Yhdistyssäännöt
Hyväksytty yhdistyksen kokouksessa 26.3.2011
Hyväksytty PRH:ssa 12.1.2012
1 § Yhdistyksen nimi
Yhdistyksen nimi on Yorkshirenterrieri r.y.
2 § Yhdistyksen kotipaikka ja toiminta-alue
Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Suomi.
3 § Yhdistyksen kieli
Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi. Rekisteröinti- ja pöytäkirjakielenä on kuitenkin suomi.
4 § Tarkoitus ja toimintamuodot
Yhdistyksen tarkoituksena on yorkshirenterrierien rotuyhdistyksenä edistää puhdasrotuisten koirien jalostusta ja kasvatusta sekä rodun tunnetuksi tekemistä.
Yhdistys toteuttaa tarkoitustaan harjoittamalla julkaisutoimintaa ja valistustyötä sekä järjestämällä keskustelu-, neuvonta- ja koulutustilaisuuksia, koiranäyttelyitä, kursseja ja muita vastaavia tapahtumia.
Yhdistys seuraa kenneltoiminnan kehitystä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, varsinkin edustamansa rodun osalta ja tekee tarvittaessa alan kehittämistä koskevia aloitteita.
5 § Varojen hankinta
Varoja toimintansa tukemiseen yhdistys hankkii perimällä jäsenmaksuja sekä yhdistykseen liittyviltä liittymismaksun. Lisäksi ulkomailla asuvilta jäseniltä peritään suurempien postituskulujen kattamiseksi lisäjäsenmaksu. Maksujen suuruuden määrää yhdistyksen syyskokous.
Yhdistys voi toimeenpanna asianmukaisella luvalla rahankeräyksiä, arpajaisia, juhlia, esitelmä-, opetus-, kerho- ja huvitilaisuuksia. Yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta.
6 § Yhdistyksen jäsenyys
Yhdistyksen hallitus hyväksyy uudet jäsenet asianmukaisten hakemusten perusteella.
Vuosijäseneksi voidaan hyväksyä jokainen yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut.
Perhejäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka asuu samassa taloudessa yhdistyksen vuosi-, nuoriso-, ainais-, kunnia- tai asiantuntijajäsenen kanssa. Perhejäsenelle ei lähetetä jäsenlehteä.”
Nuorisojäseneksi voidaan hyväksyä alle 18-vuotias henkilö. 18 vuotta täytettyään nuorisojäsen siirtyy suostumuksellaan ja hallituksen hyväksynnällä vuosijäseneksi
Ainaisjäseneksi voi yhdistyksen hallitus anomuksesta hyväksyä henkilön, joka suorittaa kertakaikkisena jäsenmaksuna vuosijäsenen jäsenmaksun kymmenkertaisena.
Hallituksen esityksestä voi yhdistyksen syys- tai vuosikokous kutsua kunniajäseneksi henkilön, joka erityisen ansiokkaasti on edistänyt yhdistyksen tarkoituksen toteuttamista. Kunniajäsen ei maksa jäsenmaksua.
Asiantuntijajäseneksi yhdistyksen hallitus voi nimetä kotimaisen yorkshirenterrierirodun ulkomuototuomarin tai muun asiantuntijaksi hyväksymänsä henkilön. Asiantuntijajäseneltä ei peritä jäsenmaksua.
Jäsenen halutessa erota yhdistyksestä, on siitä tehtävä kirjallinen ilmoitus yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoitettava erosta merkittäväksi yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan.
Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä hallituksen päätöksellä, jos hän jättää jäsenmaksun suorittamatta 28.2. mennessä, rikkoo muuten yhdistyksen sääntöjä vastaan tai jos hän menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella on huomattavasti vaikeuttanut yhdistyksen toimintaa, toiminut hyvien kenneltapojen vastaisesti tai erotettu Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben r.y:n jäsenyydestä.
Erotetulla jäsenellä ei ole oikeutta yhdistyksen varoihin, eikä hänen maksamiaan jäsenmaksuja palauteta.
7 § Yhdistyksen toimintavuosi ja kokoukset
Yhdistyksen toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi.
Hallituksen on annettava tilinpäätös ja muut tarpeelliset asiakirjat toiminnantarkastajille kuukautta ennen vuosikokousta. Toiminnantarkastajien on annettava kirjallinen lausuntonsa hallitukselle kahta viikkoa ennen vuosikokousta.
Yhdistys kokoontuu vuosittain kahteen varsinaiseen yhdistyskokoukseen; syyskokoukseen marras - joulukuussa ja vuosikokoukseen maalis - huhtikuussa.
Ylimääräinen yhdistyskokous voidaan kutsua kokoon hallituksen päätöksellä, tai kun vähintään 1/10 äänioikeutetuista jäsenistä sitä kirjallisesti hallitukselta vaatii erikseen ilmoittamansa asian käsittelyä varten.
Yhdistyksen kokouksesta on ilmoitettava viimeistään 14 päivää ennen kokousta yhdistyksen lehdessä tai yhdistyksen internet-sivuilla
Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella täysi-ikäisellä vuosi-, ainais-, perhe-, kunnia- ja asiantuntijajäsenellä oikeus oman äänensä lisäksi edustaa kahta yhdistyksen äänivaltaista jäsentä näiden allekirjoittamilla ja oikeaksi todistetuilla valtakirjoilla. Yhdistyskokouksessa käsiteltävät asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä, ellei näissä säännöissä ole toisin määrätty. Äänten mennessä tasan ratkaisee vaaleissa ja lippuäänestyksessä arpa, muissa asioissa puheenjohtajan kannattama mielipide.
Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen niin päättäessä myös postitse taikka tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana tai ennen kokousta.
8 § Yhdistyksen varsinaisissa kokouksissa käsiteltävät asiat:
SYYSKOKOUKSESSA käsitellään seuraavat asiat:
- kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, kahden pöytäkirjantarkastajan ja kahden ääntenlaskijan valitseminen,
- kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen,
- valitaan hallituksen puheenjohtaja seuraavaksi toimikaudeksi,
- hallituksen varsinaisten jäsenten valitseminen erovuorossa olevien tilalle,
- hallituksen varajäsenten valitseminen erovuorossa olevien tilalle,
- kahden toiminnantarkastajan ja heidän varahenkilön valitseminen,
- hallituksen esitys seuraavan toimintavuoden työ- ja toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi,
- seuraavan vuoden jäsenmaksun suuruuden määrääminen erikseen vuosi-, perhe- ja nuorisojäsenelle,
- seuraavan vuoden liittymismaksun ja ulkomailla asuvalta perittävän lisäjäsenmaksun suuruuden määrääminen
- hallituksen esittämät muut asiat tai kokouskutsussa mainitut asiat,
- muut asiat ; näistä asioista voidaan keskustella, mutta kokouksella ei ole päätösvaltaa näissä asioissa
VUOSIKOKOUKSESSA käsitellään seuraavat asiat:
- kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, kahden pöytäkirjantarkastajan ja kahden ääntenlaskijan valitseminen,
- kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen,
- hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätökseen perustuva selonteko yhdistyksen taloudellisesta asemasta,
- toiminnantarkastajien lausunto, tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen edellisen toimintavuoden hallitukselle ja muille tili- ja vastuuvelvollisille,
- hallituksen esittämät muut asiat tai kokouskutsussa mainitut asiat,
- muut asiat, näistä asioista voidaan keskustella, mutta kokouksella ei ole päätösvaltaa näissä asioissa
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosi- tai syyskokouksessa käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle perusteluineen ja päätösehdotuksineen vuosikokoukseen ennen tammikuun 15. päivää ja syyskokoukseen ennen syyskuun 15. päivää
9 § Yhdistyksen hallitus
Yhdistyksen asioita ja taloutta hoitaa hallitus, jonka muodostavat puheenjohtaja ja kuusi (6) muuta varsinaista jäsentä sekä kaksi (2) varajäsentä.
Puheenjohtaja valitaan vuodeksi kerrallaan. Hallituksen muut varsinaiset jäsenet valitaan kolmeksi vuodeksi ja varajäsenet kahdeksi vuodeksi kerrallaan, kaksi (2) varsinaista jäsentä ja yksi (1) varajäsen ovat vuosittain erovuorossa. Ensimmäisillä kerroilla erovuoroisuus määräytyy arpomalla.
Hallitus valitsee vuosittain varsinaisten jäsenten keskuudesta varapuheenjohtajan sekä ottaa sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus on päätösvaltainen puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan ja neljän hallituksen muun jäsenen ollessa paikalla. Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jompikumpi yhdessä sihteerin kanssa, tai hallituksen määräämä toimihenkilö yksin.
10 § Hallituksen tehtävät
Hallitus johtaa yhdistyksen toimintaa.
Hallitus vastaa ja huolehtii yhdistyksen taloudenhoidosta, kokouskutsuista jäsenistölle, asioiden valmistelusta kokouksiin, aloitteiden ja ehdotusten tekemisestä yhdistyksen edustamaa koirarotua ja koko kenneltoimintaa koskevissa kysymyksissä.
Hallitus edustaa yhdistystä, tekee sitoumuksia sekä kantaa ja vastaa yhdistyksen puolesta.
Hallitus valitsee yhdistyksen edustajat kulloinkin kyseeseen tuleviin muihin rotujärjestöihin tai kennelpiiriin niiltä osin, joita yhdistyksen syys- tai vuosikokous ei valitse.
Hallitus voi myös nimetä avukseen erilaisia toimikuntia ja työryhmiä, kuten esimerkiksi jalostus-, tiedotus-, lehti- ym. toimikuntia.
11 § Suhteet muihin kenneljärjestöihin
Yhdistys kuuluu jäsenenä yhdistyskokouksen valitsemaan rotujärjestöön. Valintaan tulee saada Suomen Kennelliiton - Finska Kennelklubben r.y:n hyväksyntä. Yhdistys kuuluu myös Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben r.y:een, Helsingin Seudun Kennelpiiriin ja se voi kuulua tarpeen mukaan myös muihin yhdistyksen toimintaa hyödyntäviin kenneljärjestöihin.
12 § Sääntöjen muutos
Näitä sääntöjä voidaan muuttaa vain yhdistyksen kokouksen päätöksellä. Muutosehdotuksessa vaaditaan vähintään 3/4 enemmistö annetuista äänistä.
13 § Yhdistyksen purkaminen
Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä kahdessa peräkkäisessä yhdistyksen kokouksessa, joiden välillä on oltava ainakin kaksi (2) kuukautta ja joista toisen on oltava syys- tai vuosikokous.
Purkamispäätöksen on kummassakin kokouksessa saatava vähintään 3/4 enemmistö annetuista äänistä.
Yhdistyksen purkautuessa sen varat käytetään yhdistyksen viimeisen kokouksen tekemän päätöksen mukaisesti kääpiökoira asiaa ja/tai eläinsuojelua edistävään tarkoitukseen.
14 § Muita määräyksiä
Niiltä osin, joita ei näissä säännöissä mainita, noudatetaan yhdistyksen toiminnassa Suomen Kennelliiton-Finska Kennelklubben sääntöjä ja yhdistyslain säännöksiä.