Yorkki-FAQ: Usein kysyttyä yorkshirenterrierin luonteesta
Rotumääritelmässä sanotaan seuraavaa: "Valpas ja älykäs kääpiöterrieri. Vilkas ja tasapainoinen."
![]() |
Yorkki on äärimmäisen tervepäinen, elämäniloinen ja älykäs koira, jossa on terävyyttä, mutta ei onneksi yhtä paljon kuin muissa terriereissä. Se on kaunis, mutta ei tyhmä. Terrierien tapaan se ei ole erityisen miellyttämisen haluinen ja siksi se saattaakin olla haasteellinen koulutettava. Toki yksilöiden välillä on eroja.
| Kokenut rodun harrastaja kertoo seuraavaa: "Sanoisin kumpaankin, että kyllä ja ei. Riippuu täysin yksilöstä. Kumpikin meidän tytöistä järjestää valtavan metelin kun ovikello soi, eikä siinä auta yhtään mikään kielto ja komennus. Muulloin vanhempi on täysin hiljaa, mutta nuorempi puolestaan kommentoi koko ajan jotakin rapusta kuuluvaa - ja sieltähän kuuluu. Pelkään joskus, että naapurit alkavat vaatia meille häätöä... Santtu I ja Tessu olivat täysin sisäsiistejä. Heille ei olisi tullut mieleenkään tehdä sisälle. Santtu II merkkaili yhtä tiettyä ikkunaverhoa. Tessallekaan ei koskaan sattunut vahinkoja, mutta nykyiset yorkkini sen sijaan saavat välillä hullunpuuskia. Vanhempi tytöistä sai viime keväänä päähänsä merkkailla sohvan istuintyynyä. Onneksi siinä on irrotettava päällinen ja onneksi se merkkailu loppui. Mutta nyt on nuorempi puolestaan ottanut minun sänkyni hyökkäyksensä kohteeksi. Meillä pestään täkkiä useammin kuin muissa huusholleissa lakanoita. Koira hyvin tietää tehneensä sopimattomia. Ei tarvitse kuin kysyä "KUKA on taas pissinyt sänkyyn!" niin se viettää puoli päivää sohvan alla. Kyllä tämäkin tästä aikanaan loppuu, mutta täytyy myöntää, että raivari ei ole joskus kaukana." |
![]() |
Rodun asiantuntija neuvoo: Älkää koskaan ottako ison koiran pentua taloon, jossa on jo yorkki. Pentu runnoo yorkin helposti. Yksi tassun läpsäisy yorkin selkään ja selkäranka murtuu. Jos perheessä on rauhallista elämänsä ehtoota viettävä, lupsakka isompi koira, voi yorkkipennun ottamista harkita, mutta vain JOS isäntäväellä on silmät selässäkin vahtimaan, miten yhteiselämä sujuu silloinkin, kun koirat jäävät kahden kesken. Miksi ottaa turhia riskejä? Jos haluaa eri rotuisia koiria, riittäähän samankokoisissakin valikoimaa.