Friday, October 06, 2006 at 17:39:57 (EEST)
Yorkin karva

Voiko yorkshirenterrierin pitää aina suht lyhytkarvaisena ja onko siinä hirveä homma? Jos olisin hankkimassa Yorkshiren pennun, mutta tarkoituksena ei olisi näyttelyissä käynti, niin mistä voisin kysellä pentuja?

Jenni
Friday, October 06, 2006 at 16:07:54 (EEST)
Lisäys teippausjuttuun

Korvakarvoista vielä. Karvoja leikataan niin, että vain korvan kärkiosasta leikataan lyhyeksi. Leiikeltävä alue on n. 1/3 korvan korkeudesta!

Elina
Friday, October 06, 2006 at 11:19:09 (EEST)
Korvien teippauksesta ja nyytityspapereista

Hei Susanne!
Meilläkään ei teippaus alkuun onnistunut kovin hyvin ja teipeistä taisi olla melkein enemmän haittaa kuin hyötyä. Sitten saimme neuvon "taittaa" korva pituussuunnassa ja sen jälkeen kietoa teippiä ympärille. Teimme niin ja korvat nousivat todella nopeasti pystyyn. Assi saattoi olla kyllä sinun koiraasi aika lailla nuorempi teippausten aikaan (?). Teippinä käytimme apteekista saatavaa "urheiluteippiä". Korvakarvat tulee myös pitää hyvin lyhyinä, sillä sekin voi vaikuttaa asiassa.


Sanna
Olen saanut Assin kasvattajalta nyytityspaperia, joten en ole vielä joutunut sitä ostamaan, kun emme ole paljon nyytittäneetkään. Luulisin kuitenkin, että esim. Nadia Tulanderilta voisit tilata paperia. Hänen yhteystietonsa löytyvät yhdistyksen "Yhteystiedoista".

Olisi kiva kuulla, millaista on "muovipintainen nyytityspaperi", kun en ole aiemmin sellaisesta kuullut. Oletko jossain nähnyt sellaista?
-Kyllä tavallinen silkkipaperikin taitaa käydä nyytitykseen.
Olen saanut sen käsityksen, että manteliöljy sopisi hyvin nyytittämiseen ja sitä olen myös itse kokeillut. Tällä palstalla (tai Yorkki-lehdessä) varoitettiin joskus aiemmin sotkemasta manteliöljyä karvasmanteliöljyyn (jota käytetään varovasti mausteena leivonnassa)!

Kuten kirjoituksestani käy varmaan ilmi, en ole kokenut nyytittäjä minäkään. Toivotaan, että jos jotain meni ohjeissa vikaan tai on lisättävää, niin joku enemmän kokemusta omaava oikaisee!

Elina
Friday, October 06, 2006 at 11:14:43 (EEST)
Ronja on nätti tyttö

ihania kuvia !

Yhdessä kuvassa näyttää siltä, että typyn korvat olisivat teipatut, onko näin ? Ja jos, niin miten asia on toteutettu ?

On meinaan sen näköinen viritys, että pysyy myös korvassa, eikä heti lerpota. Minä olen koettanut mikroporetta, se lähti saman tien, tavallinen heftakaan ei pysy taitaa jäädä luppakorvaksi koko poika. Meillä oli jo hetken toinen korva pystyssä, mutta sekin menetettiin :(

Eipä tuo haittaa, sillä meidän Mortti on vähän liian iso (säkä 30cm ja paino 5kg), yhdellä kiveksellä varustettu lurppakorva...näyttää aivan Rantanplanilta, kun on sellainen honkkelijalka, onkohan edes Yorkki:)

Susanne
Friday, October 06, 2006 at 09:55:42 (EEST)
Hengitysongelma

Unohdin, että Lurulla on myös kurkunpäässä rusto joka kääntyy hengittäessä väärään suuntaan. Syntymävika. Kakominen ja köhiminen aiheuttaa sen , että hänellä on jatkuva nielurisatulehdus ( tulee verta) . Oma lääkäri antoi lähetteen Pieneläinklinikalle ( pieneläinklinikakka , kirjoitusvirhe edellisessä )
Molemmissa paikoissa on sanottu ettei voi leikata eikä laittaa mitaan apuja henkitorveen.

Chene ja Luru
Friday, October 06, 2006 at 08:36:51 (EEST)
Nyytitysvinkkejä, kiitos!

Hei!
Mistä olette hankkineet nyytityspaperia? Sellaista muovipintaista ja kestävää, vai joudunko turvautumaan Tiimarin silkkipaperiin?
Mikä öljy on parasta nyytteihin?
Nyytitysvinkkejä kaivataan!

Sanna
Thursday, October 05, 2006 at 20:59:12 (EEST)
Kähinää ja kakomista

Meillä molemmat koirat "niiskuttavat" aina välillä, tuntuu kun olisi nenä tukossa ja koira tukehtumassa. Lila pahemmin ja useammin. Joskus Lila myös yskii ja köhii niinkuin olisi jotain kurkussa. Meille eläinlääkäri sanoi että näillä pienillä koirilla henkitorvi on usein niin pehmeä että se menee littanaan helposti ja sitä koira sitten nuuskuttamalla avaa. Yskän aikaan epäili flunssaa ja tulehdusta henkitorvessa. En tiedä tuon tarkemmin, mutta eipä tuo meidän elämää haittaa ja vaiva on varsin satunnainen, vaikka aluksi luulin että koira tukehtuu käsiin..

Eija Lila ja Helmi
Thursday, October 05, 2006 at 10:08:41 (EEST)
Hengitysongelma

Mun edellinen yorkki poti koko ikänsä samaa vaivaa, kuullosti kuin olisi risaa kumilelua rutistellut. Meillä ei onneksi vaivannut kuin kovassa touhussa tai innostuksessa:)

Kerran kävelyllä tavattiin toinen yorkki jolla vaiva oli ollut niin paha, että saattoi jopa pyörtyillä. Tästä on aikaa varmaan tuhat vuotta, mutta hän oli saanut apua. Joku tosi edistyksellinen eläinlääkäri oli asentanut koiran henkitorveen/kurkkuun, mihin nyt kuuluukin, sellainen katedrin, joka piti tiehyeet auki.

Tämä on kuulemma suhteellisen yleinen yorkeilla, sanoi elainlääkäri.

Susanne
Thursday, October 05, 2006 at 09:13:37 (EEST)
Röhinästä

Flunssan varmasti erottaa siitä pikkukoirien vaivasta,henkitorven ahtauma antaa oiretta just kiihtyneenä ja kuorsaus liittyy siihen.
Mun chihulla ollut se ahtaumavaiva koko elämän ja ulkona innostuessa alkaa pitää "sorsa ääniä",joskus auttaa syliin otto ja taputtelu,joskus ei ja menee sitten itsestään ohi.Joku käski ottaa nenästä kiinni ja estää nenähengityksen(siis jonkun eläinlääkärin ohje aikoinaan),kokeilin sitäkin ja auttoi se joskus.
Eihän se röhiminen onneks kauaa kestä ja sen jälkeen mennään taas eteenpäin normaalisti.
Tessu kuorsaa tosi miehekkäästi yöt.
Flunssasta kärsiessään Tessu aivasteli niin kovasti,että kuono aina heilahti lattiaan.Höyryhengitys auttoi siihen ja lääkekuuri.
Mun mielestä ne oireet on ihan erilaisia koiralla ja erottaa ihan helposti.Nenäpunkit on meidän lauman kiertäneet,että siihen en sano mitään.
Westie ja yorkki eivät toistaiseksi kärsi mistään heng.ongelmista.
Se mun chihu on tosi pieni ja vanha(kohta 14v).

tarja
Thursday, October 05, 2006 at 09:06:28 (EEST)
Hengitysongelma

Luru on yskinyt ja kakonut parivuotta, ääni on niin kova ettei kukaan pysty nukkumaan. Hän oli aluksi lääkekuureilla , mutta niistä ei ole apua.Kurkku on kuvattu pariinkin kertaan nyt vähän aikaa sitten oli Pieneläinklinikakka tähystyksessä jolloin vaiva löytyi, henkitorvenahtautuma joka yltää rintahehään saakka ( hengittäessä kurkkutorvi painuu kasaan ) . Leikata ei voi koska se voi aiheuttaa halvautumisen. Hoiutona rauhallinen elämä, ei lenkille eikä saa antaa innostua .

Chene ja Luru
Thursday, October 05, 2006 at 08:27:43 (EEST)
Flunssaa liikkeellä

Rickykin on köhinyt ja varsinkin yöllä köhii pahiten. Käytiin maanantaina lääkärissä. Lääkäri totesi että Rickyllä taitaa olla flunssa (kennelyskä) ja silmätulehdus sai antibiootti kuurin ja tippoja silmään. Ihmeteltiin kun Robbie ei ole saanut sitä, mutta Robbie onkin saanut tuon kennelyskä rokotteen.

Ricky ja Robbie
Thursday, October 05, 2006 at 08:18:57 (EEST)
Hihnassa kulkemisen aiheuttama "röhkiminen"

P.S. Kiskomisesta aiheutunut henkitorven korina ei ole reverse sneezingiä, sillä hihnahan sen silloin aiheuttaa eikä nenäpunkit.

Elina
Wednesday, October 04, 2006 at 21:18:42 (EEST)
yskimistä köhimistä

Ossi kun reuhkaa kissan kanssa oikein olan takaa tai juoksee mua pakoon "henkensä edestä" kun peuhataan, on saanut näitä köhäkohtauksia pienestä pitäen. Lääkäri ei ollut huolestunut oireista, sanoi, että pienillä koirilla ovat tavallisia ja puututaan asiaan jos pahenee. Me kuitenkin ollaan vähän tasoitettu riiviöiden vauhtia ja lopetettu ylenpalttiset takkaa-ajot.

Samaa köhinää Ossilla on jos se juo liian hapeasti. Meidän persialaiskissalla, joka jo istuu pilven päällä oli ihan täsmälleen samat oireet. Siellä Suomessa asuessamme lääkäri sanoi Trasselilla olleen myös sydänvian, joka kuuluu osana taudin kuvaa, MUTTA kattipa eli 20 vuotiaaksi, ja silloinkin lähdön syy oli kasvain.
Että siitäkin päätellen; otetaan vakavasti Ossin oireet, tarkkaillaan ja vähän hillitään, mutta näin kun oireet on pysyneet liki poissa, ollaan kädet kyynärpäitä myöden ristissä ja toivotaan hartaasti, että jässikät pysyy terveenä ja elää pitkän hyvän elämän.

Leena. espanja
Wednesday, October 04, 2006 at 21:15:03 (EEST)
Nenäpunkeista ja pään kutinasta

Tellulla oli joskus selvästi nenäpunkkeja ja se sai silloin strongholdkuurin. Ennen kuuria Tellu sai aika voimakkaita "sisäänpäinniistokohtauksia", mitkä kuurin ansiosta hävisivät. Viime kesänä Assi hiukan niiskutteli (en ollut silti varma, oliko kyse nenäpunkista). Eläinlääkäri antoi tällöin kolmen kerran kuurin Strongholdia molemmille koirilleni. Ne tuli antaa parin viikon välein, koska el.-lääk. oli sitä mieltä, että vain siten pääsee varmuudella nenäpunkista eroon (olettaen tietenkin, ettei saa uutta tartuntaa).

Assi rapsutteli päätään joskus viime keväänä topknotin alueelta. Tutkin useamman kerran Assin päänahkaa enkä huomannut kuin joitakin pieniä pistemäisiä roskia, jotka ajattelin hiekanjyviksi tms.
Rapsuttelun jatkuessa tutkin vielä kerran Assin päänahkaa ja irrotin varovasti kynnellä tällaisen roskan (se tuntui olevan aavistuksen ihossa kiinni). Panin sitten sen valkoiselle kankaalle ja suurennuslasin kanssa seurasin silmä kovana, liikkuisiko se. Täytyy myöntää, että olin aika kauhuissani, kun piste hitaasti mutta varmasti liikkui kankaan loimilangan yli!

Aika seuraavaan päivään tuntui melko pitkälle. Tellusta en niitä "pisteitä" löytänyt hakemallakaan, vaikka sekin hiukan rapsutteli (nukkuu muuten tyynylläni). Seuraavana päivänä eläinlääkäri varmisti mikroskoopilla ötökän koiran täiksi (imevät verta koirasta). Väiveet ovat hyvin samantapaisia, mutta elävät imemättä verta käyttäen hyväkseen muita ihon eritteitä.

Hoitona oli silloinkin Stronghold kuuri, joka tehoaa täihin hyvin. Epäilin Assin silloin saaneen tartunnan joko koirapuistosta tai harjoituksista, joissa silloin kävimme. -Katsoin silloin aiheelliseksi ilmoittaa harjoitusten vetäjälle sekä koiratuttavillemme, että koirillani oli ollut täitä. -Täitä ei ollut helppo havaita, ainakaan minun, kun on tullut jonkin verran ikänäköä. Ja kaikki kutinathan eivät tietenkään johdu loisista!

Elina
Wednesday, October 04, 2006 at 21:12:49 (EEST)
Erja ja Pimu

Meiilläkin on lisäksi silmätulehdus, eli saattaapi sillä hyvinkin olla yhteys myös hengitystietulehdukseen!

Tiina ja Pippi
Wednesday, October 04, 2006 at 21:01:09 (EEST)
lääkärinkirja !

Joo, kyllä se niin on kun lääkärinkirjaa alkaa lukea ...kaikki oireet sopii ????
Hyvät sivut ne oli ...kiitos vinkistä.

Yksikin yskän puuska vielä niin lähetiin lääkäriin.
Olen onneksi melkein 24 t/vrk Pimun kanssa lähekkäin, joten tarkkailussa on.

Erja jaPimu
Wednesday, October 04, 2006 at 20:27:42 (EEST)
kursausta, hengitysongelmaa yskimistä

Hei !

Meidän Pimu sai yksi aamu kovan yskänkohtauksen eikä meinannut loppua.
Kako ja kako , ei oksentanut vaan selvästi yski ja kovaa. Se oli se yksi kerta vaan. Niinkuin henki olis loppunut siinä samalla. Kyllä pelästyin.
Pienestä asti on kursannut ja metelin on koventunut nyt 14 kk iässä.
Minun pitikin palstalle juuri kirjoittaa ja kysyä onko muilla tämmöisiä oireita.

Välillä tuntuu kuin rinta tai oikeastaa kurkku röhisisi niinkuin flunssasta .
Olemme käyneet 4 viikon aikana 2 kertaa eläinlääkärissä.
1. kerta silmätulehdus, jolloin sai tipat sekä antib. kuurin flunsaan kun selitin yllämainituja oireita. Lääkäri sanoi, että tulehdusta voi olla hengitystiehyissäkin,koska silmätulehdus niin paha. ja 2. kerralla 1 v. rokotus. Kummallakin keralla kuunneltiin sydän ja hengitysäänet. Olen todellakin miettinyt onko ahtautumaa hengitystiehyissä kun kursauskin niin äänekästä noin pienellä koiralla.
Yskänkohtaus sattui lääkekuurin jälkeen.
Muutenkin Pimu ääntelee niinkuin juttelisi kurkkuäänillä tai pienempänä vertasin niinkuin kissan kehräämiseen kun istui sylissä. Onko tuttua ? Maiskuttelee ja nieleskelee myös usein.
Syö , juo ja leikkii ,sekä normaalit hädät.Oli viimeviikonlopun hoidossa sukulaisissa ja sen jälkeen ollut vähän apea tai hämillään.
Tilaan kyllä lääkärin huomena. Menen ensin lukemaan tuosta edell.mainituista henkitorven ahtuatumasta tuolta palstalta. Taitaa sopia Pimun oireisiin.???:(

Verttille terkkuja: Pimullakin on lyhyt turkki, joten yhteen sovitaan....
Olimme juuri ulkona kurahaalareissa 1. kerran tänä syksynä ja sain kantaa
kakalle , 200 m mentiin ja takas nopeaa kotiin ..pimeätä ja märkää ...yäk!

Kiva kun Leena saat vihdoinkin sitä mäntysuopaa..

Pimukin tärisi pienenä, muttei enää ,, ehkä talvella kylmästä ?

Erja jaPimu
Wednesday, October 04, 2006 at 20:07:56 (EEST)
Kiitos vinkeistä, huh ja helpotus

Kävin lukemassa tuon artikkelin trakeokollapsiasta, eikä kuulosta kyllä ( Onneksi!!!) yhtään siltä mitä Pippillä on menossa, enemmänkin siltä nenäpunkilta taikka sitten flunssalta!!
Kokeillaan nyt sitä ampullin vaikutusta mahd. punkkitartuntaan. Flunssaan taas viittaisi se, että Pippillä oli imusolmukkeet turvonneet. No nyt flunssankin varalta antibioottikuuri menossa.

tiina :)
Wednesday, October 04, 2006 at 19:43:31 (EEST)
Tiina

Trakeakollapsiasta tietoa osoitteessa www.clinivet.fi/artikkelit/koira/koira-artikkelit kohta nro 6.

Leena.espanja
Wednesday, October 04, 2006 at 18:37:03 (EEST)
Tiinalle

Ystävän koiralla oli samanlaisia ongelmia pari viikkoa sitten (röhkimistä, aivastelua) ja sai myös nenäpunkkilääkkeen, kun sitä ensin epäiltiin.

Lääke ei auttanut, vaan se olikin tavallista flunssaa, jota nyt(kin) on kuulemma liikkeellä. Oireet menivät ohi noin viikossa. En tietenkään tiedä onko Pippillä flunssa, mutta se voisi olla yksi vaihtoehto.

Tuula ja Rusina
Wednesday, October 04, 2006 at 17:12:23 (EEST)
Hengitysongelmia?

Onko jollain tietoa / kokemusta eläinlääkärimme mukaan etenkin yorkkeja kiusaavasta henkitorven painaumasta ( tälle oli jokin hienompikin nimi
(trakeokollapsia tai jotain)?

Entä onko mm. nenäpunkkien tai hihnassa kiskomisen aiheuttama röhkiminen ns. reverse sneezing tuttua?

Pippi on varsinkin öisin päästellyt outoja ääniä kohtauksittain 8 koko perhe herää) ja näitä yllämainittuja nyt tutkitaan. nenäpunkkiaine on saatu ja nyt odotellaan jos röhkiminen loppuu, ettei tarvita henkitorven kuvaamista ja nielun tähystystä.
Jotenkin omassa mielessäni liitän tämänkin oireen Pippin edelleenkin selvittämättömään pään alueen kutinaan, nimenomaan yöllä. Viimeksi vaihdettiin petivaatteet, mutta sekään ei auttanut.

Tiina
Wednesday, October 04, 2006 at 15:50:11 (EEST)
Maaritille

Katsopas vaikka kuvagalleriasta Helmin ranskalaisen trimmaajan frisyyriä - tällä ei näyttelyyn ole asiaa mutta koira viihtyy hyvin ja emännät tykkää. Karva-asiat ovat makuasioita jollet pidä näyttelykoiraa.

Eija, Lila ja Helmi
Wednesday, October 04, 2006 at 14:37:40 (EEST)
hermot menee ja nukutus

Hei,

minulla on jotakuinkin samaa kokoa toinen Yorkkini. Hyvin on oppinut, mutta kaikki on tietysti yksilöllistä.

Edellistä ja tätä toista koiraani (molemmat alle 2kg) nukutettiin monesti, (mm hammaskivet etc) ja aina meni hyvin. Mutta, kuten aina, nukutus ei ole KOSKAAN riskitön, näin kertoo lääkäritkin. Ja jos koiralla tuntuu olevan jotain feelua (mm vanhemmat koirat) ei lääkäri mielellään edes operoi. Minun enkeliyorkkini kärsi mm laajentuneesta sydämestä ja vanhemmiten sitä ei enää operoitu.

Susanne, Vertti ja Mortti
Wednesday, October 04, 2006 at 12:37:57 (EEST)
Kysymys karvapeitteestä ?

Voiko Yorkin karvapeitteen käydä trimmaamassa lyhyemmäksi jos ei ole tarkoitus käyttää näyttelyssä ( kuten esim. Lhasa Apso)?

Maarit
Wednesday, October 04, 2006 at 10:06:16 (EEST)
Kopiointi sivu?

Katselin yhtä kopiointi sivua jossa oli tosi kivoja kuvia. Sitten katsoin kuvan ominaisuudet,eli siittä näkee kuvan tietoja ja huomasin että yksi kuva on täältä,kuvan nimi on täällä Pippi 6kk. Koirat.comista on ainakin yksi kuva... Jos haluatte käydä niillä sivuilla ne on osoitteessa http://www.freewwbs.com/seponkopiointi --> Koirat --> valitse kuva -->paina hiiren oikeaa näppäintä ja valitse ominaisuudet. En tiedä onko noihin kuviin lupa, mutta jos on niin anteeksi. Kauniit on ne kuvat,mutta niissä lukee mistä ne on. Vaikka ne olisi luvallisia niin ei kuvan ominaisuuksissa pitäisi lukea www.yorkki.fi vaan ne sivut joissa kuva on.

Pippi omistajineen lukekaa te tämä viesti.

Masa
Tuesday, October 03, 2006 at 20:57:00 (EEST)
tärinästä kokemus ja tassuongelmia

Kun Ossi oli pikkuinen, ei tarvinnut kuin ottaa kampa käteen, kynsisaksista puhumattakaan, niin alkoi hillitön tärinä. Kaikki hoitotoimenpiteet ja jännät tilanteet sai Ossin tutisemaan niin että itteäkin hirvitti. Ossia paijattiin ja rauhoiteltiin, pistettiin puseron sisäänkin rauhoittumaan. Ulkona "uhkaavaa" motskaria parkissa tai rullatuoli-invalidia lähestyttiin kimpassa, -sitten minä menin ja koskin, juteltiin ja rauhoiteltiin, Ossi alkoi tajuta, ettei ne pure eikä hyökkää. Tärinä väheni ja hävisi tykkänään noin vuoden kuluessa. Ikinä en olisi uskonut, että niin herkästä pennusta tulee näin valtavan rohkea pikkukoira. Ja hyvä niin, olisikin jo vaikeuksia pistää tämä 5,5 kiloinen pusakan sisään;)

Ossi lutsutteli tassunsa punaiseksi. Varmaan viereisen rakennustyömaan sementtipöly ärsyttää. Nyt ollaan pesty kaikki tassut viikon ajan shampoolla ja hierottu vauva-öljyllä, alkaa olla aika hyvät. Ei ole ensimmäinen kerta kun tassut ärsyyntyy jostain, onko kokemuksia ja parempia hoito ja ehkäisyideoita?

Kuun lopulla saapuu vihdoin se mäntysuopa, ja heti kokeillaan.
Terveiset lämpimästä

Leena.espanja
Tuesday, October 03, 2006 at 19:52:24 (EEST)
Tärinästä

Kasper tärisee aina silloin kun haluaa jostakin tilanteesta pois, jokin pelottaa tai jännittää! Välillä aikamoisena arkajalkana Kasper tärisee ihan hassuistakin asioista :D Aluksi kanssa ihmettelin tätä mutta huomasin että se alkaa olla melko normaalia käytöstä meidän pojalle!

Raasa&Kasper
Tuesday, October 03, 2006 at 14:48:48 (EEST)
Tärinästä

Helmi tärisee kun sitä pelottaa tai kun se on jännittynyt - ratikassa pieni koira tärisee sylissäni kun haavanlehti, samoin kun istutaan eläinlääkärin odotustilassa, oli sitten lattialla tai sylissä - jännittää ihan kamalasti että mitä ne taas keksii! Tärinä on tosi voimakasta että sen sivullinenkin huomaa, joskus ratikassa onkin kyselty että paleleeko tuo koira todella NOIN kamalasti.. Lilaa taas ei hetkauta oikeastaan mikään tärinään saakka.

Meilläpä on Lilan Milla-sisko viikon kyläilemässä, on taas niin mukavaa vilskettä talossa, ja Lilallekin vähän piristystä juoksuhommeleiden jälkeen.

Eija ja tytöt
Tuesday, October 03, 2006 at 13:41:15 (EEST)
tärinä

mistä johtuu että yorkki tärisee joskus vaikka ei ole kylmä? onko tämä oire jostain vakavammasta vai onko ihan vaaratonta? olen kuullu että pikkukoirat tärisevät joskus ihan ilman mitää syytä.. eikä ole mitään "innostus" tärinää vaan koira vaan istuu ja on tosi apaattisen oloinen

pipari
Tuesday, October 03, 2006 at 13:09:15 (EEST)
Oulun näyttely

Vuoden viimeisiä näyttelyitä käydään...

Sunnuntaina 8.10. Oulun kansainvälisessä näyttelyssä (Liikuntakeskus Hukassa) Rita Kadike-Skadina Latviasta arvostelee yorkit (1 kpl) kehässä 9 klo 13.50.

Ulla-Riikka
Tuesday, October 03, 2006 at 12:57:07 (EEST)
Vielä kivestenpoistosta

Yorkissa en kiveksen poiston jälkeen ole huomannut muuta huomattavaa muutosta kuin sen , että hirveästä machosta on tullut pikemminkin matriarkaalinen paimentaja.
Venäjäntoyterrierilläni sen sijaan on muuttunut karva pehmeämmäksi ja tuuheammaksi. Sen ruokahalu on myös kasvanut huomattavasti.
Molemmat ovat muuttuneet pentumaisemmiksi. Leikkiväthän ne aikaisemminkin yhdessä, mutta nyt leikit ovat jotenkin lempeämmän ja hyväntuulisemman oloisia.

Nukuttamisessa ja siitä heräämisessä oli selvä ero koirilla, yorkki nukahti ja heräsi hyvin ja oli herättyään aivan selvä ja pirteä. Venäjäntoy ei meinannut ensin millään nukahtaa ja herääminenkin kesti kauemmin, eikä se meinannut leikkauspäivän iltana pysyä tolpillaan, niin että oli soitettava päivystykseen, josta sanottiin, että nukutuksesta toipumisessa on yksilöllisiä eroja ja käskettiin tarkkailla tilannetta aamuun asti.

Ritva ja kumppanit
Monday, October 02, 2006 at 16:28:18 (EEST)
Lahopää mikä lahopää

Kyllähän meidänkin Eetu lakkasi hengittämästä - kyseessä oli rauhoituksen, ei edes nukutuksen jälkitilanne. Onneksi koira saatiin virkoamaan...
Ja tämä tapahtui 90-luvun lopulla.

Kristiina
Monday, October 02, 2006 at 09:24:59 (EEST)
Nukutuksesta

En nyt mitenkään halua pelotella, mutta yorkki (kuten muutkin pikkuiset) on hankala nukutettava. Oma yorkkini kuoli 4-vuotiaana heti nukutuspiikin saatuaan, ennen kuin hammaskiven poisto oli edes ehditty aloittaa. Tästä on tosin aikaa jo pian 25 vuotta ja aineet ovat sen jälkeen huomattavasti parantuneet. Mutta hampaat on kuitenkin hoidettava, vaikka itsellä aina paniikki iskee, eikä rauhoitu ennen kuin pikkuinen on turvallisesti kotona ja varmasti hereillä. Onneksi meillä ei ole ollut tarvetta muihin operaatioihin.

Marjatta
Monday, October 02, 2006 at 08:58:36 (EEST)
Nukutuksesta

Jo edesmenneeltä Rosa-koiraltani (cairnterrieri) leikattiin nisäkasvain nuorena ja hän melkein kuoli leikkauspöydälle. Lopetti jo hengittämisen ja kouristeli. Onneksi jonkin ajan kuluttua alkoi hengittää, kun eläinlääkäri painoi kovaa nenänpäästä. Koirilla on nenänpäässä akupiste, joka auttaa hengittämiseen. Olin itse paikalla ja se oli aivan kauhea tilanne. Tämän jälkeen uskon, että leikkauspöydälle on mahdollista menehtyä.

Tuula
Saturday, September 30, 2006 at 21:45:45 (EEST)
Riski kuitenkin

Onhan nukutus/leikkaus aina riski, myös ihmisille! Silmäluomileikkaukseenkin voi periaatteessa kuolla.
Itse en henkilökohtaisesti tunne nukutukseen kuolleita, mutta en silti epäile ettei niitäkin tapauksia olisi!

Kristiina
Saturday, September 30, 2006 at 16:29:00 (EEST)
Kohdun poistosta

Mielenkiintoista kuulla, että terve koira menehtyy nukutukseen.
Tuota noin, olin kerran töissä pieneläinklinikalla ja enpä nähnyt,että ykskään koira tai kissa olisi nukutukseen kuollut. Ja ei koiran luonne muutu huonompaan, vaikka kohtu poistetaan, päinvastoin, minun koirani karva tuli paksummaksi ja se piti pojat loitolla, vaikka kohtua ei ollutkaan.Se oli terveempi kaiken kaikkiaan.

Nyt tiedän
Saturday, September 30, 2006 at 15:55:36 (EEST)
Sterilaatio, kastraatio...

Ihan jokainen saa olla mitä mieltä hyvänsä näistä operaatioista. Minä vain kerroin omani ja edelleen voin suositella, mikäli omistaja katsoo sen tarpeelliseksi (myös konsultaatio eläinlääkäriltä auttaa päätöksen teossa). Meidän kaikki potilaat ovat toipuneet vuorokaudessa, nartuilla ei tänä päivänä edes näe leikkaushaavaa, vaikka onkin iso leikkaus. Lihomista meillä ei ole tavallista enempää koirat (3 kpl) ovat 2,5-3,5 kg eli aivan normaalipainoisia. Kaikki toimenpiteet eläinlääkärillä ovat menneet hyvin, enkä tunne mitään nukutuskammoa. Minäkin olen kuullut erittäin monta tapausta, jossa narttu on kuollut kohtutulehdukseen, se on nimittäin aika vaikea maallikon huomata ennenkuin on liian myöhäistä. Lisäksi tiedän erittäin monta nisäkasvain-tapausta, joissa on jouduttu tekemään suuria operaatioita, paljon suurempia kuin ehkäisevä leikkaus (ei nyt uskalla enää käyttää ym. sanoja !!!).
Mutta tämähän on jokaisen oma asia ja päätöksen tekee vain omistaja.Ja eihän voi sanoa, että kaikille nartuille tulisi tauteja tai kaikki urokset on seksihulluja.
Tämähän on hyvin yksilökohtaista ja korostan edelleen, että harkinnan kautta toimenpiteisiin.

Kaisa
Saturday, September 30, 2006 at 15:10:02 (EEST)
pientä pohdintaa

Ei ole minunkaan tuttavapiirissä kenenkään eläin nukutukseen/leikkaukseen menehtynyt,onneksi!
Chihu-vanhuksen kohdalla juoksut ovat menneet aika vaivattomasti ja mitään tulehduksia ei ole ollut,hampaita on jouduttu poistamaan lähes kaikki nukutuksessa jo vuosia sitten.
Lyyli-lyttyrää tässä pohdin,josko teetän pentuja vai en........sillä ne rotuominaisuudet on kohdallaan,mutta en ole varma pystyisinkö Lyylin lapsista luopumaan ja se taas tietäisi ongelmia tämän meidän perheen koossa!!!!
Jos en teetä pentuja,aivan varmasti kastraatio on edessä.Täällä maalla voi nopeasti tapahtua vahinko,jos joku vieras koira tulee pihalle ja Lyyli siellä vapaana juoksentelee......tuskin ehdin kättä väliin laittaa.
Se tästä puuttuisi,että seropi lapsia tulisi ja niistäkään en pystyisi luopumaan.............varmasti joku mua jo toimittaisi psyk.hoitoon suuren eläinlauman vuoksi.
Onko se sitten emännän vai Lyylin vuoksi tehty kastraatio..............tiedä siitä!
Ykän kohdallakin sitä voi miettiä.......Ykän ja Lyylin rakkauslapset olisivat aivan varmasti jääneet perheeseen ja varmasti emäntä niistäkin olisi ollut aivan sekaisin onnesta.Ja kuinka paljon niitä olisi vuosien myötä syntynyt?
Joku varmaan ehdottaa......erillään oloa juoksujen aikaan.....mä en olisi siihen pystynyt,3 viikkoa on pitkä aika.

Eläinrakkauden sekoittama Tarja
Saturday, September 30, 2006 at 08:35:04 (EEST)
Nukutus

Koirat rauhoitetaan/nukutetaan hammaskiven poistossa. Kyllä oli sydäntäsärkevää katseltavaa kun Helmi maata retkotti ihan velttona - kuin kuolleena - kun oli laitettu tajuttomaksi hammasoperaatiota varten. No kaikki meni onneksi oikein hyvin eikä nukutuksesta tullut mitään ongelmia ja ihan hienosti heräiltiin normaalielämään.

Erittäin monet pikkukoiranarttujen omistajat ovat olleet tosi tyytyväisiä kun ovat leikkauttaneet koiransa, en ole itse asiassa kuullut yhdestäkään pieleenmenneestä leikkauksesta tai vaikeista komplikaatioista tai menehtymisestä (toki tiedän että näitäkin löytyy). Sensijaan olen kuullut pariltakin tyypiltä kuinka narttu oli ärhäkän kohtutulehduksen seurauksena ihan tunneissa mennyt tosi huonoon kuntoon ja kuollut leikkauspöydälle - eikä suinkaan leikkaukseen vaan tulehdukseen jota ei ajoissa saatu hoitoon. Eikähän hurjat hormonimyrskytkään juoksuineen ja valeraskauksineen kyllä käsittääkseni koiran elämänlaatua paranna. Meillä sterilisaatioleikkaus ei olekaan omistajan vaan koirien elämää helpottava ja siksi mietinnässä oleva vaihtoehto.

Eija
Friday, September 29, 2006 at 22:47:44 (EEST)
kastraatio

Mua lohdutti eläinyhdistyksenlääkäri,että Ykän kastraatio on täysin verrattavissa kissojen vastaavaan ja kissoillehan suositellaan aina se tehtäväksi ja eläinsuojeluyhdistyskin kastroi kaikki kollikissat ennenkuin saavat uuden kodin.Mun kaikki kuusi kissaa on leikattuja ja ,,,,,onneks....ei mitään komplikaatioita ole tullut.
Kohdunpoistohan on kissalle/koiralle isompi operaatio ja toipuminen hitaampaa,kivesten poistosta kissat/koirat toipuvat tosi nopeasti.Riskejä aina on nukutuksessa ja esim.chihu vanhusta en antaisi nukuttaa kuin ikiuneen eikä se kestäsi mitään toimenpiteitä enää.
Mun kissat sellaisia,että melkein joka eläinlääkärikäynnillä on nukutus annettava,muuten ei mitään pystyisi tekemään esim.verikokeet,virtsanäytteet katetroimalla.Koirilta onneks verinäytteet saa helpommin,en tiedä sitten hammaskivenpoistot yms.Nukutetaanko koirien hammaskivenpoistossa?
Kyllä varmaan jokainen puntaroi ennen toimenpidettä hyödyt ja haitat.......joskus vaan on asioita tehtävä ja päätettävä.

Tarja&elukat
Friday, September 29, 2006 at 19:56:06 (EEST)

Joo, jäi tosiaan kertomatta että olin lähes varma että Mäkä vuotaa kuiviin leikkauspöydälle. Että unet jäi todella vähiin edellisellä viikolla ja ell sai monta omituista puhelua leikkaukseen valmistautumisesta. Riskit tiesin, myös mahdollisen virtsanpidätysongelman olin punninnut.
Leikkaus itse meni nappiin, koira oli nukutettuna n. 45 min ja siinä ajassa hoidettiin myös suu kuntoon.
Mäkärä oli hyvässä fyysisessä kunnossa ennen leikkausta ja minä järjestin itselle vapaata koko siksi ajaksi kun koiralla oli tikit.
Karvanlaatu ei onneksi ole heikentynyt ja lihomisen mahdollisuus on koko ajan mielessä - ruoka ja karkit vaihdettiin heti tarpeen ilmetessä vähärasvaisiin. En halua että koirasta tulee sydänvaivaista punkeroa.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Kristiina
Friday, September 29, 2006 at 16:39:03 (EEST)
Kastraatiosta ym.

Hei Kaisa,

Kuinka voit "suositella" niinkin isoja operaatioita kuin kohdun poistoa ja kastraatiota silloin, kun ei ole kysymys sairauden hoidosta?
Kyseisiin toimenpiteisiin liittyy aina tyypillisiä suurten leikkausten riskejä. Itse tiedän useampia yorkkeja, jotka ovat menehtyneet nukutukseen tai kohdun poistoa seuranneeseen komplikaatioon. Kysymys ei ole mistään pienestä toimenpiteestä. Sterilointi-sanaa ei myöskään tulisi käyttää tässä yhteydessä, kun kysymys on kuitenkin kirjaimellisesti kastraatiosta (kivesten poistosta) tai kohdun poistosta.
Lääketieteelliset edut mm nisäkasvaimiin liittyen eivät ole nekään kiistattomia, jos narttu on jo ehtinyt ennen leikkausta tulla sukukypsäksi. Pysyviä haittoja näyttävät sen sijaan hyvin usein olevan lihominen ja karvanlaadun muuttuminen. Omana mielipiteenäni sanoisin myös, että osa koiran persoonasta (=viehättävyydestä) liittyy sen sukupuoleen.

Monet ovat kertoneet kastraation ja kohdun poiston tuomista positiivisista vaikutuksista, mutta jokaisen asiaa harkitsevan on myös ymmärrettävä siihen liittyvät riskit.

Ulla-Riikka
Friday, September 29, 2006 at 15:45:23 (EEST)
Yöpisuttelusta

Ystävättäreni silkki nukkuu omassa kantokopassaan yöt eikä näinollen pääse pisuttelemaan eikä hyppimään sänkyihin. Koira laitetaan koppaansa nukkumaan silloin kun muutkin menee nukkumaan ja koppa sijaitsee emännän sängyn vieressä. Koira nukkuu tosi tyytyväisenä aamuun asti eikä kuleksi pitkin huushollia.

Virpi & Skidi
Friday, September 29, 2006 at 15:27:00 (EEST)
Koiran sterilointi

Koiran voi steriloida, siinä ei ole mitään väärää, sekä uroksen että nartun. Minulla on kokemusta molemmista ja molemmissa tapauksissa pelkkää hyvää. Nartulla se estää kohtutulehduksia, nisäkasvaimia, valeraskauksia yms. eikä koira muutu luonteeltaan. Uroksilla se rauhoittaa tilanteet kaikkinensa. Yhtä ihania ovat koirat leikkauksen jälkeen, minulla vähemmän harmaita hiuksia! Suosittelen kaikille.

Ja tästä ikuisuus kysymyksestä tällä palstalla, yorkin turkin leikkaaminen! Voihan turkin leikata ns. elettävään muotoon, miksi se pitää ajaa nahkapintaa myöten. Tällaisen säästeliään leikkauksen jälkeen yorkki on yorkin näköinen, mutta ns. pitkä turkki ei haittaa jokapäiväistä menoa.

Kaisa
Friday, September 29, 2006 at 14:39:34 (EEST)
kiitos vinkeistä!

kiitoksia vinkeistä:) viime yönä makuuhuoneen ovi sulkeutui ja niinpä pikkuherra heräsi aamulla mamman kainalosta ilman yhtään pissaa tai kakkaa sisällä! jes!

mietin vain, että kun koira on tosi pieni 1,5 kg, niin voiko vain olla niin pieni rakko, et on pakko lirauttaa, ettei kykene pidättämään? kauheeta jos näin on ja toista vain torutaan...

hermot menee
Friday, September 29, 2006 at 09:31:45 (EEST)
Vielä pari vinkkiä hermoilijalle

Meillä Assi kalusi keittiönpöydän jalkoja, kun en jaksanut koko ajan vahtia, etenkin kun pöytä oli muutenkin parhaat päivänsä nähnyt. Kokeilin kyllä etikkaa ja valkopippuria, mutta ne tehosivat vain hetken. Sitten ostin "Fy-spraytä" (anteeksi taas mainostaminen) ja sumutin sitä pöydänjalkoihin ja siihen loppui pureskelu. Samoin suihkutin sitä kevyesti räsymaton hapsuihin, joita Assi tuntui rakastavan ja teho oli yhtä hyvä. -Ajattelin, että voisit kokeilla ainetta vaikka siihen kukkaruukkuun, jos se on koirasi jatkuvan kiinnostuksen kohde.

Sitten pesuaineista: kannattaa välttää ammoniakkia sisältäviä pesuaineita, sillä ne voivat hajullaan lisätä pissailua.

Ja vielä lopuksi: on hyvä jatkaa lenkkiä vielä koiran tarpeidenteon jälkeen, ettei koira yhdistä juttua lenkin päättymiseen! (Aikoinaan huomasin, että jouduin aina vain pidentämään Tellun "kakkalenkkiä", koska Tellu viisaana tyttönä päätteli, että sitä pidemmälle pääsee, mitä kauemmin pihtailee. Asiaan tuli vihdoin korjaus, kun tajusin jujun ja kävelin Tellun kanssa aina hiukan "ylimääräistäkin")

Elina, Assi & Tellu
Thursday, September 28, 2006 at 20:30:44 (EEST)
Turkin leikkaus

Ykän turkki leikattu ihan sängelle huhtikuun lopussa..........nyt puolipitkä.
Nopeasti kasvaa ja talvella hyvä sitä turkkia olla,kun ovat niin viluisia.
varmaan taas keväällä kesäkampaus ja talven saa kasvaa.

Pitkä karva on työläs kesällä roskien vuoksi ja jos koira on kova uimaan.Tai ei se kauhean työläs ole vrt westien turkin hoito.Näyttelyturkissa sitten varmasti kova homma,en tiedä?
Mukavahan koiran turkkia on iltaisin kupsutella....jos ei kovin kiireinen elämä ole.

tarja&elukat
Thursday, September 28, 2006 at 19:39:06 (EEST)
hermoille!

Makkarin ovi oli tiukasti kiinni meilläkin ja yhdessä nurkassa sanomalehtiä.Ykä teki öisin lehden päälle.
(on kussut ja paskonut sänkyynkin....sohvalle....nojatuolille......ja kaikkialle lattiatasolle)
Mattoja ei voinut pitää missään lattialla.....teki heti kun tultiin ulkoa sisälle......hulluus meinas iskeä.
Kokeilin kehuja.....karjuminen osoittautui tehokkaammaksi.

Tarja
Thursday, September 28, 2006 at 19:31:53 (EEST)
Hermoille

Meilläkin auttoi tuo makkarin oven sulkeminen. Ovi kiinni ja matot pois lattialta ja johan alkoi koiraherra oppia. Parina yönä heräsin, kun koira selkeästi haki paikkaa johon ruiskasta, mutta kun ei päässyt huoneesta pois, palasi takaisin sänkyyn ja alle viikossa se sitten loppui kokonaan. Ikää taisi olla jotain 2 vuoden kieppeillä. Kyllä meinas hermot mennä jätkän kanssa moneen kertaan, ei ole unohtunut vieläkään vaikka siitä tosi kauan onkin.

Nykyinen yorkinpoikanen meillä oppi tosi nuorena sisäsiistiksi, viimeisestä sisälle sattuneesta vahingosta on yli vuosi aikaa. Eli alle puolivuotiaasta asti on oltu sisäsiistejä. Koirat siis ovat yksilöitä tässäkin asiassa.

Myös ihan tavallinen astianpesuaine (Fairy) lantrattuna veden kanssa suihkepullossa toimii oikein hyvin pissapaikkojen puhdistamiseen. Se vie pissan hajun pois tosi tehokkaasti. Sitä käytin nykyisen yorkin kanssa eikä se koskaan pentuna ruikkinut samaan paikkaan kahdesti.

Jaksamista, kyllä se vielä helpottaa!!!

Heiidi
Thursday, September 28, 2006 at 17:17:30 (EEST)
Muistutus Lahden kurssista ilmoittautuneille!

Huomenna on SE päivä, eli yorkkien harjoitukset Renkomäen hallilla alkavat klo 18. Tilapäisenä avaimenhaltijana kerron, että pyrin olemaan porttia avaamassa n. varrtia vaille, joten sitä ennen ei paikalle kannata kiirehtiä. -Kadun varteen ei saisi jättää autoja, vaan ne tulee parkkeerata hallin pihaan. Koiria ei myöskään saa viedä tarpeilleen kadun varteen, vaan tarvittaessa hallin pihalle, josta luonnollisesti jokainen korjaa koiransa mahdolliset jätökset roskikseen. Em. huomautukset siksi, että naapurisopu tulee pyrkiä säilyttämään kadun varrella asuvien kanssa, jottei hallin toiminta vaarannu.

Muistakaa ne namit koirille koulutusta varten ja olkaatten TERVETULLEITA!

Elina
Thursday, September 28, 2006 at 16:56:06 (EEST)
Hermoille

meilläkin auttoi ensimmäisen elikon kohdalla se, että pantiin makkarin ovi kiinni kun mentiin nukkumaan. Ja tietty koira meidän kanssa siellä, loppui yökastelu ja 7kk asia opittiin.

Viimeisin epeli on vähän toista maata, nyt on 8kk menossa ja ei vielä ole opittu, mutta en minä luovuta, se kestää sen mitä kestää, toivottvasti kuitenkin alle 2v.

Se kyllä meilläkin on ollut, että opetusvaiheessa oltiin mekin ulkona ainakin sen 6kertaa.

Susanne, Vertti ja Mortti
Thursday, September 28, 2006 at 16:30:13 (EEST)
Hermoille

Meilläkin isäntä yleensä läsäytti villasukkansa aamulla Hempun lätäkköön kun meni lehtä hakemaan, neiti aivan viattomana petissä veteli sikeitä.. oli tuo yöpissimistapa tosi sitkeessä. Nyt uinailevat makkarissa hienosti koko yön, vaikka meidän neideillä on tapana napsutella vielä yöpalaa vähän ennen nukkumaanmenoa (joo löysäilyähän tämä on, ja Lila jo liian lihava... ;-))ja vesikuppi on makkarissa jos jano yllättää - ja lähes joka ilta/yö molemmat koirat käyvät juomassa eikä silti makkarissa ole sotkuja.

Yks vinkki vielä elukkalääkäriltä - pyyhi pissaamisjäljet omenaviinietikka-vesiseoksella, se peittää hyvin ulosteen hajun (niin ettei koira kuvittele että hajun kohdalla on sallittu vessa), ja laita tälle paikalle koiran ruokakuppia, leluja.. ei päästele myöskään ruokapaikkaansa kuulemma.

Tapiolan kävijöille - en tiedä kannattaako yhden porukan takia vaihtaa päivää, ei kuitenkaan kaikille sovi sekään, mutta voitaishan ottaa vaikka lisätapaamisia joskus muinakin aikoina kun tiistaina tai torstaina, jotka ovat nämä meittin tallipäivät, vai mitä - kamuja kaivataan!

Eija, Lila ja Helmi
Thursday, September 28, 2006 at 16:19:34 (EEST)
Turkin leikkaus

Olen miettinyt yorkin hankkimista, mutta turkki arveluuttaa. Luonteeltaan ja olemukseltaan yrkki muuten vaikuttaisi meille sopivalta, mutta jaksankoo turkin kanssa? Koira tulisi meille kotikoiraksi, joten ajattelin, että turkin voisdi siis pitää lyhyenä. Kuinka Yorkin turkki siis tulisi leikkauttaa ja kuinka nopeasti se kasvaa?

Johanna
Thursday, September 28, 2006 at 14:45:18 (EEST)
sisälle pissaamisesta..ym

kaikki keinot tosiaan käytetty... ruoka monipuolista ja säännöllistä. aktiviteettejä on. ulkoilua on. komennettu on. kehuttu on. kaikki muut koirat oppineet nopeasti, eivätkä ikinä ole tehneet yhtä paljon pahaa, kuin tämä yorkki.

hyvä idea toi makkarin ovi kiinni yöksi. ilmeisesti koira käy aamuyöstä vääntämässä kakat olohuoneen matolle ja kuseksii tv-tasoon... sitten muina miehinä mamman viereen sänkyyn,prkl.. paha siinä on sitten aamulla enää kurittaa kun toinen katselee viattomasti sängystä..

hermot menee
Thursday, September 28, 2006 at 14:12:14 (EEST)
Lila ja Helmi

Harmittaa, ettette enää pääse mukaan Tapiolaan torstaisin. Voisimme ksekustella tänään josko muillekin sopisi siirtää tapaamista toiselle päivälle!!!

Tiina ja Pippi
Thursday, September 28, 2006 at 12:33:55 (EEST)

Ihan perusjuttu joka varmasti on tiedossa hermonsa menettävällä, mutta ne ruokinta-ajat, säännöllisesti ja tarpeeksi ajoissa illalla (ajattelin lähinnä tuota sisälle källittelyä).

Mäkähän on leikattu ja voi mahoton mikä ihana olotila. Neiti on (varmaan myös iän myötä) tullut itsevarvemmaksi, ruokahalun lisäystä lukuunottamatta ei ole mitään negatiivista sanottavaa. Tässä säästyy sekä koiran että emännän hernot. Suosittelen!

Kristiina
Thursday, September 28, 2006 at 12:14:38 (EEST)
Hermonsa menettäneelle

Yöllä sisälle päästelyyn meillä Helmin kanssa auttoi se että "telkesimme" koiran meidän kanssamme makuuhuoneeseen (nukkuu meidän kainalossa kuten Lilakin) - eläinlääkäri selitti että koira on siisti eläin eikä ns sänkyynsä päästele, ja meillä ainakin Helmi mieltää koko makuuhuoneen nukkumapaikakseen ja kun ei päässyt yöllä haahuilemaan muualle asuntoon niin yöpissaamiset jäi. Muuten käytimme koiria ainakin 6 kertaa ulkona päivittäin treenausvaiheessa, nyt riittää se 4 kertaa.
Onko koira ollut teillä pennusta lähtien?? Ootko antanut namuja ja kehuja hirveesti kun koira tekee ulos? Namut jotain oikein koiran herkkua jota se ei saa koskaan muulloin kun tekemällä tarpeensa ulos, sanoi meille eläinlääkäri (itse olen niin aloitteleva koiranomistaja että turvauduin jo lekuriinkin kun Helmin kanssa taisteltiin näistä asioista..).

Eija
Thursday, September 28, 2006 at 12:01:11 (EEST)
Sisäsiisteys

Tämä lempiaiheeni.. nyt voin yhtyä Ritvan ja Tarjan kuoroon - viimein!!! - ja todeta että meidänkin neitokaisia voi kutsua sisäsiisteiksi. Helmi oppi kunnolla vasta viime keväänä, kun täytti kesäkuussa 2 v ja arvaatte varmaan että siinä sitä vasta meinaskin usko loppua, itsekään kun nyt ei ole mikään maailman kokenein koirankasvattaja... On kuulkaas tosi ihanaa kun ei enää tarvitse kotiin mennessä tähyillä lätäköitä lattioilta, ei liioin aamulla herätessä. Meillä lienee sekä emännässä että koirissa ollut peiliinkatsomista, mutta itse ole maalaisjärkeillyt että meidän neidit nyt vaan ovat kehittyneet vähän hitaammin kun toiset :-)

Sitten näihin koirien sterilointeihin - Lilalla on nyt taas juoksu, ja se raukka on todella aivan päästään sekaisin! Se käy Helmin kimppuun niin että Hemppu on aivan helisemässä, ulkona pongailee uroksia nenä pitkällä vaikka yleensä on se meidän epäsosiaalinen koirien kanssa, vinkuu jatkuvasti ulos.. varmaan tästä päädymme lopuksi vielä oikein tymäkkään valeraskauteen. Olenkin ruvennut miettimään koiran steriloimista, taitais olla neidille itselleenkin paljon helpompaa.
Helmillä taas tuntuu juoksut menevän paljon helpommalla ohi kun Lilalla. Mitenkäs teillä narttujen kanssa? Entä onko kokemuksia kohtutulehduksista?

Tapiolan kävijöille terveisiä - kyllä meitä harmittaa kun ei päästä enää mukaan!

Eija, Lila ja Helmi
Thursday, September 28, 2006 at 11:47:43 (EEST)
Nyt menee hermot

Miksi vajaa 2v yorkki uros kusee ja paskoo joka yö sisälle? Käytetään ulkona 4 krt/pvä, viimeksi illalla ja ekaksi aamulla. Opetettu on kaikin mahdollisin keinoin.

Miksi puree tyynyjä ja tuhoaa niitä?

Miksi kaapii kukan mullat lattialle?

Koiria ollut aina meidän perheessä, hyvin ovat kaikki oppineet, ikinä ei ole ollut vastaavia ongelmia MINKÄÄN MUUN RODUN KANSSAQ. Taitaa olla jo koirassa vika. Kaikki mahdolliset aktiviteetit on käytössä, hoidossa ei ainakaan ole vikaa.

HERMOT MENEE
Thursday, September 28, 2006 at 11:41:24 (EEST)
Turkinhoito

Nyt puolipitkällä turkilla täytyy kammata/harjata päivittäin.Pesu parin viikon välein ja tarpeen mukaan.Ihan kynittynä ei tarvinut tehdä mitään,uimassa kävi itse ja tuuli kuivatti.
En pidä turkin hoitoa isona hommana.Hyvin sujuu televisiota katsellessa ja pesu yhteisellä saunareissulla.Hyvät aineet auttaa ja meillä käytössä mäntysuopa ja joskus suihkutan jotain omaa hiuksiin jätettävää hoitoainetta.

Tarja
Thursday, September 28, 2006 at 11:33:53 (EEST)
Sisäsiisteys

Jep!Kyllä sisäsiistejä Yorkkeja on.Kyllä meinasi usko mennä Ykän kanssa,mutta nyt ollut 4 kuukautta täysin sisäsiisti.
Ykähän kanssa tuli vasta 5 kk:n iässä meille ja sisäsiisteydestä ei ollut mitään hajuakaan kuten ei ulkoilusta eikä hihnassa kävelystä.
Lyyli 8 viikkoisesta asti meillä ja kaikki opit oppinut nopeasti ja vaivattomasti,vaikka luupäinen westie-luonne onkin.
Terrierejä kun vertailee,niin Yorkki paljon helpompi käskettävä ja tottelee hyvin kutsuja ja käskyjä.Westie taas ymmärtää asiat hyvin,mutta tekee viiveellä jos tekee ollenkaan.Pidän yorkkia jotenkin pehmeänä ja suvaitsevana/ystävällisenä luonteena.Chihussani ja yorkissa on paljon samaa luonteessa.
Ulkoa sisälle huutaessa;Ykä tulee tuulispäänä ja Lyyli haistelee ja kiertelee ja ei kuule yhtikäs mitään.

Tarja&elukat
Thursday, September 28, 2006 at 11:27:52 (EEST)
Turkinhoito

Suihkutan koiran 2-3 kertaa kuussa. Kerran kuussa turkin huuhtelu hoitoaineella ja pari kertaa kuussa shampoopesu. Harjailen joka toinen/kolmas päivä 5-15 min.
Trimmailen korvakarvoja ja tassukarvoja sekä leikkailen muualtakin kerran kuussa/kahdessa. Turkki on puolipitkä.

york
Thursday, September 28, 2006 at 10:46:57 (EEST)
Raasalle ja Kasperille!

Kiitos avusta kun kerroit miten teillä on mennyt. Siitä on varmasti paljon apua kun mietimme tulisiko pieni karvapallo kotiimme... =)
Kuinka paljon aikaa muuten teillä tai jollan muillakin yorkshirenterrierin omistajilla menee turkin hoitoon/trimmaukseen?
Iso kiitos jo valmiiksi!

tietämätön
Thursday, September 28, 2006 at 09:38:33 (EEST)
Pisuttelu

Rockyhan pisutteli sisälle ihan kunnolla kun vanhemmat sen osti. Kusi ihmisten päälle, sänkyyn, sohville, aikalailla joka paikkaan. Se kastroitiin siinä ehkä 10 kk iässä. Sitten pikkuhiljaa oltiin merkkaamatta pari kuukautta, ja sitten taas kuseskeltiin puolisen vuotta (sisälle merkkaava hoitokoira laukaisi kuseskelun), kunnes muutettiin omaan kotiin, jossa kuseskelu loppui kuin seinään. Ainoastaan kun oli tyttökissa seksilomalla, niin silloin se stressipissasi yhden kerran joka päivä sisälle kahden viikon ajan. Koira on nyt 3-vuotias ja täysin sisäsiisti. Koira tosin ei ole yorkki, mutta mineihin laskettava. Kyllä se kastraatiosta huolimatta noteeraa juoksuisen nartun kun vastaan tulee, muttei sillä mene pää sekaisin kuten Akulla meni, Akuhan oli oikea casanova.

Aku oli myös käytännössä täysin sisäsiisti, kunnes sille tuli virtsakivet ja bakteeritulehduksia, joiden takia viimeisen vuoden aikana pissi aika paljon sisälle.

Atomi on vielä niin pieni, ettei kastraatio ole ajankohtaista, mutten epäröi sitäkään kastroida jos siltä tuntuu. Yorkki tosin ei ole sekään... näillä sisälle kuseskelu ei ole ongelma, mutta näillä näkymin Atomi ei ole suvunjatkamiskelpoinen (sillä on joku valkuaisaineiden imeytymishäiriö, ja ainakaan niin kauan kun ei ole tarkkaa diagnoosia ja tietoa siitä, onko perinnöllinen, sitä ei edes harkita jalostukseen). Aika myös näyttää, tuleeko siitä näyttelypiski vai ei. :D

Jaa juu, nyt on täällä Porissakin pikkuriikkinen yorkkipentu! :D Atomi teki Mimmin kanssa tuttavuutta sunnuntaina koirapuistossa pentumiitissä sekä ohitusharjoituksissa. :D

Mari, Rocky ja Atom
Thursday, September 28, 2006 at 06:49:27 (EEST)
Tietämättömälle Yorkshirenterrierin yksinolosta...

Yorkki poika Kasperini (melkein 1v.) on päivisin yksin kotona ja hyvin on mennyt. Ennemmin alussa mun sydän särkyi kun joutui pikkuisen jättämään kotiin! :) Kun kerrostalossa asutaan niin naapureilta olen kysellyt että onko haukkumista päivisin kuulunut, mutta hiljaista kuulemma on ollut! Alussa tuntui että Kasper nukkui suurimman osan ajasta, mutta niinhän ne pentuvaiheessa nukkuvatkin. Nyt Kasper on kuitenkin keksinyt että silloin kun äippä on poissa voikin tehdä ihan mitä huvittaa :D Kaikki mikä kiinostava on jäänyt olohuoneenpöydälle saadaan sieltä alas ja syödään! Pikku kepposia keksitään melkein joka päivä! :)

Niin että meillä ainakin on pärjätty eikä sydän ole särkynyt mutta varmasti kaveri olis kiva olla!

Raasa&Kasper
Wednesday, September 27, 2006 at 20:16:20 (EEST)
Yorkshirenterrierin yksinolosta asiaa, auttakaa... =)

Minua on mietityttänyt se että onko yorshirenterrieri soveltuva olemaan melko pitkiä aikoja yksin. Olen yrittänyt selvittää asiaa, koska muuten rotu olisi melko sopiva perheeseemme. Eli voiko koira olla yksin työpäivän vai särkyykö sen sydän tms.?

tietämätön
Wednesday, September 27, 2006 at 20:04:18 (EEST)
Barffausta Turussa!

Hei,

olisin kiitollinen, jos joku kertoisi, mistä barffiruokaa saa Turusta? Vai hakeeko ihmiset ne kauppahallista tms? Mielelläni haluaisin vastauksen s-postiini. Netin kautta en tietoa löydä ja tututkaan eivät barffaa.
annu.sorell @ gmail.com

Annu
Wednesday, September 27, 2006 at 12:50:50 (EEST)
Merkkailusta

Toteutin noin vuosi sitten antamani uhkauksen ja kumpikin uros kastroitiin.
Sen jälkeen ei sisälle ole merkkailtu, eikä pissattu. ( Siis täysin sisäsiistejä koiria
on olemassa, vaikka joku palstalla aikaisemmin väitti muuta.)

Meillä vanhempi koira (yorkki) oli täysin sisäsiisti siihen asti kunnes uusi
pentu (venäjäntoyterrieri) oli n. 9 kk ja tuli ilmeisesti sukukypsään ikään, jolloin vanhempi alkoi merkkailla ensi omia nukkumapaikkojaan.
Vähän myöhemmin molemmat koirat merkkailivat kilpaa kaikkia mahdollisia paikkoja. Naapurissa asuu narttukoira, joka myös saattoi vaikuttaa asiaan.

Harmittaa vain, kun en yorkin kohdalla piilokivesleikkauksen yhteydessä antanut poistattaa toistakin kivestä samaan hintaan. Nyt maksoin yhden kiveksen poistosta uudestaan.

Ritva ja kumppanit
Wednesday, September 27, 2006 at 12:34:15 (EEST)
Uroksen leikkaus

Luru tuli meille kennelistä 1v2kk ikäisenä . En tiedä kuinka sisäsiisteyttä oli opetettu siellä.Koiria on useita omassa talossaan.Leikkauksesta oli hänelle apua.

Chene ja Luru
Wednesday, September 27, 2006 at 11:22:39 (EEST)
Uroksen leikkaus

Ykä on leikattu n.7 kk:n ikäisenä ja sillä ei ollut vaikutusta sisälle pissimiseen juuri ollenkaan.Ykä oppi sisäsiistiksi vasta nyt kesällä vuoden vanhana,kun olemme olleet maalla ja ulkoilu ollut helppoa ja päivät menneet pihalla.
Merkkailua Ykällä ei ole ollut ollenkaan ja se varmaan leikkauksen ansiota ja Lyylin juoksusta ei tiennyt yhtään mitään.Uroksen käyttäymispiirteet ovat poissa.
Nyt varmasti joku älähtää,mutta Ykä oli leikkautettava Lyylin vuoksi ja Ykän rotuominaisuudet eivät ole mitään jatkamiskelpoisia.

Tarja&Ykä&Lyyli
Wednesday, September 27, 2006 at 11:10:22 (EEST)
Uroksen leikkaus

Meillä leikkaus auttoi Lurun ruikkimiseen ja liian innostuksen Sippiin ja Sessiin.

Chene ja Luru
Wednesday, September 27, 2006 at 09:29:16 (EEST)
Leikkaus

Ei ole tuosta leikkauksen tuloksesta tietoa, mutta ensin voisi mahdollisesti kokeilla hormoonipiikkiä - jos se tehoaa niin silloin voisi kai olettaa leikkauksen tuovan avun...

Kristiina
Wednesday, September 27, 2006 at 09:06:56 (EEST)
Uroksen leikkaus....

Onko kellään kokemusta onko uroksen leikkaus poistanut pissuttelut sisällä?

leikkausta harkitseva....
Wednesday, September 27, 2006 at 08:36:23 (EEST)
Tapiolaan torstaina

Oliver tuo koko naislaumansa mukanaan... ainakin näillä näkymin...
Nähdään siellä.

Oliver; Sippi, Sessi ja Mimosa
Tuesday, September 26, 2006 at 22:20:45 (EEST)
Tapiolaan torstaina

Rusina on tulossa koirapuistoon kavereita moikkaamaan.
PS. Pippin punainen villapaita on valmis, tuodaan se samalla!

Tuula ja Rusina
Tuesday, September 26, 2006 at 21:36:39 (EEST)
Tapiolaan torstaina

Eikö niin, että mikäli vaan säät sallii, niin sankoin joukoin torstaina Tapiolaan!
Viimeksi meitä oli 16 koiraa ja omistajat, ja kuten galleriasta voi käydä tarkistamassa, niin hauskaa oli!

Tiina ja Pippi
Tuesday, September 26, 2006 at 20:51:50 (EEST)
Nyyteistä ja pitkäkarvaisen koiran arjesta...

Meillä ollaan edelleen kahden vaiheilla nyyttien kanssa. Mietitään, että lyhennetäänkö turkkia ja tyydytään niihin "saavutuksiin", mitä näyttelyissä tähän mennessä on saatu vai ryhdymmekö säännöllisesti nyytittämään. Ei oikein raaskisi leikatakaan, kun hyvälle alulle turkinkasvatuksessa kuitenkin on päästy!

Tänä aamuna lenkillä ollessamme (neiti turkki vapaana liehuen) Assi istahti yks kaks asfaltille kunnon männynneulaskasaan ja lakaisi sitä jonkin matkaa takapäällään ja tietysti takapään karvalaahuksellaan myös - oli vissiin joku kakkikikkare jäänyt karvoihin kiinni. Neulasia turkista selvitellessä hiukan pani harmittamaan, etten ollut noudattanut ennakkoaavistustani ja vaihtanut ajoissa kadun toiselle puolelle, missä oli vähemmän neulasia! - Niin ja jos olisi turkki ollut nyytitettynä ja nyytityspuku päällä, olisimme kai selvinneet asiasta parilla neulasella...

Elina, Assi & Tellu
Tuesday, September 26, 2006 at 17:48:04 (EEST)

Ajattelin vain että satunnainen matkailija ei varmaan homman jujua tiedä, mutta yorkki-ihmisen oletan kyllä asiaan törmänneen. Asiasta on käyty täälläkin sen verran railakasta kädenvääntöä =D

Kristiina
Tuesday, September 26, 2006 at 15:58:55 (EEST)
Missäpäin meidän pojun sisko?

30.6.05 syntynyt pienikokoinen tyttöyorkki hakusassa? Missäpäin maailmaa mahtaa asustaa? Meillä tämän tytön veli:)

niisku
Tuesday, September 26, 2006 at 15:21:06 (EEST)
Kristiinalle

Kiitos vastauksesta :) ja en ole erityisesti minkään rodun harrastaja, mutta meillä kotona vanhempieni luona on cottoni, ja itselleni tulee yorkki :) en ole koskaan ajatellut tätä nyytti-asiaa tarkemmin, itse kun en ainakaan vielä ole suunnitellut omaani näyttelyyn viemään. Vaikka mistäpä sitä tietää vaikka myöhemmin innostuisinkin!;) kiitokset siis vielä vastauksesta..

eve
Tuesday, September 26, 2006 at 13:09:02 (EEST)
Kaikenlaista

Kamala juttu taas tuo koiratehdas Ruotsissa. Tästä näkee, että mikään rotu ei ole poikkeus päinvastoin, nämä pienethän juuri kiinnostaa, kun on kysyntää.

Minun tuttavan tuttava osti kesällä kääpiövillakoiran, myyjä oli venäläinen (puhui toki suomea mainiosti) ja kertoi ostajalle, että koira on myös tuotu sieltä. Papereita ei tietenkään ollut ja hinta oli halpa. Koiralla oli sitten jo heti jotain ongelmia ja jonkinlainen flunssa päällä, onneksi antibiootit auttoivat. Koira ei myöskään ole kääpiö vaan ihan tavallinen. Ei tietenkään ummikkona osannut epäillä mitään eikä ole edes ajatellut, että tällaisessa kaupankäynnissä olisi jotain feelua, siispä tarvitaan kauheasti vielä työtä, ennenkuin tällainen informaatio jalkautuu tavalliselle kansanmiehelle, joka haluaa edullisen koiran kaveriksi.

Ja sitten kesäterkut Pimulle Vertiltä...hyvin voidaan ja kovasti ollaan tulossa treffaamaan sitten kun neidille passaa. Meillä on kesätukka, joten pitkätukkaista poikaystävää ei nyt sitten enää ole, toivottavasti Pimukka tykkää lyhyestäkin tukasta?? :)

Susanne, Vertti ja Mortti
Monday, September 25, 2006 at 20:07:38 (EEST)

Kun koiran karva alkaa olla pitkää niin se kuluu ja likaantuu ihan tuhottomasti maassa raahatessaan. Vapaa liikkuminenkin (tai Urhon kohdalla siis esitys "kuin päätön kana") alkaa olla hankalaa. Näyttelyihin kuitenkin vaaditaan pitkä karva joten karvan kiinni sitominen on järkevää. Toisaalta myös näyttelyissä käyvä koira voi elää ihan normaalia koiranelämään agilityineen päivineen karva nyytitettynä.
Saako kysyä oletko jonkun muun rodun harrastaja?

Kristiina
Monday, September 25, 2006 at 15:24:02 (EEST)
nyyteistä

ihan mielenkiinnon vuoksi kysyisin, että miksi koiran turkista tehdään tällaisia nyyttejä? onko siinä joku käytännöllinen asia takana? :)

tietämätön
Monday, September 25, 2006 at 14:23:41 (EEST)
Ruotsin yorkkitehtailija..

http://www.hundstallet.se/ Tuolta löytyy ajankohtaista ja asiallista tietoa niistä reilusta 130 yorkshirenterrieristä, jotka huostaanotettiin viime viikolla. Mm. miten ja milloin koirat tullaan sijoittamaan uusiin koteihin jos (ja toivottavasti kun) kennelinpitäjän valitus koirien takaisinsaamisesta ei mene läpi.

Karoliina
Monday, September 25, 2006 at 11:39:33 (EEST)
Kodittomia yorkkeja

Lisäinformaatiota Ruotissa takavarikoiduista yorkeista, joilla tullaan aikanaan etsimään uusia koteja. Tiedoksi kaikille teille, jotka haaveilette omasta yorkista. Hetki sitten Suomessa. Tällä kertaa Ruotsissa. Kuka tietää missä isketään pentutuotantoon seuraavaksi.

Kuka ei ole vielä ymmärtänyt, mitä tarkoittaa kun ostaa pennun vain kotikoiraksi, ei tarvitse olla rekisteröity, voi olla ulkomailta kaupallisesti tuotu, koiran myyntikanavan voi olla joku muu paikka kuin rotuyhdistyksen pentuvälitys?

http://www.aftonbladet.se/vss/nyheter/story/0,2789,891259,00.html

Animus
Monday, September 25, 2006 at 09:31:39 (EEST)
Kuvia hyvistä nyytityspuvuista?

Hei!
Joitakin aikoja sitten lähetin Suomessa koiranvaatteita valmistavalle Nuff-nimiselle firmalle toiveen, että valmistaisivat nyytityspukuja yorkeille, vaikkei niillä ehkä kovin suurta menekkiä olisikaan. Nuffista vastattiin, että he olisivat kyllä innostuneita ajatuksesta, mutta he toivoivat saavansa kuvan, millainen olisi hyvä "nyytityspuku".

Olisin iloinen, jos joku voisi lähettää kuvan/kuvia heille puolestani hyvistä malleista, mitkä vastaisivat tarkoitusta - vaihtoehtoisesti kävisi linkki sivulle, jossa hyvä nyytityspuku olisi nähtävissä. (Varmaan joku muukin toivoisi voivansa ostaa puvun valmiina!)

Assilla on vain yksi nyytityspuku, kasvattajalta saatu, mutta se on jäänyt Assille sen verran pieneksi, ettei ainakaan Assin yllä sovi oikein malliksi. Selitin heille puvun ideaa aiemmin, että se tulisi valmistaa liukkaasta ja ohuesta kankaasta.
Olisi tietenkin hyvä myös, jos joku kokeneempi Nuffin suunnittelijalle selittäisi, millainen hyvä nyytityspuku olisi. Tässä yhteystiedot: info@nuff.fi ja www.nuff.fi

P.S. On myös mahdollista, että joku yorkki pääsisi myöhemmin Vantaalle malliksi heidän muotinäytökseensä. Tällöin yorkille tehtäisiin puku mittatilaustyönä ja esityksen jälkeen sen voisi lunastaa edullisesti omaksi. (Me tuskin lähdemme silloin Vantaalle, kun asumme täällä kauempana)



Elina, Assi & Tellu
Sunday, September 24, 2006 at 19:33:57 (EEST)
Ruotsin pentutehdas:(

Kauhea toi ruotsin tapaus. Pieniä koiria voidaan pitää pienessä tilassa. Kannattaa olla varovainen pentua ostaessa ettei joudu pentutehtaan uhriksi.

Suru
Friday, September 22, 2006 at 19:05:36 (EEST)

Hyi kauhea tuo ruotsalainen tapaus...
Tässä tuli vissiin sitten todisteet siitä että yorkeillakin voi tienata pentutehtaassa.

Sitten vähän mukavampiin asioihin, sanon että VÄHÄN sillä meillä olisi ilm. tarvetta sitruunapannalle tjms.
Olisiko jollain vuokrata tai myydä tarpeeton?

Kristiina
Thursday, September 21, 2006 at 16:59:34 (EEST)
Kuvia Tapiolasta

Mulla ei jostain syystä näy ne Tapiolan kuvat tuolta galleriasta ollenkaan :( harmi.. Jos jollain on niitä niin voisko niitä lähetellä meiliin? Kiitos jo etukäteen.

Ulla + Peppi <postilokero123@hotmail.com>
Thursday, September 21, 2006 at 16:02:43 (EEST)
146 koiran pentutehdas

Kuten Mari jo linkitti niin Ruotsista on löytynyt pentutehdas jossa oli 146 koiraa, yorkkeja ym. "146 Yorkshireterrier och taxar befriades från sin vanvård och stort lidande i en villa på Värmdö på tisdagskvällen. "

http://www.dn.se/DNet/jsp/polopoly.jsp?d=1298&a=574379&previousRenderType=6

Riku
Thursday, September 21, 2006 at 15:48:30 (EEST)
Ulla ja Peppi

kolmas rivi ylhäältä, ryhmäkuva meistä!

Tiina :)
Thursday, September 21, 2006 at 14:02:39 (EEST)
Kuvia tapiolasta

Tiina ja Pippi, missä niitä kuvia oli, kun en löydä niitä tuolta kuvagalleriasta?

Ulla + Peppi
Thursday, September 21, 2006 at 13:54:47 (EEST)
Pentutehdasko Ruotsissa?

http://www.dn.se/DNet/jsp/polopoly.jsp?d=1298&a=574379&previousRenderType=6

Mari, Atomi ja Rocky
Thursday, September 21, 2006 at 13:26:59 (EEST)
koiran lennättämisestä

Älä koskaan ikinä laita pientä yorkkia tai muutakaan koiraa lentokoneeseen rahtina !!!! Useimmat lentoyhtiöt ottavat matkustamoon alle 7kg koiran tai useammankin. Joillakin on sääntönä, että 2 koiraa per lento, joillakin vain 1 koira otetaan lennolle samanaikaisesti. Yleensä koiramatkustajat laitetaan koneen takaosaan, jottei siitä olisi haittaa muille mahdollisesti allergisille matkustajille.

Olen itse matkustanut yorkin kanssa enemmän kuin 50 (!) lentoa elämäni aikana, eikä koskaan ole ollut mitään ongelmia. Koiralla oli aina mukana oma kassi, jossa se makaili rauhassa matkan ajan. Kassi oli jaloissani tai jos oli tilaa, edessä olevan penkin alla.

Muuta koskaan en laittaisi pientä koiraa yksin ruumaan matkustamaan vaikka se olisikin rauhoitettuna !!! Jos lentoyhtiö ei ota koiraa lennolle, vaihda yhtiötä.

Näistä koirien lentämisistä on muuten ollut puhetta palstalla aiemminkin, jos vaan jaksat selailla taaksepäin tarpeeksi kauas.

Frequent Flyer - koiran kanssa ja ilman
Thursday, September 21, 2006 at 11:54:02 (EEST)
Hei Emmi!

Kiva, että pääsit tulemaan tapaamiseemme koiriesi Paavon ja Nallen kanssa! Harmi vain, että meitä oli nyt niin vähän koolla. Toivottavasti pistäydyt toistekin, jos vaikka silloin olisi parempi tuuri osallistujamäärän suhteen!

Terveisin Elina
Thursday, September 21, 2006 at 11:17:21 (EEST)
Koiran lennättäminen rahtina?

Onko kenelläkään kokemusta yorkin tai muun koiran lennnättämisestä lentokoneessa rahtina? Uskaltaako sinne pientä koiraa laittaa olleenkaan vai häiriintyykö se siitä? Ja niille annetaan rauhoittaa lennon ajaksi niin sehän voi vaikka kuolla, jos sitä annetaan liikaa. Taitaa olla ainut keino valita reitti, jossa yorkin saa matkustamoon lennon ajaksi.

asiasta tietämätön
Thursday, September 21, 2006 at 11:12:47 (EEST)
Erja ja Pimu

Hauska yhteensattuma tuo sama syntymäpäivä, 10.8.2005, sillä emme kuitenkaan ole sisaruksia!
Itse olen syntynyt Hämeenlinnassa, kasvattajani on Nanne Koskenranta. Äitini on Mustimarjon Amore Dolce ( Anni) ja isä Misty Clan Mini Morris. Oikea nimeni on Peppilotta, meitä oli 4 sisarusta; 2 tyttöä ja 2 poikaa, ja kaikki saimme nimemme Huvikummun satuhahmojen mukaan. Terveiset kaikille!

Aivan upeita uusia kuvia galleriassa, varsinkin tuo ryhmäkuva Tapiolasta kertoo enemmän kuin 1000 sanaa, siis siitä kuinka hauskaa siellä on! Tulkaa kaikki mukaan, tapaamme taas ensi torstaina klo 18!

Pippi ( ja Tiina )
Wednesday, September 20, 2006 at 20:14:44 (EEST)
Tapaaminen Oulussa

Meille Urholle, Eetulle ja minulle ei käy tällä viikolla. Lähden työmatkalle. Seuraava viikko sopii meille eli 28.9.

Ulla
Wednesday, September 20, 2006 at 14:40:24 (EEST)
Tapaaminen

Hei!!
Meille passais tapaaminen vaikka tällä viikolla samaan aikaan kuin viimeksikin eli Raksilassa klo.18 torstaina. Mites teille muille?

Hanna ja Vivi
Wednesday, September 20, 2006 at 14:32:47 (EEST)
Paavolan puisto

Emmi!
Linja-autoasemalta ei bussit auta koirapuistoon pääsyssä.Kävellen vaan Kirkkokatua suoraan eteenpäin,,,,,,,,,,,,,,,,,lyhyt matka ,ehkä kilometri korkeintaan.
Paavolan puisto on keskustan puistoja,,,,,

Tarja
Wednesday, September 20, 2006 at 09:13:04 (EEST)
Lahden tapaaminen

Mä en valitettavasti ehdi mukaan mutta Aatu luultavasti tulee "mummunsa" kanssa ilahduttamaan kavereita sillä ainaisella koirapuisto räksytyksellään;)

Katja ja Aatu
Tuesday, September 19, 2006 at 21:49:27 (EEST)
Hei Pippi !

Huomasin kuvagalleriassa kuvan Pippi 10.08 2006 1 v.
Meidän Pimu täytti myös vuoden 10.08.2006.
Hän on Oulusta De Majodian-kasvattajalta.
Ovatkohan he sisarruksia ? Kaksi tyttöä syntyi silloin.

Tervehdys vaan kaikille tämän palstan lukijoille.
Pimu on oikea sydämien murskaaja edelleenkin :) Monet haluaa hänet ottaa !!!
Tai ainakin samanlaisen hankkia, ja onkin kaikkien mukaan lähdössä :(

Hänellä loppui juuri 2. juoksu. On ollut oikein terve , yhtä silmätulehdusta lukuun ottamatta. Jalat olleet vahvat ja terveet. Kova tyttö syömään. Kaikki uppoaa.
Olen antanut vauvasta asti ravintolisänä Cartivet +MSM ,( nivelet luusto)
Juustoa aamulla, jogurttia iltaisin, isäntä lusikalla syöttää ! 2-3 tl vaan
Vaikka nukkuisi kursaten, herää aina kun jogurttipurkki aukeaa.
Kalkin saanti ollut ainakin taattu.
Odotuksen iloa niille, jotka pentua odottavat tai ovat jo saaneet vauvan kotiin.
Niin ihanaa. Ne pissarallit, jotenkin unohtaa!!??

Pentuvaraus kasvaa. Vaikka ei vielä Verttiä olekkaan kutsuttu kylään.

Onkohan se 3. juoksu ensi keväänä mahdollista? Emme vielä ole tarkempaan
ottaneet asiasta selvää. Onko teillä neuvoja antaa.
Alustavasti olen lukenut, että ei alle 18 kk eikä yli 3 vuotiaalle ensimmäisiä
pentuja suositella teetettäväksi. Onkohan näin. Meinaan kysyä neuvoa tietenkin kasvattajalta. Näin nyt alkajaisiksi pohdin.
"Vauvakuume" kasvaa meilläkin.

Erja ja Pimu
Tuesday, September 19, 2006 at 20:02:13 (EEST)
Paavolan koirapuiston sijainti Lahdessa

Osoitteesta http://wwwmap.lahti.fi/internetwebmap/opaskartta.htm löytyy koirapuistojen sijainnit

Elina
Tuesday, September 19, 2006 at 11:35:50 (EEST)
Lahden tapaaminen

Huomenna kaikki kynnelle kykenevät Paavolan koirapuistoon klo 18.30!

Toivottavasti Emmi löydät sen oikean bussin. En pysty itse asiassasi neuvomaan, sillä en käyttele Lahden busseja, koska asumme Vääksyssä. Muistelen, että jostakin Lahden kaupungin karttasivuilta löytyisi puiston sijainti. Bussia voisit kysäistä soittamalla linja-autoasemalle, jos kukaan palstalainen ei huomaa tai osaa neuvoa. Toivon todella, että pääset tulemaan!

Jos et saa bussia tai sijaintia selville, niin soittele vaikka minulle: 0400 251348. Voisin poimia sinut koiriesi kanssa kyytiin asemalta, kun tulemme Lahteen.

Elina
Tuesday, September 19, 2006 at 11:24:12 (EEST)
Hanna jaVivi!

Miten teille sopis tapaaminen?

Kristiina
Tuesday, September 19, 2006 at 11:20:07 (EEST)
Lahden yorkkitapaaminen

Millä bussilla pääsee Paavolan koirapuistoon esim. linja-autoasemalta ja millä tiellä pitää jäädä pois?

Emmi
Tuesday, September 19, 2006 at 09:01:21 (EEST)
Saara Ruskeasuolta (Lila ja Helmi)

Hei Saara!

Janinan tietsikka on huollossa, raivostuttavaa jo kolmas viikko menossa (Uusi kone) Voit toki soittaa Janinalle P. 041 5013661

Terveisin Janinan äiti

Janina Laakkonen <janina13@netti.fi>
Tuesday, September 19, 2006 at 08:42:20 (EEST)
hinta

Hinnasta kysellään tällä palstalla kerran kuussa. Kun selailee alaspäin, löytyy edelliset jutut. Yorkki maksaa 1000-1500 euroa.

vastailija
Monday, September 18, 2006 at 22:08:30 (EEST)
Hintaa?

Tahtoisin kysyä että paljonko yorkin pennut maksavat..? Itse olen hankkimassa pitkän harkinnan jälkeen kaikkeen muuhun len löytänyt jo vastaukset mutta hintaa en... Sellainen noin hinta olisi todella mukava saada tietoon... mutta yorkin ostan maksakuut se miten paljon vain koska sellainen olisi ihana perheen jäsen... :) Rakastuin rotuun kun näin koiran ihan elävänä kun tutut omistavat kyseisen rodun koiran... :)

Pisama
Monday, September 18, 2006 at 21:27:29 (EEST)
Oulun tapaaminen

Tavattiin Raksilan uimahallin kupeella viime viikon torstaina. Paikalla olivat todellinen kaunotar Kaunotar, suloinen Mäkärä ja reipas Urho. Meiltä oli mukana myös Urho, raukka vain vähemmän urhoollisena. Urho pelkäsi ja käveli muiden sivustalla vaikka onkin kaksi-kolme kertaa isompi kuin muut. Kiinnostusta muihin oli mutta rohkeus ei vaan riittänyt.

Toivottavasti tapaamme vielä uudestaan niin Urhokin saa harjoitusta muiden seurassa liikkumisesta. Seuraavaksi yritän ottaa myös Eetun mukaan. Se reppana oli istunut portilla odottamassa minua ja Urhoa.

Ulla ja Urho
Monday, September 18, 2006 at 14:21:17 (EEST)
Janina Pikku-Huopalahdesta

Laitatko mulle sähköpostia, meillä meni tietokone sekaisin ja mun kaikki sähköpostit ja osoitteet hävisivät ja samalla myös sun puhelinnumerokin - olis mukava jos pääsisimme Helmin ja Lilan kanssa tapaamaan sinua ja teidän karvakuonoja!

Saara, Lila ja Helmi
Sunday, September 17, 2006 at 20:28:36 (EEST)
Mulla on ihana yorkki!

Se on kuin pieni oravanpoika, tahtoo syliin ja nuolee emäntää. Ulkoa kantaa suussaan käpyjä tai puunpalasia sisälle, tepsuttaa ylpeästi ja päättäväisesti "saalis" suussa. Illalla pelkää pimeää, yöllä käpertyy peiton alle viereen nukkumaan.

I love my YORKIE:)

essii
Sunday, September 17, 2006 at 13:44:53 (EEST)
Suomen muotovalion arvo

Hyvä nimetön cacibista ym kirjoittanut,

Pieni tarkennus kirjoitukseesi: Suomen muotovalion arvoa on aina erikseen kirjallisesti haettava Kennelliitosta.

Ulla-Riikka
Saturday, September 16, 2006 at 23:43:45 (EEST)
Cacibista...

CACIB on kansainvälisissä näyttelyissä jaettava kansainvälinen sertifikaatti. Siitä eivät voi kilpailla junioriluokan eikä veteraaniluokan koirat. Tuomari voi halutessaan jakaa CACIB:in parhaalle katsomalleen laatumaininnalla erinomainen palkitulle urokselle ja nartulle. Juniori- ja veteraaniluokkien koiria lukuun ottamatta jokainen koira ottaa tarjotun CACIB:in vastaan, silloinkin vaikka kyseinen koira olisi jo kansainvälinen muotovalio. Toiseksi parhaalle koiralle tuomari voi jakaa VARA-CACIB:in. CACIB vahvistetaan aina FCI:n toimesta ja vahvistus tulee myöhemmin postitse kotiin (kestää yleensä aika kauan, tavallisesti yli puoli vuotta). Mikäli CACIB:in saanut koira oli jo kansainvälinen muotovalio, vahvistaa FCI CACIB:in VARA-CACIB:in saaneelle koiralle. Jos tämäkin sattui jo olemaan kansainvälinen muotovalio, jää CACIB vahvistamatta.

SERT:in ja CACIB:in jakaminen eroavat siis toisistaan siten, että SERT:iä jaettaessa kehäsihteeri kysyy voiko koira ottaa SERT:in vastaan ja mikäli ensimmäiset koirat eivät voi sitä vastaanottaa (ovat jo valioita tai yli 2-vuotiaita, joilla on riittävän määrä sertifikaatteja), voi sertifikaatin saada vaikka koira, joka ei ole edes sijoittunut paras uros- tai paras narttu -luokassa. CACIB:ista puolestaan ei kieltäydytä ellei ensimmäisenä ole juniori- tai veteraaniluokan koira. CACIB siis annetaan myös koiralle, josta tiedetään jo etukäteen, ettei sitä tulla vahvistamaan, koska koira on jo kansainvälinen muotovalio. Koira ottaa CACIB:in vastaan myös silloin, jos sillä on jo kansainvälisen muotovalion arvoon vaadittavat tulokset kasassa ja anomus vireillä, koska kyseinen titteli on virallinen vasta kun FCI on sen vahvistanut. Suomen muotovalion arvo puolestaan astuu voimaan sillä hetkellä kun koira viimeisen vaadittavan tuloksen on saanut ja siirtyy esimerkiksi välittömästi seuraavassa näyttelyssä avoimesta luokasta valioluokkaan, vaikka koira olisikin ehditty alun perin ilmoittamaan avoimeen luokkaan.

-
Friday, September 15, 2006 at 16:37:05 (EEST)
Yorkkien terveys

Yorkshirenterrierien tämän hetkisestä terveystilanteesta saa kuvan lukemalla JTO-esityksen kotisivujemme Jalostusohjelma-sivulta.

Ulla-Riikka <si>
Friday, September 15, 2006 at 11:06:33 (EEST)
Hei kaikki yorkki-ihmiset!

Rakastuin tuossa viikko sitten aivan täysin erään puolituttuni suloiseen yorkki-tyttöseen ja nyt olen yrittänyt saada tietää kaiken mahdollisen ko. rodusta. Onko yorkshirenterriereillä paljon rotukohtaisia sairauksia? Ovatko teidän koiranne sairastelleet paljon? Kenneleitä ei itä-suomen alueella näytä olevan mutta tiedättekö jonkun täältä joka olisi pentuja koirallansa teettämässä? Ihan paperillisen koiran ehdottomasti haluan mutta en näyttelyissä tms. ole niinkään kiinnostunut käymään vaan ihan seurakoiraksi olen koiran ottamassa.
Jos mahdollisesti voisitte vastata minulle suoraan sähköpostiosoitteeseeni (mira.muhonen@luukku.com), koska en välttämättä täällä kerkeä keskustelupalstaa käydä seuraamassa.
Niin ja sanottakoon vielä loppuun se, että koko ikäni olen koirien kanssa ollut tekemisissä. Siskollani on kaksi perhoskoiraa, joten pienistä koirista on kokemusta :)

Mira Muhonen <mira.muhonen@luukku.com>
Thursday, September 14, 2006 at 22:59:59 (EEST)
Yorkki kavereita tampereella silkkiterrierille

Asuuko täällä tampereella muuten paljon yorkkeja.Täällä niitä minun mielestä voisi olla useampikin.Kolme tunnetaan.Olisi kiva saada silkki poika Masalle yorkki kavereita lisää.Alman ja Tserin kanssa Masa leikkii mielellään,mutta yksi on vanha herra joka ei leiki...

Masa silkkiterrieri
Thursday, September 14, 2006 at 22:00:50 (EEST)
Terri-ERI 2006

Lauantaina 16.9. järjestetään Hyvinkään Wanhalla Areenalla terrierien erikoisnäyttely.

Yorkit (8kpl) arvostellaan kehässä 6 noin klo 10. Tuomarina Valeri Novikov Venäjältä.

Ulla-Riikka
Thursday, September 14, 2006 at 21:15:48 (EEST)
Lahden tapaaminen

Meidän äippä on iltavuorossa täällä korvessa tapaamisen aikaan.
Mä muuten eilen hyppäsin veneestä ja uin melkein 50 metriä kylmässä vedessä ja kyllä piristi,hirveä vauhti oli päällä.Äippä luuli,että kohmetun.....pöh....mitä vielä.
Menin kyl sit saunaan äipän ja siskon kanssa ja otettiin kovat löylyt.
Kylmä vesi ei tunnu meikäläisellä missään......karkaisee vaan.....Musta on tullu aika kova jätkä! en ole ollenkaan sellainen pehmo-nyhjö kuin siellä Lahdessa.
Mä muuten voitan siskon painissa ihan mennen tullen......vaikka se on olevinaan isompi ku mä....westit on ihan lelukoiria meikäläisiin verrattuna,ei ne pärjää ollenkaan.
Sit mä olen oppinut ihan oikeesti puhumaan.....äippä ihan ihmettelee ja on vähän tyhmä,ku ei ymmärrä kaikkia sanoja!
Terkkuja kaikille kamuille!

Ykä
Thursday, September 14, 2006 at 20:32:25 (EEST)
Kuvia

No nyt niitä club show -kuvia olisi tapahtumakalenterin (club show -linkki) alla.

Ulla-Riikka
Thursday, September 14, 2006 at 19:03:30 (EEST)
Lahti

Mekin tulemme. Kiva nähdä kavereita pitkästä aikaa!

Elina, Assi ja Tellu
Thursday, September 14, 2006 at 12:22:32 (EEST)
Lahden yorkkitapaaminen

Meille ainakin sopisi se 20.9. Täältä olisi tulossa kaksi poikaa leikkimään.

Emmi
Thursday, September 14, 2006 at 11:38:28 (EEST)
tapiolaan klo 18 tänään

tulossa ollaan, heti klo 18 jälkeen!!!
Tulkaa kaikki mukaan!!!!!!!

Tiina & Pippi
Thursday, September 14, 2006 at 11:21:54 (EEST)
Onnea uudesta vauvasta Sittis!

Ossi se vasta oli mustankipee; omi lelut, nukkumapaikat ja kaikki, eikä ehtinyt käsi laskeutua Freddy-kissan silitykseen, kun pentu-Ossi pomppasi kissan päälle. Ossilla oli selvä linja; mulle, mulle ja mulle kaikki ja ekaks, oli sitten kysymys hellyydestä tai suupaloista.
Ensimmäiset viikot meni katsellessa huuli pyöreänä pikku-Ossin touhuiluja, niin meillä ihmisillä, kuin 3-vuotiaalla Freddylläkin. Sitten alettiin miettiä pitäiskö sitä vähän rajoitella, kun alkoi murinat ja kiukuttelut tulla mukaan kuvaan.
Hankittiin tietoa, ja uskottiin samaan metodiin, jonka Elina ja Riina jo kertoivat.
Sitten olikin Pikku-Ossin vuoro hämmästyä, kun joutui jonoon ja viimeiseksi. Hellyyttä säästämättä lempeällä kädellä Ossille osoitettiin "järjestys". Parku pääsi kun kissa sai "makun" ja Ossi rukka pelkän paijauksen...väärin niin väärin...
Loukkaantuneena pentu parka painui sängyn alle maate, kun kissan kimppuun ei saanutkaan tunkea samaan kainaloon, toinen kainalo ei kelvannut.
Härkäpäinen kiukuttelija alkoi mukautua, kun tajusi että kiitosta tulee kun tekee "oikein". Tulee makuja ja haleja, eikä moitteita enää.
En ole tippaakaan koira-asiantuntija, mutta yorkki on viisas isolla V-llä. Sillä on mahtava luonne ja oma tahto, jota voi näköjään ohjata. Linja oli meille oikea.
Kiitos vielä kaikille näistä yorkkisivuista, niistä on sivistystä ja oppia Ossille ja itselle ammennettu jo vuosia. Ilopilkkuja nämä omat riiviöni, ja kiva kuulla teidän touhuistanne.

Leena.espanja
Wednesday, September 13, 2006 at 20:07:47 (EEST)
Lahden yorkkitapaaminen keskiviikkona 20.9?

Heippa kaikki Lahdessa ja lähiseudulla asustelevat yorkit omistajineen! Ehdotan tapaamista Paavolan koirapuistossa ens viikon keskiviikkona klo 18.30. Jos useammalle ei sovi, ilmoitelkaa vaihtoehtoisia aikoja.

Emännälläni tällä hetkellä työnteko häiritsee pahemman kerran näitä tärkeämpiä juttuja, eikä hän ihan työmatkojensa takia pääse niin usein puistoon kuin minä haluaisin, mutta lupaa pyhästi yrittää ainakin keskiviikkona tuoda minut riehumaan Paavolaan....

Toivottavasti meitä on mahdollisimman monta paikalla. Tervetuloa kaikki vanhat ja uudet !!!!

Taavi & työn orja
Wednesday, September 13, 2006 at 12:46:32 (EEST)
Tapiola

Tulos ollaan. Robbie on saanut uuden lookin :). Nähdään kaverit.

Ricky ja Robbie
Wednesday, September 13, 2006 at 09:49:26 (EEST)
Tapiolaan torstaina

Onhan porukkaa tulossa Tapiolaan huomenna? Ovat luvanneet kesäisiä säitä. Viimeksi pääsimme vähän kastumaan...
Näkemisiin!

Tuula ja Rusina
Wednesday, September 13, 2006 at 09:21:01 (EEST)
Moikka Sittis

Omasta kokemuksesta voin kertoa että meillä kotona järjestys oli toisen koiran saavuttua tämä: ihmiset, vanhempi koira ja sitten uusi tulokas, ketään kuitenkaan hyljeksimättä, ajan kuluessa järjestys muuttui: Ihmiset ja sitten koirat. Sujui hyvin!

Meilläkin uusi tulokas merkkasi koiran petiin kilpaa vanhemman kanssa ensimmäisten kuukausien sisällä pariin kertaan, Tilanne tasaantui pian!

Kilpailu tilanteita kyllä joskus syntyy huomiosta, varsinkin kun vieraita tulee niin haukuilta pääsee unohtumaan talon tavat silloin tällöin! Juuri mietiskelin eilen että nyt parin vuoden molemmin puolin ikäiset uros yorkkieni luonteet ovat muuttuneet ja tasaantuneet!

Tämä oli vain minun kokemukseni ja varmasti sinun murusi ovat luonteeltaan erilaisia kuin minun!

Mukavaa syksyn alkua teille!

Riina
Wednesday, September 13, 2006 at 09:14:25 (EEST)
Heippa taas Sittis!

En uskalla mitään varmoja neuvoja jakelemaan, kun en ole itsekään mikään koirankasvatuksen ammattilainen. Sellainen tuli ensimmäiseksi mieleen, että EHKÄ ei pitäisikään olla koirille aivan tasapuolinen, jotta lauman hierarkia tulisi selväksi. Sinä ja koko perheesi olette koirien yläpuolella, sitten arvossa seuraavan tulisi olla vanhemman koiran ja pennun pitäisi olla hierarkiassa alimmaisena.

Vanhemman koiran asemaa pentuun nähden voit vahvistaa esim. huomioimalla sen aina ensin ja palkitsemalla sitä myös ennen pentua (eikä haittaa varmaan, vaikka pentu jäisi joskus ilmankin). Luulisin pentusi olevan siinä iässä, että se yrittää heti sopivan tilaisuuden tullen nousta hierarkiassa ylemmäs. Mielestäni pissailu "nenän edessä" sopimattomaan paikkaan on myös jonkinlaista kukkoilun yritystä. -Pennun pissan haju kannattaa heti yrittää saada pois, ettei pentu tunne onnistuneensa "valtaamaan" paikkoja. -Eläinkaupasta saattaisit löytää esim. sellaisen aineen kuin "Pissi Pois", siitä voisi olla apua.

Yritä löytää koirakirjoista johtajuutta käsitteleviä juttuja. Niiden lukeminen voisi selventää sinulle tilannetta. Omistajan selvä johtajuus tuo pennullekin turvallisuuden tunnetta.

Elina
Wednesday, September 13, 2006 at 08:51:38 (EEST)
Heippa taas Sittis!

En uskalla mitään varmoja neuvoja jakelemaan, kun en ole itsekään mikään koirankasvatuksen ammattilainen. Sellainen tuli ensimmäiseksi mieleen, että EHKÄ ei pitäisikään olla koirille aivan tasapuolinen, jotta lauman hierarkia tulisi selväksi. Sinä ja koko perheesi olette koirien yläpuolella, sitten arvossa seuraavan tulisi olla vanhemman koiran ja pennun pitäisi olla hierarkiassa alimmaisena.

Vanhemman koiran asemaa pentuun nähden voit vahvistaa esim. huomioimalla sen aina ensin ja palkitsemalla sitä myös ennen pentua (eikä haittaa varmaan, vaikka pentu jäisi joskus ilmankin). Luulisin pentusi olevan siinä iässä, että se yrittää heti sopivan tilaisuuden tullen nousta hierarkiassa ylemmäs. Mielestäni pissailu "nenän edessä" sopimattomaan paikkaan on myös jonkinlaista kukkoilun yritystä. -Pennun pissan haju kannattaa heti yrittää saada pois, ettei pentu tunne onnistuneensa "valtaamaan" paikkoja. -Eläinkaupasta saattaisit löytää esim. sellaisen aineen kuin "Pissi Pois", siitä voisi olla apua.

Yritä löytää koirakirjoista johtajuutta käsitteleviä juttuja. Niiden lukeminen voisi selventää sinulle tilannetta. Omistajan selvä johtajuus tuo pennullekin turvallisuuden tunnetta.

Elina
Wednesday, September 13, 2006 at 08:51:38 (EEST)
Uusi vauva talossa

Kokemuksia ?

Meillä on sekä aikuinen (1.5v) että nyt kohta 1/2v pentu. Olen yrittänyt olla mahdollisimman tasapuolinen, molemmat saa namun esim jos vauva tekee ulos tarpeensa tai jos toista rapsutetaan, niin myös toista. Elikkäs huomiota molemmille on yritetty antaa riittävästi ja tasapuolisesti.

Mustasukkaisuutta esiintyy varsinkin tällä pienemmällä jonkin verran (änkee itsensä silitystilanteessa vanhemman ohi) mutta toisaalta hän nyt on sen verran nappula, että varmasti luonne tasaantuu ja ehkä mustasukkaisuuskin häviää.

Nyt tämä pieni ipana on yht´äkkiä ryhtynyt merkkaamaan. Ensin meidän sänkyyn pari kertaa ja nyt kun on makkarin ovi kiinni, niin pari kertaa ihan mun silmän alla esim omaan lattiatyynyynsä.

Kotipsykologit(!?), auttakaa onko kokemuksia, ratkaisuja ?

Tämä on muuten sama hemmo, joka ei ole 1kk jälkeen oppinut sittispannasta muuta kuin suuttumaan ja haukkumaan entistä enemmin:(

Huh huh, mitä ihmettä teen väärin ? Kai jotain oikeinkin, sillä vanhempi varttui kunnialliseksi ja hyvätapaiseksi nuoreksi herraksi ja samalla reseptillä kasvatettu nuorukainen taas on aivan mahdoton.

Sittis
Wednesday, September 13, 2006 at 07:54:42 (EEST)
Oulun tapaaminen!!

Mekin tullaan lenkkeileen Vivin kanssa torstaina mikäli vain päästään. Ajankohta vähän hankala meille, mutta yritetään kovasti tulla :-D.

Hanna & Vivi
Tuesday, September 12, 2006 at 21:42:58 (EEST)
Yorkkitapaaminen Oulussa

Tavataan siis torstaina 14.9. kello 18.00 Raksilan uimahallin oven tienoilla. Tallustellaan porukalla Välkkylänmäellä.

Ulla
Tuesday, September 12, 2006 at 16:23:24 (EEST)

Torstai käy meillekkin - ainakin näillä näkymillä. Ja Välkkylänmäki on meille ok.

Kristiina
Tuesday, September 12, 2006 at 15:11:13 (EEST)
Oulussa

Torstai on hyvä. Miten ois kello 18.00. Ainolassa taitaa olla paljon porukkaa liikkeellä. Välkkylänmäki voisi olla rauhallisempi. Se on Raksilan markettien ja Välkkylän välissä. Voitaisiin tavata vaikka uimahallin oven tienoilla.

Ulla
Tuesday, September 12, 2006 at 12:17:47 (EEST)
Oulussa

Torstai on hyvä. Miten ois kello 18.00. Ainolassa taitaa olla paljon porukkaa liikkeellä. Välkkylänmäki voisi olla rauhallisempi. Se on Raksilan markettien ja Välkkylän välissä. Voitaisiin tavata vaikka uimahallin oven tienoilla.

Ulla
Tuesday, September 12, 2006 at 12:09:22 (EEST)

Joo meillekin sopisi ehkä paremmin se kävely. Kaunotar ei välitä koirapuistossa ollenkaan muista koirista, koska se haluaa vaan leikkiä omalla pallolla. No käviskö vaikka torstai ilta? Ja missä? Minulla ei tule oikeen mitään muuta paikkaa mieleen kuin Ainolanpuisto. Mutta ehdotelkaa, kun en itse kunnolla tunne muuta kuin Heinäpää-Myllytulli-Intiö aluetta.

Johanna ja Kaunotar
Tuesday, September 12, 2006 at 12:05:03 (EEST)
Kiitos Tiina & muut

Kiitos tiedoista, laitoin samantien silkkitipat tilaukseen.
Vaviskaa kaikki nartut, Taavi on pian entistä häikäisevämpi ilmestys !!!

Pirita
Tuesday, September 12, 2006 at 11:53:53 (EEST)
Oulun koirapuistot

Oulun kartta löytyy osoitteesta http://kartta.ouka.fi/. Kohdasta "Valitse hakuluokka" löytyy myös koirapuistot.
Voisin lähteä Urhon kanssa kävelylle. Eetu murisee kaikille joten sen seurassa tuskin on muilla hauskaa. Tällä viikolla kävisi ihan hyvin joku ilta.

Ulla
Tuesday, September 12, 2006 at 10:29:09 (EEST)
Oulun koirapuistot

Oulun kartta löytyy osoitteesta http://kartta.ouka.fi/. Kohdasta "Valitse hakuluokka" löytyy myös koirapuistot.
Voisin lähteä Urhon kanssa kävelylle. Eetu murisee kaikille joten sen seurassa tuskin on muilla hauskaa. Tällä viikolla kävisi ihan hyvin joku ilta.

Ulla
Tuesday, September 12, 2006 at 10:28:42 (EEST)
Hyvää Syksyä Kaikille!

Täytyy sitä vuohenjuurivaleriaanaa kokeilla noille ipanoille.
Pakkohan meidän on täältä korvesta päästä kamuja tapaamaan.
Ykä-poika eilen innostui uimalenkistä ja meinas uida oikein pitkälle.....vesi jotain 10 asteista.Avantouimari uraako suunnittelee?!
Karjasin sen takas ja tuli sitten hädissään kaislikon läpi.Piti pestä mutainen koira ja mäntysuopaa oli saunalla.Olipas hyvää turkille.......karva kiiltää ja on niin sileää nyt.
Mulla on ihan hirveä "vauvakuume".......pitäs ottaa viel yks koira lisää.Yritän selvitä siitä,mutta pahalle näyttää.
Hulluhan olisin.....liian iso katras jo nyt.

Tarja&elukat
Tuesday, September 12, 2006 at 10:17:15 (EEST)
Oulun porukka!

Mulla ei ole oikein tietoa Oulun koirapaikoista (vielä) enkä kyllä välttämättä omiani haluaisi koirapuistoonkaan irti päästää - okei okei olen turhan varovainen, mutta en kaipaa koiranp*skassa olevaa turkkia tai matotartuntaa tai murtuneita luita...

Miten olisi yorkkikävely tai jotain siihen suuntaan?
Mulle sopisi varmaan arki-illat parhaiten, joskus 6-7 maissa.

Onnittelut Kaunottarelle painon pudotuksesta, tiedän että se ei ole helppoa koiralle eikä emännällekkään!

Kristiina
Tuesday, September 12, 2006 at 09:40:11 (EEST)
Silkkitipat

Myös Pet Silkin kotisivuilta voi tilata, tulee usein halvemmaksi kuin joltain jälleenmyyjältä ostaessa, ainakin jos ostaa esimerkiksi shamppoita samalla.

Mari, Rocky ja Atom
Monday, September 11, 2006 at 22:47:18 (EEST)
Hei Emppu!

Olisi todella mukavaa, jos Lahden yorkki-tapaamisiin tulisi lisää kavereita. Emme vaan ole viime aikoina kovasti olleet yhteyksissä tapaamisissa käyneiden kanssa. Olisi varmaan vähitellen aika järjestää syksyn ensimmäinen meetinki?
Itselläni on tällä viikolla jonkin verran kiireitä ja viikonloppukin on varattu, mutta esim. ensi viikolle joku lahtelaisista voisi varmaan ehdottaa tapaamispäivää (?).

Riehuntapaikkana on ollut Paavolan koirapuisto. Me (= Assi-yorkki, Tellu-phalene ja mie) olemme Vääksystä, mutta olemme silti ajelleet Lahteen asti kavereita morjenstamaan. Sinäkin voisit hyvin ehdottaa tapaamispäivää ja kellonaikaa, voitaisiin sitten odotella, mitä muut siihen vastaavat. Me jäämme vartoamaan ehdotuksia...

Tervetuloa mukaan!

Elina
Monday, September 11, 2006 at 18:30:40 (EEST)
silkkitipoista Piritalle

PET SILK : LIQUID SILK SERUM ( silkitipat), saat ainakin Finndogs nettikaupasta ja monista eläinkaupoista jotka myy Pet Silkin tuotteita, myös Stokka.
Eli tämä ainakin meillä toimii erittäin hyvin ja jättää kiiltävän ja hyväntuoksuisen turkin. Käytän pesujen välillä, varsinkin kun turkki tuntuu kuivalta ja kosteutta tarvitsevalta. Pieni tippa riittää ( muuten voi tulla tahmean ja öljisen oloinen), hiero se kämmeniisi ja sen jälkeen Taavin turkkiin, etenkin latvoihin ja sinne missä kosteutta kaivataan.
Pusut ja terkut Pippiltä suloiselle Taaville!

Tiina :)
Monday, September 11, 2006 at 18:28:16 (EEST)

Minulle ainakin kävisi tapaaminen täällä Oulussa. Ja voisin kysyä tuota "naapurin" yorkkiä myös mukaan.

Minäkin oon tässä yrittänyt mitata Kaunottaren säkäkorkeutta, mutta ei ole ihan onnistunut. (Se haluaa vaan maata tai istua aina, kun yritän...) Mutta laihdutus on onnistunut aika hyvin. Kaunotar painaa enää vaan 3,7kg eli on laihtunut 400g. Vielä 200g niin sitten olisi eläinlääkärin mukaan hyvissä mitoissa:)

Mutta ilmoitelkaa, milloin kenellekin sopisi se tapaaminen. Minulle sopii varmaan melkeen mikä ilta tahansa.

Johanna ja Kaunotar
Monday, September 11, 2006 at 18:12:01 (EEST)
Oulun seutu!

Mites olisi tapaaminen ennen rapakelejä?!?

Kristiina
Monday, September 11, 2006 at 15:48:07 (EEST)
Lahden yorkkitapaamisia??

Onko Lahden seudulla yorkkitapaamisia, kaksi yorkkipoikaa olisi halukkaita tapaamaan kavereita!

Emppu
Monday, September 11, 2006 at 15:38:48 (EEST)

Kiitokset myös täältä pohjolan perukoilta mukavasta viikonlopusta.
Toivottavasti voidaan ottaa uusiksi joskustaina.

Kristiina
Monday, September 11, 2006 at 15:18:54 (EEST)
Jättiyorkki!?

Pikku-Ossi ei olekaan ihan pikkuinen Ossi. -Äkkiseltään olisin arvannut noin 30 centin paikkeille, mutta nyt Ossi on mitattu; -säkäkorkeus 35 cm ja paino 5,5 kg. Selän pituus on sekin 35 cm, ikä on tasan tarkkaan 3 vuotta ja 13 päivää. Lyhytturkkisena niin kuin meillä on tapana Ossi on sutjakka koipeliini, ja pidempiturkkisena hyvin karhumainen. (Tuore kuva on laitettu galleriaan). Pienemmät kipittää kevyesti ali, muttei Taavi ja Ykä sentään ;)
Meillä oli haussa nimenomaan isokokoinen, että saavat vahtimatta painia meidän 4,5 kiloisen ragdoll-kissan kanssa. Kasvattaja lupaili Ossista 4-4,5 kiloista -se siitä tuli ja risat päälle.
Tavallisin yorkkikoko täällä meilläpäin on 2-3 kg, mutta myös pikkuruisia näkyy, kilon molemmin puolin. Näitä isoja on vähän. Tapaamani englantilainen kertoi, että hänellä on kotonaan samankokoinen, "really black", just kuin Ossi. Pari vuotta sitten puistossa, naapuritalon rouva tuli kertomaan, että jäi vuosi sitten leskeksi ja kysyi mistä Ossi on "kotoisin". Hän halusi tassuttelukaverikseen samanlaisen ison, joka jaksaa kulkea. Tämä tassukka "Pocholo" nimeltään on nyt 1,5 vuotias ja painaa 6,1 kg. Pocholo on selvästi pidempikroppainen, mutta lyhytjalkaisempi.

Terveiset meidän lomalta, pörrättiin ristiin rastiin Ranskan läntistä rannikkoa, nautittiin tuulesta ja sateesta, -ihan totta, näitten kotiolojen vastineeksi. Mutta aina vaan on ihanaa palata kotiin ja arkeen, taas on uutta puhtia.
Hyvää syksyä Teille kaikille!

Leena.espanja
Monday, September 11, 2006 at 12:47:26 (EEST)
Järvenpään viikonloppu

Lämpimät kiitokset kaikille 30-vuotistapahtumiin osallistuneille! Club show -kuvia on ihan pian nähtävillä Tapahtumakalenterin alla.

Ulla-Riikka <sihteeri@yorkshirenterrieri.fi>
Monday, September 11, 2006 at 11:58:38 (EEST)
Silkkitipoista

Tiina, kertoisitko mitä ihan tarkasti siinä ihmetippapullon kyljessä oikein lukee, että osaan varmasti ostaa oikeaa tököttiä Taaville?

Kiitoksia kaikille järjestäjille mukavasta yorkkipäivästä Järvenpäässä! Olipa kiva tavata teitä kaikkia, jotka suurimmaksi osaksi tähän asti olette olleet vain nimiä keskustelupalstalla ja kuvia galleriassa :-)

Toivottavasti tapaamme taas pian yhtä mukavissa merkeissä!

Pirita & Taavi
Monday, September 11, 2006 at 11:54:14 (EEST)
buy phentermine

Buy phentermine

buy phentermine <buy phentermine>
Monday, September 11, 2006 at 05:31:05 (EEST)
Janna ja Minea

Valitettavasti sivuillamme oli väärä päivämäärä Seinäjoen näyttelyn kohdalla. Oikea on 4.11.
Kerhopäivä sattuu todellakin tuolle samalle päivälle. Kennelliiton remontin vuoksi meillä ei ole sille muita vaihtoehtoja. Nyt olet vaikean valinnan edessä, mutta kumpikin tapahtuma on varmaan antoisa:-) Ja molempia on luvassa lisää myös jatkossa, niin näyttelyitä kuin kerhopäiviäkin:-)

U-R
Sunday, September 10, 2006 at 22:20:13 (EEST)
Pepit ja Pipit sekaisin...

... siis edellisen kirjoittaja oli Tiina Ja Pippi

Tiina Ja Pippi
Sunday, September 10, 2006 at 17:51:16 (EEST)
Järvenpään Yorkkiviikonloppu

Oli aivan upea tapahtuma, kiitos kovasti järjestäjille, jotka olitte tehneet suuren työn ja terveiset kaikille mukana olleille vanhoille ja uusille tuttaville, mm. Kristiinalle + Urholle ja Mäkälle ja kaikille Peppi-neitien omistajille ( Peppejä taisi olla peräti 3 kpl ja yksi Pippi på svenska)
Nanne & Marja: ensi yönä uni varmaan maistuu!
Ja Tapiolan kävijät: torstaina tavataan!

Tiina Ja Peppi
Sunday, September 10, 2006 at 17:49:41 (EEST)
Joutsenosta varastettu perhoskoiria 28.8.

Neljä narttua ja yksi uros, kaikki papilloneja, on varastettu Joutsenosta (Imatran lähellä). Varkaat olivat murtautuneet taloon ja vieneet viisi koiraa, mutta jättäneet yhden, joka oli luppakorvainen (eli käsittääkseni phalene). Koko ilmoitus on luettavissa osoitteesta http://www.toydogs.net/ ja sieltä pitää vielä valita "keskustelu".

Pitäkää huolta rakkaista lemmikeistänne!

Elina ja koirulit
Saturday, September 09, 2006 at 20:32:03 (EEST)
pieni yorkki

Tapasin Saksassa 600 g (!) painavan yorkkinartun, joka oli omistajan mukaan tehnyt pennutkin. Uskomattomalta kyllä kuulostaa.

Mervi
Saturday, September 09, 2006 at 20:24:13 (EEST)
Ykä ja Lyyli



kävin sivuilla www.petchoice.fi/kuvastot ja siellä oli Vuohenjuuri-valeriana tabletteja ja niistä kerrottiin, että ovat hyviä jos koiralla on matkapahoinvointia tai se jännittää tai arastelee erillaisia tilanteita. Oisko niistä hyötyä teille?

annetapio
Saturday, September 09, 2006 at 15:42:29 (EEST)
ken voisi selventää?

Näyttelyt sivulla lukee seuraavasti
28.10. Seinäjoki KV Tuomarina Mona Selbach, Norja

Kennelliton sivuilta kun menee katsomaan tätä kyseistä näyttelyä siellä on päivämääränä 4.11.

Kumpiko pitää paikkansa? Ilmeisesti kuitenkin kennelliiton sivuilla oleva päivämäärä?!
http://www.leppisnayttelyt.fi/bentokronenshow06/

Ja syksyn kerhopäivä on sovittu juuri tuolla samaiselle päivälle?
Minä kun ajattelin tuoda koirani sinne ensimmäistä kertaa... ja pitäisi ehkä ensimmäistä kertaa tuohon näyttelyynkin osallistua..
Kumman siis valitsen?

Janna ja Minea
Friday, September 08, 2006 at 22:14:12 (EEST)
Taaville!

Pöh.....oletpa jäänyt "matalaksi",mulla onkin PALJON pitemmät jalat.Kyllähän tekis mieli tulla Lahteen,mutta kun meillä Lyyli-siskon kanssa tulee automatkoilla molemmista päistä
tavaraa ja mamma ei ole keksinyt asiaan ratkaisua.
Kyllähän se pää punaisena miettii,kuinka voitas kulkea mukana,,,,,mutta tyhmä ku on....ei ole keksinyt.
Jätesäkkiinkin pitäs laittaa kokonaan eikä edes pää sais olla ulkona.
Mutta heti kun ratkaisu löytyy,ilmoitamme ja tulemme Lahden riuhujaisiin säännöllisti ja syöhän Taavi vähän enemmän,et pärjää mulle enää ollenkaan.

Ykä
Friday, September 08, 2006 at 20:19:30 (EEST)
Ykä koska tulet Lahteen?

Taavikin lähettää terkkuja Ykälle! Koskas tulette Lahteen käymään, että päästään puistoon taas riehumaan? Nyt kun Otolle ja Aatulle tuli ihmisvauva ja Assi aina vaan mökkeilee, meillä ei ole peuhakavereita.....

Emo muutes mittas mut väärin, säkäni onkin 26 cm, mutta siitä huolimatta olen korkea ja pitkäjalkainen honkkeli - vähän niinkuin vinttikoirien sukua :-). Eli tosi komea adonis !

Taavi
Friday, September 08, 2006 at 11:47:33 (EEST)

Katselin tuossa kuvagalleriaa ja Helmi ja Ykä käy varmaan samalla "kampaajalla",niin samannäköinen tyyli on.Ykä jo vähän reuhottaa,kun huhtikuun lopussa ajettu karva.Kätevä kesällä ja kovalla uimarilla kuivahti turkki nopeasti.

Tarja&Ykä
Friday, September 08, 2006 at 11:25:44 (EEST)
Sitruunapanta

Meillä tuo panta on ollut todella tehokas (Meidän koira on ''pelkohaukkuja''). Ulos mentäessä meidän koira piti ennen semmosen serenaadin ja kun muutamana päivänä laittoi pannan kaulaan niin nyt ulos meno on tosi rauhallista. Kadulla kun tuli koiria vastaan niin ne piti kaikki haukkua nyt pannan ansiosta sekin sujuu mallikkaasti :)

Robbie
Friday, September 08, 2006 at 08:41:36 (EEST)
Meidän neidit

Helmillä säkä n 22 cm ja kiloja 3,4, Lilan säkä n 24 cm ja (öhöh..) 4,1 kg. Lilaneiti joutais kovasti laihtua puoli kiloa ainakin, ja nykyään pitää vahtia silmä kovana ettei popsi Helmin ruokia ennenkuin toinen uskaltaa maistaa mitään. Meillä on ollut koirilla aina koko ajan ruokaa tarjolla kun napsut ei ole kovin hyvin kelvanneet, mutta nyt pitänee ottaa käyttöön ruoka-ajat ja tarkat annokset, muuten alkaa toinen koira paksuuntua ja toinen kuihtua :-)
Mukavaa yorkkiviikonloppua kaikille osallistujille!

Eija, Lila ja Helmi
Friday, September 08, 2006 at 07:45:29 (EEST)
Sittikselle

Vielä tuli mieleeni, että TOKO:n (eli tottelevaisuuskoulutuksen) harrastamisestakin voisi olla myös paljon hyötyä - on varmaan halvempaakin kuin se koiraterapeutilla käynti. -TOKO:a voi hyvin harrastaa lähes millaisen koiran kanssa tahansa, vaikkei lajissa kilpailla aikoisikaan. Ohjaajilta voisi varmaan saada hyviä vinkkejä haukkumisasiassakin. Toko-koulutusta järjestävät erilaiset yhdistykset ja kerhot, joista varmaan saisit tietoa omasta kennelpiiristäsi.

-Sitä toivoa oppimisesta on varmasti paljonkin, kun vain koirallesi löytyy sopivat menetelmät ja koirallesi pikkuhiljaa selviää, kuka on talon isäntä/emäntä.

Totean vielä, että olen "paraskin puhumaan" asiasta, kun meillä on Assin kanssa vielä retuperällä yksi jos toinen asia, kun ei olla kesän aikana yhtään panostettu koulutukseen ja koirat ovat kesän ajan eläneet mökillä kuin pellossa. Parhaillaan panostamme hihnakäytökseen (oikeastaan Assin iässä se pitäisi varmaan olla hanskassa, jos ei oltaisi lipsuttu). Kursseillekin aiotaan syksyn ja talven mittaan vielä ehtiä... Hyvää ja hauskaa syksyä sinulle koirasi kanssa!

P.S. Vanhempi koirani osaa kyllä kävellä tarvittaessa nätisti ja osaa yhtä jos toista muutakin (jotenkuten), mutta kahden koiran kouluttaminen yhtä aikaa on vähän hankalaa, kun ei millään viitsisi pitää toista eristyksissä sillä aikaa, kun opettaa toista.

Elina
Thursday, September 07, 2006 at 21:49:16 (EEST)
Sittikselle ja painoasioita

Vilkaisepa sivuja www.kumikana.org
-Sieltä löytyy "Millan koirakoulu". Ehkä sieltä koulutusosiosta löytyisi jotain vinkkejä. Jos ongelma on vaikea, niin nykyisin on olemassa myös ns. koiraterapeutteja, joiden puoleen voi kääntyä. Kannattaa varmaan siinä tapauksessa valita joku joka on saanut "virallisen koulutuksen" koiraterapeutiksi.
Asiaan on hyvä paneutua mahdollisimman ajoissa.

Assin painosta olen kirjoitellut kai aikaisemminkin. Enimmillään on ollut 3kg 100g
ja silloin tuomari moitti hieman lihavaksi. Sen jälkeen on laihtunut n. kaksi kiloiseksi+900g päälle ja sellainen paino olisi Assille aika sopiva. Viime päivinä on hiukan herkuteltu ja paino on voinut taas vähän nousta. Kovin korkeajalkainen Assi ei kyllä ole - säkää en ole vieläkään mitannut.

Elina, Assi ja Tellu
Thursday, September 07, 2006 at 20:34:24 (EEST)
Haukunestopanta ?

Onko kokemuksia ? Jos on toiminut, niin millasia välivaiheita oppimisen tiellä oli ?

Minulla on nyt ollut pikkuherralla sitruunapanta nyt noin kuukauden. Kyllä se jannua harmittaa vietävästi, mutta ei se haukkumista estä, päinvastoin, suuttuu vaan lisää ja on tikahtua harmiinsa. Onko meillä toivoa ?

Sittis
Thursday, September 07, 2006 at 19:40:00 (EEST)

Taaville terveisiä Ykältä.....

Tarja
Thursday, September 07, 2006 at 18:06:41 (EEST)
Pitkäkoipi laiheliini

Taavi 27cm ja 2.7 kg. Pitkäkoipinen honkkeli siis !

TiiviTaavi
Thursday, September 07, 2006 at 14:13:54 (EEST)
bobin mitat

on 19cm korkea ja paino 2,05kg ja ikää reilut kymmenen kuukautta,, taitaa bobi olla sisaruskatraan pienin=) toivotaan että vielä vähän saisi vahvistusta!!

jenni&bob
Thursday, September 07, 2006 at 12:01:58 (EEST)
Maailman pienin koira

Maailman pienin koira on Guinessin ennätysten kirjan mukaan ollut yorkshirenterrieri. Painoi muistaakseni täysi-ikäisenä parisataa grammaa.

Ulla-Riikka
Thursday, September 07, 2006 at 11:03:59 (EEST)
Koko

Lurun mitat säkä 25 cm paino 3,6 kg, Chene säkä 20 cm paino 3,2 kg.

Chene ja Luru
Thursday, September 07, 2006 at 10:52:22 (EEST)
Koko

Mä olen tuohon Ykän kokoon tyytyväinen,kävi hyvä tuuri.Jos Ykä olis "normaali"yorkki,niin painimatsit westiesiskon kanssa epäreiluja.Lyyli on 28cm ja 6.5kg,joten hyvin on tasaväkisiä painikavereita.Westie on paljon kömpelömpi kuin yorkki,vaikka lihaksia enemmän löytyykin.
Mikähän on isoin ja pienin Yorkki Suomessa/maailmalla?

Tarja&Ykä&Lyyli&muut
Wednesday, September 06, 2006 at 19:52:37 (EEST)
Koko

Akuhan oli säkäkorkeudeltaan 32 cm ja paino oli 5,8 kg -6,2 kg.

Mari
Wednesday, September 06, 2006 at 19:44:46 (EEST)
paino&säkä

Voi ku pikkuisia teillä on......eikö kenelläkään oli jättiyorkkeja????Luulen,että Ykän painokin talvella nousee(liikunnan väheneminen)ja ikä varmaan tekee saman.

Tarja
Wednesday, September 06, 2006 at 17:44:01 (EEST)
*** PUPPIAN early-bird tarjous ***

*** PUPPIAN early-bird tarjous ***

Kamppanja löytyy vasemmasta tuotepalkista PUPPIAN UUSI SYYS/TALVI mallisto 2006-07
>>> Tutustu myös UUTUUKSIIN!!

www.yappyfashion.fi

YAPPY FASHION / Tiina
Wednesday, September 06, 2006 at 13:45:16 (EEST)
Vastaus galluppiin

Vendi on 22 cm korkea ja painoa 2,7kg. Ikää 10kk. Yksivuotissynttärit lähestyy!

Paino saattaa hiukan vaihdella ruokahalun mukaan. Pentuajan nirsoilu on vähentynyt ja on alkanut raksutkin maistua. Tosin nyt kun koitin tarjoilla kolmatta päivää pelkkiä raksuja, Vendi aloitti protestiksi nälkälakon. Tänään oli sitten pakko mennä ostamaan kanasuikaleita. Mua vähän pompotellaan. :)

Vera ja Vendi
Tuesday, September 05, 2006 at 18:17:08 (EEST)
Yorkin paino ja korkeus

Vertailun vuoksi Pippi-pikkuruinen: säkä on 19 cm ja painaa vähän yli 2 kg.
Ikää on 13 kk. Ollaan aina Tapiolan tapaamisten pienin, kerran mukana oli yksi veilä pikkuruisempi chihu, jolle Pippikin uskalsi isotella!

Tiina ja Pippi
Tuesday, September 05, 2006 at 16:11:02 (EEST)

Tervetuloa tutustumaan Nuff koiramuotiin ja italialaisiin DogBag kuljetuskasseihin
Järvenpään tapahtumassa sunnuntaina 10.9.

www.nuff.fi
www.dog-bag.it

Sanna
Tuesday, September 05, 2006 at 10:10:04 (EEST)

Kiitos kiitos, Atom ei oikein tykkää tehdä asioita ulos kun siellä on aina märkää. Aika hyvin pisut tulee lehdelle, vain yksi on tullu lattialle. Kakoista yksi tullut paperille, yksi ulos ja kolme lattialle lehden viereen. :D

Tosi rohkea poika, vaikka onkin pieni! Rocky yrittää kovasti ulkona houkutella Atomia takaa-ajoleikkeihin, me meinataan tikahtua nauruun kun se näyttää niin hassulta kun Atomi pomppii kuin keinuhevonen ja tuuskahtelee jatkuvasti nokilleen tai kyljelleen pitkässä nurmessa! :D Se on ottanut omakseen kuljetusboksin jossa se tuotiin, vie sinne kaikki lelut ym. kiinnostavan. :D Ja se on ollut vasta 25 tuntia kotona. Käytiin kaupungilla koira kantokassissa ja Atom se vaan veteli sikeitä siellä metelissä. :D

http://personal.inet.fi/koti/anna-maria.linnamaki/atomjapallo.jpg
Tässä näkee kokoeron:
http://personal.inet.fi/koti/anna-maria.linnamaki/atomjarocky.jpg

Kissat ymmärtää että se on pieni eivätkä läppäse sitä tungettelusta, tosin Kherpillä on mörköikä ja se pysyttelee kaukana Atomista. Sisällä Rocky väistää Atomia, eikä ulkonakaan uskalla koskea, mutta yrittää kyllä saada sitä leikkimään.

Mari, Rocky ja Atom
Monday, September 04, 2006 at 22:00:29 (EEST)
marille

VOI ETTÄ osaa olla ihanan näköinen otus! Kyllä koiranpennut on suloisia. Onnea perheenlisäyksen johdosta!

Mervi et al.
Monday, September 04, 2006 at 19:39:21 (EEST)
Romeo kuvagalleriassa

Hei Romeo,
Missä olet syntynyt? Oletko Magic Mini Dog?

yorkkailija
Monday, September 04, 2006 at 19:01:17 (EEST)
Onnea vaan!

Onnittelut täältäkin uuden tulokkaan johdosta! On tosi suloisen näköinen ipana!

Elina, Assi ja Tellu
Monday, September 04, 2006 at 18:58:01 (EEST)
Huomenna TV 2


Huomenna tiistaina TV 2 esittää klo 20.35 taas sarjaa "Elämäni eläimet:Koirani vai minä?" Tällä kertaa aiheena: "Kääpiöpystykorva ja kiinanpalatsikoira ovat suloisia pikku hauvoja, mutta mitä tehdä, jos ne purevat kaikkea mikä liikkuu?"

kiinnostava sarja
Monday, September 04, 2006 at 18:53:12 (EEST)

Onnea pennun kanssa! Onko moppi jo päivystysvalmiudessa ? =D

Kristiina
Monday, September 04, 2006 at 18:47:35 (EEST)

Nyt meidän Rockyllakin on kaveri, hyvin tomera ja rohkea lancashire heeler Atom!
http://personal.inet.fi/koti/anna-maria.linnamaki/atomvasyttaa.jpg

Mari, Rocky ja Atom
Monday, September 04, 2006 at 17:43:59 (EEST)
Jalostuksen tavoiteohjelma

Kiitos mielenkiintoisen jalostuksen tavoiteohjelman julkaisemisesta! :)

Sanna
Monday, September 04, 2006 at 14:19:03 (EEST)
Varaudu syys- ja talvisäihin...

...ja käy katsomassa Puppian S/T 2006-07 malliston uutudet Yappy Fashionin nettikaupasta!

Tiina <www.yappyfashion.fi>
Monday, September 04, 2006 at 13:40:43 (EEST)
Yorkkien paino&säkä

Mittailin tuossa omaani ja olisi kiva kuulla toisten mittoja myös!
YKÄ 13 kk säkä 29cm paino 5kg (aika pitkäkoipinen konkkeli on)

Tarja& Ykä
Monday, September 04, 2006 at 10:01:19 (EEST)
Yorkki-tyttö myytävänä Hesarissa

Tänään näin myynti-lmoituksen 3,5 v yorkkitytöstä Hesarin 'Koiria myytävänä' palstalla.
Toivottavasti hänelle löytyisi hyvä uusi koti! Tiedoksi, jos vaikka joku tätä palstaa seuraava yorkki-ihminen suunnittelisi aikuisen koiran ottamista!!!

Tiina
Sunday, September 03, 2006 at 13:47:32 (EEST)
Hoi yorkit ja omistajat!

Olen jo kauan miettinyt yorkin hankkimista, ja haluaisin nähdä yorkkeja "luonnossa", eikä aina näyttelyissä. Olen pieneltä paikkakunnalta Lappeenrannan läheltä, eikä täällä ole, ainakaan tietääkseni, yhtään yorkkia, johon voisin tutustua. Siispä nyt kuulutan kaikki yorkkien kasvattajat tai omistajat ja yorkit Lappeenrannan tai Jyväskylän läheltä. (Jyväskylän, siksi että käyn siellä muuten vain usein.) Olisi kiva nähdä millaisia vipeltäjiä yorkit ovat "luonnossa" ennekuin hankin itselleni sellaisen.

Lisäksi haluaisin kysyä, että kuinkakohan joutuu "jonottamaan" yorkkia, sillä tuntuu siltä, ettei niitä ole usein saatavilla. Itse haluaisin yorkin lemmikiksi ja seuraksi, en näyttelykoiraksi. Värivirheet yms. ei haittaa, mutta missään nimessä en halua "virheellistä" koiraa sen takia, että sen saa halvemmalla, vaan siksi, että omaa silmää ei haittaa pienet virheet.

Kiitos etukäteen vastauksista!

Nina Hanski <ninahanski@hotmail.com>
Saturday, September 02, 2006 at 13:55:34 (EEST)

Mielestäni ei ole mitään väärää, jos haluaa purentavikaisen yorkin, tai muun koiran. Meillä on purentavikainen Cotton de tulear, eikä siitä ole koskaan ollut mitään haittaa, paitsi ulkonäöllisesti. Ihanaa minun mielestä (kuten jo aiemmin todettiin), että myös tälläisille yksilöille tarjotaan hyvää kotia.

omppu
Saturday, September 02, 2006 at 11:22:03 (EEST)

Mikä on kortiton yorkki?

Kristiina
Saturday, September 02, 2006 at 11:05:25 (EEST)

Heeiii kaikille :)

Olemme kumppanini kanssa jo kauan haaveilleet yorkista. ja olemme nyt tulleet siihen päätökseen, että haluamme sen...

Elikkäs etsimme narttu yorkkin pentua ja mielellään kortitonta ja yks tärkeimmistä asioista olisi, että haluaisimme sen vielä tän vuoden aikana. :)) jos mahdollista..

Toivomme, että saamme koiramme lämpimään ja rakastavaiseen kotiimme hyvin pian:)otathan yhteyttä meihin.Kiitos:)

H ja H :)

<3

helan <helan_88@hotmail.com>
lahti, USASaturday, September 02, 2006 at 01:19:56 (EEST)
Peppin sisarukset!

Nyt olisi haussa Peppin eli Paw's Mystery Malva Mitellan sisarukset. Peppi on syntynyt 29.3.2006, äiti Misty Clan Michelia Mimosa ja isä Buena Vista Sazon. Tällä hetkellä Peppi asustelee Helsingissä. Olisi hauska vaihtaa kuulumisia vaikka sähköpostin välityksellä.

Ulla+Peppi <postilokero123@hotmail.com>
Friday, September 01, 2006 at 15:57:38 (EEST)
Tietääkö kukaan?

Meillä eläinlääkärimme näyttää yleensä rutiininomaisesti tunnustelevan koirani polvet, mutta hän ei ole niistä koskaan mitään huomauttanut. Onko virallinen polvitutkimus muuten samanlainen polvien tutkiminen erona vain, että siitä saa lausunnon? Minkä hintainen suunnilleen arvioisitte toimenpiteen papereineen olevan?

Tiedosta kiitollinen
Friday, September 01, 2006 at 11:05:27 (EEST)
Yappy fashionille

Pitäisin kuitenkin varsinaista purentavikaa eri asiana kuin irtoamattomia maitokulmahampaita. Omalta koiraltani poistettiin kulmurit ajallaan, koska eivät itsestään irronneet. Luulisin, että kulmahampaiden irtoamattomuus on todellakin yorkeilla aika yleistä. Sitä vastoin en oikein usko että purentavikoja, kuten ylä- tai alapurentaa esiintyisi kovin hyvin (en ole asiasta varma). Irtoamattomat kulmahampaat eivät myöskään alenna koiran hintaa.

Koiraltani maitokulmahampaat poistettiin kivuttomasti, vaikka niissä oli vielä pitkät juuret. Nukutusainetta kyllä jouduttiin lisäämään ennen toimenpiteen aloittamista, koska pentu sisukkaasti yritti alkuun vastustaa nukahtamista. Nukutuksesta toipuminen meni hyvin, vaikka pentu kyllä nukkui aika kauan leikkauksen jälkeen. Herättyään tuntuikin sitten olevan täysin kunnossa.

eräs
Friday, September 01, 2006 at 09:55:19 (EEST)
Purentavikaisesta yorkista

Minä ole sellainen purentavikainen yorkki. Emäntäni ostaessa minut 8 viikkoisena purentavikani ei ollut vielä nähtävissä, tai minulla oli silloin lähes tasapurenta, josta kasvattaja kyllä emännälleni kertoi. Vähitellen purentani muuttui alapurennaksi. Kaikki maitohampaani (myös kulmahampaat) vaihtuivat emäntäni ihmetykseksi ilman lääkärin apua. Hammaskiveä hampaisiini jo nuorena kerääntyi paljon, joten tänä keväänä sitä poistettiin ensi kerran. Nyt hammaskiveä ei ole tullut lisää, sillä syön puruluita säännöllisesti. Purentaviastani huolimatta olen ihan pirteä tavallinen tyttö, tosin välillä minulla on hassu ilme, kun kieleni "unohtuu" hampaiden välistä ulos pilkistämään. Emäntäni ei minun ihanuudesta huolimatta oikein kyllä ymmärrä, miksi joku haluaisi purentavikaisen yorkin välttämättä... tosin ei siitä purentaviasta tosiaan välttämättä mitään ongelmiakaan aiheudu.

Yorkkityttö -03
Friday, September 01, 2006 at 08:53:26 (EEST)
Purenta vika

Kyllä joskus ihmetyttää nuo vastaukset kysymyksiin, pitäisikö sitten purentavikaiset lopettaa jos on niin sairasta ottaa sellainen, mun mielestä on hienoa että sellainenkin saa hyvän kodin. Pitää ajatella mitä vastaa, eikä leikkiä jotain muuta.

Käsittämätöntä
Friday, September 01, 2006 at 08:28:18 (EEST)

Ilmeisesti aika harvassa on niitä purentavikaisia yorkkeja, mutta niitäkin löytyy.
Onko se pahasta jos ilmoittaa halunsa antaa hyvän kodin tällaisellekkin yksilölle?Uskallampa melkein väittää että hoitamaton takkuinen turkki on koiralle suurempi tuskanaiheuttaja kuin esim yksinkertainen alapurenta!

Ja tidoksi vain että vaikka pentua ei voi ihan täysin tajuttomaksi tainnuttaa niin puudutukset ikeneen on silti mahdollista laittaa... Maitohampaiden poiston ei tarvitse olla tuskaa.

Kristiina
Friday, September 01, 2006 at 00:36:34 (EEST)

Ihan oikeasti sairasta jos haluaa "ostaa" purentavikaisen koiran tai jonkun muun sairauden omaavan pennun -- kun haluaa sen halvemmalla!??!??
Tuetko pentutehtailua?

Omalta kokemukselta: teki ihan kauhean pahaa kuunnella oman pennun pakko hoidettavien irtoamattomien hampaiden irtiottoa lääkärillä vaikka oli horroksissa.
HUOM! Näin pieniä yorkki pentuja EI VOIDA täysin nukuttaa...näissä asioissa!
Miltä sinusta tuntuisi jos sinulta poistettaisi hammas ilman puudutusta??!!??



Yappy fashion <www.yappyfashion.fi>
Thursday, August 31, 2006 at 23:42:15 (EEST)
Helsingin näyttely

Helsingin Tuomarikartanon kaikkien rotujen kansallisessa näyttelyssä
sunnuntaina 3.9. noin klo 11 kehässä 8

Yorkit (7kpl) arvostelee Jul Hamlot Norjasta

Ulla-Riikka
Thursday, August 31, 2006 at 22:35:06 (EEST)
Ja taas edelliselle

Provoksi minäkin juttua vähän ajattelin, mutta sitten mietin, että provosoidun vaan rauhassa ja vastaan parhaan kykyni mukaan - ei näitä juttuja varmaan aina kannata kauhean raskaasti ottaa.

yksi utelias
Thursday, August 31, 2006 at 20:26:17 (EEST)
edelliselle

En minäkään ymmärrä miksi oikein etsimällä etsit purentavikaista. Onkohan tämä joku provo? Koira kärsii purentaviasta, leuat kipeytyy, ikeniä/kieltä hankaavat hampaat satuttavat ja haittaavat koiraa... Hampaita joudutaan poistamaan ja oikomaan, mistä tulee omistajalle kallis lasku, vaikka kasvattaja pari sataa antaisikin alennusta.

ihmettelijä
Thursday, August 31, 2006 at 19:38:06 (EEST)
Purentaviasta

Kiitos vinkeistä! Purentavikaista olen siksi juuri harkinnut, että koska pentu tulee minulle vain kotikoiraksi,eikä näyttelyyn ole tarkoitus viedä, ei purentavika haittaisi yhtään ja samalla jäisi muutama pennonen käytettäväksi muuhun :)

Juu, tietoinen olen myös näistä hankalasti irtoavista hampaista pikkukoirilla. Mutta kiitokset silti vastauksesta ja vaivannäköstä! :)

tyty
Thursday, August 31, 2006 at 17:10:19 (EEST)
Edelliselle

Miksi haluaisit juuri purentavikaisen nartun?? Jos etsit vain esim. hiukan halvempaa koiraa, niin eikö olisi mielekkäämpää kuitenkin ensin katsella rauhassa ja säästää hiukan lisää rahaa sinä aikana? Sitten valitsiset kasvattajan, jolta pennun haluat ostaa. -Eipä silti, kyllä purentavikainen varmaan voi olla yhtä hyvä lemmikki kuin koira, jolla vikaa ei ole...

Siitä varmaan olet tietoinen, että monien yorkkien kulmahampaiden vaihtuminen saattaa vaatia eläinlääkärin apua, mutta kun vaikeasti irtoavat kulmurit on hoidettu, niin hampaat saadaan kai useimmiten siltä osin kuntoon.

Vielä sinun on hyvä huomioida, että mahdollisesti pennun ostohetkellä purentavirh