Yorkki-FAQ: Usein kysyttyä yorkshirenterrierin karvapeitteestä
Rotumääritelmä on karvan värin ja laadun suhteen hyvinkin tarkka.
Yleisvaikutelmasta sanotaan karvan osalta seuraavaa: ”Pitkäkarvainen; karvapeite
laskeutuu täysin suorana ja sileänä rungon kummallekin puolelle; jakaus alkaa
kirsusta ja jatkuu hännänpäähän.”
Korvista todetaan: ”Korvat ovat lyhytkarvaiset, väriltään hyvin syvän ja
täyteläisen kullanruskeat (tan).”
Hännästä rotumääritelmä sanoo: ”runsaskarvainen; karvapeitteen väri on etenkin
hännän päässä tummemman sininen kuin rungossa.”
Raajoista todetaan seuraavasti: ”Raajoja peittää runsas, väriltään täyteläinen
kullanvärinen (tan) karvapeite, joka on muutamaa astetta vaaleampi karvan
kärjestä kuin juuresta. Kullan väri ei ulotu eturaajoissa kyynärpäiden eikä
takaraajoissa polvien yläpuolelle.”
Rungon väristä sanotaan seuraavaa: Tumma teräksensininen (ei hopeansininen)
niskakyhmystä hännänpäähän eikä siihen saa koskaan sekoittua kullanruskeita,
pronssinvärisiä tai tummia karvoja. Rinnassa karvan väri on täyteläisen heleä
kulta. Kaikki kullanväriset karvat ovat tummempia juuresta kuin keskeltä
sävyttyen vielä vaaleampiin karvankärkiin.”
Lisäksi rotumääritelmä toteaa karvasta yleensä: ”Rungossa karva on kohtalaisen
pitkää, täysin suoraa (ei laineikasta) ja kiiltävää. Karvanlaatu on hieno ja
silkkinen, ei villava. Päässä karva on pitkää, väriltään täyteläisen
kullanvärinen (tan); tummempaa pään sivuilla, korvien juuressa ja kuonossa,
jossa se on erityisen pitkää. Pään kullan värin ei saa ulottua niskaan, eikä sen
seassa saa olla nokisia eikä tummia karvoja.”
|
|
|
Photo: B Pettersson |
Yorkshirenterrierin karvankasvunopeus on
varsin yksilöllistä, mutta oikeanlaatuinen silkkinen karva on lattiapituinen
suunnilleen 1,5 vuoden iässä, partakarvat vasta pari-kolme vuotta myöhemmin.
Karva kasvaa siis melko hitaasti ja vaatii hellävaraista hoitoa. Partakarvat
eivät kasva pitkiksi, ellei niitä nyytitä.
Kaikilla yorkeilla ei kuitenkaan ole rotumääritelmän mukaista silkkistä karvaa
vaan karva saattaa olla laadultaan karkeaa, pumpulista tai villaista. Mitä
karkeampaa karva on, sitä huonommin se kasvaa eikä välttämättä koskaan ulotu
maahan asti. Pumpulinen karva taas kasvaa huomattavasti nopeammin kuin
silkkinen, jo puolivuotiaalla koiralla turkki voi olla täydessä pituudessa.
Karkeakarvaisia tai pumpuliturkkisia yorkkeja ei saisi käyttää jalostukseen.
Yorkshirenterrierin kasvatustyössä ei voi väheksyä oikeanlaatuisen karvan
merkitystä.
Vielä näyttäisi kasvattajilla olevan työsarkaa karvanlaadun parantamisessa.
Maailmalla esiintyy edelleen luvattoman paljon rotumääritelmän vastaista villavaa,
pumpulista tai karkeaa karvaa. Näihin voimakkaasti perinnöllisiin ominaisuuksiin
liittyy myös lähes aina virheellinen väritys ja muita ei-toivottuja piirteitä
kuten alusvilla ja karvanlähtö. Kirjallisuudessa esitetyt yorkin
turkinhoito-ohjeetkin on luonnollisesti suunniteltu rotumääritelmän mukaiselle
karvanlaadulle eivätkä välttämättä ole ollenkaan sopivia esim. pumpuliselle
karvalle. Koska yorkshirenterrieri tunnetaan nimenomaan silkkisestä
teräksensinisestä karvapeitteestään, ei ko. ominaisuuksista koskaan pitäisi
kasvatustyössä tinkiä.
![]() |
|
Oikeanlaatuinen silkkinen karva tuntuu viileältä kättä vasten ja heijastaa valoa. |
Yorkshirenterrierin rotumääritelmän
mukainen väritys (tumma teräksensininen runko ja kultainen pää, rinta ja jalat)
on jalostuksen kannalta vaikein rodun ominaisuuksista. On lähestulkoon
mahdotonta onnistua saamaan aikaan kaikilta osin täydellisiä värejä. Useimmiten
koiralla, jolla on ideaali tummanteräksensininen runkoturkki, on hiukan
epäpuhdas tan-väri. Vastaavasti koira, jonka tan on rotumääritelmän mukaisesti
puhdasta ja sävyttynyttä kultaa, on usein runkoturkiltaan keskisininen tai
vaalea.
Kokenutkaan kasvattaja ei voi pennun rekisteröintihetkellä varmuudella ennustaa
sitä, millaiset värit kyseisellä yksilöllä tulee aikuisena olemaan.
Rekisteröintipapereihin on yleensä kaikille yorkkipennuille rotumääritelmän
mukaisesti merkitty väreiksi teräksensininen-tan (tai steel blue & tan), vaikka
syntyessäänhän pennut ovat aina mustia tan-merkein (muunvärisistä pennuista ei
tule koskaan oikeanvärisiä aikuisia).
Värit kehittyvät ja muuttuvat koiran kasvaessa (mustasta) pennusta aikuiseksi ja
siitäkin eteenpäin, hyvinkin yksilöllisesti, noin 3. ikävuoteen mennessä. Mitä
hitaammin väri vaihtuu, sen kestävämpi teräksensinisestä väristä yleensä tulee.
Hyvin varhain värinsä murtavat koirat vaalenevat usein liikaa, mutta
yksilöllisiä ja linjakohtaisia vaihteluja toki tässäkin asiassa esiintyy.
Tan-värin puhdistumisessa esiintyy myös runsaasti yksilöllistä vaihtelua.
Tummanteräksensinisillä koirilla tan-väri puhdistuu usein vaaleita koiria
hitaammin ja harvoin täydellisesti, yleensä tummia karvoja jää ainakin pään
sivuille korvien alapuolelle.
Pääsääntö on kuitenkin se, että runkoturkki ei iän myötä tummu vaan vaalenee,
kultainen väri sen sijaan syvenee koiran varttuessa. Tuo kultainen väri saattaa
juniori-ikäisellä koiralla olla paikoin hyvinkin vaalea mutta muuttuu sitten
yleensä oikeaksi ajan myötä. Runkoturkin sininen vaalenee usein ei-toivotusti
hopeansiniseksi ja joskus platinanväriseksikin eikä enää muutu takaisin
tummanteräksiseksi.
Oikeat värit edellyttävät myös oikeaa karvanlaatua. Virheelliseen laatuun
(karkea, villava tai pumpulinen) liittyy usein musta runkoturkki, mikä on virhe.
Mustaa koiraa ei pidä käyttää jalostukseen. Oikeanlaatuinen silkkinen karva ei
koskaan jää mustaksi, vaan vaihtuu kyllä aikaamyöden teräksenväriseksi.
Joskus silkkisen runkoturkin seassa saattaa kasvaa yksittäisiä jouhimaisia
valkoisia karvoja. Ne muistuttavat meitä rodun esi-isistä, joista osalla oli
karkea karva. Valkoiset karvat ovat aina rotumääritelmän vastaisia ja varsinkin
runsaasti esiintyvinä virhe. Sen sijaan yorkkipentujen rinnassa usein ilmenevä
valkoinen laikku katoaa koiran kasvaessa, ja se on vanhojen yorkkikirjojen
mukaan ollut jopa toivottu ominaisuus ennustaen kyseiselle yksilölle runsasta
turkkia.
Värit ovat koiran koon lailla perinnöllisiä ominaisuuksia, joihin vaikuttaa
useampi geeni, ja siksi niiden perinnöllisyys ei ole ihan suoraviivaista. Koira
voi esimerkiksi jäädä väriltään mustaksi, vaikka kumpikaan sen vanhemmista ei
olisi musta. Samoin sinisen eri sävyt vaihtelevat suuresti samankin pentueen
sisällä.
Tänä päivänä rotumääritelmän mukainen tummanteräksensininen on luonnossa melko
harvinainen ja siksi arvokas ominaisuus. Samaa voidaan sanoa kultaisesta
sävyttyneestä tan-väristä (eng. the three shadings). Valitettavan usein tan-väri ilmenee yksivärisenä ja
himmeän ruskeana tai punaisena.
Kulta ja teräs ovatkin edelleen keskeinen ulkonäköön liittyvä tavoite yorkshirenterrierin jalostuksessa.
Yorkshirenterrierin ainutlatuiset värit teräksensininen ja tan (=kulta) eivät saisi sekoittua keskenään. Tan-värin kuuluu kasvaa vain rotumääritelmässä määritetyillä alueilla. Teräksensininen runkokarva ulottuu niskakyhmystä hännänpäähän eikä sen joukossa saisi esiintyä tan-värisiä karvoja.
Joskus tan kuitenkin ns. vaeltaa yli rajojensa eivätkä karvapeitteen värirajat ole enää selvät. Ilmiötä kutsutaan "running taniksi". Tällöin runkokarva saa vähitellen rotumääritelmän vastaisen pronssisen tai ruskean sävyn. "Running tan" pahenee iän myötä. Nuorella koiralla sen voi havaita ensimmäiseksi olkavarresta, niskasta ja hännän kiinnityskohdasta.
Perinteisesti "running tania" on rodun kasvattajien keskuudessa pidetty erittäin epätoivottavana.